Selostajat

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuoden 1988 marraskuussa Yleisradion käytävillä oltiin hyvin tietoisia Kolmostelevision, Matti Kyllösen ja Keke Rosbergin tulehtuneista väleistä. Siitä huolimatta YLE aloitti noihin aikoihin järkevän suunnittelun seuraavan kauden eli kauden 1989 f1-kisoihin ja niiden lähettämiseen. Kaikkiaan YLE aikoi lähettää kuutisen osakilpailua sillä kaudella ja niihin aikoihin se oli suunnitellut lähettää Imolan, Monacon, Yhdysvaltain kilpailun (Detroit tai Phoenixin. Paikka ei vielä siinä vaiheessa ollut aivan täysin varma.), Paul Ricardin, Silverstonen ja Hockenheimin. Imolaa oltiin suunniteltu sen lähettämiseksi suorana, mutta jääkiekon MM-kilpailut pilasivat sen hankkeen ja siten valinta jäi Paul Ricardiin tai Silverstoneen.

Alustavasti suoran lähetyksen paikka sovittiin Silverstoneen, mutta 15.11.1988 Yleisradion urheilutoimituksessa puhelin pirisi ja Wimbledonin hintojen sanottiin loikanneen kattoon minkä seurauksena Yleisradio neuvotteli monta katkeraa kuukautta ja lopulta oli näyttämättä sen vuoden Wimbledonia (itse asiassa piti olla lähettämättä montakin vuotta, mutta Yleisradio maksoi HTV:lle ja CreaVideon Kyllöselle kerta kaikkiaan vastustamattoman hinnan ja sen myötä Wimbledon vielä näkyi muutaman vuoden ajan YLE:n kanavilla.) ja siirsi alustavasti suoran lähetyksen kunnian Paul Ricardille. Imolan osalta harkittiin myös myöhäisillan pidennettyä jälkilähetystä, mutta Imolan yleisen kilpailumitan takia ideasta luovuttiin varsin pian ja siten kilpailusta tuli alustavasti vain pelkkä kooste.

Kilpailujen selostuksesta TV1:n osalta olisi vastannut tuttuun tapaan Juha Jokinen ja TV2:n osalta Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari olivat sitoutuneet kilpailuja selostamaan vaikka periaatteessa Kolmoselta potkut saaneet Kyllönen ja Rosberg olisivat olleet vapaalla jalalla niitä selostamaan. Kausi olisi avautunut TV2:n puolella ja keskikesän kilpailut olisivat tulleet TV1:ltä eli yksi suora lähetys ja pari koostekilpailua.

Tuossa vaiheessa Detroitin tai Phoenixin kilpailu olisi muutenkin ajettu aiemmin samana vuonna kuin ajettiin tai sitä ennen olisi ajettu Montrealin kilpailu ja vasta sen jälkeen kilpailu olisi näytetty. Eli aikaisintaan heti Mexico Cityn kilpailun jälkeen sitä seuranneella viikolla ja viimeistään 18.6 sille määrätyllä paikalla. Montrealinkin kilpailun pitoaika vaihteli. Aikaisintaan heti Mexico Cityn jälkeen viikkoa myöhemmin ja viimeistään 18.6 piti Kanadan kilpailu pitää. Yhdysvaltain kilpailun esiintyminen alustavilla lähetyslistoilla johtui todennäköisesti siitä, että YLE oli näyttänyt kauden 1988 avauskilpailun Rio de Janeirosta ja halusi näyttää myös kaukokisoja kokeiluluonteisesti seuraavanakin vuonna. Todennäköisesti tuossa vaihtoehtoisessa historiassa Detroitin tai Phoenixin kilpailu olisi luovutettu Kolmoselle ja YLE olisi näyttänyt vielä yhden ylimääräisen koostekilpailun jostakin Euroopan kilpailusta kaudella.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kauden 1988 marraskuussa Kolmostelevisiossa oltiin Kyllösen ja Rosbergin kanssa ilmiriidoissa ja korvaavia selostajia ei tuntunut oikein löytyvän heidän tilalleen. Marraskuussa yritetyt ensimmäiset yhteydenotot eivät juuri johtaneet mihinkään. Toisaalta Kolmonen olisi ollut valmis televisioimaan 6-7 kilpailua kaudella 1989 siinä vaiheessa. Eräät vaihtoehdot lukuisten korvaavien selostajien ohella olivat Urheiluautoilua ja Trans-Am-sarjaa selostaneet Harri Pöntinen ja Juha Varjosaari yhdessä Timo Pulkkisen kanssa.

Myös Kolmosen RR-selostajat Markku Kataja ja Marko Sjöberg olivat ehdolla selostamoon mikäli Kyllösen ja Rosbergin kanssa ei olisi päästy minkäänlaiseen sopimukseen. Kolmosen ohjelmakartaan kuului siinä vaiheessa kautta samanpiirteiset määrät televisiointia kun YLE:lläkin. Kolmonen oli halukas näyttämään Imolan, Monacon, Yhdysvaltain kilpailun eli Detroitin tai Phoenixin, Paul Ricardin, Silverstonen ja Hockenheimin. Kolmosella oli kauden aikana yksi korvaava kilpailu suunniteltu lähetettäväksi loppukaudelle ja se kilpailu olisi ollut Jerezin kilpailu Espanjasta tai Suzukan kilpailu Japanista.

Yleisradion ollessa kiintynyt lähinnä Euroopan kilpailuihin oli Kolmosella vielä siinä vaiheessa melkoisesti mietinnän varaa lähetyksistä puhuttaessa. Se oli valmis myös vaihtamaan suunnittelemiaan Euroopan kauden kilpailuja alkukauden kaukokilpailuihin tai myöhemmän kauden Euroopan kilpailuihin. Kilpailun toteutuksista se oli siinä vaiheessa ohjelmakarttojensa vuoksi pakotettu näyttämään Imolan mahdollisesti vain koosteena. Monaco, Yhdysvaltain kilpailu, Paul Ricard, Silverstone ja Hockenheim olisivat tulleet suorana lähetyksenä. Ylimääräinen kilpailu kauden lopulla olisi tullut joko kokonaisena jälkilähetyksenä tai suorana lähetyksenä tilanteesta riippuen. Eli kilpailuja olisi tullut siis vähintään 5 kappaletta suorana, 1 kokonainen jälkilähetys tai ylimääräinen suora lähetys ja 1 koostelähetys Kolmostelevision lähettämänä.

Yleisradio oli valmis alustavasti luovuttamaan myös joko Ranskan tai Englannin kilpailun televisioinnin Kolmoselle. Keskikauden kilpailujen pysyessä enemmänkin Yleisradion hallinnassa Kolmonen oli valmis näyttämään tarvittaessa Rio de Janeiron kilpailun Brasiliasta, Mexico Cityn kilpailun Meksikosta ja Kanadan kilpailun Montrealista. Loppukauden osalta ainoastaan Spa-Francorchamps herätti Kolmosessa välitöntä mielenkiintoa sen televisiointiin siinä vaiheessa kauden 1989 televisiointia ajatellen.

