Suomen radat

inox

Well-known member
Liittynyt
26.8.2017
Viestit
265
Kun Kymiring kompastelee, niin Alastaron laajennus nähtävästi etenee.

Kuva 1. Aiemmin esillä ollut suunnitelma

Maanmittauslaitoksen Karttapaikka sovelluksessa on ilmakuvaa radan tilanteesta. En tosin tiedä kuinka tuoretta materiaali on. Liitän alle ilmakuvia laajennustyömaasta ja mittauksistani.

Kuva 2. Ratapohjan työssä on edistytty ja uuden rata-alueen profiili on muuttunut jonkin verran suunnitelmasta.

Kuva 3. Laajennusosan pituus on noin 1,6 km. Kikkamutkan poisjääminen taas leikkaa radasta pois noin 150 m.

Kuva 4. Pisimmät suorat / nopeat osuudet.

Olin aiemmin siinä käsityksessä, että kikkamutkasta lähtevä uusi kaartuva osuus tulisi olemaan radan nopein kohta, mutta enää en olisi siitä niin varma (ainakaan pyörien kohdalla). Profiilin muuttumisen myötä kriittisessä kohdassa oleva nopea vasuri on tiukentunut hieman ja lisäksi sitä seuraavaa oikeaa on nopeutettu ja tuotu lähemmäs. Nopeutetun oikean jälkeinen takasuora näyttäisi nyt vauhdikkaimmalta. Jännä kyllä, että radalle tulee kolme lähes yhtä nopeaa kohtaa ja lienee menopelistä ja olosuhteista kiinni, missä kellotetaan huiput.

Kirjailen tähän vielä mittaukseni talteen:
Nykyinen varikkosuora: 470 m
Uusi nopea kaartuva osuus: 610 m (450 m nopean vasurin alkuun)
Uusi takasuora: 520 m
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Ihan bueno juttu tuo Alastaron laajennus. Katsomofasiliteetteihin soisi parannusta. Tällä erää Kemoran pääkatsomo on selkeästi paras mesta ja samaisen radan takaosa toiseksi paras. Muualla katsomot on aika heikoissa kantimissa. Alastarollakin ylävarikon katsomo on verkkoaidan takana turhan etäällä itse radasta.
 
BMW CSL

Well-known member
Liittynyt
9.2.2021
Viestit
232
Roadsportin uudet säännöt mahdollistaa S14-moottorin istuttamisen E30:n keulalle (eli saa ajaa nyt vaikka E30 M3:lla). Semmosta ei kuitenkaan ole synnytteillä, mutta E21 koriin kyseinen tekniikka on tulossa. Itse moottoriahan on saanut käyttää kyllä jo aiemminkin. E21:n lisäksi valmistumassa on yksi E30 ahdistettuna, joka saatetaan nähdä jo tänä kesänä radalla.
Mikä tässä on se kuningasajatus eli mitä hyvää E21 kori tuo E30 tai 2002 nähden? Roadsportissa kun saa alustaakin modata suht. paljon.
 
Riki

New member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
4
Mikä tässä on se kuningasajatus eli mitä hyvää E21 kori tuo E30 tai 2002 nähden? Roadsportissa kun saa alustaakin modata suht. paljon.
Pääasiassa oma mieltymys E21 koppaan. Toki paino E30:n nähden ja kai se ilmavirrassa marginaalisesti liukkaampi on kuin nollakakkonen. Myös sen voi joku ajatella tärkeänä, että saa rakentaa tosiaan 4- tai 6-mukisena, kun on luokiteltu molemmat. Ei silti varmasti maailman paras aihio ole jos puhtaasti suorituskyky edellä/järjellä asiaa ajattelee.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa

Tuosta e21 painosta. Itse asiassa e30 on ollut vastaavilla moottoreilla hitusen kevyempi kuin e21. Ainakaan varusteiden määrällä asiaa pystyy perustelemaan, kun kummassakaan niitä ei ole.

Kummankin pään akseli vaatii e21:ssä kovasti huomiota toimiakseen. E30:n kanssa selviää helpommalla, varsinkin jos tyydytään hiukankin normaalimpaan alustarakenteeseen. Voitoista ajettaessa on sitten aivan sama, koska autosta täytyy saada matala isoilla renkailla ja alustan täytyisi vieläpä toimia.

Aerodynaamisesti e30 on huomattavasti parempi kuin e21. M3 kori liimalaseineen olisi vielä parempi.
 
