Suomen MM-rallin 2023 reittispekulaatiot

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3180
Sijainti
JKL
Myhinpää valitettavasti liian nopea ja haastava yleisölle, eikä oikein ole pikkutieratkaisuja, mutta eittämättä legendaarinen ja hieno pätkä.
Mun mielestä Nuutinen tai Tarkiainen totesi jossain haastattelussa ennen rallia että Myhinpää on jatkuvasti reittiteamin omallakin toivelistalla ja palannee reittiin kun kaikki palaset on kohdillaan ..
 

rallifakiiri

Well-known member
Liittynyt
27.6.2011
Viestit
188
Kyllä, tämä suunta kiinnostaisi itseänikin, ja kyllähän nämä pätkät tulisivat lähemmäksi Lahtea, ja sitä kautta Etelä-Suomen suuria katsojamääriä. Esimerkiksi Mynnilä ja Marjoniemi voisi olla jossain muodossa toteutettavia, Lahdenpohja ja Murakka menee sellaisenaan. Lenkkiin voi yhdistää myös Joutsan alueen pätkiä.
Miten Lempää pitkässä muodossa? En ole käynyt ajelemassa vuosiin alueen teitä, ei siis ole minkäänlaista mielikuvaa tien kunnosta. Pitkänä versiona sinne saisi hyviä katselupaikkoja.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Miten Lempää pitkässä muodossa? En ole käynyt ajelemassa vuosiin alueen teitä, ei siis ole minkäänlaista mielikuvaa tien kunnosta. Pitkänä versiona sinne saisi hyviä katselupaikkoja.
Ouninpohjaa nopeampi, eli ei varmaankaan toimisi. Valitettavasti juuri sen makean pohjoisosuuden ja eteläisten pikkuteiden välillä on tosi nopea osuus, jota ei voi mitenkään kiertää. Ne pikkutiet on toki pehmeitä, mutta kyllä varmaan nykyisen kokoisen autoletkan kestäisi. Aika metsäistähän se on ja kaikki välitietkin yleisölle olisi metsäautoteitä.

Jokin tällainen ratkaisu voisi toimia, jossa isolla tiellä käytäisiin vain lyhyesti. Tosin tämän pätkän varrella olisi tasan yksi pelto, ja sekin väliteiden ulottumissa, joten katsojien osalta ei olisi paras pätkä.

https://www.rally-maps.com/Joutsenlampi-ralli-2019/Lempää
 

rallifakiiri

Well-known member
Liittynyt
27.6.2011
Viestit
188
Ouninpohjaa nopeampi, eli ei varmaankaan toimisi. Valitettavasti juuri sen makean pohjoisosuuden ja eteläisten pikkuteiden välillä on tosi nopea osuus, jota ei voi mitenkään kiertää. Ne pikkutiet on toki pehmeitä, mutta kyllä varmaan nykyisen kokoisen autoletkan kestäisi. Aika metsäistähän se on ja kaikki välitietkin yleisölle olisi metsäautoteitä.

Jokin tällainen ratkaisu voisi toimia, jossa isolla tiellä käytäisiin vain lyhyesti. Tosin tämän pätkän varrella olisi tasan yksi pelto, ja sekin väliteiden ulottumissa, joten katsojien osalta ei olisi paras pätkä.

https://www.rally-maps.com/Joutsenlampi-ralli-2019/Lempää
Vuonna 1999 olin yötä peltoparkissa lähellä Lempään maalia. Pitääkin tarkastaa vanhat muistiinpanot, missä se pelto oli. Lyhyt matka siitä oli maalipään mutkiin, sen muistan.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Aivan, kyllähän tuolla maalin lähellä on vähän peltoja. Olen enemmän katsonut tätä 2012 vuoden onboardia, jossa ei ajetu tuota viimeistä osuutta. Teiden luonne välittyy kyllä todella hyvin ja kamerakulma on hyvä. Osa noista lopun pikkuteistä on jopa aika kovavauhtisia.


EDIT: Muistaakseni muuten tuolla Lempään eteläisten pikkuteiden suunnalla on pohjavesialue, joten se voi kanssa olla esteenä MM-rallin ajamiselle
EDIT2: Muistinhan mä että nää viimeisetkin pikkutiet löyty jostain kesäonboardina. Eli tosta mihin 2012 onboardi päättyy, käännytään oikeelle tän pätkän alkuun. Ja täällä on ne pellotkin.