YLE olisi lähettänyt tarvittaessa myös loppukauden Euroopan kilpailuja mikäli se olisi luovuttanut Imolan ja Monacon televisiointioikeudet Kolmoselle. YLE:n pitäessä päänsä myös näistä kilpailuista Kolmonen oli valmis näyttämään Rio de Janeiron, Mexico Cityn, Montrealin, Hungaroringin, Spa-Francorchampsin ja Jerezin tai Suzukan. Vaihtoehtoisesti myös YLE:n hylkäämän Silverstonen tai Paul Ricardin. Tai minkä tahansa sellaisen kilpailun mitä ei tuolloin ollut alustavasti merkitty televisioitavaksi.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuoden 1992 tv-suunnitelmat YLE:n ja Kolmostelevision kesken aloitettiin kauteen 1991 verrattuna jo kesäkuun 15:sta päivä jolloin muutenkin julkaistiin aivan ensimmäinen kisasuunnitelma kautta 1992 koskien. Tuolloin kalenteriin oli merkitty 15 osakilpailua ajettavaksi. Venezuelan osakilpailu oli varakilpailuna ja muutama muu kilpailu kärsi talousvaikeuksista.

Tässä kuitenkin listaa kisoista selostajineen siinä vaiheessa kautta:

Interlagos 15.3.1992: TV3 aikoi lähettää kilpailun selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg. Pitkä kooste oli edelleen lähetysformaatti.

Kyalami 29.3.1992: TV2 aikoi lähettää kilpailun selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari. Kisa olisi voinut olla suora lähetys siinä vaiheessa.

Imola 17.4.1992: TV2 aikoi lähettää kilpailun koostena selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

Monaco 31.5.1992: TV2 aikoi lähettää kilpailun suorana lähetyksenä selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

Mexico City 14.6.1992: TV3 aikoi lähettää kilpailun suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Barcelona 28.6.1992: TV1 aikoi lähettää kilpailun suorana lähetyksenä selostajana Juha Jokinen.

Magny-Cours 5.7.1992: TV1 aikoi lähettää kilpailun suorana lähetyksenä selostajana Juha Jokinen.

Silverstone 19.7.1992: TV2 aikoi lähettää kilpailun suorana lähetyksenä selostajana Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

Hockenheim 2.8.1992: TV3 aikoi lähettää kilpailun suorana lähetyksenä selostajana Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Österreichring 16.8.1992: TV1 aikoi lähettää kilpailun suorana lähetyksenä selostajana Juha Jokinen.

Spa-Francorchamps 30.8.1992: TV3 aikoi lähettää kilpailun suorana lähetyksenä selostajana Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Monza 13.9.1992: TV1 aikoi lähettää kilpailun pitkänä koosteena tai suorana lähetyksenä selostajana Juha Jokinen.

Estoril 27.9.1992: TV2 aikoi lähettää kilpailun koosteena selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

Suzuka 25.10.1992: TV3 aikoi lähettää kilpailun suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Adelade 8.11.1992: TV3 aikoi lähettää kilpailun suorana lhetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Tässä vaiheessa MM-kalenteria Venezuelan Grand Prix oli varakilpailuna, Phoenixin ja Hungaroringin ratayhtiöt olivat talousvaikeuksissa ja Montrealin ratayhtiö ei ollut vielä päättänyt tarjouksestaan kautta 1992 varten lainkaan kesäkuussa 1991. Selvää kuitenkin oli, että yksi, kaksi tai jopa useampi kilpailu olisi vielä tullut kalenteriin. YLE oli kiinnostunut vielä yhdestä Euroopan kilpailusta ja Kolmostelevisio yhdestä kaukokilpailusta kauden ajalta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
18.6.1991 Kyalami varmisti siirtosumman jolla se olisi kyennyt pitämään kilpailunsa kaudella 1992. Ongelmana siitä eteenpäin oli enää vain tallien yksimielinen hyväksyntä kalenteriin. Sen sijaan Meksikon kilpailu oli joutua hylätyksi sillä Mexico Cityn rataviranomaiset eivät halunneet tehdä radan fasiliteettien uudistuksia ja lisäksi menivät omin päin julkaisemaan sopimustietoja kesken neuvotteluiden. Mexico Cityn mukaan FISA halusi formulat Meksikoon yksimielisesti vuosille 1992-1994, mutta tämän tiedon FISA kiisti heti tuoreeltaan.

Kolmostelevisiolla oltiin kiinnostuneita vaihtamaan Saksan osakilpailu mahdolliseen Itävallan Grand Prixiin siinä vaiheessa. Siinä tapauksessa Hockenheimissa olisi selostanut Juha Jokinen ja Matti Kyllönen yhdessä Keke Rosbergin kanssa kilpailua Österreichringiltä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
31.8.1991 uusi kauden 1992 F1-kalenteri julkaistiin siinä vaiheessa. Tuolloin kaikkein radikaaleimmat kilpailut olivat tiputettuja kalenterista korkeintaan varakilpailuiksi ja kalenteri oli melko paikkansa pitävä. Erojakin kuitenkin oli. Selostuspuolella tuli jonkin verran muutoksia vaikka muun muassa vielä silloin Juha Varjosaari oli tuttuun tapaan jatkamassa kommentaattorina kautta 1992 varten ja myös Juha Jokinen oli jatkamassa selostuksiaan f1:ssä. Isoimpana muutoksena kalenteriin oli Autopolisin radan ilmaantuminen ajettavaksi.

2 vuoden neuvottelujen jälkeen Autopolis oli saamassa Aasian tai Tyynenmeren Grand Prixin kalenteriin. Autopolisin kilpailun lisääminen muutaman tutun kilpailun kanssa oli kartuttamassa kalenteria vähintään 16 osakilpailuun, mutta 17 osakilpailua aiottiin edelleen ajaa mahdollisuuksien mukaan.

Tässä kuitenkin kalenteria f1-kaudelle 1992 siinä vaiheessa selostuksineen:

1.3.1992: Kyalami tai kokonaan uudella Sun Cityn katuradalla ajettava kilpailu selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari TV2:ssa. Kilpailu aiottiin näyttää suorana lähetyksenä.

22.3.1992: Phoenix joka olisi näytetty TV2:ssa suorana lähetyksenä selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

29.3.1992: Mexico City TV3:n suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

17.5.1992: Imola TV2:ssa koosteena selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

31.5.1992: Monaco TV2:ssa suorana lähetyksenä selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

7.6.1992: Interlagos TV3:ssa mahdollisesti suorana lähetyksenä, mutta vähintään pitkänä koosteena selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

14.6.1992: Montreal TV3:ssa suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

29.6.1992: Barcelona TV1:ssä selostajana Juha Jokinen. Kilpailu olisi näytetty suorana lähetyksenä.

5.7.1992: Magny-Cours TV1:ssä selostajana Juha Jokinen. Kilpailu olisi näytetty suorana lähetyksenä.

19.7.1992: Silverstone TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari. Kilpailu olisi näytetty suorana lähetyksenä.

2.8.1992: Hockenheim TV1:ssä selostajana Juha Jokinen. Kilpailu olisi näytetty suorana lähetyksenä.

16.8.1992: Österreichring TV1:ssä selostajana Juha Jokinen. Kilpailu olisi näytetty suorana tai kokonaisena jälkilähetyksenä.

30.8.1992: Spa-Francorchamps TV3:ssa suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

13.9.1992: Monza TV2:ssa pitkänä koosteena selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

27.9.1992: Estoril TV2:ssa koosteena selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

4.10.1992: Autopolis TV3:ssa suorana lähetyksenä tai kokonaisena jälkilähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

25.10.1992: Suzuka TV3:ssa suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

8.11.1992: Adelaide TV3:ssa selostajana Matti Kyllönen ja Keke Rosberg. Kilpailu olisi tullut suorana lähetyksenä.

