Tähtien Kisan, Solariumin, Masan, Punaisen Vitosen ja Keken huippukausi= Vuosi 1985

[Andy]

Kovasti nyt menee off topiciksi, mutta otsikon innoittamana löysin pätkän Tähtien kisasta. Siellähän oli näköjään ei ihan tavallisia Suomen-kävijöitä myös paikalla. Tästä kisasta olisi myös kiva kuulla lisää, jos CCMK ehdit jne. Ja kiitos näistä koosteistä myös ilman muuta. Mielenkiinnolla olen lukenut näitä.

 

[CCMK]

Vuoden 1985 tylyimmät potkut-kisan toinen kilpailija eli Andrea de Cesaris käsitellään seuraavaksi tässä:

Italialainen de Cesaris tunnettiin näyttävänä kilpa-ajajana jonka maine oli kärsinyt Ligier-tallissa vuonna 1984.

Selvittyään kuitenkin täynnä riitoja ennen pitkää olleesta ja keskinkertaisesta aloituskaudestaan Ligierille myös vuodeksi 1985 yleinen järkytys oli, että aivan juuri ja juuri kun de Cesaris alkoi oppia testaamaan, teknisen palautteenantokyvyn merkityksen myös kilpa-ajamisen mielessä ja yleensäkin jollakin tavalla olemaan suhteellisen hienostunut ja järkevästi ajava kuljettaja niin hän sai heti tuolloin potkut!:thumbfh:

Kaikkiaan kausi käynnistyi hyvin, mutta kolarointi Riossa oli huono asia, Estorilin sateessa taas mikään ei ollut Andrean syytä koska hän joutui pakkovetäytymään kilpailusta Pirellin hengenvaarallisen huonojen saderenkaiden takia ja oikeammin vain talli pakotti hänet vetäytymään radalta kesken kisan, Imolassa hän riiteli tallinsa kanssa ennen kisaa koska vesisateen tullen koska Ligier-talli ei olisi monen muun Pirellin renkaita käyttävän tallin tapaan ajanut ollenkaan kilpailussa ja hän ajoi lopulta kuivan kelin kilpailussa varikkokäynnin jälkeen seinään, mutta Monacossa hän ajoi tahdikkaan hienon ajon olemalla neljäs ja ajettuaan hetken kolmantena kilpailussa.

Keskikaudella Montrealissa de Cesaris kolaroi Manfred Winkelhockin ulos kisasta ajaen loppupäivän hyvin huonosti, Detroitissa de Cesaris ajoi vuoden 1984 keskiverron kilpailun Ligierillä eli käsittämättömän vaisun kilpailun vuoden 1985 Ligierin mittakaavalla alemmassa keskikastissa jo ennen keskeytystäkin, Paul Ricardissa oli aloittamassa kasipaikalta näyttävää ajoa ennen vetoakselin menemistä ja Silverstonessa oli ajamassa varmaan kolmanteen tai neljänteen sijaan ennen keskeytystään.

Kauden 1985 puolivälissä siis Andrea de Cesarista voitiin pitää kaikkiaan näyttävänä, mutta epäonnisena. Tämä ei silti vakuuttanut tallia eikä Guy Ligieriä mikä oli hyvin erikoista.

Ottaen huomioon Andrea de Cesariksen aseman tallissa hänen ykköskuljettajan asemansa oli hyvin nimellistä luokkaa vuonna 1985. Ainoastaan Monacossa hänelle annettiin ensin JS25:n kevennetty automalli käyttöön ja tämä jäi ainoaksi merkittäväksi teoksi hänelle tallissa ykköskuljettajana vuonna 1985. Toki aiemmin vuonna 1984 oli hänelle annettu Dijon-Prenoisiin paikka Francois Hesnaultin kustannuksella merkittävistä teoista puhuttaessa.

Italialaisen päivät alkoivat olla selvästi luettuja Ligierillä kauden puolivälin jälkeen. Sisäiset riidat pahenivat ja uskomatonta jo ennen Itävallan kilpailun erittäin näyttävän rajua ja onneksi ilman loukkaantumista tapahtunutta ulosajoa Österreichringin radalla tallin osalta oli syyttää de Cesarista Länsi-Saksan Nürburgringin kilpailun kolarista vaikka syyllinen oli ainoastaan vain hänen tallikaverinsa Jacques Laffite.

Jopa Laffite itse piti syyllisenä itseään ja pahoittelikin tapahtunutta, mutta Monsieur Ligier ja muu tallin johtohenkilökunta jatkoi silti de Cesariksen painostamista ja syyttämistä asiasta!

Andreata haukuttiin motivaationsa menettäneeksi, kolarikuljettajaksi jonka ainoa paikka olisi romurallissa ja monella muulla tavalla yritettiin ehdoin tahdoin saada hänet lähtemään tallista. Valitettavasti Ligierin jopa suoratkin valheet saivat kansainvälisen lehdistön ajoittain antamaan rajuakin kritiikkiä italialaiselle kauden ajoista joista omasta mielestäni todella typerin kolari oli lähinnä Imolan varikkokolari ja sitten tietenkin erikoinen ajaminen päin Rene Arnoux'n Ferraria Riossa.

Ja pois lukien myöhemmin jarruvaurionkin vaikeuttamaa Detroitin vaisua ajoa Andrea de Cesariksen ajot olivat aina hienoja vuonna 1985 vaikka ne eivät tuloksia olisi tuottaneetkaan. Vuonna 1985 de Cesaris ajoi monin verroin aina paremmin kuin vuonna 1984 oli ikinä ajanutkaan jolloin de Cesariksen motivaatio oli välillä oikeastikin hyvin huono ja silloin jopa Francois Hesnault oikeasti ajoikin italialaista paremmin kisoissa.

Lopulta Itävallan kolarin jälkeen potkut saatuaan de Cesaris ajoi vielä yhden kilpailun Zandvoortissa Hollannissa vain siksi, että Guy Ligier ei luottanut tallinsa testikuljettajiin Michel Ferteen tai Alain Ferteen kilpailun onnistumisen suhteen ja myös Philippe Streiffin kilpailuluvan peruuntuminen myöhäishakijana tarkoitti vielä italialaiselle yhtä ajoa.

Andrea de Cesaris jäi surkuhupaisesti jopa tallinsa estelyiden takia Virallisissa Harjoituksissa lähtöruutuun 18. Hänelle muun muassa annettiin eräässä vaiheessa Pirellin Kovia renkaita nopean kierroksen ajamista varten ja eräässä vaiheessa hänelle ei annettu edes riittävää määrää polttoainetta nopeiden kierrosten ajamista varten!

Lisäksi de Cesaris oli vedellä muun muassa entistä kilpailuinsinöörinsä lähialaista turpaan koska tämä käytännössä kuittaili italialaiselle tämän kauden ajasta Ligierillä ja muutenkin koko talli suhtautui häneen oikeastaan Jacques Laffitea ja tämän kilpailuinsinööriä huomioimatta tallissa aina erittäin vihamielisesti häneen Zandvoortissa. Mikään ei olisi auttanut enää säilymään tallissa. Kaikesta masentuneena de Cesaris ajoi haluttoman tuntuisen kilpailun kaikkiaan ajamisen osalta ennen keskeytystäkin.

Kun Philippe Streiff sitten pääsi ajamaan niin de Cesaris oli ulkona lajista. Yksikään talli ei ihme kyllä halunnut ajattaa häntä loppukaudella 1985 ja ei edes kohutusta Brabhamin kolmannen auton ajamisesta Monzassa tullut mitään näkyvää todistetta.

Vuoden 1985-1986 kovimpiin huhuihin talvikaudella kuului de Cesariksen lähtö myös Ferrarille ja mikäli ei enää F1-talliin kuten se ei enää Adelaiden 1985 jälkeen mahdollista ollutkaan niin sitten vuodeksi 1986 Ferrarin pitkään harkittuun ja perustettavaan IndyCar-talliin Yhdysvaltoihin! Lopulta vuodeksi 1986 Andrea de Cesaris meni ajamaan maksukuljettajana Minardilla.

Andrea de Cesariksen ajotaidot voitiin sovittaa pähkinänkuoreen vuoden 1985 osalta lyhyesti sanottuna näin:

Parhaimmat kilpailut kaudella olivat Silverstone ja Monaco ja huonoimmat Imola ja Österreichring.

Kauden 1985 paras hetki muutoin Andrea de Cesariksen osalta oli olla Silverstonessa jopa Alain Prostin edellä eräässä vaiheessa kilpailua ennen keskeytystä ja muutoin ehkä oikeasti päästä pois Ligierin kaltaisesta riidankylväjätallista.

Loppupelissä Andrea de Cesariksen päivät oli luetut siitä hetkestä lähtien kun Jacques Laffite aivan todella alkoi saada jälleen tuloksia, Gerard Larrousse ja Michel Tetu muutaman muun Ligierin päättävän työntekijän lisäksi päästivät aiemmin kaudella jopa valtaansa rajoittaneen Guy Ligierin jälleen liian paljon kiinni vallankahvaan ja kun herra Ligierin omat uskomattomat raivonpurkaukset pääsivät todella vauhtiin tulosten taas huononnuttua muka liikaa kaikkiaan italialaisen tai välillä jopa itse Laffitenkin osalta.

Kaikkiaan siis oli hyvin epäreilua antaa potkut italialaiselle ja mikäli ne olisi pitänyt antaa niin ne olisi pitänyt antaa joko jo ennen kautta 1985, aivan loppukaudesta 1985 ennen kauden päätöstä tai heti vuoden 1985 jälkeen. Ei suinkaan keskellä kautta 1985.

Arvosanansa de Cesaris on ainakin omalta osaltani ansainnut ja paljoa tätä parempi se ei olisi voinut olla.

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Kovasti nyt menee off topiciksi, mutta otsikon innoittamana löysin pätkän Tähtien kisasta. Siellähän oli näköjään ei ihan tavallisia Suomen-kävijöitä myös paikalla. Tästä kisasta olisi myös kiva kuulla lisää, jos CCMK ehdit jne. Ja kiitos näistä koosteistä myös ilman muuta. Mielenkiinnolla olen lukenut näitä.

No ei se itseasiassa nyt niin off-topicia ole kun olihan vuosi 1985 Tähtien Kisan vuosikin!

Tähtien Kisa oli tosiaan Ortwin Podlechin ja Keke Rosbergin oma suunniteltu hanke jota tietysti oli pitkään mietitty ja joka syntyi kun suomalaiselle autourheiluyleisölle haluttiin tarjota jotakin tavallaan perin uutta ja ennennäkemätöntä. Aikaisemmin oli tosiaan ollut jo useammankin kerran Keken auto näytteillä eri puolilla Suomea varsinkin vuosina 1982-1983 ja kun Camaro Cupin osallistumisessa ei ollut mitään uutta eikä mikään urheiluautoesittely tuntunut riittävältä Podlechin tai Rosbergin mielessä.

Tapahtumalla oli moottoriurheilun sponsoreiden tai Rosbergin yleisten sponsorien lisäksi myös ulkopuolisiakin promoottoreita ja sponsoreita. Aikakausilehdistä ainakin Apu-lehti oli erittäin vahvasti tapahtumassa mukana molempina vuosina eli 1985 ja 1986 kun tapahtuma järjestettiin. Vuoden 1987 Tähtien Kisa peruttiin tiettävästi varsin alkuvaiheessa ja reilusti ennen sen isompaa huomiota julkisuudessakaan koska vuoden 1986 Tähtien Kisa oli epäonnistunut vesisateen, pienemmän yleisön, muutaman tärkeän yleisölle esiintyjän tulon peruuntumisen ja nuorison suosikin eli Dingon riitojen myötä.

Vuoden 1985 Tähtien Kisassa ihmisiä oli kyllä paljon paikan päällä. Kaikkiaan ehkä jopa 50 000 katsojaa. 20 000 katsojaa kun ehdittiin vain laskuttaa, 25 000 katsojaa rynnäköi alueelle ilman lippua ja noin 5000 muuta katsojaa oli korkeintaan tapahtumapaikan välittömillä laita-alueilla eli paljon oli ihmisiä paikan päällä. Pitkälti ehkä sen takia, että aivan huipulla suosionsa osalta ollut Dingo oli mukana Tähtien Kisan viihdepuolella vuonna 1985. Ja tappioita ilmaiskävijöiden takia tuli 100 000-500 000 sen ajan markkaa ja ehkä vielä enemmänkin tapahtuman järjestäjille.

 

[CCMK]

Stefan Bellofin kuolema Belgian Spa-Francorchampsin radalla 1000 kilometrin kilpailussa Urheiluautojen MM-Sarjassa oli ehkäpä synkin tapahtuma niin Länsi-Saksassa kuin ehkä kaikkiaan muutenkin moottoriurheilun osalta sinänsä hienossa vuodessa 1985.

Vain Manfred Winkelhockin kuolema Mosportin radalla Kanadassa oli tuntunut yhtä pahalta kuin Bellofin menehtyminen myöhemmin kaudella. Bellof itsekin suri Winkelhockia ja oli kaikkiaan hieman surullisen oloinen sillä Span 1000 kilometrin kilpailussa oli pidetty ennen kilpailua Winkelhockin puolesta hiljainen hetkikin.

Hädin tuskin kenelläkään oli ollut Bellofista pahaa sanaa sanottavanaan, häntä kehuttiin yhdeksi kaikkien aikojen lahjakkuudeksi ja varsinkin menetetyksi lahjakkuudeksi ja hänen poismenonsa tuntui muuttaneen varikkoalueenkin surun majataloksi etenkin Monzassa.:frown:

Eläessään nuori Bellof ehti vajaat ja kaikkiaan karsiutumiset ja vuoden 1984 pakotetut poissaolot Tyrrellin vesitankkaus-skandaalin huomioiden viettää aikaa vain vajaat parikymmentä kilpailua kuninkuusluokassa. Ja mikäli mies olisi toteutuneesti saanut ajaa kaikki kilpailunsa ilman karsiutumisia niin hän olisi ehtinyt ajaa vasta 27 osakilpailua urallaan. Ja kaikkiaan vuoden 1985 loppuun mennessä 32 osakilpailua mikäli ei olisi koskaan ollut karsiutunut.

Huikean ja lukemattomia kertoja hehkutetun vuoden 1984 sijaan vuonna 1985 Bellofin kausi oli ollut vaikean ristiriitainen jo ennen poismenoakin.

Brasilian Rio de Janeirossa hän joutui taisteluun niin Willi Maurerin kuin myös jopa Ken Tyrrellin kanssa. Ken Tyrrellin kanssa riita meni niin pitkälle, että Bellof joutui Brasiliassa vilttiketjuun!

Bellof joutui pois kilpailuviikonlopulta lähinnä sellaisen syyn takia, että kieltäytyi poistamasta muun muassa sponsoriensa tunnuksia ajohaalareita jolloin herra Tyrrell repi ne itse omin käsin irti suuttuneena tilanteesta.

Muutenkin herra Tyrrell ja Bellof riitelivät paljon enemmän vuonna 1985 kuin olivat tehneet vuonna 1984. Siltikin Ken Tyrrellin ja Stefan Bellofin välit olivat kuin isän ja pojan. Välillä herra Tyrrellin välit Bellofin olivat jopa uskomattomankin paljon paremmat kuin esimerkiksi aiemmin hehkutetun Michele Alboreton ja Ken Tyrrellin välit vuosina 1981-1983.

Bellofia ahdistivat myös Porschen vaatimukset ajaa edelleen lähtökohtaisesti vain Urheiluautojen MM-Sarjaa ja koska Bellof halusi ajaa sekä niitä että F1:siä niin siitä hyvästä Bellof alennettiin Walter Brunin myöskin Porscheja ajattavaan talliin tehdaspuolen autojen sijaan.

Bellof purki myös lopullisesti yhteistyönsä Willi Maurerin kanssa kaikkiaankin ennen Estorilia ja sai myös palata ajamaan luvattuaan olla enää tottelematon Ken Tyrrellin antamia käskyjä kohtaan.

Bellofilla oli vuonna 1985 loppupelissä erittäin vähän näyttöjä muista kisoista ennen poismenoaan. Brasiliassa Stefan Johansson ajoi hänen tilallaan, Imolassa hän keskeytti oltuaan Martin Brundlen edellä, Monacosta hän karsiutui harmittavalla tavalla viime hetkellä ja Montrealissa Kanadassa Bellof kapinoi Porschen tahtoa vastaan lähtemällä viime hetkellä mieluummin ajamaan F1:siä vaikka sopimuksen mukaan hänen olisi pitänyt ajaa Le Mansin 24 Tunnin ajossa.

Toisaalta mielenkiintoisena piirteenä Bellof päätti ajaa vasta kun oli kuullut maanmiehensä Winkelhockin ajavan Montrealissa. Bellofin tapaan Winkelhock olisi voinut jättää ajamatta Kanadan Montrealissa ja ajaa Le Mansin 24 Tunnin ajon. Ei kuitenkaan jättänyt eikä jättänyt Bellofkaan. Montrealissa oli hyvin vähän mitään tehtävää Bellofilta muuta kuin kisailla tallikaveria ja ystävää Martin Brundlea vastaan kilpaa ja olla lopulta hänen edellään maalissa.

Ranskan Paul Ricardin ja Englannin Silverstonen 1985 ajot olivat Bellofin oman lyhyen uran huonoimpia ehkä Zandvoortia 1984 huomioimatta hänen ajaessaan täysin lopussa olevalla Tyrrell 012-automallilla ja Cosworthin moottorilla vailla toivoakaan mistään.