 
Viimeksi muokattu:

Runkipaikan metsästäjä

Well-known member
Liittynyt
16.8.2022
Viestit
97
Mynnilä voisi olla vielä matkallisesti mahdollinen, jos vertaa siihen, että viime vuodet Päijälä on ollut se reitin eteläisin pätkä ja aika samalla korkeudella ovat maantieteellisesti.

Mites noi Toivakka rallin ja Kangasniemi rallin tiestöt? Olisko sieltä mahdollista löytää Kutemajärven lisäks muita pätkiä? Nehän olis lähempänä Oittilaa ja Ruuhimäkeä niin lenkki ei venyis ihan älyttömästi.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Pikkutie on varsin pieni, mutta on sieltä päässy henkilöautolla läpi.
Oon muuten miettinyt, että onko viime vuosina vähän rima laskenut sille, millainen metsäautotie kelpaa MM-ralliin? Polemiikkihan alkoi 2017 Päijälän pikkutielenkistä, siellä kuulemma piti kaikilla mennä renkaat rikki. Eikä mennyt kellään. Ja sitten kaikkien vetomiesten piti keskeyttää Pihlajakosken uudelle alkuosalle 2019, ja nyt taas 2021 Oittilan lyhyt pikkutielenkki ja Vekkulan viimeinen pikkutie on olleet vielä näitäkin pienempiä teitä.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Mynnilä voisi olla vielä matkallisesti mahdollinen, jos vertaa siihen, että viime vuodet Päijälä on ollut se reitin eteläisin pätkä ja aika samalla korkeudella ovat maantieteellisesti.

Mites noi Toivakka rallin ja Kangasniemi rallin tiestöt? Olisko sieltä mahdollista löytää Kutemajärven lisäks muita pätkiä? Nehän olis lähempänä Oittilaa ja Ruuhimäkeä niin lenkki ei venyis ihan älyttömästi.
Vartiamäki voisi minusta olla potentiaalinen, samoin aiemmin esittämäni Pajumäen tiestö Leivonmäen itäpuolella. Muuten näissä kisoissa on ajettu aika kovavauhtisia teitä, tai etenkin Kangasniemellä jotain vain talvella ajettavia pikkuteitä
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Oon varmaan linkannut monta kertaa mutta Laukaan voisi ajaa vähän eri muodossa itäpuolen reittiä pitkin, joka näkyy tässä Peurunkaralli 2017 videossa, jälleen Pynskin esittelemänä. Alussa on nopeita ahtaita mutkia ja risteys, sitten pitkä suora, jonka jälkeen tosi tekninen syherö, ja sitten taas pari risteystä pelloilla.


Siitä mihin tämä video loppuu, tultaisiin valtiontielle josta voitaisiin mennä tuplaristeyksestä 2017 pätkän loppuun ja maalilinja voitaisiin laittaa lossinmutkaan. Katselupaikkoja ja väliteitä riittäisi. Laukaa on myös hyvällä etäisyydellä huoltoparkista ja muutenkin mitä ilmeisemmin suosillinen rallin järjestelyille joten näkisin tämän hyvänä vaihtoehtona.

https://www.mapfab.com/map/Aa49/Laukaa-11-km
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Oon muuten miettinyt, että onko viime vuosina vähän rima laskenut sille, millainen metsäautotie kelpaa MM-ralliin?
Todennäköisesti on. Tosin pieniä teitäkin on erilaisia. Pihlajakosken alku, vaikka olikin karmaiseva siviilirenkaille, oli kuitenkin ihan perustettua metsäautotietä jossa oli kohtalaisen karkee ja irtonainen pinta. Osa mökki/pihatie/maatalousteistä taas on käytännössä vaan metsään ajettuja uria ilman kunnon ojia tai pohjia. Tällöin riski tien pettämisestä varsinkin huonolla kelillä on aika raju. Itsellä ei oo rima laskenu ihan samaa tahtia, Vekkulan pienimmän pätkän kohalla oli aika vahva "ei nyt s...ana" -fiilis, mutta taisi sieltäkin suurin osa autoista tulla läpi.
 