Korkeintaan 18 osakilpailua aiottiin ajaa kaudella 1992, mutta varmasti 16 osakilpailua ja ehkä 17 osakilpailua.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
9.10.1991 f1-kauden 1992 koki jälleen muutoksia. Jonkin aikaa aiemmin kauden ensimmäiseksikin kilpailuksi aiottu Phoenixin kilpailu Yhdysvalloista oli alustavasti peruttu kokonaan ja aiottiin ajaa korkeintaan enää varakilpailuna. Kyalamin kisa tulisi avaamaan kauden ja mikäli sitä ei ajettaisi niin siinä tapauksessa Phoenix ajettaisiin kauden ensimmäisenä osakilpailuna. Kaudesta tehtiin virallisesti 17 tai 18 osakilpailun mittainen kun myös Österreichring siirtyi toistaiseksi varaosakilpailuksi ja Hungaroring otettiin mukaan kalenteriin. Jerez otettiin pienenä yllätyksenä varaosakilpailun pääpitopaikaksi ennalta kaavaillun Doningtonin sijaan. Euroopan Grand Prix kuulosti Bernie Ecclestonen mielestä hyvältä ajaa kaudella 1992 siinä vaiheessa.

Selostajien osalta kotimaisen kauden panostus näytti tältä:

1.3.1992: Kyalami TV2:ssa suorana lähetyksenä selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

22.3.1992: Mexico City TV3:ssa suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

5.4.1992: Interlagos TV3:ssa suorana tai pitkänä koosteena selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

3.5.1992: Barcelona TV1:ssä suorana lähetyksenä selostajana Juha Jokinen.

17.5.1992: Imola TV2:n koostelähetyksenä selostajina Markku Pentikänen ja Juha Varjosaari.

31.5.1992: Monaco TV2:n suorana lähetyksenä selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

14.6.1992: Montreal TV3:n suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

5.7.1992: Magny-Cours TV1:n suorana lähetyksenä selostajana Juha Jokinen.

12.7.1992: Silverstone TV2:n suorana lähetyksenä selostajana Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

26.7.1992: Hockenheim TV1:n suorana lähetyksenä selostajana Juha Jokinen.

16.8.1992: Hungaroring TV1:n suorana lähetyksenä selostajana Juha Jokinen.

30.8.1992: Spa-Francorchamps TV3:n suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

13.9.1992: Monza TV2:n pitkänä koosteena selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

27.9.1992: Estoril TV2:n koosteena selostajina Markku Pentikäinen ja Juha Varjosaari.

4.10.1992: Jerez TV1:n suorana lähetyksenä selostajana Juha Jokinen. (Vaihtoehtoisesti myös koostelähetys samalla kanavalla. Lisäksi kilpailun paikalla olisi saatettu pitää Autopolisin osakilpailu Japanista jolloin TV3 olisi näyttänyt kilpailun.)

11.10.1992: Autopolis TV3:n suorana lähetyksenä tai koosteena selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg. (Vaihtoehtoisesti tällä paikalla vain Jerez tai ei kilpailua lainkaan.)

25.10.1992: Suzuka TV3:n suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

8.11.1992: Adelaide TV3:n suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Marraskuussa 1991 juuri mikään ei tuntunut muuttuneen neuvotteluissa joskin Juha Varjosaarta ei kuultu Adelaiden kilpailun YLE:n koostelähetyksessä ja se tulisi osoittautumaan pian todeksi, että Varjosaari ei aikonut enää palata selostamoon kautta 1992 varten. Samalla Phoenixin armonaika alkoi käydä vähiin ja Meksikon kilpailun osalta luvattiin vain varmuudella pidettävän kaudella 1992, mutta ei enää välttämättä kaudella 1993 ja häviävän pienellä todennäköisyydellä ilman todella suuria muutoksia kaudella 1994.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Joulukuussa 1991 Varjosaaren Juhaan yritettiin saada yhteyttä YLE:n puolelta, mutta miehen ollessa tavoittamattomissa kommentaattorin tarjous tehtiin kausien 1990-1991 vakituiselle kolmannelle selostajalle ja Adelaidessa 1991 Varjosaaren paikalla kommentoinneelle Mika Sohlbergille. Sohlberg vastasi tarjoukseen myöntävästi. Kilpailujen osalta Phoenix pudotettiin kalenterista kokonaan 5.12.1991 pidetyssä FISA:n kokouksessa. Pian myös Österreichring seurasi perässä saman kuukauden aikana.

Jerezin ja Autopolisin välillä käytiin edelleen taistelua, mutta toisin kuin Jean-Marie Balestre oli suunnitellut niin Max Mosley halusi mieluummin enemmän pitää 16 osakilpailua kuin 17 osakilpailua kaudella 1992. Korkeintaankin 17 osakilpailua olisi ollut jo melkein liikaa Mosleyn mielestä.

Siten alustavasti Jerez tai Autopolis olivat enemmänkin varaosakilpailuja kun varsinaisia kilpailuja kaudella 1992 siinä vaiheessa. Lisäksi dramatiikkaa lisäsi Unkarin kilpailun osalta se seikka, että Hungaroringin radan tarkastuksessa fasiliteetit olivat riittämättömiä läpäisemään ratatarkastusta. Myöskään maksuerien nopeus ei tyydyttänyt kattojärjestöä tai Bernietä.

Rata itsessään tosin oli f1-kelpoisessa kunnossa. Mikäli kilpailu hylättäisiin niin aikaisintaan Jerezin tai Autopolisin kilpailu ajettaisiin aikaisintaan 16.8 ja viimeistään 4.10. Keke Rosbergin osalta alettiin huhuilla DTM-paikkaa ja se taas tarkoitti Erkki Vanhasen mahdollista joutumista selostustöihin.

Tässä kuitenkin kalenteria kaudelle 1992 siinä vaiheessa:

1.3.1992: Kyalamissa suora lähetys TV2:ssa Markku Pentikäisen ja Mika Sohlbergin selostamana. Mahdollisesti myös Juha Varjosaari olisi mukana kauden kilpailuissa.

22.3.1992: Mexico Cityn suora lähetys TV3:ssa Matti Kyllösen ja Keke Rosbergin selostamana. Mahdollisesti myös Erkki Vanhanen olisi mukana kauden kilpailuissa.

5.4.1992: Interlagosin pitkä koostelähetys TV3:ssa Matti Kyllösen ja Keke Rosbergin selostamana.

3.5.1992: Barcelonan suora lähetys TV1:ssä selostajana Juha Jokinen.

17.5.1992: Imolan koostelähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

31.5.1992: Monacon suora lähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

14.6.1992: Montrealin suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

5.7.1992: Magny-Coursin suora lähetys TV1:ssä Juha Jokisen selostamana.

12.7.1992: Silverstonen suora lähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

26.7.1992: Hockenheimin suora lähetys TV1:ssä selostajana Juha Jokinen.

16.8.1992: Hungaroringin suora lähetys TV1:ssä selostajana Juha Jokinen. (Mahdollisesti Jerez tai Autopolis joko TV1:ssä tai TV3:ssa.)

