Riccardo Patresen ensimmäinen Alfa Romeon vuosi 1984 oli kaikkiaan mitäänsanomaton ja jopa huono, mutta siitäkin kaudesta löytyi sentään onnistumisen hetkiä yllättävänkin paljon ja jopa selviä tuloksia joista paras oli ilman muuta Monzan kilpailun kolmanneksi ajo säästöajon voimin.
Vuonna 1985 Patresen joutuessa pakkoviettämään Alfa Romeolla aikaansa toisen vuoden verran nimellisen kakkoskuljettajansa, tallitoverinsa ja vihamiehensä Eddie Cheeverin kanssa tuloksena oli karmea vuosi josta ei ollut yksinkertaisesti melkein lainkaan mitään hyvää sanottavaa ja pisteetön vuosi oli Patresen henkilökohtainen katastrofi, täydellinen aallonpohja, uran kannalta yleensä tärkeänä asiana säilytettävää motivaatiota oli enää nimellisesti jäljellä ja Patrese oli masentunut kaiken kaikkiaan.
Hädin tuskin Alfa Romeon nimellisenä ykköskuljettajana Patresella oli edes mitään erityisesti onnistunuttakaan asiaa lähtöruudukossa vuonna 1985. Siinä missä vuonna 1984 hänet edes muistettiin jotenkin mediapiireissä ja hän edes jotenkin herätti oikeasti huomiota niin vuonna 1985 häntä ei muistettu käytännössä mistään. Ja mikäli muistettiin niin aina vain negatiivisessa mielessä ja lisäksi vain kolaroivana kuljettajana.
Totta oli, että suurilta osin hänen kaudella 1985 saamansa huomio tuntui muodostuvan vain parista-kolmesta, viidestä ja ehkä kaikkiaan muutamasta kolarista yhteensä. Se oli kuitenkin erheellinen ja huonoimmillaan varsin yksipuolinen näkemys.
Alfa Romeon automallit 185T ja 184TB olivat kerta kaikkiaan kamalan epäluotettavia, melko rumia (184TB:ssä sentään värisävy oli onneksi hillitympi kuin 185T:ssä.) ja lisäksi molempia autoja ja erityisesti 185T:tä vaivasi krooniset ohjausvauriot jotka söivät paljon auton potentiaalista pois.
Aivan alkukaudesta polttoaineongelmasta kärsittiin entiseen malliin, mutta Boschin polttoaineensyötön parannuttua lopullisesti sähköisen polttoaineensyötön uudistamisen jälkeen polttoaineongelma ei ainakaan koskaan enää noussut aivan niin pahaksi kuin mitä oli ollut vuonna 1984 tai alkuvuodesta 1985. Siltikin se oli ongelma.
Patrese kasvatti vuoteen 1984 verrattuna enemmän myös rohkeampaa isommilla turboahtimen tehojen nostoa kisoihin ja lähtemällä juurikin isommilla ahtimilla kisoihin pienempiin ahtimiin verrattuna.
Hän toki säilytti edelleen myös asenteensa ajaa tehokkaita säästöajoja tai vähintään ainakin edes niiden yrityksiä. Patresen ongelma oli kuitenkin Cheeveriin nähden se, että Patrese tuntui haluttoman tuntuisesti vain hyväksyvän tosiasiat yrittämättä muuttaa auton asemaa ruudukossa.
Cheever ajoi Alfa Romeon vuosinaan 1984-1985 sentään usein erittäin lähellä kärkeäkin parhaimmillaan ja yleensä sijojen 6-12 tuntumassa. Vuonna 1985 polttoaineensäästön parannuttua Cheever sai myös hieman enemmän tilaisuuksia näyttää kykyjään. Parhaimmillaan Monacossa ja Detroitissa jopa kärkikuljettajat olivat levottomia Cheeverin ajonopeudesta. Patresen tilanne oli toinen.
Vuoteen 1984 huonoksi sanottuun vauhtitasoon verrattuna Patresen yleinen vauhtitaso oli vuonna 1985 karmea. Välillä niin huono, että Patrese hädin tuskin ajoi edes alemman keskikastin paikoista kisoissa.
Ja mitä pidemmälle vuosi tuntui alustaan etenevän niin Patresen kyky ajaa tuntui heikentyvän kisa kisalta. Aivan parhaimmillaankin Patresen vauhti riitti kisoissa keskimäärin sijoille 7-10 ja aivan juuri ja juuri jäännöspisteeseen ja oikein poikkeuksellisissa oloissa pariin jäännöspisteeseen vuonna 1985.
Se oli syvän pettymyksen aiheuttava olotila italialaisen osalta miettien. Yleisesti ottaen vaikka autot olisivat kestäneetkin maaliin asti niin vauhtia pisteille ei vain enää ollut tai jäännöspisteet ja korkeintaan noin 3 pisteen osalta kerättävät pisteet olisivat antaneet Alfa Romeolle vuonna 1985 korkeintaan 48 pistettä ja pistesäännön takia ei tietenkään edes senkään vertaa.
Paras teoreettinen sija olisi riittänyt viidenteen sijaan valmistajien MM-Sarjassa ja huonoimmillaan olisi saatu noin 16 pistettä korkeintaan tai vähemmän pistesäännön takia ja siten olisi kilpailtu myöskin nöyryytyksestä kärsineen Renaultin kanssa seiskapaikasta tallien MM-Sarjassa.