Juu. E30 on parempi lähtökohta liki kaikilla mittareilla, pitää paikkansa. Painoasian ilmaisin vähän epäselvästi, tarkoitin että E21:sta pitäisi tietojemme mukaan pystyä tekemään jonkun verran kevyemmän valmiin Roadsport sääntöihin mahtuvan kilpurin kuin E30:sta. Saa nähdä kuin käy. Jatketaan offtopiccia vaikka privalla jos haluat keskustella tuosta tekniikkapuolesta lisää(y)
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Juu. E30 on parempi lähtökohta liki kaikilla mittareilla, pitää paikkansa. Painoasian ilmaisin vähän epäselvästi, tarkoitin että E21:sta pitäisi tietojemme mukaan pystyä tekemään jonkun verran kevyemmän valmiin Roadsport sääntöihin mahtuvan kilpurin kuin E30:sta. Saa nähdä kuin käy. Jatketaan offtopiccia vaikka privalla jos haluat keskustella tuosta tekniikkapuolesta lisää(y)
Joo tämä ei liity millään Suomen ratoihin. Jatketaan aiheesta täällä. Minä todellisena Roadsport fanina haluaisin tietää autosta lisää. Oikeastaan kaiken mahdollisen. Itsekin pari e21:stä ja e30:iä omistaneena asia kiinnostaa tavallistakin enemmän.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8359
Sijainti
Helsinki
Miksi ihmeessä? Miksi hyvä rata pitäisi heittää hukkaan? Kuka voittaa siinä tilanteessa?
Rata on valmiina, mutta ne fasiliteetit sekä turvallisuusasiat pitäisi saada kuntoon. Rahaa tarvitaan, mutta mistä sitä saadaan? Pitäiskö radan nimioikeudet myydä vrt. Red Bull Ring ja amerikan radat.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Rata on valmiina, mutta ne fasiliteetit sekä turvallisuusasiat pitäisi saada kuntoon. Rahaa tarvitaan, mutta mistä sitä saadaan? Pitäiskö radan nimioikeudet myydä vrt. Red Bull Ring ja amerikan radat.
Varmaan pitäisi. Tai sit joku taho ostaa ratayhtiön muodollisella summalla, kuittaa ainakin osan velkojien saatavista ja lähtee kehittämään toimintaa puhtaalta pöydältä. Onhan Botniaring ja Alastarokin vaihtaneet omistajaa muutamaankin otteeseen.
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Tai sit joku taho ostaa ratayhtiön muodollisella summalla, kuittaa ainakin osan velkojien saatavista ja lähtee kehittämään toimintaa puhtaalta pöydältä.
Yksi vaihtoehto on myös odottaa vielä hetki ja rata konkurssipesältä, saattaisi tulla vielä halvemmaksi.
 
Los Cojones

Avohoidossa
Liittynyt
26.2.2004
Viestit
588
Sijainti
Törnävä
Varmaan pitäisi. Tai sit joku taho ostaa ratayhtiön muodollisella summalla, kuittaa ainakin osan velkojien saatavista ja lähtee kehittämään toimintaa puhtaalta pöydältä. Onhan Botniaring ja Alastarokin vaihtaneet omistajaa muutamaankin otteeseen.
Botniaringin kohdalla tuo ei pidä paikkaansa. Taustalla on kokoajan ollut Lintuharjun moottoriurheilualue oy, joka on vuokrannut alueen muun muassa Botnia Raceway Oy:lle. Tietojeni mukaan Botniaring on ainoa Suomen radoista, joka ei ole tehnyt konkurssia.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Botniaringin kohdalla tuo ei pidä paikkaansa. Taustalla on kokoajan ollut Lintuharjun moottoriurheilualue oy, joka on vuokrannut alueen muun muassa Botnia Raceway Oy:lle. Tietojeni mukaan Botniaring on ainoa Suomen radoista, joka ei ole tehnyt konkurssia.
Saattaa muutes pitää paikkansa. Sorruin jonkinasteiseen virhepäätelmään kun alkuunsa kisojen käytännön järjestelyistä vastasi Jurvan UA ja/tai Kurikan UA. Nyttemmin järjestäjäksi on tullut sitten Team Botnia (TBo). Aattelin sitten että tämä TBo ryhmittymä olisi ostanut koko rata-alueen ns. kuleksimasta kun monien vuosien jälkeen sinne saattiin tämä laajennus ja suunnitelmissa oli myös drag stripin ja muiden mu-fasiliteettien rakennus. Jossain vaiheessa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin Botniaring ei tahtonut kelvata AKK:lle SM-osakilpailujen pitopaikaksi. Nyt Motopark on ollut vuorostaan monta vuotta paitsiossa. Saas nyt nähdä sitten alkaako Motopark kelvata kun Kymiringillä ei "voi" järjestää SM-osakilpailua. Sinällään se ja sama kun Motopark on ihan liian kaukana. Kemoraankin on näillä bensan hinnoilla hieman tuskallista matkata.
Alastarohan oli kai alkuunsa ainakin osin "Fyyran" (FHRA) omistama. Sit vuosituhannen vaihteen nurkilla rata-aluetta omistivat herrat Hietamäki ja Isotalo ja ehkä joku kolmas, kunnes bensalenkkarit kuluivat puhki ja päätyivät myymään hommat nykyiselle omistajalle. Ympäristölupien kanssa on ollut monta vääntöä sielläkin ja viimeisimmän kierroksen jäljilta loppuivat kuorkki-kisat ja kiihdyttelyt sillä kankaalla.
 
Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Jossain vaiheessa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin Botniaring ei tahtonut kelvata AKK:lle SM-osakilpailujen pitopaikaksi. Nyt Motopark on ollut vuorostaan monta vuotta paitsiossa.
Ringillä ei välillä ajettu SM-kisaa, koska sille ei löytynyt halukasta järjestäjää. Radassa ei ollut mitään vikaa ja olisi kelvannut kalenteriin.

Motoparkissa osittain sama homma + ainakin aikaisemmin myös radan surkea kunto. En tiedä onko siellä sittemmin fiksailtu paikkoja.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Eikös nää tapahtumat järjestänyt joko AKK Sports Oy suoraan tai sit jonkun sopimuskumppanin (kuten Pole Position Oy) kautta ja haalinut käytännön tekijät milloin mistäkin. Paikallisia seuroja ei kai juuri edes kyselty mukaan.
 
Ylös