30.8.1992: Spa-Francorchampsin suora lähetys TV3:ssa selostajana Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

13.9.1992: Monzan pitkä kooste TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

27.9.1992: Estorilin kooste TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

4.10.1992: Jerez tai Autopolis joko TV1:ssä selostajana Juha Jokinen tai TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg. Lähetys olisi ollut joko suora tai kooste. Hyvin pienellä todennäköisyydellä myös kokonainen jälkilähetys ja koko päivämäärä oli vain varaosakilpailun tai 17 osakilpailun ajettavuudella pidetty päivämäärä.

25.10.1992: Suzukan suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

8.11.1992: Adelaiden suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tammikuussa 1992 TV3 oli ilmoittanut lopullisesti vahvistaneensa suurimman osansa kilpailuista olevan kaudella 1992 suoria lähetyksiä. Tammikuusta eteenpäin Kolmostelevisiossa alettiin hehkuttaa lähestyvää formulakautta jälleen erittäin paljon. Interlagos tulisi olemaan ainoa jonkin verran lyhyempi lähetys kaudella ja mahdollisesti vain pelkkä koostekilpailukin. TV3 oli myös ostanut joitakin Yleisradion osakilpailuja pois siltä, mutta edelleen Yleisradio halusi näyttää tietyt kilpailut kaudella.

Yleisradio ja TV3 olivat valmiita maksamaan täten lähes yhtä paljon kilpailuistaan eli vajaa 3 miljoonaa Suomen Markkaa. Selostajapuolella tapahtui uusia järjestelyitä. Juha Varjosaari lähti lopullisesti pois selostamoista ja siten Yleisradio vahvisti Mika Sohlbergin kommentaattorin paikan.

Juha Jokisella taas tapahtui melkoisen dramaattinen vähennys kauden kilpailuihin. Hän tulisi alustavasti selostamaan vain kolme osakilpailua kaudella 1992. Lisäksi YLE kaipasi uutta kolmatta selostajaa ja alustavasti uusi kolmas selostaja olisi ollut Tapio Suominen. Kaiken tämän lisäksi myös Peter Geitel oli valmiina tulemaan tarvittaessa muutamaan kilpailuun kaudella 1992 edellisen kauden tapaan.

Tässä kuitenkin listaa kilpailuista ja selostajista:

Kyalami: 1.3.1992 tuleva TV2:n suora lähetys selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

Mexico City: 22.3.1992 tuleva TV3:n suora lähetys selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Interlagos: 5.4.1992 tuleva TV3:n pitkä koostelähetys selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Barcelona: 3.5.1992 tuleva TV1:n suora lähetys selostajana Juha Jokinen. Tarvittaessa Peter Geitel pystyi tulemaan mukaan tähän kilpailuun.

Imola: 17.5.1992 tuleva TV2:n koostelähetys selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

Monaco: 31.5 tuleva TV2:n suora lähetys selostajana Juha Jokinen. Tarvittaessa Peter Geitel pystyi tulemaan mukaan tähän kilpailuun. TV1:n puolelle Jokinen olisi alunperin halunnut saada kilpailun, mutta kanavan ohjelmarakenteesta johtuen TV2 nähtiin järkevämpänä paikkana lähettää f1-kilpailu.

Montreal: 14.6.1992 tuleva TV3:n suora lähetys selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Magny-Cours: 5.7.1992 tuleva TV1:n suora lähetys selostajana Juha Jokinen. Mahdollisesti Peter Geitel pääsisi paikan päälle Ranskaan.

Silverstone: 12.7.1992 tuleva TV2:n suora lähetys selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

Hockenheim: 26.7.1992 tuleva TV3:n suora lähetys selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Hungaroring: 16.8.1992 tuleva TV2:n suora lähetys selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg. Tarvittaessa Peter Geitel pystyi tulemaan mukaan tähän kilpailuun. (Mahdollisesti myös Jerezin tai Autopoliksen kilpailun pitopaikka. Juha Jokisen vähentyneiden kilpailujen myötä Jerezin kilpailu olisi tullut TV2:n mahdollisesti kokonaisena jälkilähetyksenä Pentikäisen, Sohlbergin ja Geitelin selostamana. Mahdollisesti myös TV3:n kokonaisena jälkilähetyksenä Autopolisin osalta selostajina Kyllönen ja Rosberg.)

Spa-Francorchamps: 30.8.1992 tuleva TV3:n suora lähetys selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Monza: 13.9.1992 tuleva TV2:n pitkä kooste selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

Estoril: 27.9.1992 tuleva TV2:n kooste selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

Jerez tai Autopolis: 4.10.1992 mahdollisesti ajettava kilpailu näytettäisiin TV2:ssa kokonaisena jälkilähetyksenä samalla tapaa kuin TV3:nkin osalta. Tähän kilpailuun Peter Geitel pystyi tulemaan paikalle mikäli kilpalu olisi Yleisradion näyttämä kilpailu.

Suzuka: 25.10.1992 ajettava kilpailu näytettäisiin TV3:ssa suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Adelaide: 8.11.1992 ajettava kilpailu näytettäisiin TV3:ssa suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Korkeintaan 17 osakilpailua aiottiin ajaa siinä vaiheessa joten Jerezin tai Autopolisin osalta oli tehtävä valinta. Autopolis oli jäämässä ulos hintaepäselvyyksien ja yleensäkin myöhäisen ilmoittautumisen osalta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Helmikuussa 1992 tapahtui vielä muutoksia kuukauden alkupuolella f1-kauden kilpailukalenterissa. Autopolisin kilpailu jätettiin kokonaan ulos varakilpailukalenterista ja edelleen käytiin kovia neuvotteluita siitä, että voidaanko Jerezin kilpailu ajaa kaudella 1992 Euroopan Grand Prixinä vai ei. Kilpailuita aiottiin ajaa vain 16 kappaletta tai korkeintaan 17 mikäli Jerezin rataviranomaisille ja kaikille talleille kävisivät muutokset. Suurimmalle osalle talleista 17 osakilpailuakin kauteen ei ollut mahdottomuus tai vaikea asia, mutta Ferrari ja McLaren olivat vastahakoisempia ajamaan vielä yhtä ylimääräistä kilpailua kauteen.

Tosin verrattuna vaikkapa kauden 1997 Estoril-tapaukseen ei kauden 1992 Jerezin osakilpailun ajamisessa sinällään mitään erityisen paheksuttavaa ollut ja Ron Dennis tai Claudio Lombardi eivät suoranaisesti vastustaneet ylimääräisen kilpailun ajamista, mutta he ajattelivat kaikkea kuitenkin järkevästi kulujen kannalta. Toki Autopolisin kilpailun pudottaminen tuotti helpotuksen huokauksen toisesta kokonaan uudesta radasta ja sen opiskelusta syyskaudella. Jerezissä kun ajettiin kaikesta huolimatta testiä.

