Tämänpäiväinen (tai itse asiassa eilinen) miehen törttöily radalla meni itse asiassa tekemään Räikköselle aimo palveluksen, kun ero pahimpiin uhkaajiin kasvoi, ja siinä vaiheessa kun tilanne oli Kimi ykkösenä, Schumi neljäntenätoista tilanne näytti suorastaan mainiolta, mutta loppu meni aika harmittavasti. Da Matta ajoi kyllä elämänsä kilpailun, mutta olin melkein vaihtanut Toyotan päässä strategian kahteen stoppiin, kun miehet ajoivat ykkösenä ja kolmosena. Olisi tulos nimittäin voinut olla aika lailla nyt tullutta seiskaa ja yhtätoista parempi.
McLaren teki munauksen, kun ei laittanut Coulthardin autoon bensaa ensimmäisen pysähdyksen jälkeen. Jos näin olisi tehty, kuten Toyotan tapauksessa, tulos olisi mitä luultavimmin ollut neljäs Schummelin edellä, sillä hän sai letkan kiinni, ja menetti lopulta 20 sekuntia, kun pysähtyi kilpailun myöhemmässä vaiheessa kaksi kertaa.
Barrichello ajoi kyllä loistavan kilpailun, ja oman laskemani mukaan mies ajoi yhdessä vaiheessa kisaa vasta seitsemäntenä (da Matta, Panis, Coulthard, Trulli, Räikkönen, Ralf), joista ohitti kaikki varikolle mennyttä Coulthardia lukuunottamatta.
Myös Montoyalta hieno kisa, sillä mieshän tippui Schumin tapaan todella kauas, mutta ohitteli tätä reippaasti sutjakammin ja kakkostila oli hyvä ansio päivätyöstä.
Villeneuve, joka ei kylläkään ole edellisvuosiensa vedossa, laittoi myös kunnon shown päälle, kun peippaili Schumin edellä monen monta kierrosta. Seuraavana ohitettavaksi tullut Ralph Firman ei kestänyt edellä puolta kierrosta ja yhtä ohitusyritystä kauempaaa.
Jarno Trullin kisa oli toisaalta pettymys, mutta viidennen sijan pisteet menevät kyllä ihan oikeaan osoitteeseen, sillä sen verran epäonnea on miehellä ollut niin tällä kaudella, kuin koko urallaankin. Kisan alkuvaiheessa näytti palkintopallipaikka hyvinkin mahdolliselta.
Näin.