Se on hyvä että tuollaiset asiat löydetään ajoissa. Tsemppiä!Kaikki otetaan vastaan mitä tulee. Jännittäviä hetkiä muutenkin, niin tuo nyt aivan ylimääräisenä vielä päälle. Mutta tuota, ei näillä näkymin mitään, mitä ei voisi lääketiede ja kirurgit korjata. Harvinaista kylläkin, tällainen "poikkeavuus".
Lastenlääkäri vakuutti kyllä meidät ammattitaidollaan ja kertoi juurta jaksain mitä tapahtuu, jos/kun nyt näyttää siltä, että tällainen tilanne on. Diagnoosiahan me ei saatu eikä saadakaan, mutta piti todennäköisenä, että tukos on ja diagnoosi tulee sitten heti kun mukula ilmestyy tähän maailmaan.
Juurikin näin. Lapsiveden määrän paljous, nyt siis paukkuu ja käyrien yli. Aikaisemmin meni vielä rajoissa. Lisäksi se, ettei useasta ultraamissessiosta riippumatta ole pystytty varmuudella löytämään pienokaisen vatsalaukkua. Sen siis kuuluisi niellä sitä lapsivettä ja sen kuuluisi näkyä vatsalaukussa. Kaikki muut elimet ja asiat mitä nyt ultrassa pystytään näkemään on onneksi kunnossa.Ilmeisesti jos lapsivettä on normaalia enemmän, epäillään ettei masuasukki ole pystynyt sitä ryyppäämään. Kyllä ne noita saa hoidettua, vaikka ruokatorvesta osa puuttuisikin. Eikä ole ihan uusi juttu:
Väitöstutkimuksella uutta tietoa ruokatorven synnynnäisen puutoksen myöhäisvaikutuksista
Koska Iso-D pääsee jännän äärelle? Eli siis mukaan synnyttämään?
Kovasti onnea ja tsemppiä koitokseen. Yleensä se vähän koittelee ihmistä, mutta kantokyvyn mukaan. Nyt tarvitaan D:n hartioita.
Raanta?Katsos vaan, ensimmäinen Rauman Lukon kasvatti saanee nimensä Stanley Cup -pokaaliin.
Enkä mää. Jostain luin, notta 14 tai 15 ottelua tuo pelasi runkosarjassa. Pudotuspeleissä ei ilmeisesti yhtään. En tiedä saako noilla pelatuilla peleillä nimeään pokaaliin?Montako matsia se pelas? En jaksa googlata, koska.
Saa, sanottiin radiossa tai tv:ssä.Enkä mää. Jostain luin, notta 14 tai 15 ottelua tuo pelasi runkosarjassa. Pudotuspeleissä ei ilmeisesti yhtään. En tiedä saako noilla pelatuilla peleillä nimeään pokaaliin?
Maalivahdille riittää ns. luukkuvahdin rooli vissiin 41 pelistä. Kentälle ei tarvitse päästä niin monessa pelissä.Enkä mää. Jostain luin, notta 14 tai 15 ottelua tuo pelasi runkosarjassa. Pudotuspeleissä ei ilmeisesti yhtään. En tiedä saako noilla pelatuilla peleillä nimeään pokaaliin?
Saa, sanottiin radiossa tai tv:ssä.
Hieno juttu ja tätä odotinkin.Maalivahdille riittää ns. luukkuvahdin rooli vissiin 41 pelistä. Kentälle ei tarvitse päästä niin monessa pelissä.
Venäjällä aika yleinen tapa, mitä kojelautavideoiden tilanteita tuntikaupalla tullut tiirailtua.Aiemmin eräs kuski meinas päästä hengestään kun ei näyttänyt.
Hiljensi, käänsi tien oikeaan reunaan ja yht' äkkiä käänsi vasemmalle. Paniikkijarrua kehiin.
Yhteiskunnan palveluiden pitäisi tulla näissä vastaan ennen rekkaa. Harmittaa että arvot ovat kovenneet ja vähemmän vastetta tulee määrärahoilla tallaisten estämiseen.Huominen päivä pelottaa, ahdistaa ja itkettääkin. Tulee nyt mieleen muinoin perustamani "Erilainen vappu"-tojck...
Kyse on eri henkilöstä, mutta kuitenkin äärimmäisen läheisestä ihmisestä.