Helmikuun alkupäivinä puhuttiin myös Kyalamissa järjestettävästä testiajosta joka sääntöjen mukaan piti olla hyväksyttävissä. Max Mosley oli vahvistamassa asiaa, mutta kysyi vielä kollegoilitaan asiaa. Samalla myös Mosley ilmoitti, että f1:siin ei tule nopeusrajoitusta varikkosuoralle ainakaan ennen vuotta 1994 eikä vielä välttämättä edes sittenkään tai sen jälkeen. Mosleyn logiikalla ja myöhemmällä jahkailulla höystettynä se kaiketi olisi tullut vasta 1995 tai 1996.:frown: Etenkin kun Mosley halusi vielä odottaa ja katsoa esimerkiksi IndyCarin ja NASCAR-sarjan vastaavien nopeusrajoitusten tehoa kilpailussa. Ainoastaan kaudesta 1989 voimassa ollutta pykälää vaarallisen voimakkaasta varikkosuoran nopeudesta voitiin ja pitikin noudattaa.

Selostuspuolella Juha Jokinen jostakin selittämättömästä syystä johtuen jäi sivuun tai ikäänkuin haihtui pois formulan selostamisesta. Kaudesta 1975 enemmän tai vähemmän eteenpäin pääsääntöisesti selostanut Jokinen jäi kuitenkin edelleen Yleisradion palvelukseen vaikka huhuja oli liikkeellä niin talvikaudella kuin vielä keväälläkin 1992 hänen pois potkimisestaan pihalle Yleisradiosta. Jokisen paikalle tuli pikakomennuksella Tapio Suominen ja YLE etsi vielä uutta korvaavaa kolmatta selostajaa Suomisen tyhjäksi jättämälle paikalle.

Tässä kuitenkin kauden selostuksia siinä vaiheessa kautta:

1.3.1992: Kyalamin suora lähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

22.3.1992: Mexico Cityn suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

5.4.1992: Interlagosin kooste tai korkeintaan pitkä kooste TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

3.5.1992: Barcelonan suora lähetys TV1:ssä selostajana Tapio Suominen ja mahdollisena kommentaattorina olisi toiminut Peter Geitel.

17.5.1992: Imolan koostelähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

31.5.1992: Monacon suora lähetys TV2:ssa selostajana Tapio Suominen ja mahdollisena kommentaattorina olisi toiminut Peter Geitel.

14.6.1992: Montrealin suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

5.7.1992: Magny-Coursin suora lähetys TV1:ssä selostajana Tapio Suominen ja mahdollisena kommetaattorina olisi toiminut Peter Geitel.

12.7.1992: Silverstonen suora lähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

26.7.1992: Hockenheimin suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

16.8.1992: Hungaroringin suora lähetys tai kokonaien jälkilähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg. Mahdollisena kommentaattorina olisi toiminut Peter Geitel. (Jerezin kilpailu olisi ollut tällä paikalla mikäli Hungaroringin kilpailu olisi peruttu. Se olisi tullut melkein täydellä varmuudella TV2:ssa ja ollut suora tai kokonainen jälkilähetys. Mahdollisesti pienellä todennäköisyydellä kilpailu olisi tullut myös TV3:ssa samankaltaisella formaatilla tai koosteena Kyllösen ja Rosbergin selostamana.)

30.8.1992: Spa-Francorchampsin suora lähetys selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

13.9.1992: Monzan pitkä kooste TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

27.9.1992: Estorilin koostelähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

4.10.1992: Jerezin mahdollinen osakilpailu viimeistään melkein täydellä varmuudella TV2:ssa selostajina Pentikäinen ja Sohlberg. Mahdollisesti Peter Geitel olisi ehtinyt mukaan lähetykseen. Muutoin TV3:lla Kyllösen ja Rosbergin selostuksella olisi tullut kilpailu.

25.10.1992: Suzukan suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

8.11.1992: Adelaiden suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Lopulta 25.2.1992 lyötiin f1-kalenteri kaudella 1992 kokonaan lukkoon Hungaroringin varmistellessa vielä maksuaan ja samalla myös läpäistyään FIA:n uudelleen tekemän tarkastuksen radan suhteen. Fasiliteetit olivat päivitetty kilpailua varten ja muutenkin tulevaisuutta ajatellen. Samalla Jerezin kilpailun järjestäjät ilmoittivat, että mikäli Unkarin kilpailu kaikesta huolimatta hylättäisiin niin Jerezissä ei pystyttäisi ajamaan Unkarin kilpailun paikalla elokuussa joka uhkasi aiheuttaa Saksan ja Belgian kilpailun välille yli kuukauden mittaisen kesätauon.

Lopulta siis Jerezin osakilpailu olisi ajettu Euroopan Grand Prixin nimen alla 4.10.1992 viikon verran Portugalin Estorilin kilpailun jälkeen. Sille ei kuitenkaan tullut tarvetta. Kyalamin radan suhteen FIA päätti pitää ylimääräisen testisession kilpailuviikonloppuna sen torstaipäivänä mikä oli ollut varsin odotettu ja järkevä päätös.

Kaikesta huolimatta ja melko lailla kaikessa hiljaisuudessa YLE oli ilmoittanut haluavansa kilpailun itselleen ja Kolmosen oli melkein pakko tyytyä omaan määräänsä eli seitsemään kilpailuun kaudella 1992. YLE aikoi lähettää siis 9 kilpailua ja Kolmonen 7 osakilpailua kaudella 1992. Tai vastaavasti 10 osakilpailua YLE:n ja 7 osakilpailua Kolmosen osalta Jerez mukaan laskettuna. Toki Kolmonenkin olisi voinut hankkia oikeudet Jereziin tarvittaessa, mutta Kolmosen oma ohjelmakartta ei saattanut välttämättä sopia sille päivälle.

Ei etenkään edes teoriassa toteutuvan elokuun kilpailun osalta. Mikäli sopisi niin siinä tapauksessa kilpailu olisi tullut suorana lähetyksenä. Muutoin vain koosteena tai kokonaisena jälkilähetyksenä. YLE aikoi näyttää kilpailun todennäköisesti vain kokonaisena jälkilähetyksenä tai pitkänä koosteena. Suorakin lähetys saattaisi ohjelmakartaltaan olla mahdollinen ja mahdollisesti mukana olisi voinut olla Peter Geitel Jerezissä.

Brasiliaa lukuunottamatta kaikki Kolmosen lähetykset tulivat alustavasti olemaan suoria lähetyksiä kaudella 1992. Keke Rosbergin ollessa DTM:ssä Brasilian kilpailussa kaudella Matti Kyllösen kanssa kommentaattorina toimisi Erkki Vanhanen. Yleisradion kolmanneksi selostajaksi kaudelle 1992 tuli mukaan vielä Ari Lahti.

Laitetaan vielä kerran kaikki alustavat tv-lähetykset kaudelle 1992 sellaisenaan kuin niiden alun alkaen piti olla:

1.3.1992: Kyalamin suora lähetys TV2:ssa Markku Pentikäisen ja Mika Sohlbergin selostamana.

22.3.1992: Mexico Cityn suora lähetys TV3:ssa Matti Kyllösen ja Keke Rosbergin selostamana.

5.4.1992: Interlagosin koostelähetys TV3:ssa Matti Kyllösen ja Erkki Vanhasen selostamana.

3.5.1992: Barcelonan suora lähetys TV1:ssä selostajana Tapio Suominen. Mahdollisesti Peter Geitel tulisi mukaan tähän kilpailuun.

17.5.1992: Imolan koostelähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

31.5.1992: Monacon suora lähetys TV2:ssa selostajana Tapio Suominen. Mahdollisesti Peter Geitel tulisi mukaan tähän kilpailuun.

14.6.1992: Montrealin suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

5.7.1992: Magny-Coursin suora lähetys TV1:ssä selostajana Tapio Suominen.

