Sekalaista ralliaiheista jutustelua

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5185
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kanta-Häme: Puujaa, Koukunmaa, Koivukehä
Jos pilkkua viilataan, niin Koukunmaa taitaa osua Päijät-Hämeen ja Uudenmaan rajojen sisäpuolelle. Mukaan myös Hirvijärvi-Mustajoki -akselin tiet ja mieluusti myös Järventausta.

Uudenmaan osalta tilanne onkin sitten vähän hankalampi. Jo aiemmin esiin nostettu Onkimaa kuuluu ehdottomasti mukaan aktiivisen ja ajallisesti pitkän käyttönsä johdosta vaikkei tienä nyt niin kovin ihmeellinen mielestäni olekaan. Mutta miten sitten toimitaan Uudenmaan muiden (ja kenties isompien) klassikkopätkien osalta? Vieläkö on toivoa vai julistetaanko sukupuutto? Käyttö on viimeisen neljännesvuosisadan aikana joko vähentynyt radikaalisti tai loppunut kokonaan. Väitän, että jos vastaava kysely olisi tehty 30-40 vuotta sitten, olisi Bibliotek ollut ilmiselvä valinta mukaan (Rally-Mapsin osumat edustavat vain häviävän pientä määrää). Toinen vähintään yhtä selvä valinta vielä vuosituhannen alussa olisi ollut Kaukas/Ohkola. Parhaimmassa muodossaan juuri näin kuten linkissä; lähtö Kaukaan kylältä ja sieltä Ohkolaan niin että lopussa ajetaan vielä Eerola-Kortistotie. Tässä muodossa pätkälle tulee myös hieno rytmi, kun välillä mennään sekä todella isoa ja kovaa, mutta lopussa sitten pienempää ja tarkempaa.

Ja läntiseltä Uudeltamaalta mukaan ainakin Sundströmin Mikon bravuuri Lieviö sekä käsittääkseni jo Primulan jengin treenipätkiin lukeutunut Kela.
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1367
Sijainti
Porvoo

Totta, onhan noita legendoja tuolta menneisyydestä, mutta monia kuten juuri Ohkola ei ole ajettu vuosiin. Se vähän syö tuon pätkä omaa kiinnostavuutta. Onkimaakin on ehkä määrän takia legenda, mutta ei itse tienä. Vaikka sitä halutaankin ehkä hehkuttaa. Mm. Pornaisten Kirveskoskentie on mielestäni paremman huomion arvoinen. Myös aikoinaan Porvoossa ajettiin jonkin verran Sjögårdin ja Järvikylän ek:ta ja siellä oli pari legendaarista paikkaa, mutta en nyt ovatko myöskään teinä niin erikoisia. Paavola Myrskylässä on myös jonkinsortin legenda, puolestaan ajomäärien takia (ainakin menneisyydessä). Onko tienä hieno? En nyt tiiä.

Itse kääntäisin huomion Tammisaaren/Kaarinan suuntaan. Siellä on mielestäni Uusimaan hienoimpia teitä. Esim. Mossaböle ja miksei Sjösäng ja Skrittskog. Tietäjät tietää näiltä teiltä kyllä paikkoja ja tie kääntyy jatkuvasti. Myös korkeuseroja riittää. Ehkä yhtenä nostaisin vielä Nummelasta Lusilan ek jota on ajettu historian saatossa todella paljon.

Tuossa jotain mitä näin uusmaalaisena tuli mieleen. :rolleyes:
 
Ylös