jokke78

Well-known member
Liittynyt
4.5.2010
Viestit
164
Tuota Tampereen lenkkiä ajatellen tuli mieleen todella hullu ajatus.
Minkälaisia ongelmia tulisi ja mitä sanoo säännöt, jos huoltoparkki olis Paviljongin sijaan vaikkapa Himoksella?
Kuljettajien majoitukset, park ferme ja muutenkin häppeningit edelleen hyvin pitkälle Jyväskylässä, koska fasiliteetit muutenkin paremmin kunnossa kuin Jämsän suunnalla. Ja säilyisi edelleen Jyväskylän rallin status kilpailun keskuksena.
Olisiko moinen järjestely edes mahdollinen?
Mahdollistaisi aika paljon erilaisia reitti variaatioita. Toki aamuhuoltoon ja iltahuollon jälkeen tulisi enemmän siirtymiä (n.50km Jämsä-JKylä), mutta vastaavasti ennen tai jälkeen huoltojen saisi pätkät hyvinkin lähelle Himosta, jotka tasoittaisivat kilpailun kokonais siirtymiä.
Jos Harju halutaan mukaan, voisi se olla esim. vaikkapa jo keskellä perjantain aamu- ja iltapäivänlenkkiä. Ei tulisi niin paljoa edestakaista ajoa Himokselle, kunhan ennen ja jälkeen huollon pätkät olisi siinä himoksen vieressä esim. joko Vaherissa tai Kakaristossa.
Lauantaina sitten Tampereen kiepille aamuin illoin.
Sunnuntaina power stage edelleen jossain Jyväskylän lähellä, niin saataisiin maali seremoniat sinne Paviljongin maisemiin.
No, ajatus se tämäkin :D Olisiko mitenkään kehiteltävissä, vai tuleeko liikaa kilometrejä ja trafiikkia tuota sirkusta ajattaessa edestakaisin Jämsän ja Jkylän väliä?
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Houkutteleva ajatus, mutta ei siltikään toimi. Joka päivä pitäisi ajaa kuitenkin 100 km siirtymiä ihan vaan huoltoparkin ja park fermeen välillä. Veikkaisin myös että monet rallin alla tapahtuvat hommat menisi hankalammaksi jos asiat tapahtuisi 50 km päässä toisistaan. Lisäksi, huoltoparkissakin olisi kymmeniä ihmisiä töissä, joiden pitäisi majoittua hotellissa. Ja kaikki ne turistit jotka haluaisi vierailla huoltoparkissa, haluaisi varmaan syödä (ja juoda) ravintolassa. Näihin pitäisi olla kapasiteettia ja toisaalta Jyväskylä varmaan mieluusti ottaa vastaan noista sisään tulevat eurot. Jos Tampereen pätkiä halutaan ajaa niin pitää ajaa ne etärenkaanvaihdolla tai siirtää koko ralli Tampereelle :)
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Laskin huvikseen, että siirtymä Paviljongilta Päijälän lähtöön oli tänä vuonna n. 114 km. Ihan vertailun vuoksi siirtymä Paviljongilta olisi Tampereen suuntaan:

Siitama 119 km
Viitapohja 126 km
Juupajoki 114 km
Väärinmaja 118 km
Västilä 117 km
Mattila 109 km

Mittasin välimatkat lähtö- tai maalipäähän ja mahdollisimman perinteisiin versioihin näistä pätkistä. Siirtymän osalta nämä kaikki olisivat siis ihan siedettävällä etäisyydellä Jyväskylästä, mikäli pätkät sitten muuten soveltuisivat reittiin ja saadaanko reitti myös luontevasti jatkumaan takaisin kohti Jyväskylää. Voisiko olla toimiva lenkki esim. Viitapohja- Väärinmaja- Kolonkulma- Urria. Tai sitten Viitapohja- Väärinmaja- Juupajoki- Leustu.
Västilä olisi liian nopeaa, mutta siitäkin voisi saada erilaisen n.10 km pätkän, jos lähtö Rantalantieltä ja siitä jatkettaisiin Vedentaustantietä kohti Eräjärveä. Taitaa sekin olla kyllä nopeaa.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Juupajoki eroaa noista pätkistä siten, että lähempänä Jyväskylää oleva pää on lähempänä Jyväskylää (n. 85 km) kuin noilla muilla pätkillä, (vähintään 100 km) . Juupajoen länsipäähän pitää ajaa tavallaan pieni koukku, mistä tulee lisäkilsoja.