Bellof ei kuitenkaan luovuttanut vaan ajoi sopimuksensa mukaisesti silti kisoissa. Bellof sai vihdoin ja viimein Tyrrell 014-automallin ja turbon käyttöönsä Nürburgringille Länsi-Saksaan ja Österreichringille Itävaltaan. Näissä kisoissa Bellof ajoikin vakuuttavammin joista selvästi paremmin Itävallassa.

Valitettavasti auton tekninen hauraus Nürburgringillä ja Österreichringin itsepäisyys kaasujalan kanssa aiheuttivat ongelmia. Bellof jäi niukasti pisteittä kotiyleisön edessä kasipaikalla Länsi-Saksassa ja Itävallassa bensa loppui kuutospaikalta. Hollannin Zandvoort oli jälleen kaikkiaan vaisumpi kisa Bellofille ja kukaan ei voinut aavistaa, että se jäisi hänen uransa viimeiseksi kilpailuksi.

Ainoa hyvä asia tosin oli kisassa muutoin jälleen vain näyttävä lähtö ja kisailu alkuvaiheesta taas vain tallikaveri Brundlen kanssa.

Kun nämä kaikki kisat tulevat mieleen ennen parhaimpia kisoja Bellofin osalta niin voitiin todeta, että vaikeuksia ja ongelmia riitti näyttävyyden ohella. Ensin Cosworthin autolla ja sittemmin selvästi alitestatulla 014-automallilla turbon kanssa.

Bellof oli vasta totuttelemassa turboauton käyttöön joten on paha sanoa, että olisiko Martin Brundle aivan todella ollut murskaavampi häneen verrattuna myös turboautolla ajaessaan sillä Bellofilla toki oli luonnollisia vaikeuksia oppia ajamaan turboautoa ja Itävallan kaasujalan liikakäyttö ylisuurien turbopaineiden ohella kertoi hieman asiasta.

Siltikään Bellof ei kuitenkaan ollut enää Zandvoortin jälkeen paljonkaan enää vauhdissa Brundlea takana kilpailun ollessa ensimmäinen jolloin molemmat kuljettajat saivat aivan todella ajaa turboautoilla ja mikäli Bellof olisi vain saanut ajaa loppukauden 1985 niin Bellof olisi todennäköisesti voinut menestyä hyvinkin.

Toki Urheiluautojen MM-Sarjan sopimuskuviot olivat yhä läsnä loppuvuodesta 1985 jolloin ainakin Brands Hatchin kilpailu olisi voinut jäädä väliin, mutta Bellof aikoi silti ajaa F1:ssä jos se vain oli mahdollista. Bellofin ajokuvakin oli yleisesti ottaen hyvin hieno.

Jonkin verran tietysti kritisoitavaa oli Bellofin osalta itsepäisyydessä ja ajoittaisesta kiehuvasta luonteesta, mutta muutoin Bellof kärsi myös testivuorojensa menettämisestä vuonna 1985 Martin Brundlen eduksi pitkälti tallin ajattaessa juurikin Brundlea turboautossa keskikaudella.

Kuten todettua ennen Bellofin poismenoa hän ajoi ehkä Monacon 1984 ajoa huomioimatta uransa parhaimmat ajot vuoden 1985 Portugalin Grand Prixissä Estorilin sateessa ja vuoden 1985 Yhdysvaltain Grand Prixissä Detroitissa.

Estorilissa Bellof pystyi ajamaan kaatosateessa jälleen uskomattoman ajon ja monien mielestä vain huono lähtöruutu esti Bellofia nousemasta Ayrton Sennan kanssa uskomattomaan ajonäytökseen voitosta puhuttaessa ja Detroitissa hän oli ollut Martin Brundlen takana suurimman osan kisaa vain noustakseen lopulta neljänneksi ja vain polttoaineen ehtyminen kytkinvaurion ja etusiiven vaurion ohella estivät häntä nousemasta Michele Alboreton Ferrarin ohi kolmanneksi ja palkinnoille.

Bellof otti usein näyttäviä lähtöjä ja vuoteen 1984 verrattuna Bellof oli onnistuneempi ajaja muutenkin vuonna 1985 siinä, että hän osasi ajaa kurinalaisemmin kuin vuonna 1984, keskittyneemmin ja nyt myös Martin Brundle pysyi selvemmin ja useammin takana toisin kuin vuonna 1984 silloin kun oli ollut keskinäisiä kilvanajoja ennen erillisiä ajattamisia toisen kuljettajan osalta turbon kanssa ja toisen kuljettajan osalta ilman turboa.

Vuonna 1984 vuorostaan Brundle oli ollut oikeastaan läpi kauden niskan päällä. Bellof olisi hyvinkin voinut olla tallikaverinsa edellä 1985 Riossa mikäli vilttiketjuun laittamista ei olisi tapahtunut ja Monacossakin mikäli vain olisi päässyt kilpailuun, mutta hyvin vaikeaa kisaan pääsy oli myös Brundlellekin ja vuodeksi 1985 ei toteutuneen kisan malliin olosuhteista olisi ollut Bellofille mitään apua. Vuoden 1984 Monacon sankariajo olisi myös jäänyt haaveeksi mikäli radalla olisi silloinkin ollut kuivaa.

Bellof onnistui vuonna 1985 vakuuttamaan kaikki asiantuntijat lajissa suurilta osin, vuonna 1986 hän aikoi lähtökohtaisesti enää ajaa vain ja ainoastaan F1:ssä ja vuodeksi 1986 hän oli jäämässä Tyrrelille, mutta myös monet muut tallit halusivat Bellofin ja Ferrarillekin paikkaa odotettiin.

Lopulta Bellof kuitenkin riistettiin Formula 1:n kaikilta ystäviltä julmasti.

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Kurittoman tuntuisen debyyttiajonsa jälkeen vuoden 1984 Portugalin Grand Prixissä Estorilissa 1984 entinen Renault-tallin testikuljettaja ja yhden kisan tallille kisakuljettajana ajanut Philippe Streiff sai huomata olevansa ilman tallipaikkaa. Enimmäkseen vuoden 1985 ajan hän ajoi F3000-sarjaa AGS-tallin riveissä.

Sittemmin hän sai ajaa ensin hyvin pieniä määriä Ligierin maksutestejä ja lisäksi jatkoi F3000-sarjan ajoja kunnes luottamuksen osoituksena sai talliltaan luvan päästä jopa Ligierin omien testikuljettajien Michel Ferten ja Alain Ferten edelle kuljettajahankinnassa Andrea de Cesariksen saadessa potkut tallista.

Tosin Zandvoortiin Hollantiin ei Streiff vielä päässyt kilpailuluvan peruunnuttua myöhäishakijana, mutta Italian Monzasta eteenpäin loppukauden 1985 ajan Streiff ajoi Ligierillä joskin ranskalainen ajoi vielä Tyrrell-tallissa Etelä-Afrikan Kyalamissa yhden kisan lainattuna kuljettajana.

Streiff osoitti näyttävän kuljettajan osaamista, taitavaa sadekelin ajoa Belgian Spassa ennen radan kuivumista ja muutenkin kautta linjan miehessä oli vauhtia ja Streiff tuntuukin olevan se hiomaton timantti vertaansa vailla ainakin uusista Ranskan formulakuljettajista puhuttaessa.

Ajoittain Streiff todellakin oli varsinainen hiomaton timantti radalla ja vähän myös negatiivisessa mielessä ilmaisten.

Streiff oli joskus edelleen kuriton, halusi ajaa aina omalla vauhtitasollaan sopeutuen vaikeasti tai ainakin erittäin vastentahtoisesti säästöajoihin, keskikastin ajamiset ottivat voimille ja muutenkin Streiffilla tuntui olevan potentiaalia tulla ikään kuin Ranskan omaksi versioksi Andrea de Cesarikseksi ilman tosin italialaisen kolarimainetta.

Monzassa ja Spassa hän joutuikin rajoittamaan kuritonta ajotyyliään ja säästöajon tuloksena oli vain tyydyttävä ajosuoritus, mutta Brands Hatchissa Euroopan Grand Prixissä etenkin Virallisen Harjoituksen viitosruutu tuntui todella hienolta suoritukselta.

Valitettavasti sellaisia otteita ei ranskalaiselta nähty tai tunnuttu näkevän enää ennen Adelaidea Australiassa. Ei edes itse kilpailussakaan Brands Hatchissa joskin vain renkaiden kunnon loppuminen esti kunnon pisteiden saannin.

Kyalamissa vuorostaan typerä virhe yleensäkin epätavallisen vaikeassa ja ranskalaisen lyhyen uran kannalta surkeimmassa kilpailussa Etelä-Afrikassa Tyrrellin osalta mustasi hieman hänen mainettaan jo ennen tulevaa vuoden 1986 tallipaikkaakaan.

Vastoin yleistä mainekuvaa vuodeksi 1986 Ligierin tallipaikka ei ollut koskaan varma vaikkakin täysin olemattomaksi sen teki kolarointi oman tallikaverin Jacques Laffiten kanssa.

Streiff oli ennen Adelaidea keskimäärin ollut hyvin Laffiten vauhdissa ja tuntui paremmalta kuljettajalta. Tosin selvään paremmuuteen olisi vaadittu enemmän kisoja tai jopa koko kausi Ligierillä jotta aivan täyden tason olisi voinut nähdä Streiffista ajajana. Adelaiden kilpailu Australiassa 1985 oli kauden päätöskilpailun osalta Streiffin tähän asti ajetun uran paras.

Streiff oli aivan parhaimmillaan kilpailussa toinen ja olisi jopa voinut voittaa kilpailun ilman Keke Rosbergin paremmuutta ja ilman omaa rengastaktiikkansa erilaisuutta mikä pakotti hänet tietenkin ennen pitkää varikolle.

Valitettavasti Streiff tuotti itsestään hankalan kuljettajan maineen kolaroituaan toki osin väärinkäsityksen johdosta ja osin itsepäisyyttään Laffiten kanssa. Lopulta Streiff ajoi käytännössä kolmella pyörällä viimeisellä kierroksella maaliin asti ja oli kolmas saaden uransa ensimmäiset pisteet.

Ensimmäinen todellinen ja kokonainen F1-kausi on Streiffilta tulossa Tyrrelillä vuonna 1986 ja Streiff on valmis haasteeseen. Toivottavasti Streiff kuitenkin oppii myös varovaisemmaksikin kuljettajaksi ja hallitsemaan intoaan radalla.

Koko kauden 1985 ajaessaan Streiff olisi varmasti pärjännyt erinomaisemmin ja vaikkapa Silverstonessa Streiff olisi voinut olla Laffiten tapaan palkintosijoitusvauhdissa ja ehkä voittovauhdissakin joskin ainoastaan Adelaiden kilpailu 1985 oli Ligierin lähtökohtaisesti ainoa todellinen voittovauhtia osoittanut kilpailu.

Kurittomuuden unohtaen hienoa työtä!

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Mikäli vuosi 1984 oli ensimmäistä vuottaan tuolloin Renaultilla viettäneelle Derek Warwickille pettymys niin vuosi 1985 eli toinen vuosi Renaultilla oli Derek Warwickille katastrofi.

Oli varmasti kamalaa nähdä Ayrton Sennan ja vielä Sennaakin enemmän Nigel Mansellin ottavan voittoja toisensa perään niin Lotuksella kuin Williamsillakin ja mikäli he eivät voittaneetkaan kovin usein niin silti he paistattelivat päivää julkisuuden valokeilassa ja veivät Warwickille usein pidettyä paikkaa julkisuuden valokeilassa.

Warwick oli menettänyt niin Lotus-paikkansa kuin myös Willams-paikkansa yksinkertaisesti Renault-sopimuksensa takia. Masentuneisuutta pahensi se, että hän ei päässyt Williamsille vuodeksi 1986 Keke Rosbergin siirtyessä McLarenille vaan silloin hänen oletetulle paikalleen pääsi mieluummin Nelson Piquet.

Ja lopullinen pahin asia oli se, että vuonna 1985 Patrick Tambay oli vuorostaan oikeastaan aina niskan päällä siinä missä Warwick oli ollut ranskalaisen niskan päällä vuonna 1984 eikä todellisuudessa oikein edes silloinkaan!

Totta oli, että vaikka Warwickilla oli Tambayn vuoteen 1985 nähden huomattavasti enemmän epäonnea niin hän myös menetti jo aivan alkukauden jälkeen todellisen ajoitseluottamuksensa ja vuoden jälkipuoliskolla aiemmin edes rajallisesti hienot Viralliset Harjoitukset hyvine lähtöruutuineen olivat Euroopan Grand Prixin Brands Hatchin radalla ajettua kilpailua huomioimatta hyvin huonoja.

Vuoden huippuhetket osuivat oikeastaan Rio de Janeiroon, Estoriliin, Imolaan, Monacoon, Montrealiin, Silverstoneen ja Spa-Francorchampsiin. Näistä paras ajo oli oikeastaan Monacon ajo kaikki tilanteet huomioiden vaikka Estorilin sateessa Warwick ajoi myös näyttävästi ja olisi ollut kolmas tai neljäs ilman kolariaan kilpailussa.

Silverstonen ajo oli kieltämättä näyttävä, mutta Silverstonen kilpailu hämäsi kuitenkin Warwickin oikeaa ajotasoa Renaultilla joten sitä ei voinut pitää hyvänä ajona muutoin. Aivan paras yksittäinen huippuhetki oli Renaultin ainoa kärkipaikka koko vuonna Rio de Janeiron Vapaissa Harjoituksissa lauantaina missä Warwick oli nopein. Ja muutoin nopeimpana oleminen oli haaveunta.:frown:

Vauhtitasoltaan ennen Itävallan Österreichringin kilpailua myöskään Länsi-Saksan Nürburgringin kilpailua huomioimatta Warwick yleensä olisi kuulunut jäännöspisteitä ja jopa parempiakin pisteitä saavien kuljettajien joukkoon eli noin sijoille 4-6, mutta myöhemmin loppukaudella Warwick ajoi Renaultin jäähyväisajoa Adelaidessa Australiassa huomioimatta lähinnä reaalitasoltaan sijojen 7-10 tuntumassa.

Derek Warwick on tunnettu näyttävyydestään ja kunnianhimostaan. Britti kärsi huomattavasti pahemmin Patrick Tambayn kauteen nähden yleensäkin Renaultin huonoudesta. Warwick ei pitänyt lainkaan edes Hollannin Zandvoortin kevyen auton taktiikasta vaikka lopulta kolmospaikalla vierailu ennen tankin kuivumista tuntui mukavalta.

Lisäksi mikäli auto vain yhtään salli Warwickin ajotyylin kohdilleen osumisen niin silloin britti pystyi esittämään radalla edelleen hyviä otteita vaikka harvassa olivat ainakin enää britin ylihehkuttajat. Tietysti Höyryn hehkutukset formuloiden kotimaisessa radion Kakkosverkossa poisluettuna.

Loppukauden pahin jossiteltavin asia Warwickin osalta oli Brands Hatchista loppukauden 1985 alustavasti käsittänyt ja käyttämättä pakotetusti jäänyt tilaisuus olla ajamatta McLarenilla. Gerard Toth esti Warwickin ajamisen kauden kolmessa viimeisessä kilpailussa McLarenilla ja se aiheutti lopullisen riidan tallin ja Warwickin välille. Warwick on nyt menettänyt siis jo kolmekin huipputallin ajopaikkaa urallaan erillisistä syistä johtuen!

Warwick osasi myös ajaa kauden 1985 joitakin hyviä Virallisen Harjoituksen ajoja joista parhaimmat olivat Estorilissa, Montrealissa ja Brands Hatchissa.

Warwickin osalta helpotus olikin, että vuodeksi 1986 Renault ei enää ollut lajissa jolloin Warwick sai sopimuksensa mukaisesti La Regien vetäytyessä ennenaikaisesti saada ajopaikan Lotukselta, Ligieriltä tai Tyrreliltä. Ligier ja Tyrrell eivät jostain syystä kiinnostaneet Warwickia juuri koskaan ja Tyrrelillä ajoikin pian Philippe Streiff ja Ligierillä Rene Arnoux.

Lotus jäi siis ainoaksi vaihtoehdoksi Warwickille ja Warwickille se kaikki oli vihdoin ja viimein annettu mitä hän pyysikin eli huipputallin paikka, mutta sitten yllättäen Ayrton Senna muuttikin mielensä ja Warwick ei enää kelvannut talliin tai hänen tallikaverikseen.

Warwickin asema olikin lopulta Renaultin vetäytyessä lajista pois jopa huonompi vuodeksi 1986 tai uran muunkin jatkon kannalta kuin miltä näytti vetäytymisen jälkeen.

Arvosana: 6,5/10

 

[CCMK]

Vuoden 1985 alkuvaiheessa Marc Surer oli päättänyt pitää hyvissä ajoin F1:stä välivuoden epäonnisen vuoden 1984 Arrowsin vuoden jälkeen. Arrowsin arvioitu jatkosopimus vuodeksi 1985 jäi käyttämättä. Alustavasti Surer oli valmis ajamaan läpi vuoden Urheiluautojen MM-Sarjassa Kremer-tallin Porsche 962:lla ja nauttien välivuotensa siellä. Surerin uran täyslopettaminenkaan ei olisi ollut mahdotonta. Niin ainakin sanottiin ennen kautta.

Maaliskuussa 1985 kaikessa hiljaisuudessa hän sopi kuitenkin myös Brabhamin testikuljettajan sopimuksen tallin kanssa koska tarjous ajaa testiä huipputallissa oli kerta kaikkiaan liian hyvä sivuuttaa.