12.7.1992: Silverstonen suora lähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

26.7.1992: Hockenheimin suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

16.8.1992: Hungaroringin suora lähetys TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

30.8.1992: Spa-Francorchampsin suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg

13.9.1992: Monzan pitkä kooste TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

27.9.1992: Estorilin kooste TV2:ssa selostajina Markku Pentikäinen ja Mika Sohlberg.

25.10.1992: Suzukan suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

8.11.1992: Adelaiden suora lähetys TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Kilpailuja aiottiin ajaa siis 16 kappaletta ja korkeintaan 17 kappaletta mikäli Unkarin kilpailu peruuntuisi tai jostain syystä yhteisymmärrykseen niin monesta kilpailusta kauteen päästäisiin. Tuolloin olisi ajettu aikaisintaan 16.8.1992, mutta viimeistään 4.10.1992 Espanjan Jerezissä Euroopan Grand Prix. 17 osakilpailun kauden Concorden pykälät olisivat voineet mahdollistaa.

Mahdollisesti 16.8.1992 ajettu Euroopan Grand Prix Kolmostelevision puolella olisi selostettu jälleen Matti Kyllösen ja Erkki Vanhasen toimesta. Todennäköisesti muutoin 17 osakilpailua ei olisi ajettu vaan vain pelkästään 16 kilpailua Hockenheimin ja Span välisellä kesätauolla kyyditettynä ja heti Estorilin jälkeen.

Lopulta selostuskuviotkin kauden 1992 osalta muuttuivat hieman erilaisiksi. Kuten myös kilpailujen lähetyksetkin. Ja Euroopan Grand Prix 1992 Espanjan Jerezissä jäi ainoastaan varakilpailuksi ja pitämättömäksi sellaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kaudella 1992 Ranskan kilpailua selosti enimmäkseen TV1:ssä Tapio Suominen. Suomisella tosiaan selostamossa teki tiukkaa. Lähinnä yhteisajoilla ajetun kilpailun takia. Kilpailun lähetys alkoi klo 14.50 ja startti oli muistaakseni viimeistään klo 15 kuten pitikin. Punainen lippu heilahti aikaisintaan klo 15.18 tai viimeistään klo 15.28. Uusintalähdön piti alkaa ensimmäistä kertaa niinkin aikaisin kuin klo 15.38 ja klo 15.43:n välillä, mutta lopulta jatkuvien tuomariston sekoilujen ja pienten viivytysten jälkeen uusintalähtö tuli ainakin aivan viimeistään klo 15.53 kun lähtö oli vielä yhden minuutin verran myöhässä ilmoitetusta aikataulusta.

Tuosta viivytysajasta puhuttaessa ensimmäisen lähdön keskeyttäneen punaisen lipun ja uusintalähdön vihreän valon välillä oli kaikkiaan taukoa 25 minuuttia ja 42 sekuntia. Reaalista taukoa toki hieman vähemmän. Ensimmäinen lähtö ajoineen oli kestänyt kaikkiaan noin 27 minuuttia ja 50 sekuntia. Eräässä vaiheessa kilpailua Suomisella alkoi valittaminen ohjelma-ajan loppumisen suhteen. Ja sitten jonkin aikaa myöhemmin siitä innostunut huomautus, että kilpailu voidaan sittenkin seurata loppuun asti. Normaalin kilpailumitan ollessa kyseessä tv-lähetykselle oli annettu aikaa klo 14.50-16.40 tapahtuvalle ajalle. TV1:ssä olisi pitänyt näkyä seuraavat ohjelmat normaaliaikojen puitteissa F1-kisan päättymisen jälkeen:

Klo 16.40-17.00: Kuvanveistäjä ja filosofi

Klo 17.00-17.55: Korkkitammen varjossa

Klo 17.55-18: Sport (Ruotsinkieliset urheilu-uutiset.)

Klo 18-18.10: TV-Nytt (Ruotsinkieliset tavalliset uutiset.)

Klo 18.10-19.35: Tennistä

Tämän enempää en laita tähän ohjelmia koska ohjelmapäivänä ne eivät pitäneet aivan paikkaansa. TV2:n puolella näkyi seuraavia ohjelmia:

Klo 16.40-18.10: Kalevan Kisat

Klo 18.10-18.30: Vuodenaikojen saatossa

Klo 18.30-18.40: Tv-Uutiset

Klo 18.40-19.05: Vaihda vapaalle Fellis Bueller

Valitettavasti F1-kisa oltiin lyödä keskellä kisaa poikki, mutta lopulta kilpailu voitiin seurata loppuun asti vaikka kisa venyikin. Lopulta uuden lähdön vihreän valon ja ruutulipun välillä kului kaikkiaan aikaa 1 tunnin, 13 minuutin ja 45 sekunnin verran. Vihreä valo oli palanut toisen lähdön kohdalla silloin kun lähetysaikaa oli kulunut kaikkiaan jo 53 minuuttia ja 32 sekuntia.

Ruutulippu heilahti siis aikaisintaan klo 16.56-16.57 tai viimeistään klo 17.06-17.07 Suomen aikaa. Muistaakseni joko tässä vaiheessa, jonkin verran ennen sitä tai aivan lähetyksen loppumetreillä TV1:ssä alkoivat muutkin ohjelmat puskea päälle ja kilpailua saatettiin siirtää mahdollisesti TV2:n puolelle. TV-lähetys Ranskanmaalta taisi päättyä aikaisintaan klo 17.01, mutta viimeistään jonkin verran yli klo 17.11-17.15 jälkeen. Saattoi lähetys vielä venyä tuonkin yli, mutta ei enää paljon sillä paljon oli ollut kisan lähetyksellä mittaakin. Ainakin taas muiden tv-ohjelmien katsojien mielestä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Laitetaan marginaalista päivitystä kauden 1987 selostuslistaan tässä viestissä. Englannin Grand Prix tuli kaudella suorana lähetyksenä kuten myös kaudella 1988. Hyvin pitkän aikaa luulin, että kyse oli alustavasta kokonaisesta jälkilähetyksestä. Lopulta Englannin Grand Prix tuli kuitenkin suorana niin 1987 kuin 1988. Asiassa itseäni hämäsi lähinnä tv-lähetyksen kellon aika. Useinhan Englannin Grand Prix alkoi aikanaan klo 16 Suomen aikaa, mutta ainakin vuosina 1987-1988 kilpailu alkoi klo 16.30 Suomen aikaa.

Tässä siis pientä päivitystä kauden selostuksista:

Rio de Janeiro: Ei välttämättä näytetty muuten kuin korkeintaan TV3:n koosteena.

Imola: Ei välttämättä näytetty muuten kuin korkeintaan TV3:n koosteena.

Spa-Francorchamps: Ei välttämättä näytetty muuten kuin korkeintaan TV3:n koosteena.

Monaco: Nähtiin TV2:n koosteena selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg klo 19.15-19.55.

Detroit: Nähtiin mahdollisesti TV3:n koosteena.

Paul Ricard: Nähtiin mahdollisesti TV3:n lähetyksenä tai ehkä jopa TV2:n yllätyslähetyksenä koosteena.

Silverstone: Nähtiin suorana lähetyksenä TV1:ssä klo 16.30-18.30 selostajana Juha Jokinen.