On hyvä myös miettiä mitä noilla siirtymillä saadaan, onko Viitapohja niin legendaarinen pätkä että sen takia kannattaa ajaa vähän kauemmas, ja miten se soveltuu nykyisen MM-rallin järjestämiseen (pienen tien osuudet, yleisöalueet) ? Etelä-Suomesta tulevan kannalta se on oikeastaan kauempana kuin Päijälä. Eri asia sit jos puhutaan jostain Savon tai Pengonpohjan tason klassikosta... :)

Västilässä ongelmana on se, että pohjoisin osuus on ajettavinta, mutta yleisöllle huonoiten sopivaa. Sitten eteläisemmälle osuudelle on väliteitä mutta se on tosi kovavauhtista. Toimivin versio voisi olla ajaa pohjoisesta ja kääntyä Vedentaustantielle vähäksi matkaa (ennen kuin se muuttuu asfaltiksi). Olisi silti tosi kovavauhtinen pätkä.

Päijänteen itäpuolella muuten vastaavia mittoja:

Murakan itäpää 100 km
Mynnilän takapiikki 104 km
Lahdenpohjan länsipää 122 km
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Viitapohjaa voisi myös aloittaa sieltä tehdastallien testeissä käyttämältä Juurakko-tieltä, jolloin siirtymä lähtöönkin olisi vähän lyhyempi. Lähistöllä olisi myös Lauttakulma, jota voisi yhdistää niin ikään testeissä käytettyyn Kärjenniementiehen.

Väärinmaja olisi minusta oikein toimiva ja sopivan "legendaarinen" pätkä. Sitä ei kannattaisi laittaa lenkin ekaksi tai vikaksi, koska siirtymä molempiin päihin on pitkä, mutta lyhyen matkan päässä on muita pätkiä.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
On hyvä myös miettiä mitä noilla siirtymillä saadaan, onko Viitapohja niin legendaarinen pätkä että sen takia kannattaa ajaa vähän kauemmas, ja miten se soveltuu nykyisen MM-rallin järjestämiseen (pienen tien osuudet, yleisöalueet) ? Etelä-Suomesta tulevan kannalta se on oikeastaan kauempana kuin Päijälä. Eri asia sit jos puhutaan jostain Savon tai Pengonpohjan tason klassikosta... :)
Totta kyllä, ettei Viitapohja niin erinomainen pätkä ole, että se olisi mikään pakko saada reittiin mukaan. Lähinnä pohdin vaan eri vaihtoehtoja Tampereen suunnalta, jotka olisi vielä siirtymien osalta toteutettavissa. Ja ainakin kokeilun arvoinen asia voisi olla viedä reittiä lähemmäs Tamperetta ihan vaan vaihtelun ja hyvien pätkien vuoksi, mutta myös mahdollisesti suurempien katsojamäärien tavoittelua varten.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14538
Sijainti
Tampereen lenkki
Ja ainakin kokeilun arvoinen asia voisi olla viedä reittiä lähemmäs Tamperetta ihan vaan vaihtelun ja hyvien pätkien vuoksi, mutta myös mahdollisesti suurempien katsojamäärien tavoittelua varten.
Kyllä, se on totta. Harmillisesti Oriveden ja Tampereen välissä on vähän nihkeästi toimivia pätkiä.
 

rallifakiiri

Well-known member
Liittynyt
27.6.2011
Viestit
188
Kyllä, se on totta. Harmillisesti Oriveden ja Tampereen välissä on vähän nihkeästi toimivia pätkiä.
Five Stars Rallyssa vuonna 1990 esimerkiksi ajettiin Vesijärven ja Längelmäveden välissä Suomasema ja Köyrä-Mutikko. Kumpikaan tie ei oikein tahdo istua MM-rallikäyttöön. Köyrä-Mutikko -pätkällä ajettiin Uitamontietä, joka oli täysin rakentamatonta seutua vuonna 1990. Nyt se on täynnä mökkejä.
Sinänsä hauskaa, että 1988 ja 1990 Five Stars Rallyssa ajettiin Siitama ja Köyrä-Mutikko, tiet ovat paikoin näköyhteyden päässä järven selän yli. Välissä olevalla järven selälläkin on moottoriurheiluhistoriaa, nimittäin Stig-Olof Fagerströmin ja Caj Fagerströmin kilpaveneiden ME-kokeissa käyttämä rata sijaitsee juuri tuolla vesialueella. 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa Caj Fagerström testasi säännöllisesti eri luokkien hydrojaan Öölantinsaaren ja Uitamon välissä.
 
Ylös