Lisäksi Surer oli ajanut testejä ennenkin Brabhamille talvikaudella ja ollut useita kertoja Brabhamin promootiokuljettajana BMW:n vaatimuksista johtuen ennenkin. Koskaan ennen vuotta 1985 Surer ei kuitenkaan ollut päässyt huipputalliin vaan joutunut ajamaan aina huonommissa talleissa ennen vuosien 1982-1984 Arrowsin ajoja.

Toisaalta vuonna 1981 Surer oli saavuttanut melkoisen kulttimaineen Ensignilla ajettuaan alkukaudesta pisteille Rion sadekelissä nelospaikalle ja Monacossa kuutospaikalle. Surer oli kärsinyt myös vuosina 1980-1982 myös jalkojensa osalta pahoja loukkaantumisia. Arrowsilla ajot olivat muutamaa todellista ajoa huomioimatta aina keskikastin ajoja.

Kun Francois Hesnault sitten joutui pois Brabhamilta niin Surerin ajot muuttuivat lopulta Brabhamilla myös kisakuljettajan paikaksi loppuvuoden 1985 ajaksi vaikkakin hän joutui ajamaan paikastaan useita kertoja näyttöajoja muita kuljettajia vastaan ja joista päävastustajaksi nousi Emanuele Pirro. Ennen varsinaista kisakuljettajan paikkaansa hän ei ollut silti ajanut Brabhamilla paljoakaan testejä. Lisäksi hän oli voittanut edesmenneen ystävänsä Manfred Winkelhockin kanssa Monzassa 1000 kilometrin ajon Urheiluautojen MM-Sarjassa.

Aivan alkuvaiheessa Surerin tilannetta pohdittiin laajasti ja aivan aluksi hän tuntui yhtä toivottomalta kuin Francois Hesnault. Tämä tosin johtui melkein täydellisestä ajamattomuudesta ja lisäksi Surerin kuumetaudista ja flunssan jälkiseurauksista.

Myöhemmin ongelmana olivat lähinnä vain rengaskestävyyden heikkous, turboautoon tottuminen, rauhoittuminen ilman Arrowsin ajan kiukutteluja, auton oikeiden säätöjen löytäminen ja yleensäkin riittävän haasteen tarjoaminen Nelson Piquetille tallissa.

Paradoksisesti Surer kuitenkin toi Brabhamille vuoden ensimmäisen maaliintulon heti Montrealissa kun Belgian Spa kisa kesän osalta peruttiin.

Surer kärsi Piquetin tavalla siitä, että vuonna 1985 heiltä meni kolme kisaa kaudella rajoitetuilla tehoilla ajamiseksi ja maaliin pääsemisen varmistamiseksi. Toivottoman alun jälkeen jo Detroitissa ja Ranskan Paul Ricardissa oli merkkejä siitä, että Surer pystyy ajamaan hyvin ja Silverstonen pisteajon jälkeen Surer alkoikin olla melko lailla usein pisteille ennakoitu kuljettaja.

Silverstonen pisteajo olisi voinut olla parempikin ilman ruutulippumiehen mokaamista kierroslaskennassa. Surer otti pian lukemattomia harppauksia eteenpäin vauhtitasossaan. Nürburgringin epäonnen jälkeen Österreichringin kilpailussa tuli taas piste.

Varovainen onnistuminen Zandvoortissa ennen harmittavaa teknistä vauriota ja tuloksen saamisen jälkeen maalissa keskeytyksestä huolimatta tiesi Surerin uran parasta ajoa Monzaan missä Surer ajoi uskomattoman hienon kilpailun jääden palkintopaikasta vain kymmenyksiä kun Ayrton Sennan onnistui pitää kolmospaikka itsellään maalissa.

Spassa Surer ajoi myös todella hienosti, mutta Brands Hatchissa Surer ajoi jopa kilpailun voittovauhtia kuten oli ajanut Spassakin ennen auton mekaanisia vaurioita. Surer oli muutenkin menossa Brands Hatchissa toiseksi ennen ongelmiaan ja pysyi huomion valokeilassa ongelmistaankin huolimatta.

Kyalamissa voittoajo tai toiseksi ajaminen ilman Brabhamin ongelmia olisi ollut melko varmaa ja Adelaidessa Surer oli kolmas ennen keskeytystään säästöajosta huolimatta mikä oli Brabhamin kolmas ja viimeinen säästöajo muutenkin kaudella.

Surerin osalta voitiin puhua siitä, että Zandvoortista eteenpäin ja viimeistään Monzasta lähtien hän oli uudelleen ja pysyvästi liittynyt huippukuljettajien joukkoon. Aivan vuoden 1985 lopussa Surer olisi parhaimmillaan voinut olla voittaja ja hyvin usein toinen tai kolmas vuoden lopulla eri kilpailuissa.

Tämä siis tietenkin mikäli harmittavia teknisiä vikoja ei olisi tullut. Surer ei myös koskaan ottanut hirvittäviä paineita Nelson Piquetin kanssa kilpaa ajamisesta vaikka media tuntui ottavan paineita sitäkin enemmän. Toki Surer oli jokseenkin aina sinänsä vieraantunut tallissa ollessaan ja vuoden 1985 puolivälistä lähtien paluu Arrowsille vuodeksi 1986 tuntui paremmalta ratkaisulta kuin jääminen Brabhamille.

Loppupelissä lähteminen Arrowsilta oli toki mielenkiintoinen kokeilu, mutta osin ehkä myös virhe sillä Jacques Laffiten vuoden 1985 Ligier-paluun tapaan Surerin olisi kannattanut vuoden 1984 lopussa pitää vain perustavanlaatuinen, pitkä ja ehkä hyvinkin paljon tunteita täynnä ollut neuvottelu Jackie Oliverin kanssa ja saada ilmapiiriä paremmaksi Arrowsilla ja pysyä siellä vuonna 1985 kun neuvottelupiirit molempiin suuntiin olivat olemassa koko ajan.

Mielenkiintoista oli myös senkin pohtiminen, että olisiko Surer ajanut vuonna 1985 sittenkin lopulta Arrowsilla tilapäisesti varsinkin jos Gerhard Berger olisi joutunut jäämään vuoteenomaksi niskavammansa takia etenkin mikäli niska olisi laitettu pakettiin?

Se olisi voinut olla hyvinkin mahdollista koska Surerin testikuljettajan rooli Brabhamilla oli kaikkiaan melko vähän sitova ja pitkälti BMW:n toivomusten mukainen sopimus.

Surerin osalta ongelmana oli myös jääminen ehkä hieman turhan usein näyttävien ajojen alkamisen jälkeenkin Piquetin taakse ja vaikka Adelaidessa Surer olikin Piquetia nopeampi niin Surerin olisi kannattanut olla ehkä vielä vähän useammin nopeampi kuin Piquetin.

Ja ehkä ongelmana vain oli myös alkuvuoden 1985 pitäminen vapaana eikä Surer myöskään hirveämmin tuntunut haluavan ajaa kisapaikasta ennen kuin Hesnault aivan todella joutui pois Brabhamilta kesken vuoden. Surer olisi kuitenkin ilman muuta ansainnut enemmänkin pisteitä kaudella ja koko kauden ajaessaan Sveitsin mies olisi hyvinkin voinut olla paremmalla sijalla MM-taulukossa.

Ennen oikeastaan aina melko selvää paluuta Arrowsille vuodeksi 1986 ja 1987 ei Surerin hyvät ajo-otteet vuonna 1985 olleet tehneet ainakaan mitään haittaa hänen muiden tallipaikkojen kalastelun suhteen.

Entinen Toleman ja tuleva Benetton-talli oli hyvinkin kiinnostunut ottamaan Surerin, mutta valitettavasti Surer oli jo Arrowsilla ja sittemmin paikka meni Gerhard Bergerille joskin BMW:n olisi kyllä loppupelissä kannattanut huomattavasti pelata enemmän korttejaan Surerille kuin Bergerille tai Christian Dannerille jonka paikan Surer vei kisakuljettajana ja jota Arrows ajattaa maksurahaa vastaan Osellalla ja muutoin testikuljettajana vuonna 1986.

Surerin osalta vuosi 1985 oli kuitenkin erinomaisen hyvä kaiken rajoittuneisuuden huomioon ottaen!:alppu:

Arvosana: 8,5/10

 

[CCMK]

Kaiken todistettavuuden ollessa vähissä ja kun itse varikon toiseksi parhaimman autonkehittäjän sitten Alain Prostin osalle annettiin surkea auto ajettavaksi niin tällä varikon toiseksi parhaalla autonkehittäjällä eli Patrick Tambaylla oli hyvin vähän todistettavaa.

Hän olisi voinut aivan hyvin vain ajaa vuoden 1985 miten olisi halunnut, ajatella ehkä jo mahdollista tulevaa eläkettä, jotain muuta kilpa-autoilusarjaa tai sitten löytää ennen pitkää itsestään vielä jonkun muun keskikastin tallin ajettavaksi nyt kun huipputallin paikkoihin ei enää näyttänyt ainakaan välitöntä asiaa olevan.

Huolimatta uskomattomista turhautumisista radan ulkopuolella ja riidoista tallinsa uuden johdon kanssa Patrick Tambay aivan kaiken kaikkiaan kuitenkin ajoi hienosti vuonna 1985 ja antoi sanottavansa tulla julki radalla kisoissa kuin kulissien takana tai median edessä.

Ajo-otteet tarjosivat ennen pitkää ehkä hieman yllättäen Renault-sopimuksensa mukaisen vuoden 1986 tallin vetäytymisen varalle tarkoitettujen Lotuksen, Ligierin tai Tyrrellin paikkojen sijaan paikan vuosiksi 1986-1988 Team Lola-Haas Beatricelta. Tambay on ollut valmis ajamaan F1:ssä muutenkin myös aina vuoteen 1989 jolloin hän täyttää 40 vuotta.

Sen jälkeen ilman jotakin todellista poikkeusta tai maailmanmestaruuden saavuttamista hän aikoo lopettaa uransa.

Niin paljon kuin Tambayn ajo-otteiden lisäksi myös hänen autonkehittäjän, testaajan ja yleisen säästäjän mainetta voisi ylläpitää yllä niin hänenkin kykyjensä katto niissä tuli vastaan huonojen RE60-automallin ja RE60B-automallin osalta.

Molemmat olivat huonoimmat Renaultin autot pitkään aikaan ja ehkä jopa koskaan vuosina 1977-1985 tallin viettämällä ajanjaksolla F1:ssä sillä jopa aivan ensimallitkin kärsivät lähinnä todella huonosta turbomoottorista.

Tambay sai myös tottua vuonna 1985 uransa toistuvaan piirteeseen aloittaa kausi hyvin, mutta päättää se kaikkiaan huonosti. Rio de Janeirosta Montrealiin asti Tambay tuntui jopa todellakin huippuluokan kuljettajalta sarjassa. Riossa hän oli viides, Estorilissa kolmas ja Imolassa taas kolmas.

Estorilin sadeajo oli aivan yhtä hienoa kuin Ayrton Sennalla ja Imolassa polttoaineen loppumisten farssin Tambay olisi voinut jopa voittaakin kaikkien keskeytysten ja hylkäysten jälkeen. Lisäksi Tambay oli jopa kolmantena MM-sarjassa ennen Monacoa!

Monacossa hän keskeytti lähtökolariin ja Montrealissa hän ajoi ennen ongelmiaan säännöllisesti sijoilla 3-4. Tambay kuitenkin tiesi totuuden. Imolassa ennen polttoainekatastrofien käynnistymistä hän oli ollut yhdeksäntenä eikä muutenkaan vuonna 1985 Renaultin reaalivauhti yleisesti ottaen riittänyt paljonkaan jäännöspisteajoa parempaan suoritukseen.

Käännekohta huonouteen Tambaylla oli Paul Ricardin yritteliästä ja pisteen tuottanutta ajoa huomioimatta Detroitissa missä hän joutui jo aiemmin viikonloppuna Elio de Angeliksen ja Ayrton Sennan kolaroimaksi eikä hän kisassakaan ajanut kovinkaan hyvin.

Suurimman osan loppuvuotta Tambay tuhlasi oikeastaan aikaansa Renault-tallissa ja välillä jopa koko lajissakin vaikka toki näyttäviä jäännöspisteen ajoja mies osasi ajaa, kärsi muun muassa huomattavasta epäonnesta Itävallan kilpailun ensimmäisen lähdön keskeyttämisen takia ja Belgian Span huippuajon jälkeen ainoaksi mainittavaksi ajoksi jäi Zandvoortin kevyen auton polttoainekuormalla pelleily ja kauden pohjanoteeraus tuli käytännössä Brands Hatchissa missä hän ei ajellut ennen loppua yhtä käytännössä lähimainkaan pisteajossa ja jossa hänen Virallisen Harjoituksen sijoituksensa oli ollut 17:sta.:frown:

Kyalamista Renault-talli uskomattomasti vetäytyi vaikka siellä talli olisi voinut ehkä menestyä ja siitä kärsi niin Tambay kuin myös Derek Warwick. Kyalamiin ei harmittavasti Tambayn uusi talli eli Team Lola-Haas Beatrice ehtinyt tuottaa toista autoa Tambayn tilapäisajoa varten. Australian Adelaidessa taas Tambayn ajo oli myös vaisumpi kuin Warwickin.

Voitiin sanoa siis, että Tambayn alkukausi sujui hyvin ja loppukausi huonommin.

Lähtökohtaisesti sanottuna Tambay pystyi dynaamisena, nopeana ja kaikkiaan näyttävänä kuljettajana pysymään ehkä jopa ihailtavankin hyvin kasassa olemukseltaan ja yrittämisensä osalta positiivisena läpi kauden huolimatta riidoistaan Gerard Tothin kanssa ja ajoittain ongelmistaan muiden kuljettajien kanssa joista pahimmiksi riidat nousivat ainakin vielä vuoden 1985 puolivälissä Ayrton Sennan kanssa.

Sennan kanssa olleet ongelmalliset välit johtuivat Detroitin viikonlopun kolarista jota Senna ei anteeksi pyydellyt huolimatta ajolahjoistaan tunnustusta saaneen brasilialaisen ilmiselvästä syyllisyydestä kolariin toisin kuin miten italialainen Elio de Angelis oli tehnyt eli pyytänyt heti anteeksi omaa kolariaan.

Tallipäällikkö Tothin kanssa Tambay ei myöskään tullut toimeen kun Toth oli aivan liian epäterveen positiivinen huolimatta tallinsa ilmiselvistä vaikeuksista ja Toth oli myös turhan byrokraattinen verrattuna vaikkapa Gerard Larrousseen, La Regien entiseen Toiminnanjohtajan ja vuoden 1985 Urheilujohtajaan Jean Sageen tai Michel Tetuun jonka kanssa Tambay tuli toimeen erinomaisesti ja joiden kanssa Tambay olisi ollut valmis työskentelemään Ligierilläkin vuonna 1985.

Tietenkin ilman kiinni olemistaan Renaultin paikassa ja Guy Ligierin mukana olemista sillä ainoa muu tallipäällikkö jonka kanssa Tambay ei ole juuri toimeen tullut on juurikin Monsieur Ligier. Guyn ja Patrickin huonot välit taas johtuivat vuoden 1981 Ligier-ajan ikuisten keskeytysten johdosta.

Kaikkiaan Tambay teki myös vuonna 1985 jo vuoden 1984 loppukauden tapaan murskaavasti parempaa työtä ongelmallisella Renault-tallin autolla kuin Derek Warwick ja hän oli läpi vuoden 1985 myös niskan päällä vuoden 1984 loppuvuoden ajojen mukaisesti Warwickiin nähden oltuaan itse vuonna 1984 ja oikeastaan siitäkin vain alkukauden ennen Dijon-Prenoisia. Tambay oli Virallisissa Harjoituksissa usein erittäin nopea siinä missä Warwick ajoi hyviä Virallisia Harjoituksia vuonna 1985 lähinnä silloin tällöin.

Tambayn saavutuksiin oli pakko lukea myös viimeiset Renaultin johtokierrokset ja tallin viimeinen paalupaikka juurikin Dijonissa 1984. Tambay pystyi myös paremmin vastaamaan ja sietämään paineita kuin Warwick vuosina 1984 ja 1985 oikeastaan läpi koko kesken päättyneen ajanjaksonkin. Paradoksisesti Tambay saavutti vuosina 1984-1985 kuitenkin yhteensä vain 22 pistettä eli 11 pistettä vuotta kohti ja sijoitus tippui kuljettajien MM-taulukossa 11:sta sijalta 12:sta sijaan.

Kaiken kaikkiaan Patrick Tambay olisi siis edelleenkin riittävän hyvässä autossa kaikkiaan kyvykäs mies voittamaan maailmanmestaruuden. Maailmanmestaruuden hän olisi voinut hyvinkin voittaa Ferrarilla mikäli hän ei olisi joutunut Tanssivan Hevosen Kusettajan eli Marco Piccininin poliittisen pelin uhriksi vuoden 1983 jälkeen ja vuosina 1984-1985 Tambayn kaltaista kuljettajaa Ferrari olisi tarvinnut ehdottomasti ongelmallisten automalliensa pariin testityössä. Harmittelun aiheena oli myös joutuminen Renaultille noin vuotta liian myöhään.

Vuodeksi 1983 hänen olisi pitänyt lähteä Ferrarilta Renaultille ja yrittää silloin sieltä käsin saada mestaruutta, mutta tuolloin mies päätti jäädä Ferrarille kun Maranellon kasvot oli pelastettu ja lisäksi Renaultilla itsellään oli muun muassa silloisen Urheilujohtajan toimesta pelätty Alain Prostin mahdollista suututtamista vielä yhdellä uudella ranskalaisella huippukuljettajalla joka ärsyttäisi Prostin ja aiheuttaisi taas sisäiset ristiriidat tallissa jolloin Tambayn palveluksia ei ollut tarvittu.

Tambay on siis ansainnut ainakin omalta osaltani hänelle annettavan arvosanan joskin tämän parempi arvosana ei voi enää juuri olla!

Arvosana: 8,5/10

 

[CCMK]

Thierry Boutsen kasvoi ykköskuljettajan rooliin Arrowsilla vuonna 1985 varsin hyvin ensimmäisellä varsinaisella kaudellaan lajissa (Vuonna 1983 Boutsen ajoi vain osan kautta ja vuonna 1984 hän karsiutui Monacosta.) ja siitä palkinnoksi Boutsen sai ajettua muutamia mainittaviakin tuloksia esiteltäväksi muille.

Paras kilpailu eli Arrowsin Imolan Ihme oli tietenkin jossain määrin myös keskeytyksistä kiinni, mutta Boutsen oli silti paljon ajamallakin toinen ja hän pääsi maaliin tai ainakin pidemmälle kuin Ayrton Senna tai Stefan Johansson olivat päässeet ja lopulta auton työntämällä maaliin polttoaineen loppumisen jälkeen Boutsen sai toisen sijansa.

Hän sai myös pitää sijan hylkäysyrityksestä huolimatta. Välillä hän oli jopa voittaja kilpailussa, mutta lopulta kuitenkin toinen.

Kaikkiaan Boutsenilla oli toki näytönpaikkoja, mutta ne olivat olleet vähissä ennen Imolaa ja tulisivat olemaan sen jälkeenkin. Pitkälti uskomattoman teknisen epäonnen takia.

Vasta Nürburgringillä Länsi-Saksassa Boutsen ajoi edes mainittavan hyvästi samalla tavalla kuin Imolassakin ja Nürburgringin ajon jälkeen seuraava huomattava ajo ennen teknisiä vaikeuksia oli Belgiassa omassa kotikisassa Spa-Francorchampsin radalla missä hän ei ollut ennen ongelmiaan kertaakaan ulkona kuuden parhaan joukosta.

Brands Hatchissa ja Kyalamissa hän ajoi pisteajon joskin näistä parempi ajo kaikkiaan oli Kyalamissa. Kauden lopussa Adelaidessa ajo jäi kesken eikä jäännöspistettä parempaan vauhtiin muutenkaan asiaa tuntunut olevan.

Arrows A8 oli automallina loppupelissä vain marginaalisesti parempi kuin vuoden 1984 Arrowsin automalli Arrows A7 oli ollut pitkälti siksi, että sitä oli jälleen vaikeaa säätää oikein eri radoille. Ja lisäksi vain hyvin harvoin se oli todellisesti keskikastin yläpuolella Imolan huippuajoa tai Boutsenin kotikilpailua Spata huomioimatta.

Kuitenkin kaikkiaan se toimi paremmin kuin Arrows A7 oli toiminut ja Boutsen itse piti Arrows A8:sta josta taas Gerhard Berger oppi pitämään vasta liian kovan oppivuoden kautta.

Jälleen kerran nuoren Boutsenin tehokkaita käsiä hallitsi viisas pää. Boutsenia silti kuitenkin moitittiin liian tasaiseksi, rauhalliseksi ja liiankin näkymättömäksi. Niihin moitteisiin nähden ja ainakin selvästi vuotta 1984 paremmin Boutsen pystyi kuitenkin vastaamaan odotuksiin, ajamaan tuttuun tyyliin helkkarin kovaa ja tasaisesti tuoden pisteet kotiin ja teki kovia tuloksia tarvittaessa tai oli tehdä niitä ennen väistämätöntä teknistä murhetta joka vaihteli aina kroonisesta sähköviasta aina toisen auton siivenkappaleiden rikkomaan etusiipeen asti kaudella.

Edelleen Boutsen kehitti ajotyyliään vuonna 1985 parempaan päin ja hän kykeni ottamaan aggressiivisia ja tasaisia lähtöjä kilpailuissa, mutta kaikkiaan Arrowsin auton omat ongelmat pettivät miestä kerran toisensa jälkeen kaudella. Auton kehittäjänä ja palautteenantajana Boutsen vaikuttaa ja myös on erinomainen kuljettaja lajissaan.

Boutsenin osalta hänen ajotyylinsä tavaramerkki oli silkinpehmeä ja sulava ajotapa yhdistettynä äärimmäiseen nopeuteen. Parhaimmillaan Boutsen on ehdottomasti lajin parhaimpia tulevaisuuden nimiä ja huonoimmillaankin hän ei ainakaan vajonnut koskaan tallikaverinsa Bergerin tasolle ajamisessa joka koostui uskomattomista määristä kolareita ja yleistä kurittomuutta etenkin alkuvuodesta 1985.

Boutsenin osalta auton omat ongelmat tai tekniset vauriot haittasivat hänen kauttaan ja siihen nähden hänen maaliin pääsemisen osuus vuonna 1985 oli merkittävänkin kovaa luokkaa.

Niiden takia monesta todella hyvän oloisesta kilpailusta tuli lopulta vain keskikastin ajelua tai sitä huonompaakin ajelua. Ja oikein hyvänä päivänä vain vähän parempaa. Lisäksi tekniset vauriot veivät häneltä usein melko taattuja pisteitä. Jälleen myös Arrowsin rajallinen testibudjetti vaikeutti loppuvuotta 1985 vuoden 1984 tapaan joka näkyi myös Boutsenin ajosuoritusten hiipumisena.

Thierry Boutsen kuului myös niihin kuljettajiin joihin pystyi luottamaan ja joka teki aivan todella oman ja selkeän virheen vain kerran vuoteen. Boutsenin ainoa virhe tapahtui Silverstonessa. Huolimatta Boutsenin äärettömän harvinaisesta virheiden tekemisestä ja siitä huolimatta Boutsenia siltikin väitettiin liian pehmeäksi kuljettajaksi olevinaan muun muassa kaksintaistelutilanteissa ja hänen sanottiin ottavan jatkuvasti huonoja lähtöjä.

Kuulostaa kritiikin osalta kovin paljon eräältä 30 vuotta myöhemmin ja nykyään ajavalta lähes saman kuuloisen sukunimen omaavalta suomalaiselta kuljettajalta siinä tapauksessa...

Viittaukset Valtteri Bottakseen unohtaen voi sanoa, että Boutsenilla oli puutteensa ja belgialaisen paljon kritisoiduista lähdöistäkin ja yleensäkin miehen oikea aallonpohja lähtöjen osalta ja muutenkin vuonna 1985 sattui Hollannin Zandvoortiin missä mies putosi umpisurkean lähdön takia jopa toiseksi viimeiseksi eikä erityisen korkealla ollut kilpailussa muutenkaan ennen keskeytystä.

Aivan loppuvuodesta 1985 oli kuitenkin nähtävillä pieni tasonlasku kun Berger alkoi vihdoin ja viimein oikeasti saada ajamisesta jotenkin kiinni ja tottua F1:n ja tallinsa vaatimaan ajamisen tahtiin. Pahasti Boutsenin hermoon kävi Bergerin tapaan myös Kyalamin säästöajo missä Arrows-tallin kuljettajat olivat pakotettuja ajamaan säästöajon.

Säästöajolla saatiin pisteitä, mutta kunnollisilla moottorintehoilla ilman rajoituksia tai isompia ahtopaineita käyttämällä Arrowsilla molemmat kuljettajat olisivat voineet olla palkinnoilla tai jopa voittotaistelussa. Valitettavasti myös toisinaan Bergerin ja etenkin Boutsenin nöyryyttävän Brabham-tallin tapaan keskeytyskin olisi voinut tulla.

BMW:n oma moottorin laatuvalvonta toimi Arrowsillakin paremmin vuoteen 1984 verrattuna, mutta vanhemmilla osilla yleensäkin ajavan tallin autossa esiintyi paljon enemmän muitakin vikoja kuin vain moottori.

Boutsenin osalta hänen järkevyyttään ajamisessa tai ajamisen yleistä tasaisuutta voisi toki moittia ja sanoa sitä hieman keskikastin kuljettajan tasoa paremman kuljettajan tylsäksi ympyrän ajamiseksi, mutta toisaalta taas Boutsen on aina kertonut ihailleensa Alain Prostia ja tämän ajotyyliä ja kun maailmanmestaruus nimenomaan meni usein tylsästä ja kellontarkasta ajotyylistä syytetylle Prostille vuonna 1985 niin ei sitä olisi voinut jättää huomioimatta.

Thierry Boutsenilla on edelleen kaikki uran avaimet käsissään. Boutsen joutui jäämään Arrowsille vuodeksi 1986 kun muitakaan kannattavia sopimuksia muihin talleihin ei ollut ja uusi Arrows A9 oli jo valmistumassa kovaa vauhtia. Benettoniksi nimensä vaihtanut entinen Toleman-talli vaikutti kiinnostavalta, mutta yhteydenotot tulivat kovin myöhään ja Arrowsin sopimuksen purkaminen olisi ollut vaikeaa enää niin myöhään kun milloin asioista neuvoteltiin.

Mikäli Boutsen olisi todella ajanut McLarenilla tai Williamsilla vuonna 1985 tai olisi niihin päässyt vuodeksi 1986 niin vähintään hän olisi ollut selvä voittajaehdokas ja jopa maailmanmestariehdokas. Boutsen on edelleen kovaa vauhtia tulossa kisavoittajaksi ja olihan hän Imolassa 1985 kaikkiaan 5 minuuttia Grand Prix-voittaja ennen tuomariston erehdyksen ilmituloa.

Huolimatta erikoisesta tapahtumasta Imolassa ei Arrows-talli halunnut edes vuoden 1985 lopussa tehdä mitään sääntöjen mukaista oikaisuvaatimusta enää uudelleen.

Arvosana oli Boutsenin kohdalla lähellä ysiä, mutta lopulta oli pakko laskea kasiin koska Imolassa palkintosijaan vaikutti kuitenkin vähän siltikin pieni onnenkantamoinen polttoaineskandaalin osalta eri tallien kuljettajien kesken ja aivan loppuvuodesta 1985 Boutsenin taso todellakin hieman laski siinä missä Gerhard Bergerin nousi ja sen selvimmin havaitsi tietenkin Australian Adelaidessa 1985 jos ei sitten jo sitä ennen muuallakin.

Yleisesti ottaen Boutsen piti kuitenkin Bergerin takanaan vuonna 1985 ja sekin on ansioksi mainittava.

Arvosana: 8/10

 

[CCMK]

Se mikä onnistui vuonna 1984 täydellisesti Niki Laudan osalta, ei vuorostaan onnistunut vuonna 1985 eli maailmanmestaruuden puolustaminen jos ei sitten jo suora mestaruuden voittaminen uudelleenkaan. Jo hyvin äkkiä kävi selväksi, että Lauda ei pysty puolustamaan maailmanmestaruutta vuonna 1985. Loppumattoman tuntuiset mekaaniset viat aiheuttivat Niki Laudan kaudesta kolkon ja murheellisen.

Yleisesti ottaen Lauda keskeytti usein aina kisan kärjestä, joko kolmen parhaan joukosta tai muutoin kuuden parhaan joukosta kilpailussa. Joskus harvoin toki huonommiltakin sijoilta. Muutamassa kilpailussa kuten esimerkiksi Estorilissa ei Lauda näyttävyydestään huolimatta ehtinyt saada edes kisaa käyntiin kunnolla kun jotakin oli jo autosta hajonnut. Kaikkiaan Lauda oli siis aina taistelemassa hyvistä sijoista ennen väistämätöntä keskeytystä.

Vuoden 1985 ainoan voittonsa eli Hollannin Zandvoortissa ottaman voittonsa lisäksi Lauda olisi melkein varmasti voittanut oman kotikilpailunsa Itävallassa uudelleen ja Australian Adelaidessa kauden päätöskilpailun ennen teknisiä ongelmia.

Ongelmat tekniikkapuolella olivat melkein farssimaisia ottaen huomioon McLarenin MP4/2B:n erinomaisuuden Alain Prostin ajamana vaikka toki myös Prostillakin oli tekniikkaongelmia, mutta usein vain kuitenkin Vapaissa Harjoituksissa tai Virallisissa Harjoituksissa kaudella siinä missä Laudalla oli niitä jopa naurettavankin paljon kisoissa ja verraten vähän Vapaissa Harjoituksissa tai Virallisissa Harjoituksissa.

Hyvin harvoissa pistesijoja sisältäneissä kilpailuissakin hän selvisi pisteille usein lähinnä muiden kuljettajien epäonnella kuten esimerkiksi Imolan polttoaineskandaalikilpailussa ja Nürburgringillä myös lähinnä vain hieman ennen mahdollista omaa keskeytystään tekniseen vikaan. Zandvoortin voittoa huomioimatta Laudalla oli vain kaksi muuta pistesijaa kaudella 1985 ja kuten todettua vain kolme maaliin pääsyä.:frown:

Zandvoortissa siis Lauda oikeastaan tarjosi näillä näkymin uransa viimeisen vuoden kunniaksi lajissa fanien odottaman virallisen kunnon kaksintaistelun Alain Prostin kanssa ja myös voitti vaikkakin loppua kohti ja välillä muutenkin Zandvoortin kaksintaistelu tuntui harmittavasti jonoajelulta verrattuna vaikkapa Itävallan Österreichringin kaksintaisteluun tai Kyalamin kaksintaisteluun Prostin ja Laudan välillä.

Laudan viimeinen vuosi oli verraten rauhallinen jopa kuljettajapuolella. Alkukauden pienet ja jopa leikilliset kuittailut Keke Rosbergin kanssa muuttuivat vakaviksi Ayrton Sennaa kohtaan Monacossa, mutta edes nuoren brasilialaisen kohutemppu Monacossa ei loppupelissä suututtanut Laudaa niin pahasti kuin mitä arveltiin. Vanhempien lajiystävien hyvässä muistissa oli Karhun eli Denny Hulmen ja Niki Laudan keskinäiset taistelut vuosina 1973-1974 radalla ja sen ulkopuolellakin vielä Laudan hakiessa itselleen huippukuljettajan mainetta.

Hulme muun muassa yhtenä viimeisenä tekonaan vakavasti puski Laudaa näyttävästi Ferrari-auton sivuponttooniin Italian Grand Prixissä 1974 piruunnuttuaan kierros toisensa jälkeen häntä estelleen Laudan liiallisiin ajotemppuihin radalla ja oli tuohtunut kilpailun jälkeenkin itävaltalaisen nuorukaisen ajoasenteeseen.

Yleisesti ottaen herrasmiehenä tunnetun Hulmen ärsyttäminen räjähdyspisteeseen asti Laudan osalta vei mieheltä paljon arvostusta, mutta silti Laudan muut eleet ja julkisuuden valokeilassa paistattelu oli tietyllä tapaa jotakin ennen kokematonta ja kuohuttavaa sen ajan formulapiireissä. Karhun tiedettiin Hollannin Grand Prixin 1973 ikävän jälkiselvittelyn yhteydessä järjestäneen Herr Laudalle melkoisen välikohtauksen ja Lauda sai melkoisen nousun yläilmoihin seinille.

Siinä tilanteessa moneen muuhun nähden Nikin olisi vain kannattanut kerta kaikkiaan pitää mielipiteensä omana tietonaan ja suunsa kiinni. Lauda sai kuitenkin arvokkaan oppitunnin ja Hulme teki sen mitä muut eivät uskaltaneet tehdä eli pistää liian paljon kukkoileva nuorimies kuriin ja järjestykseen. Eli Nikikin oli kerran melkoinen ratojen Kiirastulen Kerubi.

Laudalla pahimmat ongelmat tapahtui lähinnä oman tallinsa tallipäällikön eli Ron Dennisin kanssa tai sitten jälleen kerran lehdistön kanssa. Laudasta tuli kuitenkin virallinen Gerhard Bergerin puolestapuhuja ja soihdunkantaja Itävallan formularintamalle tuntuu vuodesta 1986 eteenpäin olevan yksinomaan Gerhard Berger.

Laudasta puhuttaessa vielä voitiin sanoa, että ajoittain Laudan viimeinen kausi sisälsi vieläkin opettelemista tiettyyn rajaan asti turboautolla, välillä itävaltalainen ei jaksanut aina vakavasti edes ajaa Vapaita Harjoituksia tai Virallisia Harjoituksia jolloin lähtöruudut olivat todella huonot ja pari kertaa kilpailukaudella tapahtui kummallisia asioita.

Montrealissa Lauda menetti Virallisen Harjoituksen huippusijansa aina radalle ilmestyneisiin murmeleihin tai majaviin ja Monacossa Lauda ajoi ulos radalta ja nololla tavalla vahingossa käänsi auton tappokytkimestä virrat nollaan ja keskeytti vaikka mitään ei autosta ollut hajonnut hädin tuskin Monte Carlon kaiteeseen auton siihen pysähtyessä.

Loppukautta kohti Lauda kertoikin ennen pitkää varikon oikeastaan yhtenä huonoimpana salaisuutena pidetyn asiansa eli uransa lopettamisen. Kun lopettamispäätös kotiyleisön edessä oli tehty niin kotiradallaan Lauda ajoi myös vuoden parhaimman lähtöruutunsa. Hänen lähtöruutunsa oli kolmas.

Muutoin varsinkin jälkipuoliskolla kautta 1985 Laudan lähtöruudut tai edes yrityksetkään ajaa hyviä lähtöruutuja olivat huonoimmillaan todella mitäänsanomattomia yrityksiä.

Niki Lauda selvisi kuitenkin Maailman Nopeimman Kuljettajan maineellaan siinä missä kaikki muut olisivat joutuneet pilkatuksi suorituksistaan. Monzassa 1985 Lauda ajoi jälleen erittäin huonosti, mutta korvasi oikeastaan vuoden 1983 kaltaisen painajaiskisansa ajamalla hienon ajonäytöksen yleisesti ottaen ennen keskeytystään. Ja vuotta aiemmin 1984 Monzassa hän oli voittanut kilpailun.

Niki Laudalla oli enimmäkseen uransa toisen vaiheen eli paluunsa aikana aikakaudella 1982-1985 paljon voittoja ja kisojen nopeimpia kierroksia, joitakin alustavia paalupaikkoja, mutta ei koskaan ainoatakaan varsinaista paalupaikkaa McLaren-aikanaan. Hänen edellinen paalupaikkansa oli Brabhamin ajoilta Etelä-Afrikan Grand Prixistä Kyalamista vuodelta 1978!

San Marinon Grand Prixistä Imolasta 1982 hän ehkä olisi saattanut saada sen, mutta boikotti esti sen kilpailun hänen osaltaan ja vuonna 1985 esimerkiksi hän vetäytyi Belgian kilpailusta rannevamman takia ja oli Euroopan Grand Prixin Brands Hatchin kilpailun osalta kokonaan sivussa jolloin hänen tilallaan ajoi John Watson.

Todella huonoa kautta ja vuoden 1985 jo naurettavaa epäonnea huomioimatta Laudalla ei koskaan ollut McLaren-ajallaan sinällään, mutta vuoden 1983 lukuisat jälkipuoliskon kilpailut ja vuoden 1983 Italian Grand Prix Monzan radalla oli tuossa kilpailussa jopa Osellan autojen kanssa ajaneelta Laudalta hyvin huonoja. Monzan kisa tuntui ainakin yhdeltä uran pohjanoteeraukselta vuonna 1983.

Laudalla oli lähinnä ongelmana loppuvuodesta 1985 vain erikoinen leikittely loppukauden parin viimeisen osakilpailun ajamisen tai ajamattomuuden osalta ja erikoinen Kyalamin kilpailun boikottihanke vuonna 1985 vuoden 1982 Kyalamin kilpailun mallin jonka päätteeksi Lauda lopulta mieluummin palasi ajamaan kun kritisoi julkisesti Apartheidin kourissa olevaa maata.

Niki Lauda oli lopulta kaikkiaan yksi kaikkien aikojen nimiä lajissa ja hän teki sen mitä monet muut eivät ole tehneet eli palasi kuoleman porteilta voittamaan maailmanmestaruuden ja vielä kerran uransa lopetettuaankin maailmanmestaruuden.

Hieman paremmalla tuurilla ja ehkä ilman Nürburgringin 1976 onnettomuuttaan Lauda olisi varmasti ollut vielä parempi kuin olikin, mutta toteutuneessakin historiassa Niki Lauda on ilman muuta yksi kaikkien aikojen legendaarisimpia kuljettajia ja tulee aina olemaankin. Valitettavasti vuoden 1985 kauden perusteella arvosana on selvästi vaisumpi kuin mitä edellisen vuoden arvosana tulee olemaan.

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Vuoden 1985 eräs parhaimpia asioita formulakauden osalta oli Jacques Laffiten palaaminen omalle hienolle tasolleen, kohti kärkipaikkoja kasvavasti ja Adelaidessa Australiassa kauden lopussa jopa melkein voittotaisteluun mukaan.

Kahden vaikean ja ehkä jossain määrin hieman turhaan Williamsilla vuosien 1983-1984 vietetyn ajan jälkeen Laffiten paluu Ligierille oli enemmän kuin tervetullut. Etenkin kun Guy Ligier ja Laffite olivat loppupelissä kaivanneet kumpikin toistaan kovasti.

Totta kai, ajoittain Laffite vaikutti vuonna 1985 yhtä huonolta kuin vuosina 1983-1984 oli ollut eli melkein lopettaneelta tai lajissa lopettavalta kuljettajalta joka ei pysty radalla tekemään enää mitään, kuljettajalta joka oli kyllästynyt ylipäänsä mihinkään vakavaan kilpailemiseen, kuljettajalta joka ei osannut haastaa ketään radalla eikä tekemään mainittavia ohituksiakaan ja lopulta kaiken kaikkiaankin aikansa eläneeltä lajissa.

Ainoa selvä piirre mikä 42-vuotiaalta Laffitelta välittyi selvästi ajajana läpi kauden oli se, että Viralliset Harjoitukset eivät häntä kiinnostaneet oikeastaan mitenkään ja se myös näkyi radalla. Vain kaksi kertaa kaudella hän oli edes ohimenevän vakavasti menossa kohti kymmenen parhaan kärkeä ja muutoin tuntui viettävän aikaa lähtöruudukon osalta keskikastissa tai jopa alemmassakin päässä.

Samalla Laffite inhosi sydämensä pohjasta märällä kelillä ajamista, vaati kuljettajakokouksissa pienemmän ajajayhdistyksen osalta sääntöihin huomattavasti selkeämpiä märän kelin sääntöjä lajiin jotka pahimmillaan olisivat tarkoittaneet lähes ajamattomuutta märällä kelillä lainkaan ja kaiken kaikkiaankin ajoittain Laffite ei pitänyt muistakaan lajin lieveilmiöistä.

Sadekelin kilpailuista puhuttaessa Estorilissa hän vetäytyi kilpailusta ja sai tallinsa vetämään pois myös Andrea de Cesariksenkin. Ja oli vetäytyä Spa-Francorchampsin kilpailusta kuten myös Imolasta mikäli vettä olisi satanut kilpailussa siellä.

Kuitenkin hyvänä puolena Laffite osoitti jälleen rattimiehen taitoja radalla silloin kun auto vain toimi joka oli parhainta esitystä mieheltä sitten vuoden 1982 tai vaihtoehtoisesti Laffiten aiemmilta Ligierin vuosilta noin vuosien 1979-1981 väliseltä ajalta jolloin ranskalainen taisteli maailmanmestaruudesta.

Kauden mittaan Laffite ajoi useita hienoja ajoja vaikkakin muutama erittäin huono keskikastin tai häntäpään ajelu joukkoon mahtui. Ja kerran kaudella Montrealissa aikasakko vei hänen ajohalunsa heti kisasta.

Pirellin renkaat eivät aivan täysin koskaan toimineen Ligierin JS25-automallin alla, mutta silti ne toimivat monta kertaa paremmin kaudella paradoksisesti Brabhamin BT54-automalliin nähden ja parhaimmillaan renkaat toimivat Rio de Janeirossa, Brands Hatchissa ja Adelaidessa.

Brands Hatchin ajo Laffitelta oli suhteellisesti arvioiden aivan paras kokonaisuutena Laffitelta kaudelta koska ei sattunut mitään rajoittavaa tekijää ennen keskeytystä. Aivan voittovauhtiin Laffitella ei ehkä ollut asiaa, mutta käytännössä kyllä koska Brands Hatch oli Laffiten suosikkirata koko sarjan ratojen osalta. Ja siellä hän oli ollut aina vauhdissa jopa Williamsin vuosina 1983-1984. Joskin tuolloin Laffite oli jopa nöyryyttävästi karsiutunut.

Laffiten osalta puhuttaessa ranskalainen pisti valtavan kokemuksensa peliin ja sarjan vanhimpana kuljettajana Laffite osasi hyödyntää sitä suuresti monissa hyvissä muissa kisoissa kaudella. Alkukauden JS25-automallin paino-ongelmat rajoittivat myös väistämättä Laffiten potentiaalia vaikkakin Rion ja Monacon pisteajot olivat hyviä siitä huolimattakin.

Laffite pysyi myös kaiteista erossa ja ajoi kaksi kolmospaikkaa Silverstonessa ja Nürburgringillä vaikka niistä varsinkin jälkimmäinen tuntui tulleen hieman enemmänkin onnenkantamoisena.

Silverstonessa mies olikin paremmassa vauhdissa joskin peri sinällään palkintonsa vain Andrea de Cesariksen keskeytettyä. Kuten todettua Laffitea vietiin kuin litran mittaa kaudella Virallisissa Harjoituksissa niin Andrea de Cesariksen kuin myös Philippe Streiffin toimesta. Siltikin kisoissa kauden loppua kohti Laffite tuntui olevan välillä heitä jopa parempi.

Toisaalta Laffite ei olisi halunnut de Cesariksen potkuja tallista koska näki ne tarpeettomaksi antaa varsinkin hengenvaarallisen Österreichringin kolarin jälkeen!

Siltikin hän hyväksyi herra Ligierin raivokohtauksen ja jatkoi mieluummin työtään kun antoi oman ajopaikkansa mennä vaaraan joskin Estorilissa Laffitea ei kyllä pelottanut ollenkaan herra Ligierin sanailut ja edes Guyn kuuluisa raivokohtaus ei auttanut mitään kun Monsieur Laffite itse antoi rumien sanojen tulla ulos suusta.

Ainoa harmi kaudella sinällään oli Laffitelta olla poissa Kyalamista tallinsa tavoin ja siellä olisi voinut tulla menestystä. Samoin de Cesariksen kolarointi Nürburgringin menestyskilpailussa oli harmin paikka. Lopulta aivan kauden lopussa Jacques Laffite ajoi parhaimman kilpailunsa jo usein kerrotussa Adelaiden kilpailussa ja siellä hän olisi voinut todella voittaa kilpailun, mutta Keke Rosberg vain oli lopulta parempi.

Tosin Laffite menetti voittonsa melko pitkälti alkuvaiheen kahteen liian varhaiseen varikkokäyntiin peräjälkeen ja lisäksi hän ehkä hieman turhan äkkiä lopetti voiton tavoittelun Rosbergin toisen pysähdyksen, kolmannen pysähdyksen ja vielä neljännenkin pysähdyksen väliajalla kun hänen olisi vielä pitänyt ajaa noin puolentusinaa nopeaa kierrosta lisää ainakin vähintään yhden tai kahden välisen pysähdyksen ajanjakson välisenä aikana ja katsoa, että Rosbergia olisi saatu kiinni samalla tahdilla kuin mitä saatiin ennen luovutusta.

Välillä Philippe Streiffkin tuntui ajavan paremmin Adelaidessa kuin Laffite. Lopulta kuitenkin Rosberg tietenkin voitti ja Laffite oli toinen. Vaikka Streiffin kolari oli merkitä Laffitellekin nollaa pistettä.

Loppupelissä siis kolme hienoa palkintosijoitusta lukuisten muiden pisteiden lisäksi saivat Laffiten jättämään lopettamispäätöksensä hyllylle vielä ainakin vuodeksi, kahdeksi ja jopa kolmeksikin vuodeksi kaikkiaan Adelaiden 1985 jälkeen. Kaikki tietysti oli selvää Ligierin auton kunnollisesta pärjäämisestä vuosina 1986, 1987 ja 1988 siinä, että jatkaisiko hän niiden jälkeen vielä uraansa.

Laffiten jääminen lajiin oli hieno asia siinä, että hyvinkin vanhana kuljettajana Jacques Laffite oli poikkeuksellisen nopea ja hän oli aina eräänlainen katsomaton jokerikortti kisoihin missä hän ajoikin ja varsinkin Brands Hatchissa ja Adelaiden 1985 perusteella Laffite olisi hyvinkin voinut voittaa kisoja vielä hyvinkin vanhana kuljettajana!

Arvosana: 8/10

 

[CCMK]

Jälleen kerran Nelson Piquet haaskasi urastaan yhden arvokkaan vuoden autossa joka ei tehnyt miehen ajotaidoille mitään oikeutta.

Nelson Piquet tuntuu olevan Alain Prostin ohella se mies joka on menettänyt suhteessa eniten maailmanmestaruuksia vuosien 1980-1985 välillä. Selvemmin vuosina 1982, 1984 ja nyt 1985. Toisaalta taas Piquetin kaksi mestaruutta vuosilta 1981 ja 1983 ovat olleet jonkin verran aina myös kiisteltyjä ja hieman aina pienten muiden asioiden tahrimia. Ensimmäinen mestaruus ainakin ja toinenkin oli BMW:n Rakettipolttoainekohun takia.

Joka tapauksessa siltikään 8:s tila kuljettajien MM-sarjassa vuonna 1985 ei tehnyt oikeutta kun miehen olisi pitänyt voittaa maailmanmestaruus tai vaihtoehtoisesti olla sijoilla 2-4 kuten Brabham-tallinkin tai sitten oikein huonoimmillaankin edes viides kuten mitä tallikin oli.

Vaikka BMW oli parantanut hirvittävästi laadunvalvontaa kaudelle ja ainakaan moottorista usein ongelmat eivät olleet kiinni niin BT54 ei olisi ollut välttämättä maailmanmestaruuden arvoinen auto edes Goodyearinkaan renkailla. Toisaalta se olisi voinut saada niillä edes ne sijat valmistajissa joita siltä odotettiin ja Piquet olisi ollut lähempänä maailmanmestaruutta kuin oli Pirellin renkailla.

Kun vielä Williams sai omat Hondan turbomoottorit toimimaan ja kun vielä Nigel Mansell sai kaikki kykynsä valjastettua oikeaan käyttöön ja Brasilian lehdistön Kultapojuksi oli noussut Ayrton Senna oikein vielä Do Brasil-etuliitteellä mainiten niin Nelson Piquetin ilme oli hyvin usein yhtä vihainen kuin Ratojen Kuvernöörillä eli Carlos Reutemannilla aikanaan.

Piquet joutui takajaloilleen vuonna 1985 niin radalla kuin sen ulkopuolellakin ja se ei voinut olla näkymättä.

Kuitenkin selvää oli myös se, että kilpa-ajajan kyvyt Piquetilta eivät olleet hävinneet minnekään jo toisesta peräjälkeen tulleesta huonosta vuodesta huolimatta. Virallisissa Harjoituksissa hän oli enemmänkin kuin lähellä saada lukemattomia kertoja paalupaikkoja onnistuen nappaamaan sen Hollannin Zandvoortista, oli lukemattomia kertoja usein lähellä tai jo myös alustavalla paalupaikalla perjantaisin ja kaiken kaikkiaankin ajoi hyvin usein joko kärjessä tai aivan kärjen tuntumassa, mutta kilpailuissa hyvin usein Piquet valitettavasti joutui aina keskeyttämään.

Mikäli hän ei keskeyttänyt niin hän joutui joko säästöajoon kuten esimerkiksi Detroitissa, Silverstonessa tai Adelaidessa ja sitten hän joko selvisi maaliin tai sitten ei auton vielä koettelemusten vastapainoksi ollessa yleensä aivan lopussa tai vaurioitunut teknisesti muista hauraista osista kuten esimerkiksi venttiileistä tai pakoputkista ja kun edes joskus Piquet ajoi ehjän kilpailun kokonaisuutena niin Pirellin renkaat pilasivat hänen päivänsä myöskin liian monta kertaa.

Kun Pirellin renkaat kuitenkin toimivat niin Nelson Piquet oli myös selvä päivän voittajanimi. Tosin valitettavasti vain silloin kun ajettiin Pirellin voimaradoilla kuten Rio de Janeirossa, Kyalamissa tai Paul Ricardissa. Selvä voitto olisi tullut myös Silverstonesta ja Brands Hatchista mikäli sää niissä olisi ollut kuumempi ennen kisapäivän äkkinäistä sään muuttumista kylmempään suuntaan joista varsinkin Silverstonen voiton menetys oli osin siitä kiinni keskellä kaunista kesää.

Brabhamin auton etupää oli hyvin hauras vuonna 1985 ja jousituksen alustaratkaisu ei toiminut hyvin. Lisäksi auto söi muutenkin liikaa renkaita ja etutasauspyörästön jäykkyys tarkoitti sitä, että lämpöä riittävään peruslämpöön ja sitä kautta renkaisiin ei välttämättä olisi kunnolla saatu edes Goodyearin renkailla ja vielä vähemmän Pirellin renkailla.

Katuratavastainen Piquet oli kuitenkin äärettömän iloinen ajaessaan Adelaiden, erilaisen kaltaisella katuradalla ja myös Pirellin renkaat tuntuivat toimivan hyvin hänellä ennen keskeytystä. Kaikkiaan Paul Ricardin voittoa huomioimatta Piquet ei ollut oikeastaan muutoin voittotaistelussa missään muualla koska kaikilla muilla radoilla hän aina keskeytti ennen todellista haasteen luomista tai oli muissa ongelmissa.

Toisaalta Paul Ricardinkin voitto oli jäädä saamatta kun Rosbergin Keken renkaat vain pettivät alta. Muutoin Keke olisi ollut voittaja ja Nelson toinen. Myöhemmin kaudella Brands Hatchissa Piquet ajoi jopa viileämpään keliin nähden hyvän alkukisan kunnes joutui Rosbergin kolaroimaksi ja keskeytti siihen.

Kaikkiaan siis vuosi 1985 oli Piquetin osalta huippukuljettajan aikakauden huonoin sillä jopa vuodessa 1982 oli oikeastaan enemmän hyvää sanottavaa kuin vuodessa 1985.

Joitakin hyvin huonoja Piquetin huonon päivän suorituksia oli ilmassa ja vaikka Monacoa huomioimatta varsinaista Nelson Piquetin Vittumaista Grand Prix-päivän ajoa ei nähty vuonna 1985 niin muun muassa jatkuva Ayrton Sennalle piruilu silloinkin kun Senna ei ollut millään tavalla tehnyt Piquetille yhtään mitään pahaa, yleensäkin joillekin muille kuljettajille jatkuva ongelmien hakeminen radalla, ongelmat myös jopa Bernie Ecclestonen kanssa laskivat paljon miehen arvosanaa, yleensäkin jatkuvat temperamenttiset raivonpuuskat ja lopulta ongelmat elämän muillakin osa-alueilla vuonna 1985 oli huomattava poikkeus vuosien 1980-1984 väliseen Piquetiin ehkä vuoden 1982 tilapäistä Hockenheimin riehumista Eliseo Salazarin kanssa huomioimatta.

Ilman Monacon kolaria Riccardo Patresen kanssa Piquet olisi varmaankin ajanut auton ennen pitkää varikolle ja lopettanut ajamisen kesken kilpailun. Estorilissa hän toikin auton varikolle väkisin ja kieltäytyi ajamasta, mutta silloin syynä oli umpisurkeat Pirellin sadekelinrenkaat joilla Piquet oli hengenvaarassa radalla kuten oikeastaan kaikki muutkin niitä käyttäneet.

Detroitissa hän oli myös tuoda auton väkisin varikolle ja keskeyttää, mutta Gordon Murrayn kanssa käydyt vihaiset radiokeskustelut saivat lopulta Piquetin ajamaan maaliin asti pisteelle koska tallilla ei ollut silloin vielä pisteen pistettä. Jos olisi ollut niin Piquet olisi vienyt auton varikolle ja keskeyttänyt ilman vikaakin sillä niin paljon häntä otti päähän ajaa kahden tunnin ajoa betonirännissä Motownin Kanjonirallissa.:frank:

Loppukautta kohden ja varsinkin Nürburgringin nimellisen välirikon jälkeen ja Williams-sopimuksen jälkeen Piquet alkoi olla jo erittäinkin kiinnostumaton Brabhamin tilanteista muutoin kun radalla tehtävien asioiden osalta, mies alkoi muun muassa oleilla aivan liikaakin Keke Rosbergin ja Nigel Mansellin kanssa Williamsin varikkoväen tiloissa ja lopulta Piquet oli jopa täysin tylsistynyt ajamiseensa, tyytyen vain olemaan hieman Marc Surerin edellä.

Loppuvuodesta Surerin olemista Piquetin edellä rajoittivat lähinnä sveitsiläisen huono tuuri tai Piquetin luonnollinen hyvyys. Vain Adelaiden jäähyväisajossaan Brabhamille Piquet oli Sureria hitaampi Virallisissa Harjoituksissa. Adelaiden keskeytyksen jälkimaine ja Piquetin käytös entistä kasvattitallia kohtaan oli jokseenkin hyvin hapanta.

Lopulta kuitenkin selvää oli, että Brabhamin viimeinen vuosi olisi voinut olla parempikin Piquetilta. Kuljettajarintamalla muutoin Piquetilta meni vuosi 1985 niin hyvin kuin sopi odottaakin. Francois Hesnault ei ehtinyt tehdä mitään Piquetille tai tallille oikeastaan ollakseen hyödyksi ja vain aivan loppukautta ja Adelaidea huomioimatta Marc Surer pysyi myös Piquetin takana.

Vuodeksi 1986 hänen osakkeensa kuitenkin nousevat Williams-Hondalla ajaessaan ja hän voi hyvinkin olla kolminkertainen maailmanmestari. Arvosana Piquetille voi olla turhan jyrkkä, mutta paljon vaikutti siihen myös Piquetin oma yleinen vuoden 1985 käytös sekä myös Piquetin valittaminen asioista silloinkin kun mitään valitettavaa ei ollut ja silloinkin kun oli niin Piquetin olisi pitänyt vain muistaa aiempien vuosien vaikeudet ja silloinhan Piquet oli nimenomaan selvittänyt vaikeutensa ja maailmanmestaruutensakin ajamalla ja pitämällä keskimäärin valittamisen vähemmällä.

Arvosana: 7/10

 

[CCMK]

Näytti siltä, että ruotsalaisen Stefan Johanssonin kuuluisa epäonni oli taas alkanut kun hänen vuodeksi 1985 alun perin ennustettu paikkansa Toleman-tallissa jäi lopulta kokonaan käyttämättä. Johansson olisi ollut tallinsa ykköskuljettaja. Johansson näytti myös sen, että miksi hän oli lajin paras tilapäiskuljettajakin.

Brasilian Rio de Janeirossa Johansson sai ajaa Stefan Bellofin hyllytyksen johdosta tilapäisesti Tyrrell-tallin autolla, ajoi siellä uskomattoman huippuajon vertaansa vailla vanhalla 012-automallilla jääden vain niukasti pisteittä seiskapaikalla ja lopullinen pommi tuli Estorilissa kun Rene Arnoux oli saanut potkut, Toleman-talli oli vapauttanut hänet sopimuksestaan maksukorvausta vastaan ja hän oli saanut paikan Ferrari-talliin!

Vaikean debyyttiajon jälkeen Portugalissa hän sitten tosiaan tuntui räjäyttäneen pankin ajamalla uskomattoman hienon ajon Imolassa melkein voittaen kilpailun ja menettäen sydäntä särkevästi voittonsa puolentoista kierroksen johdon jälkeen yhteensä polttoaineen loppumiseen.:frown:

Monacoon tultaessa Johanssonista kirjoitettiin kissankorkuisilla kirjaimilla Ruotsin lehdissä ja pian MM-kaudella 1985 melko säännöllisinäkin jatkuneet Ruotsin television eli SVT:n formulalähetykset keräsivät Suomessakin rajoitetusti maan etelärannikolla ja länsiosissa katsojia niillä alueilla joilla vain SVT näkyi niihin kisoihin joita YLE ei lähettänyt tai jotka kuuluivat vain radiosta käsin.

Tifosojen sydämissä Johansson tuntui lunastaneen paikkansa ja ruotsalainen sai Imolan ajon jälkeen runsaasti kehuja Ferrarin johdolta aina itse Il Commendatorea eli Enzoa myöten.

Huolimatta ajoittain edelleen jatkuvista vaikeuksistaan ruotsalaislehdistön kanssa Johansson kuitenkin tuli muiden maiden lehdistön edustajille hyvin tutuksi ja avuliaaksi mieheksi. Jopa Suomen lehdistökin tuntui pitävän Johanssonista reippaasti enemmän huonoimmillaankin kuin itse Ruotsin lehdistö.

Itse radalla Johansson oli vuoden alkupuoliskon jälkeen rakentanut huippumaineen itselleen auttamalla Michele Alboretoa tämän mestaruustaistelussa osoittaen itsekin olevansa voiton arvoinen ja ajamalla uransa parhaat ajot Montrealissa ja Detroitissa olemalla toinen. Detroitissa hän olisi voinut voittaakin, mutta Keke Rosberg ehti kuin ehtikin varikolta hänen eteensä.

Mikäli Johansson olisi ehtinyt edelle voitto olisi ollut melkein kirkossa kuulutettu koska Rosberg oli todennut ennen kisaa, että Detroitin radalla on äärimmäisen vaikeaa ohittaa ja radan likaisuus ja yleisluonne oli jopa Monacoakin pahempi ajolinjan ollessa vain yksinäinen ja kapeampikin kuin Monacossa paikka paikoin. Toisaalta taas Belfastin Tiikeri John Watson olisi varmaankin sanonut siihen vähän eriävän mielipiteen Kekelle.

Ranskan kilpailusta eteenpäin ja yleensäkin kauden toiselle puoliskolle tultaessa Ferrarin vauhti tippui, mutta Stefan Johanssonin lähtökohtaisesti ei. Johansson kuitenkin joutui tunnustamaan tosiasiat ja sopeutumaan ongelmatilanteisiin. Johansson ajoi silti keskimäärin hyvinkin vaikuttavia ajoja silloinkin kun auto ei ollut paras mahdollinen kisoissa.

Kuten todettua, jokaisella pilvellä on todellakin kultareunat ja lisäksi myös ne harmaammatkin puolensa.

Johanssonin ainoa todella huono piirre vuodessa 1985 olivat vain Viralliset Harjoitukset. Lisäksi hänellä oli Rene Arnoux'n ja muutaman muun todella nopean kuljettajan kaltainen ongelma. Hän ei ollut kovinkaan hyvä teknisen palautteenantaja tai testiajaja puhdasverisenä kilpa-ajajana.

Toisaalta loppukautta kohti Johansson oppi jotakin joten Johansson on todennäköisesti Michele Alboreton kaltainen kuljettaja joka tarvitsee aikaa oppiakseen yhden muotin lisäksi myös toisen muotin mukaan asioiden tekemisen.

Viralliset Harjoitukset eivät juuri koskaan onnistuneet ruotsalaiselta vuonna 1985 koska hän ei vain osannut ajaa oikein yhtä tai kahta nopeaa kierrosta aika-ajorenkailla. Nopeimmat aikansakin Johansson ajoi yleensä kisarenkailla ja ne antoivat hänelle valtavasti pudotusta itse kisaan. Ainoa poikkeus nopean kierroksen onnistumisessa oli Nürburgringillä Länsi-Saksassa ja sielläkin hän ei pystynyt hyödyntämään saamaansa tilaisuutta kunnolla.

Lisäksi huonot lähtöruudut kisaan vaikeuttivat koko kilpailun läpivientiä ruotsalaiselta merkittävästi ja altistivat vaaroihin ja kolareihin. Vaikka asenteellisen typerää ruotsalaislehdistöä ja sen mielipiteitä huomioimatta muiden maiden lehdistöt Suomen lehdet mukaan luettuna ymmärsivät kuitenkin ruotsalaisen kyvyt ja potentiaalin menettelevän huonoista lähtöasetelmista huolimatta kisoissa.

Johansson kuitenkin joskus oli myös yli-innokas ja syyllistyi kolareihin joskin kolme kertaa vuoden 1985 hänet myös näkyvästi kolaroitiin kisoissa. Monacossa, Silverstonessa ja Nürburgringillä hänet kolaroitiin. Monacossa ja Silverstonessa ne johtivat keskeytykseen ja Nürburgringillä kilpailun huomattavaan vaikeutumiseen. Monacossa ja Silverstonessa kolarin syyllinen tai merkittävä osapuoli mediassa oli Patrick Tambay ja Nürburgringillä tallikaveri Michele Alboreto.

Siten Johansson oli yllättävänkin huono kuljettaja huipputallin kuljettajaksi Virallisissa Harjoituksissa. Jopa silloin kun Ferrari todella oli paalupaikka-ainesta niin Johansson ei sitä ollut. Selvää oli siis, että Johanssonin vahvuus oli vahva ja näyttävä ajaminen kilpailuissa lähtöruudusta piittaamatta.

Vuoden loppua kohti Ferrarin vauhti taantui ja silloin Stefan Johansson oli sen kantava voima silloin kun Michele Alboreto alkoi menettää otettaan niin maailmanmestaruudesta kuin muutenkin kuljettajana puhuttaessa ja silloin kun Ferrari-tallin tärkein asia tuntui olevan aina löytää joku sisäpoliittinen syyllinen tallin ongelmiin. Kauden jälkipuoliskolla Johansson tuntui välillä olevan ainoa merkittävä henkilö tallissa joka tuntui suhtautuvan asioihin järkevästi eikä liikaa tunnepohjalta ja hän oli välillä tuntunut olevan ainoa henkilö joka tuntui selviävän täysipäisenä La Famiglian Saippuaoopperasta ratojen ulkopuolella.

Vaikka tifosot ja Ferrarin alemmat johtohenkilöt tuntuivat välillä suorastaan palvovan viileää ruotsalaista niin Signor Direttoren tai Kusettajan nimellä tunnetun henkilön eli Marco Piccininin välit ruotsalaiseen tuntuivat olevan aivan alkua ja Imolan loppumatonta suitsutusta huomioimatta varsin ongelmalliset. Piccininin ja Johanssonin välien ollessa parhaimmillaan muutoin jakamatonta iloa huomioimatta oli nähtävissä selvät henkilöiden väliset arvoerot ja ristiriitaerot.

Piccinini olisi halunnut ruotsalaisen olevan ilmeisesti jonkin verran keskustelevampi, kommunikoivampi ja yleensäkin enemmän suostuvaisuuteen taipuvainen henkilö talliin ja Piccininin omiin mediapiireihin ja etenkin Piccininin Hoviin. Kyseistä nk. Piccinin Hovia johtanut Piccininin Kakkosmies ei kuitenkaan erikoisesti pitänyt ruotsalaisesta ja alun alkaenkin vaikeutti Johanssonin kommunikointia muutenkin tallissa ja syötti osin myös Piccininille väärää tieota ruotsalaisen edesottamuksista kisoissa ja kisojen välissä olleissa testeissä.

Harvey Posthlethwaite ja pienempiin tehtäviin vuoden 1984 jälkeen joutunut Mauro Forghieri sen sijaan pitivät Johanssonista paljon. Johansson taas olisi halunnut Piccininin olevan enemmän järkevämpi arvo ja henkilöjohtaja joka olisi pysytellyt enemmän taustalla ja jättänyt muut asiat tallissa enemmänkin niistä vastaavien henkilöiden kohdalle ja jättänyt kilpailutaktiikat enemmän kisainsinööreille tai muille tallissa. Johansson halusi myös, että tallissa hänen siellä ollessaan ei pakkotilanteita huomioimatta järjestettäisi tallimääräyksiä ja Ferrari yritti niitä ihme kyllä välttääkin.

Aina kauden toiselle puoliskolle asti. Johansson joutui ongelmiin Piccininin kanssa kauden aikana Imolassa, Nürburgringillä, Österreichringillä ja Kyalamissa.

Imolan riidat koskivat rengasvalintoja ja Piccininin tottelemattomuutta ennen kilpailun tunnettua jälkimainetta, Nürburgringillä Piccinini yhdessä Hovijohtajansa kanssa piti Johanssonin kisa-ajoa huonona ja ei nähnyt paljonkaan ongelmia Alboreton tekemässä kolarissa tapauksessa jota jopa Alboreto itse pahoitteli, Österreichringillä Johansson joutui tallimääräyksen uhriksi ja Kyalamissa Johansson jäi taas uhriksi ja Johansson vaati Piccininiä tilille tallimääräyksen tarpeettomasta jakelusta jo kovinkin sanoin.

Johansson oli jo aiemmin kieltäytynyt tallimääräyksistä. Viimeinen ongelma oli Johanssonin ja Piccininin välillä henkisen pelin pelaaminen aina Adelaideen asti Australiassa. Vasta siellä Piccinini allekirjoitti Johanssonin jatkosopimuksenkin. Yleisesti ottaen muun Ferrarin kanssa viihtyi Johansson hyvin, mutta ei Piccininin tai Piccininin Hovin kanssa.

Loppupelissä voidaan todeta se, että muutamaa osin teknistä vian hidastamaa ajoa tai Ferrarin loppukauden polttoaineen loppumisen uhan vuoksi hidastettua ajoa huomioimatta Stefan Johansson pysyi aina kilpailukykyisenä läpi vuoden 1985 ja pelasti Ferrarin kasvot, maine kasvoi Ruotsissakin ennen pitkää valtavasti ja vuodesta 1986 lupailtiin tulevan Ferrarin ja Stefan Johanssonin lopullinen läpimurtovuosi lajiin siinä missä Michele Alboretollekin luvattiin tulevan maailmanmestaruus. Ja mikä ettei Johanssonillekin mikäli Alboreto epäonnistuisi mestaruuden tavoittelussa pahastikin.

Oikeammin jo vuosi 1985 osoitti Johanssonin kuulumisen lajiin huippukuljettajien joukkoon ja omasta mielestäni ruotsalainen on ansainnut arvosanansa.

Arvosana: 8,5/10

 

[CCMK]

Nigel Mansell vastasi vuonna 1985 radalla odotuksiin ja niiden ylikin. Williamsilla oleminen todella nosti Mansellin tasoa selvästi kuljettajana. Kuitenkin aivan aluksi kaikki näytti olevan lähtökohtaisesti samanlaista kuin Lotuksella ja tätä olettamusta viljeltiin jonkin verran myös vuoden 1985 jälkeenkin virheellisesti ja aivan viime vuosiin asti olettamukset ovat usein näyttäneet sitä samaa.

Eli toisin sanoen Mansellin sanottiin ajaneen kuin Lotuksella, olleen voittaja-ainesta vain katuradoilla ja olleen muutoin lähinnä jälkijoukoissa tai keskikastissa moottoriradoilla, olleen toisinaan uskomattoman näyttävä ajaja muulloinkin, mutta silti Mansellista puuttui sitä jotakin voittajaksi vaadittavaa ainesta tai sitten hän ei vain sopinut voittajaksi.

Loppupelissä Mansellin alkuperäiset olettamukset ajajantasosta puhuttaessa koskivat vain aivan alkukautta ja todellisissa vaisuissa ongelmissa hän oli vain Kanadan Montrealissa jonka ajosuoritus enemmän oikeastikin vastasi Lotus-aikojen ajajakuvaa Nigel Mansellista. Imola oli samanlainen kisa San Marinossa, mutta siellä Mansell oli ollut pitkän aikaa ennen loppua polttoainepulassa.

Muutoin Mansell kärsi aina ennen Itävallan kilpailua Österreichringillä ajajatasoonsa nähden ja huipputallin autolla ajaessaan uskomattomasta määrästä epäonnea kuten Keke Rosbergkin.

Toisaalta sitä taustaa vasten Mansell onnistui kuitenkin pisteiden ajamisessa tuoden usein vaurioituneen tai polttoaineen melkein loppuun kuluttaneen auton maaliin siinä missä Rosberg ei onnistunut kovinkaan usein, mutta silti nekin ajot tuloksesta riippumatta nähtiin huonoimmillaan hyvin huonona asiana.:frown:

Aloitus Williamsilla kolarin uhrina Rio de Janeirossa ei ollut kovin hyvä ja Estorilin sateessakin ajoittain Mansell ajoi näennäisesti liian varovasti vaikka kyse oli puhtaasta itsesuojeluvaistosta vaarallisen märällä kelillä ajettaessa. Monacossa taas renkaiden kuluminen maksoi kisan.

Varsinainen ensimmäinen voiton osalta äärimmäisen varovainen näyttö oli vuoden 1985 yllättävänkin taktisen viisaaksi nousseen Mansellin kauden pahin taktinen moka Detroitin kilpailussa. Tuolloin Mansell olisi Keke Rosbergin sanojen mukaan ilman muuta voittanut kilpailun mikäli Mansell olisi vain ottanut oikeat renkaat kuten suomalainen otti!

Taktisessa mielessä Mansell oli äärimmäisen lahjakas kuljettaja jonka osalta Alain Prostin ja Ayrton Sennan kanssa britillä on yhteistä siinä, että aina taktiset osaamiset eivät aina näy radalla ja rengastaktisesti joillakin Goodyearin seoksilla Mansell on muun muassa Ayrton Sennan kanssa uskomattoman loistava kuljettaja niillä ajamaan.

Sennaan verrattuna Mansell oli hieman konservatiivinen Goodyearin renkaiden seosten suhteen Prostin tapaan, mutta tasoitus ei näyttävyydessä pilannut mitään radalla.

Ja pienenä ongelmana tietenkin Mansell oli huonona päivänään Sennan ohella yksi sarjan eniten renkaita kuluttava huippukuljettaja toisinaan.:frank:

Muutenkin ajotaso antoi ymmärtää hyvää kisaa häneltä. Ikävä kyllä Mansell sittemmin sai aivotärähdyksen Detroitissa ja toisenkin aivotärähdyksen Paul Ricardissa ja jonka kilpailun viiksekäs britti joutui jättämään väliin. Silverstonessa Mansell oli vieläkin hieman hämmentynyt vauhtitason tilanteista ja britillä oli vaikeuksia hahmottaa kilpailun kuluessa järkeviä ajolinjoja.

Tosin keskeytys lyhensi päivän ajourakkaa, mutta viesti oli ilmeinen ja Mansellin mahdollisen aivotärähdyksen jälkiseurauksesta puhuva. Nürburgringin kilpailu Länsi-Saksassa oli myös hyvä vaikkakin renkaiden kuluminen liikaa esti Mansellin todellista ajonäytöstä.

Säästöajoissakin Mansell sopeutui selvästi näyttämään kaikille siinä missä Rosbergille säästöajo tuntui ainakin välillä olevan kovin pakotettua. Molemmat kuljettajat eivät pitäneet säästöajosta, mutta siltikin 220 litran polttoainerajalla molemmat kuljettajat pystyivät kilpailukykyisesti ajamaan vuonna 1985.

Siltikin Itävallan aikaan Mansell sai jatkosopimuksen talliin Williamsin osalta vuodeksi 1986 ja tätä eivät Mansellin vastustajat voineet millään ymmärtää. Useimmat huusivat hänen sijaansa Derek Warwickia ja Peter Warr pahimpana kritisoijana jopa Johnny Dumfriesia. Kun sopimus Williamsille oli varmistunut niin Mansellissa tapahtui ajajakuvan kannalta peruuttamattomia asioita.

Ei suinkaan huonompaan suuntaan vaan entistäkin parempaan suuntaan. Itävallassa Mansell oli toinen Virallisissa Harjoituksissa ja yleensäkin radalla jo hyvässä vauhdissa kilpailussakin. Samoin myös Hollannin Zandvoortissakin ennen ongelmia ollessaan kilpailun kolmanneksi nopein kierrosajoissa ja reaalivauhdeissa mitattuna ja niukkaa viimeisen pisteen taistoa Martin Brundlen kanssa huomioimatta.

Mansell alkoi tuntea itsensä kodikkaaksi Williams-tallissa. Ja enemmän kuin mitä Lotuksella oli tuntenut. Loppuvuodesta 1985 Mansell oli eräänlainen ilmiö radalla siinä missä Ayrton Senna oli ollut alkuvuodesta 1985. Ennen Monzaa Mansellin sanottiin jo kehittyneen hyväksi kuljettajaksi, mutta edelleen hänen mahdollista voittoaankin pidettiin vahinkovoittona, tuurivoittona tai sen olevan kiinni pitkälti näyttävämpien kuljettajien kuten vaikkapa Ayrton Sennan tai Keke Rosbergin keskeytyksestä kiinni.

Italian Monzassa hän olisi voittanut ilman auton tietokoneistetun hallintaohjelman sekoilua, Spassa ilman ehkä hieman hidasta varikkokäyntiä ja kylkiluukipujaan ollen kuitenkin toinen ja lopulta Brands Hatchissa Euroopan Grand Prixissa Nigel Mansell teki kauan odotetun tekonsa ja voitti siellä kotiyleisön edessä.:thumbup:

Ainoa ongelma oli tietenkin erittäin tiukka ja rajamailla ollut ohitus Sennasta hyvin lähellä keltaista lippua, Peter Warrin tekemä protesti vähemmän yllättäen ja Keke Rosbergin antama pieni avustus. Joka tapauksessa kun Mansell todella oli voittanut uransa ensimmäisen kilpailun niin pankki tuntui olevan auki. Punainen Viitonen voitti myös Etelä-Afrikan Kyalamissa ja tällä kertaa oikeastaan täysin ilman Keke Rosbergin apua mihinkään suuntaan.

Toki Mansell olisi voinut menettää vähän pidemmässä kilpailussa silti voittonsa Kekelle suomalaisen käyttämän kolmen pysähdyksen taktiikan takia, mutta ei menettänyt ja sillä selvä. Britti ei myöskään liukastunut Piercarlo Ghinzanin jättämiin öljyihin radalla.

Australian Adelaideen tullessa vain hyvin harva uskalsi sanoa, että Nigel Mansell ei voita kilpailussa siellä. Mansell olisi hyvinkin voinut voittaa ilman jonkinlaiseksi pieneksi yleisvastustajaksi britille noussutta Brasilian Ayrton Sennaa ja hänen järjestämäänsä kolaria.

Ennen kaikkea muuta kauden jälkeen vaikkakin hieman jälkijunassa silti lajin asiantuntijat uskoivat, että pakostakin Nigel Mansell kehittyisi heti mennessään Williamsin kaltaiseen huipputalliin päästyään sinne Lotukselta joka oli ollut Mansellille oikeastaan varsin vieras paikka jo heti Colin Chapmanin kuoleman jälkeen vuonna 1982 ja missä hän oli ollut vuodet 1983-1984 kaikkiaan hyvin onneton.

Kuitenkin vain harva oli valmis sanomaan Mansellia välittömästi heti voittajaehdokkaaksi kilpailuun kaudella, vielä harvempi oli valmis kaudella uskomaan Mansellin tarjoavan minkäänlaista todellista haastetta Keke Rosbergin kaltaiselle kuljettajalle ja vain Mansell itse luotti itseensä täysin ja totesi pystyvänsä voittamaan myös Rosbergin ajamisessa.

Etenkin viimemainittu oli pitkään kritisoitu asia Mansellia kohtaan kaudella vain aivan kauden lopulla Mansell pystyi osoittamaan lehtimiehille olevansa oikeastaan siinäkin oikeassa. Tosin Mansellin sanomisista ontoin tietyllä tapaa oli aina juuri Keken selvä voittamisen väite.

Toisaalta loppuvuodesta 1985 Keke oli jo poistumassa Williamsilta joten äkkinäinenkään häviäminen suomalaisen osalta Mansellille ei olisi ollut ihme ja kauden aikana Hondan insinöörit sormeilivat todistetustikin Keken auton moottoria Monzan ja Span kisoissa suomalaisen tietämättä. Nigelin ja Keken välit muuttuivat vuoden 1985 alun täysin jäisistä suhteista vuoden 1985 loppua kohti äärimmäisen ystävällisiksi ja sydämellisiksi vaikkakin Keke ei siltikään nähnyt Nigeliä henkiystävänä tai ei ainakaan sitä isommin vain julkisuuteen kehdannut myöntää. Vanha kunnon Keke.

Nigel itse taas näki Keken aivan melkein kuin henkiveljenä etenkin välien parannuttua alkukauden äärimmäisen vakavan ja kuuluisan nk. Vittupääkeskustelun jälkeen ja oli äärimmäisen pettynyt siitä, että suomalainen ei jäänyt ajamaan Williamsille vuodeksi 1986 vaikka Keke olisi sopimuksensa mukaisessa äärimmäisessä hätätapauksessa saanut jäädä Williamsille vuodeksi 1986 mikäli McLarenilla ei olisi ollut paikkaa. Se taas asiantuntijoiden mukaan olisi aiheuttanut ehkä Nigelin poisjoutumisen koko Williams-tallista...

Nigel Mansell onnistui tuomaan Williams-talliin uskomattoman annoksen rautaista päättäväisyyttä, hienoja ajotaitoja, yleistäkin itseluottamusta ja jopa koko lajin parasta ratojen taistelijan antia ellei sitten juuri Rosbergia laske siihen joukkoon koska joskus jopa paljon kehutulla Sennallakin taistelutahto loppui radalla kesken.

Lopulta siis voitiin sanoa, että Nigel Mansellilla oli vaikea alkukausi, kehittyvä keskikausi ja upea loppukausi vuonna 1985. Mansellista alettiin täten odottamaan valtavan paljon vuodeksi 1986 ja silloin hän ajaisi Nelson Piquetin tallikaverina. Hänen odotettiin jälleen olevan erinomainen taistelija Piquetia vastaan ja ehkä jopa nyt selvästikin olemaan ehdokas taistelusta maailmanmestaruudesta.

Loppupelissä siis aivan aluksi olin antaa arvosanaksi vain kasin tai kahdeksan ja puolen, mutta vuoden 1985 ajonäytöillään ja ehkä aivan kaikkiaan muutoinkin Nigel Mansell ansaitsi selvän ysin. Toki ysin arvosanan olisi sinetöinyt muutama muu erityinen ajonäyte kauden ajalta tai vaikkapa voittamattomat Monzan ja Span kilpailut joissa Mansell todella oli jo huikeassa voittovauhdissa ennen ongelmiaan, mutta olkoon tämän kerran.

Arvosana: 9/10 :alppu:

 

[CCMK]

Elio de Angeliksesta puhuttaessa niin hänen faneillaan Italiassa kuin muuallakin kautta maailman oli toiveena ensisijaisesti se, että Ayrton Senna toisi hänen kykynsä lopullisesti kaikkien nähtäville, samalla hän voittaisi hänet, lunastaisi lopullisesti asemansa huippukuljettajana ja kenties pysyvänä maailmanmestariehdokkaanakin.

Ikävä kyllä nämä toiveet jäivät useimmiten toteutumatta ja jos toteutuivat niin jotain tuntui jääneen puolitiehen. Toki, de Angelis pystyi aluksi säännöllisesti ja jopa yllättävänkin pitkään olemaan Sennalle yleinen haaste kaudella 1985.

Ikävä kyllä mitä pidemmälle kausi eteni niin sitä sattumanvaraisemmaksi todellinen haaste muuttui ja lopulta käytännöllisesti katsoen de Angelis tuntui hävinneen ja jos ei hävinnyt niin Sennan häviäminen italialaiselle varsinkin murskaavalla tavalla radalla tuloksista tai niistä piittaamattakin tuntui olevan enemmän poikkeus kuin sääntö mitä oli odotettu ennen kautta.

Elio de Angelis on kautta linjan kuitenkin ollut äärimmäisen lahjakas kuljettaja. Alkukaudella hän vielä pystyi voittamaan Sennan ja pitämään hänet kurissa ja herran nuhteessa ehkä parhaiten juuri Brasiliassa, mutta Portugalissa Ayrton Sennan voittaessa jotain poistui tavallaan pysyvästi de Angelikselta F1-ajajana vaikka toki hän siinä haasteessa palautti itselleen etulyöntiaseman voittamalla kilpailun jota hän ei johtanut metriäkään eli Imolan.

Ikävä kyllä Lotus-tallin kanssa hän alkoi riidellä jo heti Ayrtonin voittaessa Estorilissa ja se ei voinut olla näkymättä ja tuntumatta suorituksissa radalla kauden mittaan. Joka tapauksessa kiitos Imolan voittonsa hän heti Monacon jälkeen hän johti MM-Sarjaa ensi kerran urallaan. Tässä vaiheessa Elio de Angelikselle kävi kuin Hockenheimin 1984 aikaan:

Hän yksinkertaisesti tuntui heränneen siihen mahdollisuuteen, että hän voi voittaa maailmanmestaruuden vuonna 1985. Hänen parhaat ajonsa vuonna 1985 nähtiin Span Kevään viikonloppuna joka peruttiin ja ennen kaikkea muuta Montrealissa jossa hän ainoan kerran lopulta murheellisesti jälkikäteen sanottuna tuntui olevan koko viikonlopun Sennan niskan päällä ja myös selvässä nopeuskaksintaistelussa Vapaita Harjoituksia tai Virallisia Harjoituksia huomioimatta silloin tällöin kaudella myös voittikin.

Ennen kaikkea paalupaikkataistelun voittaminen Sennaa vastaan oli huikea. Ikävä kyllä de Angelis riiteli tallipäällikkönsä ja aiemmin myös ystävänsä Peter Warrin kanssa. Hän esimerkiksi paalupaikan saatuaan vain poistui tallin tiloista ja kieltäytyi tulemasta Warrin pitämään palaveriin. Syynä oli se, että häntä ei ollut juuri kehuttu ja lähes kaikki tuntuivat olevan kiinnostuneita vain Sennan tekemisistä.

Montrealissa 1985 de Angelis myös taisteli ja voitti Sennan alkuvaiheessa kilpailuakin käydyssä ratataistelussa mikä tämän jälkeen oli äärimmäisen harvinaista herkkua kauden ajalta tarkasteltuna. Ennen moottoriongelmiaan hän olisi voinut myös selvästi voittaa kilpailun. Lopulta hän oli viides.

Muita voittokisoja selvästi tuntui olevan vain Rio de Janeiro, Imola mikäli ensimmäisen 10 kierroksen tahti olisi pysynyt koko ajan miehen ajoissa mukana ja Monaco. Toki Imolan hän voittikin ulkopuolisen tuntuisesti.

Muutoin kaudella oli hyvin vaikeaa nähdä toki hyvistä ajoistakin huolimatta de Angelista voittajana maalissa. Murheellisin tosiasia oli se, että jossain määrin de Angelis taas kerran sulkeutui kuoreensa ja nyt kuoreen sulkeutuminen oli aivan yhtä paha kuin vuosina 1980-1983 aiempina Lotus-vuosina hyvien tulosten jälkeen.

Kertaakaan Monacon 1985 jälkeen ei de Angelis enää ollut palkintokorokkeella eikä edes oikein näyttänyt pääsevän palkinnoille muulloinkaan. Voitoista sitten puhumattakaan. Tosin yhtä uskomattomasti de Angelis tuntui pysyvän mestaruuskamppailussa kiinni uskomattoman pisteputken tasaisuuden johdosta ja tuomalla Lotus-talliin tasaisuutta siinä mitä se menetti nuoren Sennan riehuessa ja keskeyttäessä kisa toisensa perään välillä hieman ylisuuren innokkuutensakin johdosta.

Kaikki se mikä esimerkiksi Nigel Mansellilla meni putkeen vuonna 1985 niin de Angeliksella se oli puhdas vastakohta epäonnen peilikuvana ilman selkeyttä. Kaikkiaan de Angeliksella siis Mansellista poiketen oli loistava alkukausi, taantuva keskikausi heti Montrealista eteenpäin ja lopulta karmea loppukausi huomioimatta merkillistä Itävallan kisan alkumatkan huippuvauhtia ja Spa-Francorchampsin syksyn kisaa jossa de Angelis myös johti kierroksen verran. Spassakin Kevään 1985 suoritustaso oli väistynyt Syksyn 1985 tullessa todeksi.

Ellei aivan loppuvuotta 1985 lasketa niin ylivoimaisesti huonoin de Angeliksen Lotus-ajan kilpailu oli Zandvoortissa missä vauhti oli yksinkertaisesti kadonnut ja joskus muutenkin tuntui, että italialainen oli keskeytyksistä kovinkin riippuvainen jotta pisteitä edes joskus tulisi.

Totta kuitenkin oli myös se, että Lotus kärsi uskomattomasta teknisestä epäonnesta ja myös de Angelis sai siitä kärsiä. Ylisuuri polttoaineenkulutus Lotuksen vuoden 1985 automallissa vei myös de Angeliksenkin vauhdista pois jotakin aina kauden puoliväliin asti. Ainakin se teki hänet Sennan tapaan rajoittuneemmaksi vastaamaan McLarenin ja Ferrarin haasteeseen.

Vuoden 1984 tapaan de Angelis ajoi kuitenkin pyyteettömästi melko säännöllisestikin pisteille jopa auton ollessa täysin vaurioitunut tai bensan ollessa loppumaisillaan lukuisia kertoja kaudella.

Vuoden 1984 kiittelyn ja onnittelun sijaan vuonna 1985 de Angelis tuntui saaneen vain moitteita ja lisää moitteita varsinkin loppukaudella 1985. Joskus Lotuksen Peter Warr syytti de Angelista aiheettomastikin kauden aikana eri asioista.

Ja sitten vain oli kisoja jotka olivat alustavasti menestyskisoja, mutta jotka muuttuivat epäonniseksi vastoinkäymiseksi. Lotuksen Ajotietokone vei de Angelikselta Dijonin 1984 tapaan ainakin Monzan 1985 kisan. Kisan jälkeen kun Elion autossa oli vielä yli 20 litraa polttoainetta ja ilman tietokoneen neuvomaa bensansäästöä de Angelis olisi ollut kisassa parempi kuin olikaan.

Sennan kanssa de Angeliksen välit heikentyivät ajan mittaan, Senna käytti häikäilemättömästi Brasilian Kultapojan asemaansa läpi kauden ennen pitkää hyväkseen mikä ärsytti herrasmiehenä tunnettua de Angelista äärimmilleen, jo Brands Hatchin testeissä loppukaudesta de Angelis syytti Sennaa rajusti tallin ilmapiirin myrkyttämisestä ja pinna paloi lopulta kokonaan Kyalamissa missä de Angelis kävi käsiksi Sennaan ja Kultapoika säästyi vain onnella turpiin vedolta ja sairaalakäynniltä joskin mustelmat kaulaan ja poskeen jäivät muistoksi Elion Kurinpalautuksesta mitä eivät muut kuskit uskaltaneet tehdä.

Silmittömästi raivostuneelle Peter Warrille tämä oli viimeinen pisara ja Elio ajoi käytännössä jo tallista erotettuna vielä Adelaiden kisan josta tuli murheellisesti hylätyksi.

Kun kaikkea sitten todella miettii niin de Angelis oli toki hyvä kisakuljettaja, mutta Eddie Cheeverin kauden 1983 tapaan hän todella oli se ruudukon kuudenneksi nopein kuljettaja vuonna 1985. Ainakin hän tuli aina keskimäärin kuudentena kisoissa radalla edellään keskimäärin Ayrton Sennan, Keke Rosbergin, Nigel Mansellin, Alain Prostin ja Nelson Piquetin kaltaisia nimiä. Mitä myöhemmäksi kausi 1985 eteni niin näiden kaverien edellä ja varsinkin muutenkaan kilpailua johtavana kuljettajana de Angelista ei paljoa näkynyt. Vähän enemmän sentään kuin esimerkiksi Cheeveriä vuonna 1983 ja ilman varikkokäyntienkin avustustakin, mutta kaikkiaan hyvin harvoin kuitenkin.

Lopulta de Angelis tuntui kärsivän täsmälleen sen minkä Nigel Mansell kärsi Lotuksella edellisellä kaudella jossain määrin toteutumattomien tulosten muodossa ja siitä, että Peter Warr vain käänsi huomion Sennaan vuonna 1985 kuten oli melko yksipuolisesti kääntänyt vuonna 1984 häneenkin.

Tosin Warrin ja de Angeliksen välit eivät olleet vuonna 1984 edes parhaimmillaankaan niin hyvät kuin Sennan ja Warrin välit vuonna 1985, de Angelis ei halunnut samalla tavalla huomiota kuin mitä Senna halusi vuonna 1985 maineen alkaessa kohota kypärään liikaa ja muutenkin halusi nimenomaan jotain selkeätä suhteellisuudentajua itse Lotuksen omaan kilpailumentaliteettiin jota oli viimeksi ollut vain Colin Chapmanin sitä vetäessä.

Lisäksi Warr tuntui olevan kykenemätön antamaan anteeksi de Angelikselle vuoden 1984 Renault-loikkauksen yritystä vastoin sanojaan mikä myös hiersi näitä herroja ja heidän välejään. Jo vuodella 1984, mutta varsinkin vuodesta 1985 eteenpäin kun välit selvästi huononivat ja de Angelis kieltäytyi kuuntelemasta Warrin nuhdesaarnoja.

Elio de Angelis tuntui kaikkiaan ansaitsevan enemmän mainetta ja voittoja kuin mitä sai kaudella 1985, mutta maailmanmestariksi hän olisi ollut ehkä hieman liian ansaitsematon kun välillä kaikesta huolimatta niitä omia virheitäkin sattui. Kuitenkin vain juuri vuodesta 1985 puhuttaessa, mutta missään tapauksessa ei muutoin. Lähtö Lotukselta tekee katkeruudesta huolimatta hyvää, hänen ei ainakaan Brabhamilla vuonna 1986 tarvitse kärsiä Sennasta tai Warrista ja kaiken kaikkiaan de Angelis oli halunnut Brabhamille jo vuosikausia aiemminkin mikä myös oli yksi Warrin suuttumuksen aiheuttaneita syitä aiempina vuosina.

Kaikkiaan oikeassa autossa yhtä oikeaan aikaan Elio de Angelis voi yhä olla F1:n Maailmanmestari varsinkin mikäli virkistävä ilmapiirin vaihdos onnistuu ja ennen kaikkea vuoden 1984 tapainen huippuluokan suoritusvarmuus tulee vielä kerrankin osumaan hänen kohdalleen koska Elio de Angelis ei kuulu niihin kavereihin jotka tekevät paljoakaan virheitä.

Arvosanani voi olla nyt hieman alhainen ja Sennasta selvästi poiketen korkeampaakin harkitsin johtuen kyllä melkoisen räikeän suosimisen uhriksi joutumisen takia, mutta virheitäkin kuitenkin myös tuli de Angelikselle. Näistä voi toki olla eri mieltäkin.

Arvosana: 8/10

 

[CCMK]

Yksi uskomattomimmista asioista vuonna 1985 ja jopa enemmän kuin esimerkiksi Nigel Mansellin onnistuminen tai Elio de Angeliksen epäonnistuminen oli se, että miten uskomattoman vähän aikaa kesti nuoren brasilialaisen Ayrton Senna da Silvan murtautuminen Grand Prix-ajajien aatelistoon. Hyvin vähän yllättävää oli myös se, että Senna oli vain pienten alkuvaikeuksien jälkeen lähes välittömästi kaudella myös iskussakin.

Brasilian kotikisa Riossa oli vielä vaikea jossain määrin, mutta jo Portugalin Estorilin sateessa Ayrton Senna nousi F1-sarjan uusimmaksi ja kuumimmaksi nimeksi voittamalla siellä kaatosateessa ajetun kilpailun.

Vaikka Senna voittikin uransa 16:sta kilpailun ja sitä sanottiin vesisateen avustamaksi voitoksi niin sitä kuitenkin pidettiin vain äärimmäisen vähän epätodennäköisenä ja jossakin vaiheessa Sennan oli joka tapauksessa uskottu voittavan kaudella 1985.

Estorilin jälkeen Sennalla jäi paljon todistettavaa ja hän vastasi siihen ihailtavalla tavalla ajotaidollisesti.

Hänen paalupaikkatilastonsa ja erityisesti kisojen alkujen raaka nopeus vuonna 1985 oli uskomattominta ja ehkä sarjan parasta tasoa ja johon oikeastaan vain muuan Stefan Bellof ja Keke Rosberg pystyivät vastaamaan nimenomaan raasta nopeudesta puhuttaessa.

Rosberg oli myös ainoa joka toistuvasti voitti Sennan läpi kauden erilaisissa nopeuskaksintaisteluissa ja huolimatta joistakin painavista näkökantaeroista suomalaisen kanssa Senna ainoana oikeastaan pysyi jossain määrin suomalaista ihailevana kuljettajana ja tavallaan myös varauksettomasti kunnioitti tätä.

Tästä vastapainoksi Rosberg myös pidättäytyi käytännössä tuomitsemasta paljoakaan Sennaa tämän teoista siinä missä oikeastaan kaikki muut sarjan huippukuljettajat olivat tukkanuottasilla Sennan kanssa kaudella 1985 vähän väliä.

Ayrton oli myös aina siellä missä tapahtuu vähän samaan tapaan kuin Gerhard Berger, mutta ratojen ulkopuolella ja varsinkin median valokeilassa:

Brasiliassa hän ärsytti Nelson Piquetiä, Monacossa hän ärsytti Niki Laudaa ja Michele Alboretoa huippukuljettajista puhuttaessa ja esteli lukemattomia muita kuljettajia, Detroitissa hän aiheutti tuomaristolle valehteluskandaalin ja suututti Patrick Tambayta haukkumalla tätä valehtelijaksi kolarin aiheuttamisesta johon nuorukainen oli videotodisteidenkin jälkeen syyllinen vain itse kisaviikonlopun aikana, Hollannissa hän otti luvattomasti kilpailun tuomariston jäsenen auton ja aiheutti sillä pahennusta paddock-alueella jonka jälkeen Peter Warr joutui takaamaan Sennan rauhoittumisen jotta brasilialainen olisi törttöilynsä takia päässyt edes kilpailuun, Etelä-Afrikassa oli kolaroida tallikaverinsa de Angeliksen pihalle kisasta mikä päättyi italialaisen käytyä brasilialaiseen käsiksi kisan jälkeen ja Australiassa hän melko törkeästi syyllisti Alboretoa tahallisesta estelystä kun brasilialainen itse oli lukuisia kertoja kaudella 1985 itse estellyt juurikin Alboretoa itse tärkeissä tilanteissa ja lisäksi kolaroi kilpailun mahdollisen voittajaehdokkaan eli Nigel Mansellin pihalle.

Ayrton Sennan lahjakkuus puhui jopa jo kaudella 1985 tulevasta maailmanmestarista, mutta ikävä kyllä Lotuksen uskomaton hauraus ja oikeakin polttoaineongelma (Jota Ayrton itse pahensi muun muassa Imolassa ja Silverstonessa ajamalla vastoin tallin ohjeita liian lujaa.) rajoittivat Sennan tulosnäyttävyyttä ja lahjakkuutta.

Välillä Ayrton Sennan vuodesta 1985 olisi voinut tulla aivan yhtä pisteetön kuin esimerkiksi Martin Brundlenkin. Yksinkertaisesti naurettavan huonon teknisen epäonnen takia.

Sennalle myös Lotuksen 95T-automalli olisi käynyt tietyllä tapaa paremmin koska kovien renkaiden johdosta räätälöidyn ajorakenteen johdosta se olisi sopinut paremmin Sennan ajotavalle kuin vuoden 1985 Lotus 97T-automalli joka oli tehty kaikkia Goodyearin seoslaatuja varten.

Kun se ei sopinut niin Sennan rajut ajo-otteet pilasivat monta potentiaalisen hyvää ajoa ja olivat ainakin omiaan vaikeuttamaan brasilialaisen kisaa mistä ilman lukuisia onnenkantamoisia ei olisi selvitty. Monaco ja Monza olivat esimerkiksi sellaisia joskin Monaco päättyi liian varhain ja Monzassa pidon äkkiloppuminen tuli vain juuri hieman ennen ruutulippua.

Kaikista Sennan vaikeuksista huolimatta oli näyttävä merkkimiehen teko johtaa eniten ajokilometrejä silti kaudella 1985 silloin kun ei edes paras mahdollinen auto ollut allakaan. Vasta kauden puolivälin jälkeen polttoaineongelmakin saatiin kuriin vaikka Sennalla oli riittävyysongelmia vielä sen jälkeenkin ajoittain.

Näin siis Estorilin jälkeen vasta Itävallassa Senna sai ylipäänsä pisteitä ja palkintoja, ajoi Spa-Francorchampsissa vaihtelevissa oloissa uransa toisen voiton mikä myös hieman laskettiin taas sateesta osin vain johtuvaksi tuurivoitoksi, mutta silti jo selvästi vähemmän kuin vielä Estorilin voittoa ja kaikkiaan viisi sijoitusta palkinnoille tuli. Spa-Francorchampsin, Nürburgringin ja parin muunkin kilpailun kaltaiset suhteellisen huonot viikonloput Senna käänsi itselleen loistavasti myös vahvuudeksi ja tekninen vika tarvittiin Sennan voiton tai palkintosijan epäämiseen. Tosin Span Kevään kilpailu oli Sennalta selvästi huonompi kuin syksyn kilpailu johtuen tosin ensikertalaisuudesta, mutta tuolloinhan viikonloppu peruttiin.

Välillä Ayrton Senna tuntui olevan kuin varikon väärinymmärretty nero (Josta osoituksena muun muassa Imolan ja Silverstonen ajot ennen lankeamista tavallaan molemmissa Alain Prostin polttoaineansaan.) ja välillä taas yksinkertaisesti aivan liian paljon menestystä aivan liian nopeasti saanut, F3-sarjan taktiikoita vastustajiinsa käyttänyt typerä kakara joka olisi sietänyt saada selkäsaunan jota ei kukaan uskaltanut antaa ja Elion Kurinpalautus Kyalamissa jäi puolitiehen kun Peter Warr pelasti Kultapojunsa vaikeuksista.

Toisaalta Sennan omistautuminen F1:lle on uskomattoman suurta ja ajoittain liian itsepäistä. Ehkä erikoisimmat temput olivat kuitenkin Detroitin ja Span kisat. Detroitissa avoimen vastahakoisuuden jälkeen hän onnistui ajamaan paalupaikalle ja Belgiassakin hän ajoi äärimmäisen hyvän lähtöruudun itselleen vaikka muuten sijoitukset olivat ennen mahtavaa aikakierrosta olleet jotain muuta kuin miltä lopulta näytti tuloksissa.

Parhaimmillaan selvään voittoon avaimet Sennalla oli 7 kisan ajalta vuodelta 1985 ja lopuissakin melko selvästi Senna olisi ollut palkinnoilla auton kestäessä vain loppuun asti. Useimmiten harvat sijoituksetkin olivat hienoja.

Ajohallintataidot olivat ilmiömäisiä, mutta joskus tekosyytkin vain loppuivat kesken Sennasta puhuttaessa. Kyalamissa vauhti ei ensimmäistä kertaa sitten Montrealin vain tuntunut riittävän. Sitten väistämätön tekosyy myös tapahtui Detroitissa missä Senna syytti jarruvikaa omasta ulosajostaan ja edes yksikään Sennan tukijoistakaan ei halunnut paljoa asiaa kommentoida kun mitään jarruvikaa ei ollutkaan autossa ja Adelaidessa Senna yksinkertaisesti välillä ajoi yhtä hengenvaarallisen villisti jostain uskomattomasta syystä samaan tapaan kuin Bellof tai paljon kritisoiduksi vuonna 1984 joutunut Itävallan Jo Gartner.

Gilles Villeneuven leikkiminen etusiivettömällä Lotuksella Adelaidessa olisi voinut johtaa hengenvaaralliseen onnettomuuteen tai pahempaan.:frank: Ja ei Kekeen osuminenkaan kisassa ollut mikään järkikauppa sekään. Yksinkertaisesti brasilialainen kärsi kroonisesta yliyrittämisestä ja jotkut pitivät sitä todella vaarallisena ajajapiireissä.

Kun sitten Sennan tasosta puhutaan niin Elio de Angeliksen hän voitti alkukauden jälkeen oikeastaan melkein aina vain tai pysyi huonoimmillaankin lähes aina voittokamppailussa kiinni. Vain Montrealissa Senna oli typertyneen järkyttynyt kun de Angelis pystyi hänet lyömään niin selvästi ja jossain määrin myös huipputallin debyyttiajossa Rio de Janeirossa jossa Senna oli tosin enemmän järkyttynyt maanmiehen Piquetin järjestämästä lehdistön noitavainosta häntä kohtaan kuin välttämättä de Angeliksen tasosta.:frown: Montrealin jälkeen Sennan asema oli käytännössä aina kovempi kuin de Angeliksen vaikka tekniset ongelmat hämäsivät tilannetta ajoittain.

Senna on ilman muuta yksi lajin kovimpia nimiä, mutta valitettavasti jonkin verran nousua huipulle helpotti myös Peter Warrin käynnistämä henkilöpalvonta yhtä suuren suosimisen muodossa Lotuksella ja jo hyvin äkkiä koko talli muuttui kuin huomaamatta juuri Sennan talliksi mikä oli jopa nopeampaa kuin maanmies Piquetin vastaava temppu Brabhamilla vuonna 1979.

Senna alkoi saada kehitysosia autoon nopeammin kuin de Angelis ja Renaultin moottoripomot alkoivat myös palvoa Sennaa de Angeliksen jäädessä lähes kokonaan varsinkin loppukaudesta huomiotta. Senna ei suinkaan edes pannut henkilöpalvontaa pahakseen ja ainoastaan vain Brands Hatchissa Senna oli vaivautunut Warrin liehittelystä ja mediakäytöksestä kun Warr yritti typerästi saada Nigel Mansellia hylätyksi kisan voiton suhteen. Sennalle tavallaan myös kurinpalautus jäi antamatta täysin kunnolla minkä takia maine tuntui nousseen päähän liian nopeasti.

Maailmanmestaruudesta puhuttaessa Ayrton Sennalla on paljon töitä edessään vielä eikä Lotus välttämättä anna eväitä maailmanmestaruuteen, mutta sen hän jonain päivänä kyllä ottaa. Ja pian myös todella kiistattoman ensivoittonsa täysin kuivalla kelilläkin ajettaessa.

Allekirjoittaneen ja Keken näkemykset ovat yhteneväiset siinä mielessä, että Senna ei aio oppia talon tavoille ja se jos mikä on ikävä ongelma tulevaisuuden kannalta toki miehelle itselleen ja myös mahdollisesti koko lajillekin.

Arvosana olisi voinut olla korkeampikin uskomattomien tulostenkin johdosta, mutta Sennan kohut, ratakäytös, yli-itsepäisyys ja ennen kaikkea se yksinkertaisen järkyttävän ylitsepursuava voitontahto hengenvaarallisesti ilman mestarin kannuksia syö tätä arvosanaa myöskin kiistattoman Lotuksen aiheuttaman brasilialaisenkin suosimisen myötä juurikin Elio de Angeliksen kustannuksella. Lähellä oli, että en olisi tiputtanut arvosanaa lisääkin.

Arvosana: 8/10