Hockenheim: Mahdollisesti nähtiin TV2:n koosteena selostajina Kyllönen ja Rosberg. Mahdollisesti selostajana saattoi olla myös Jokisen Juhakin.

Hungaroring: Nähtiin TV2:n koosteena selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg klo 19.05-19.45.

Österreichring: Kilpailu nähtiin Formula Rallyssa TV3:lla ilmeisesti kokonaisena jälkikäteen klo 21-23 selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Monza: Kilpailu nähtiin mahdollisesti TV3:n yllätyslähetyksenä.

Estoril: Kilpailu nähtiin yhteiskoosteena Urheiluruudun kanssa TV1:ssä klo 20.45-21.40 selostajana Juha Jokinen.

Jerez: Kilpailu nähtiin joko Eturivissä tai omana ohjelmanaan TV2:ssa klo 18.05-19 tai viimeistään klo 19.30-20.20 ohjelmapaikalla selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Mexico City: Kilpailu nähtiin muistaakseni TV3:n myöhäisillassa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Suzuka: Kilpailu nähtiin mahdollisesti yllätyslähetyksenä TV3:ssa selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Adelaide: Kilpailu nähtiin TV3:ssa ainakin jonkin verran lyhennettynä lähetyksenä klo 14.30-16 selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg. Mahdollisesti kilpailusta nähtiin myös suora lähetys varhain aamulla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kaudella 1988 Englannin Grand Prix tuli siis myös suorana lähetyksenä. Jonkin verran tämän kauden osalta etenkin TV3:n loppukausi oli hyvin mielenkiintoinen sillä tiettävästi ja muutenkin varmasti Kyllösen Matti ja Rosbergkin Keke saivat potkut Kolmoselta ja heidät tiettävästi korvasivat Pentti Lindegren ja Mika Arpiainen. Loppukauden kisoihin potkut tulivat niin äkkiä, että ainakin Jerezissä kilpailut muistaakseni selostivat myöskin Lindegren ja Arpiainen. Mahdollisesti myös Suzukan ja Adelaidenkin. Tässä kuitenkin pientä päivitettyä listaa kisoista kaudelta 1988:

Rio de Janeiro: Nähtiin ainakin TV2:n Eturivissä tai omana ohjelmanaan klo 21.15-22.05 selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Imola: Nähtiin TV3:n suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Monaco: Nähtiin TV3:n suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Mexico City: Nähtiin TV3:n suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Montreal: Nähtiin TV3:n suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Detroit: Nähtiin mahdollisesti TV3:n myöhäislähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Paul Ricard: Nähtiin mahdollisesti TV3:n suorana lähetyksenä. Tosin kisapäivänä Kyllönen saattoi olla muualla selostamassa RR-kisoja joten kisaa ei välttämättä näytetty.

Silverstone: Nähtiin TV1:n suorana lähetyksenä klo 16.30-18.30 selostajana Juha Jokinen.

Hockenheim: Nähtiin TV2:n koosteena klo 17.30-17.55 selostajana Juha Jokinen. Alun perin kilpailun piti tulla TV1:n koosteena klo 17-18 ja sittemmin vielä klo 17.30-18, mutta YLE:n perinteiseen tyyliin sekoilua nähtiin siinäkin.

Hungaroring: Nähtiin TV2:n koosteena klo 17.45-18.45 selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Spa-Francorchamps: Nähtiin varmasti ainakin TV3:n koosteena ja muistaakseni myös suorana lähetyksenä selostajina Matti Kyllönen ja Keke Rosberg. Kooste näytettiin TV3:lla klo 18.30-19.30.

Monza: Tiettävästi nähtiin TV3:ssa tai TV2:n yllätyslähetyksenä.

Estoril: Nähtiin todennäköisesti TV3:n lähetyksenä.

Jerez: Alunperin kilpailun selostajina piti olla Matti Kyllösen ja Keke Rosbergin, mutta tämän kilpailun selostivat tiettävästi lopulta Pentti Lindegren ja Mika Arpiainen. Kisa nähtiin klo 15.30-18.15. Mahdollisesti kisa loppui aiemminkin.

Suzuka: Tiettävästi TV3 näytti kilpailun varhain aamulla suorana lähetyksenä ja koska Kyllönen ja Rosberg olivat vilttiketjussa niin Lindegren ja Arpiainen ovat saattaneet jatkaa lähetyksiä. Mahdollisesti kilpailua ei näytetty.

Adelaide: Tiettävästi TV3 näytti kilpailun varhain aamulla suorana lähetyksenä. Mahdollisesti Lindegren ja Arpiainen jatkoivat selostamista tässäkin kilpailussa. Yhtä mahdollisesti kilpailua ei näytetty.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Itse asiassa ei tainnut olla mainittu. Melko samankaltainen lähetys kuin useimmat muutkin Kyllösen haastattelut joskin toki alkupään juttuja hieman taustoitetumpana oli.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ei sinänsä selostajiin liittyvää asiaa, mutta vuonna 1978 Suomessa oli vähän aikaa pienimuotoinen järkytys ja hysteria F1-autoilun vaaroista ja tässä sytykkeenä oli tietenkin Ronnie Petersonin onnettomuus jonka jälkiseurauksena oli tietenkin ennen pitkää menehtyminen aivoveritulppaan aiemman jalkaveritulpan muutettua olomuotonsa nopeaksi, kaasuveritulppaa ja rasvaveritulppaa muistuttavaan veritulpan muotoon keuhkoissa ja kuljettua lopulta ikävän tiensä sieltä sitten kohti Ronnin aivoja.

Ronnien onnettomuuden aikaan Suomen Yleisradio näytti uusintana Urheiluruudussa tuoreen Monzan Infernon lisäksi muun muassa Niki Laudan vuoden 1976 onnettomuuden ja tuolloin vasta toisen kerran reilusti yli vuoden tauon jälkeen vuoden 1977 Etelä-Afrikan Grand Prixin Tom Prycen ja epäonnisen Jansen Van Vuurenin kuolemaan johtaneen onnettomuuden. Aiemmin Kyalamin 1977 onnettomuuden oli nähnyt kerran Urheiluruudussa.

Toki tavallisen Urheiluruudun lisäksi nämä kaikki onnettomuudet nähtiin 10.9.1978-17.9.1978 välisenä aikana ainakin vähintään kerran TV-Uutisissa joskin näistä onnettomuuksista eniten pyöritettiin ymmärrettävästi Ronnie Petersonin Monzan Infernoa. Nuo esiintyneimmät TV-Uutisten tiedot asiasta olivat muistaakseni juuri Ronnin poislähdön päivänä ja päivän verran sen jälkeen eli kisan jälkeisenä tiistaina. Urheiluruudun sisarohjelmassa Aikalisässäkin nähtiin vuosina 1977-1978 silloin tällöin formuloita.

Lisäksi loppuvuonna 1978 nähtiin HTV:llä dokumentti Nopeat ja Kuolleet joka tietenkin oli tunnettu dokumentti. Toki aiemminkin vuonna 1978 F1:stä oli nähty TV-Uutisissa silloin tällöin. Välillä Keijo Rosbergin tai muidenkin kuljettajien edesottamuksista uutisoitiin jopa kuvien kanssa ja ajoittain kuvat olivat välillä mustavalkoisiakin, mutta muutoin värikuvien kanssa tapahtumista uutisoitiin.
 