Patrese tuntui olevan vaikeuksissa Cheeverin kanssa kauden 1985 aikana ja yhdysvaltalainen kuljettaja maksoikin vuoden 1984 nöyryytyksen italialaiselle takaisin. Silloin Patrese oli ollut niskan päällä.
Edes hyvät Virallisen Harjoituksen nopean kierroksen yritykset eivät Monacoa lukuun ottamatta koskaan onnistuneet Patreselta kaudella 1985. Ayrton Sennan estelykohu Monacossa pilasi myös Patresen kierroksen ja vei Alfa Romeolta potentiaalisen menestyskisan ja etenkin Patreselta koska sijalta 12 Monacossa ajaminen oli käytännössä mahdotonta edes jäännöspisteenkään kannalta.
Patresen osalta parhaimmat kilpailut kaudella olivat Itävallan Österreichringin ja Euroopan kilpailu Brands Hatchissa jossa parhaimmillaan etenkin Brands Hatchissa Patrese ajoi epätavallisen kauankin vuoden 1985 mittakaavalla Cheeverin tapaan lähellä kuutospaikkaa ja pistettä.
Patrese riiteli läpi kauden Cheeverin kanssa, tappelemalla melkein hänen kanssaan kauden aikana muutaman kerran joista näkyvin melkein nyrkkeilyksi kärjistynyt tilanne oli ennen Kyalamia Estorilissa.
Kyalamissa Patrese ensin riiteli sanan asein Cheeverin kanssa tuttuun tapaan kilpailun alun lähtökolarista ja lopulta Patrese tappeli nyrkeinkin hänen kanssaan menetettyään malttinsa tallin tiloissa ja paddock-alueen parkkipaikalla.
Patrese ei tuntunut keräävän sympatiaa juuri keneltäkään ja James Huntilla oli vittuilun onnenpäivät vuonna 1985 häntä kohtaan menossa.
Toisaalta Patrese valitettavasti tuntui muuttuneen myös kitkerän oloiseksi kuljettajaksi joka menestyksen nälässä syyllistyi myös estelyihin toistenkin kuljettajien osalta ja jopa osumiinkin ilman pahempia kolareita.
Kun kaiken tämän surullisen tilanteen muistaa niin Patresen osalta paljoa sanottavaa ei enää ole. Vuosi 1985 olisi hyvinkin voinut pilata jopa koko hänen jäljellä olevan moottoriurheilu-uransakin.
Brabhamin ja Arrowsin päivät olivat jäädä unholaan median tunnustavissa tahoissa ja Patrese oli todella heikoilla jäillä, mutta onneksi myös vapaa kun eräs tuttu mies otti häneen yhteyttä.
Nimittäin Bernie Ecclestone oli pohjimmiltaan aina arvostanut Patresea ja ainakin muutoin pitänyt häntä parhaimpina kaikista tallinsa huippunimien alaisuudessa ajaneista kakkoskuljettajista.
Vuodet 1984-1985 olivat Riccardo Patresen kannalta kamalia virhevuosia jotka hän vietti Alfa Romeolla lähinnä katteettomien lupausten, oletetun selkeän ja kiistämättömän ykköskuljettajan aseman ja paremman rahan takia kun Patresen olisi ehkä kuitenkin loppupelissä ajaa vielä yksi vuosi Brabhamilla vuonna 1984.
Olemattomalla palkallakin ja vaikka selkeänä kakkoskuljettajana vielä kerran yrittäen kääntää asemansa itselleen edullisemmaksi kuin lähteä talliin jonka yleinen menestyminen oli ollut suhteellisen huonoa yhdestä lupaavasta kaudesta huolimatta aina.
Välivuottakin Patrese harkitsi koska osa talleista ei paradoksisesti halunnut kiinnittää huonosti ajavaan italialaiseen mitään huomiota. Patrese pääsi vuonna 1985 jopa harvemmin maaliin kuin miten oli päässyt kilpailuissa maaliin vuonna 1984!
Lopulta kuitenkin Brabhamin Nelson Piquet häipyi pois tallista Williamsilla saattaen Bernien paniikkiin ja lopulta Patrese pääsikin vuodeksi 1986 Brabhamille johon paikkaan Patrese ei hirveän suurta palkkaa saanut, mutta Patreselle mikä tahansa muu talli kuin Alfa Romeo olisi kelvannut. Paluu entiseen talliin siis vaikuttaa ongelmalliselta, mutta silti se on ollut Patreselle helpotus.
Joka tapauksessa ainoa todella merkittävä asia mistä Riccardo Patrese jäi lopulta mieleen vuonna 1985 oli Monacon Grand Prixin 16:sta kierroksen kolarista Nelson Piquetin kanssa aiheuttaen tulipalon, mutta selviten Piquetin kanssa vahingoitta. Olin välillä harkita Patreselle jopa nelosta, mutta päädyin lopulta hieman korkeampaan arvosanaan ja toisin kuin Cheeverille niin Patreselle ei juuri parempaa arvosanaa voinut harkita mitenkään.
Arvosana: 5,5/10
