Synttärihippa-avautuminen jatkuu:
Mekapeipen sukulaisten vuoro hippailla jälkikasvun synttäreitä. Se on niin mukavaa kun rouvalla, siskoillaan ja äidillään on niiiiiin mukava tapa puhua toistensa päälle. Koko ajan ääni kovenee ja kovenee, kukaan ei kuuntele ketään ja sitten ne vetävät yht'aikaa henkeä ja taas mennään. Itseäni tuo vähän naurattaa. Onneks olen eri huoneessa. Samassa huoneessakin joskus ollut, ja se on kyllä mielenkiintoinen haaste jos kaikki tuijottaa mua ja puhuu mulle samaan aikaan. Pitää katsoa jokaista vuorotellen silmiiin ja nyökkäillä ihan niinku kuulis/tajuais siitä metelistä jotain.
Onneks läsnäolevat lapset omaa lukuunottamatta pelkäävät mua, ja mekkaloivat keittiössä akkain riemuna.
Rouvan sukulaisten eduks voi kuitenkin laskea, että ne ymmärtävät että kun käydään kylässä, niin ei olla koko päivää. Mun sukulaisista ei voi sanoa samaa. Tuntikausia kestää vierailuns' useammallakin. Vastaavasti ne on paljon hiljaisempia vaikka lätisevätkin joutavia.
Kohta on nämä hipat hipattu. Josko sitä sitten kauppaan lähtis. Paluu arkeen.
Lisäystä:
En viitsi enempää viestejä tähän käyttää ettei lopu kesken, joten editoidaanpa.
Kun tätä aloin kirjoittamaan, niin keittiöstä kuului kolmen naisen ääni. He siis keskustelivat keskenään. Yksi puhuu jostain Facebook-pelistä, toinen ruuasta ja kolmas koulunkäynnistä. Kaikki tämä tapahtuu yllä mainitsemallani tavalla, samaan aikaan ja toistensa päälle puhuen.
Lisäksi yksi lapsi uskalsi tulla mun luokseni. Seistä jäkitti paikallaan, tuijotti mua hymyillen ja sanoi hetken tuijotettuaan: "Mun iskä ei asu meillä." Tuijotin hetken takas ja vastasin: "Eikä meillä." Lapsi lähti.
Kun lopetan tätä viestiä, kuulen kolmen naisen ääntä keittiöstä. Yksi puhuu räntäsateesta, toinen siitä että elämä menee miten menee ja kolmas kissoista. On ne melkoisia tapauksia. Tykkään kuitenkin.