Viimeksi muokattu:

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Siis oikeesti näytettiin Tom Prycen onnettomuus telkkarissa? Ratavirkailija meni puoliksi ja tää kaikki näytettiin?
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Näin aikanaan makaaberisti tehtiin.:(

Pitkästä aikaa jotakin tähän toikkiin juttua laittavana olen muistellut viime vuosina varsin paljon sellaistakin, että olisiko enimmäkseen radiossa F1-kisoja selostanut Raimo Häyrinen selostanut todella viime hetkellä kanssa ainakin kertaalleen myös televisioon?

Jonkinlainen muistikuva minulla on kyllä siitä, että tässä kisassa kyse olisi ollut aikavälin 1974-1980 Monacon kisasta ja sellaisesta jonka olisi pitänyt selostaa Jokisen Juhan joka yleensä melkein joka vuosi ne Monacon vanhemmatkin kisat selosti, mutta tässä muistelemassani kisassa Jokinen pääsi ääneen vasta myöhemmin kisassa, jopa ehkä vasta ihan kisan loppupuolella kun paikan päällä selostusyhteys ei Suomeen toiminut jolloin Höyry selosti tai olisi selostanut mikäli vain muistan oikein niin ainakin kertaalleen myös televisioon.

Höyry oli toki ehdolla joskus television puolelle muutenkin, mutta radio oli se päävirka joten harvoin Höyry tosiaan pääsikään selostamaan television puolelle.

Tuo Höyryn mahdollisesti selostama kisa tuli kuitenkin muistaakseni ennen Pulkkisen Jorman mahdollista Monacon selostuskisaa joten varmimmin se osuu aikavälille 1974-1977 kuin muihin vuosiin etenkään sen jälkeen. Tai sitä ennen.

TV2:sta tuo kisa olisi tullut yllätyskisana. Ilmeisesti hyvin suurilta osin sellaisenaan suoranakin ja jopa ihan lämmittelykierroksesta asti kun tähän asti olen muistellut Monacon 1977 kisan näin esimerkiksi tulleen vain kisan loppupuolena Jokisen Juhan selostamana jonkin verran ennen ruutulippua TV2:sta. Tuossa tosin tietenkin televisioitiin vain se kisan loppu.:dunno:

Höyryn mahdollisesta Jokista tuuraavasta selostuksesta tai jopa ihan omanlaisenaan koko Monacon kisan selostaneena muistan siitä kisasta tasan tarkalleen vain pari-kolme asiaa:

Uskomattoman hehkutusaallon Ronnie Petersonista, yksityiskohtiin takertumisen niin Niki Laudan autosta kuin myös ainakin Tyrrellin niiden vuosien kuskeista ja ehkä myös autostakin mikä saattaisi tarkoittaa vuosia 1976-1977 ja silloisia Monacon kilpailuja kun tuolloin Tyrrell käytti kuusipyöräistä autoa, mutta myös Monacon kilpailun lämmittelykierroksen selostamisen kuin olisi ollut jo kisa käynnissä.:D Ja tämä kaikki ennen legendaarista Monacon lipun heilautusta tai hyvinkin kuuluisia nk. Noppavalojen syttymistä vihreiksi.:eek:

Höyry sekoili vuosien 1974-1987 aikana tiettävästi ainakin kolme kertaa lämmittelykierrosten kanssa, mutta kaikki nämäkin kerrat sattuivat radion puolella joten sekään ei hirvittävästi ole auttanut asian muistamista. Ne lisäsekoilut tapahtuivat myös 1980-luvulla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Viime aikoina olen jälleen pohtinut erästä mahdollista mielessäni mahdollisesti kummittelevaa formulamuistoa noin vuosilta 1979-1980 ja vuosilta 1984-1986.

Kyseessä kun olisi ollut enimmäkseen Saksan Hockenheimin kilpailut ja Saksan Nürburgringin kilpailut joista tosin vuonna 1984 ajettiin Euroopan Grand Prixin nimellä.

Nämä kaikki kilpailut selosti Juha Jokinen.

Jokisen selostus on juurikin sen mitä olen viime aikoina miettinyt.

Kun miettimäni formulamuisto koski jälleen lämmittelykierrosta.

Näissä kisoissa ja jotenkin enemmän ehkä vuosiin 1979-1980 kohdistuen kuin juurikin vuosiin 1984-1986 kohdistuen ellei sitten Hockenheimin 1986 paalupaikkakisassa sattunut olevan vastaavaa huolehtimista Keken auton tilasta lämmittelykierroksella niin se meni jotenkin näin:

''Voi että!''

''Onkohan nyt Kekellä jotain ongelmia heti kilpailun alussa kun vemputtaa noin autoaan''

Tätä ennen Jokinen oli tosiaan alkanut selostaa melkein lämmittelykierrosta kuin itse kisaa vaikkakin ei ihan niin pahasti kun hieman yli vuosi sitten miettimässäni Höyry Häyrisen mahdollisessa Monacon TV-kisassa. Ja sittemmin kiinnitti huomiota Keken ongelmiin kun Kekellä oli tosiaan sitä renkaiden lämmitystä, mutta myös auton pientä savutusta, totesi myöhemmin Keken keskeyttäneen ja mikäli en nyt ihan väärin muista niin hehkutti sen hetken huippumiehiä.

Niki Laudaa mahdollisesti, mutta myös ehkä jotain muuta huipputallin kuljettajaa. Saattoi myös mainita mikäli oli jo vuosi 1980 niin myös Patrick Depaillerin poismenon. Ja vuoden 1980 Keken autosta mikäli vain savua tuli ennen kisaa tai kisan aikana niin se saattoi olla tuolloin vaurioituneesta pyöränlaakerista jolloin se kisa saattaisi olla se kisa minkä muistelen tulleen sittenkin telkasta.

1981 Hockenheimin kisa kun tietääkseni peruttiin ruudusta kun Keke meni karsiutumaan.

Sen verran täytyy vielä täsmentää, että Jokinen oli valmis selostamaan Hockenheimin kisan 1980, mutta vuoden 1979 Hockenheimin kisassa lähtökohtainen selostaja olisi ollut Matti Lammi.

Tosin vuoden 1979 kohdalla mikäli tuo kisa tuli ja muistoni saattaisi koskea juuri sitä kun Jokinen aika moneen otteeseen puhui kyllä Niki Laudasta niin voi olla, että Jokinen istuikin lopulta myös jo tuon vuoden eli 1979 Saksan Grand Prixin kisassa Lammin sijaan selostamossa jolloin Lammi kai olisi lyhyellä varoitusajalla selostanutkin kisan radioon tai jättänyt kokonaan selostamatta.

Vuoden 1985 Nürburgringin kisan aikaan Jokisella oli kyllä selostus jo tarkempaa Saksan kisoista puhuttaessa ja lisäksi mainitsi myös tuon vuoden ja tuon 1980-alun aikakauden YLE:n formulakuvaajan tai ohjaajan nimenkin.

Koko nimi ei nyt tule vieläkään mieleen pitkän ajankaan jälkeen mietittynä, mutta hän oli Uuno tai Unto jotakin.:eek::frown:

Jokisella oli myös ainakin GP-Strecken kisoissa 1984-1985 paikan päällä itse yksi pomoista YLE:n F1-kisojen osalta noihin aikoihin eli itse toimituksen sihteeri Jykä tai Jyrkke eli Jyrki Winter.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös