SM-Liiga kausi 2010-2011

  • Viestiketjun aloittaja Dev
  • Aloituspäivämäärä

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Jääpä sitten pronssipelin livekommentointi Jatkoaikaan tekemättä.
Taitaapi jatkoajan moderaattorit olla F1-forumin vastaavia vielä valovuoden tukevammin bunkkeroituneita. Sieltä ne jakelee vähän kirjoituskieltoa asiakirjoittajalle perustein "koska sattui huvittamaan".

Eikö täällä ole halaistua sanaa kirjoitettu finaalista? :eek!: IFK siis terävämpi Nordiksella maalein 3-2. Kerrankin ihan hyvin pakettiin saatu kotiavaus näissä playoffeissa. Lopussa meinasi kosahtaa Bluesin rynniessä maalille, mutta Riksman pelasti patjallaan. Tärkeä, tärkeä voitto. Mutta nyt on junakeikka Espooseen edessä, eikä tätä voittoa MISSÄÄN tapauksessa saa jäädä laakereilla lepäillen tuulettamaan. Paljon on vielä pelissä parannettavaa ja Lennun poissaolo näkyy.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Eka kiinnitys kannuun otettu! Blues toistaiseksi lääkeetön IFK:ta vastaan. Koko ottelun maalipaikat laskettavissa yhden käden sormilla. HIFK:llakaan niitä ei ollut hirveästi, mutta jätkät rankoo tuttuun tapaan ihan äärettömän kovalla prosentilla. Bluesille tuli heti ongelmia, kun vastassa on joukkue joka rakastaa myös pitää kiekkoa. Meni ikäänkuin sormi suuhun.

Huomenna HIFK pääsee näyttämään timanttisen kovaa vieraspelaamistaan Bluesille Espoossa.
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Taitaapi jatkoajan moderaattorit olla F1-forumin vastaavia vielä valovuoden tukevammin bunkkeroituneita. Sieltä ne jakelee vähän kirjoituskieltoa asiakirjoittajalle perustein "koska sattui huvittamaan".

Eikö täällä ole halaistua sanaa kirjoitettu finaalista? :eek!: IFK siis terävämpi Nordiksella maalein 3-2. Kerrankin ihan hyvin pakettiin saatu kotiavaus näissä playoffeissa. Lopussa meinasi kosahtaa Bluesin rynniessä maalille, mutta Riksman pelasti patjallaan. Tärkeä, tärkeä voitto. Mutta nyt on junakeikka Espooseen edessä, eikä tätä voittoa MISSÄÄN tapauksessa saa jäädä laakereilla lepäillen tuulettamaan. Paljon on vielä pelissä parannettavaa ja Lennun poissaolo näkyy.
Näin se näkyy. Finaaleista, kuten muistakin asioista, kirjoitetaan sitten, kun ne kiinnostavat.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Taitaapi jatkoajan moderaattorit olla F1-forumin vastaavia vielä valovuoden tukevammin bunkkeroituneita. Sieltä ne jakelee vähän kirjoituskieltoa asiakirjoittajalle perustein "koska sattui huvittamaan".
Täältä bunkkerista on helpompi huudella ja pistää jäähylle.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Blegi on yhtä heppoinen vastustaja, kun Lukko. Hyvää viihdettä nämä pelit kuitenkin tarjoaa. Tärinää ja tötinää perkele!

No joo. Blues on edelleen ihan aseeton HIFK:ta vastaan. Se ei pääse millään maalintekosektorille ja silloin kun pääsee, niin Riksmanin koura heilahtaa. Tänään näytti kanssa vähän siltä, että osalla pelaajista menee jo vatinurin. Talaja ja Sailio. Typeriä jäähyjä jälkikahinoissa ja ynnä muuta. HIFK pitää pään kylmänä.

Vielä kaksi voittoa ja nostellaan kannua Stadin kirkkaissa valoissa.

Materiaali ja henki vs. pelkkä henki 2-0 :alppu:
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Tänään näytti kanssa vähän siltä, että osalla pelaajista menee jo vatinurin. Talaja ja Sailio. Typeriä jäähyjä jälkikahinoissa ja ynnä muuta. HIFK pitää pään kylmänä.
On vähän väärä taktiikka yrittää saada HIFK'n pasmat sekaisin fyysisellä pelillä ja jälkikahinoinnilla.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
On vähän väärä taktiikka yrittää saada HIFK'n pasmat sekaisin fyysisellä pelillä ja jälkikahinoinnilla.
Runkosarjassa tämä onnistui oikeasti joltain joukkueilta, mutta playoffeissa se on ihan turhaa. HIFK saa vaan lisää virtaa siitä. Tuntuu aina siltä, että jos joku käy hieromassa hanskaa naamaan ja yrittää jotain tappelunpoikasta aloittaa, niin hetkeä myöhemmin HIFK saa päälle kovan pyörityksen ja rokottaa.

Matikainen oli rutissut eilen pelin jälkeen HIFK:n keskialueen trapista. "Jos tuolla tavalla haluaa mestaruuden voittaa" vai miten se sanoi. Vähän turhaa itkua ja vaikuttaa siltä, että Petun ja Bluesin eväät on syöty.
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Blegi on yhtä heppoinen vastustaja, kun Lukko. Hyvää viihdettä nämä pelit kuitenkin tarjoaa. Tärinää ja tötinää perkele!

No joo. Blues on edelleen ihan aseeton HIFK:ta vastaan. Se ei pääse millään maalintekosektorille ja silloin kun pääsee, niin Riksmanin koura heilahtaa. Tänään näytti kanssa vähän siltä, että osalla pelaajista menee jo vatinurin. Talaja ja Sailio. Typeriä jäähyjä jälkikahinoissa ja ynnä muuta. HIFK pitää pään kylmänä.

Vielä kaksi voittoa ja nostellaan kannua Stadin kirkkaissa valoissa.

Materiaali ja henki vs. pelkkä henki 2-0 :alppu:
Kummassakin pelissä on Blues ollut 5 vs. 5 -pelissä mielestäni selvästi kuskin paikalla. Toki momentum heilahtelee, kuten aina, mutta isossa kuvassa näin. Maalintekopeli ratkeaa kuitenkin maalintekotilanteissa ja siinä on IFK vienyt puhtaasti.

Vastuksen kutsuminen heppoiseksi on kuitenkin sokeutta. Ei ihan vielä taputeltu ja takki jos vähänkin raottuu, niin homma on yhtäkkiä tasan. Pienet on Bluesin saumat, mutta ne on vielä olemassa.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Sanoisin että 5-5 pelissä Blues on niskanpäällä, mutta tavallaan näennäisesti. Kyllä se peli oli eilenkin lähes alusta loppuun HIFK:n hanskassa.

Fanit voi olla takki auki. :D Joukkue ei siihen sorru tänä kautena, ei ole sortunut kertaakaan.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Näyttää vahvasti siltä, että finaalisarja kallistuu IFK Helsingille selvästi. Jos, ja kun IFK tämän pelin vie, niin se on siinä sekin. Ei riitä Espoon eväät, ei.

No eihän Lukko sitten ihan tumpulasakille hävinnyt välierissä.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Nyt näyttää hyvälle, nyt näyttää ihan heeeeelvetin hyvälle! Nakkikattila palaamassa 13-vuoden tauon jälkeen Nordikselle? Jumalauta. Uskomatonta.

Kyllä käy sääliksi Bluesiakin. HIFK on kuin iso paha koulupoika joka kiusaa sitä heikompaa ja pienempää. Annetaan sen kaverin vähän rimpuilla ja annetaan toivoa. Sitten PAM! Nyrkki naamaan.

HIFK on ihan helvetin hyvä tällä hetkellä. Se on järkyttävän ylivoimainen. Viimeksi olen nähnyt samanlaista dominointia Kärppien viimeisellä mestaruuskaudella.

http://www.youtube.com/watch?v=4aJ1sEX4Tfo

Siinä vähän fiilistely musaa. "Meidän poika on tullut kotiin" !
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Juu, ihan hyvä voitto oli. En nähnyt Urheiluruutua, joten en voi tietää, laukoiko Mika Nieminen taas biasoitunutta Blues hallitsee -paskaa. En toisaalta edes välitä tietää. Pääasia, että mestaruusjuna on maanantaina pysähtymässä päätepysäkilleen.

Bluesin maaleista kaksi menee oman pään täyssekoilun piikkiin. 3-2 maali tuli tilanteesta, jossa ei vihelletty pitkää, Riksman meni mailoinen vääliin, toimitti ränniin josta espoolainen sai kiekon ja toimitti sen maalille. Maalin edessä vähän pehmeää hutilointa ja maali "oman koiran" toimesta. Myös kolmas maali aika samanlainen, Juuso ei uskalla 5-2 tilanteessa yrittää naulata tyhjiin, vaan yrittää jättää vauhdissa olevalle kanssapelaajalle, jonka luistimesta kiekko kimpioilee miesylivoimalla pelaavalle Bluesille ja hässäkän päätteeksi häkkiin. Mailalla ei meidän Juuso tosiaan juhli, muuten on pelannut erinomaisesti.

Jos olisin Petri Matikainen, niin Jari Sailio viettäisi maanantain ottelun tukevasti harjoitushallin puolella meditaation parissa. Sen verran taas turhautuen riehui ottelussa ja lopussa kuittasi vielä femman, Bluesin onni on, jos hälle pelikieltoa lätkäistään. Nathan Robinson myös tätä Espoon paskaosastoa, pari turhaa jäähyä ja välinpitämätöntä menoa muutenkin kaukalossa.

Matikaisen ulkoinen olemus ja ulkoinen ulosanti kielivät siitä, että mies olisi juuri saatu ulos Jolosta puolen vuoden panttivankeuden jäljiltä. :D KJ on pelottavan itsevarma, ja miksi ei olisi; kokemusta löytyy Bluesin kaatamisesta playoff-sarjassa. Henkinen niskalenkki Matikaiseen on käsinkosketeltavissa.

Mutta joo, loppuun on todettava, että onhan IFK joukkueista selvästi parempi. Blues yrittää roikkua peesissä ajoittaisten flow-jaksojen turvin ja tätä myöden myös laukaustilasto hämää; stadilaisilla on jatkuvasti paremmat maalintekopaikat, tehokkaampi viimeistely ja yv-peli. Maalivahdeista Riksman tuntuu olevan perusvarmempi kuin Tarkki, joka on jo tiputellut hanskojaankin hermostuksissa. Kotietua ei Espoolla maanantaina ole, kun halli on täynnä punaista ja todennäköisesti myös gh-fanit Jethro Rostedt etunenässä vaihtavat kilpipaidan päälle.
 
Ylös