Taka-alalle jääneet rallilupaukset

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
522
Sijainti
pk.seutu
Dario Cerrato? Signor Jolly Club. Ei juurikaan kotimaansa ulkopuolella kilpaillut. Voittoja mm-sarjassa nolla, mutta eipä koskaan täyttä mm-ohjelmaa ajanut. Maansa mestaruuden voitti kuudesti ja Costa Smeraldan kolmesti.
Ainakin oman käsityksen mukaan Cerrato oli ns. perushyvä ja varma kuski. Ei pelkkä assuspesialisti, vaan osasi ajaa myös soralla. Oli kelpo vauhdissa siinä surullisen kuuluisassa vuoden 86 San Remossa. Taisi muuten vetää toiseksi eniten pohja-aikoja Alenin jälkeen.
Hänenkin kohdallaan voitaneen esittää se klassinen kysymys: pyrkikö koskaan tosissaan ulkomaille, suurille estradeille ajamaan täyttä mm-sarjaa ja kamppailemaan jopa mestaruudesta, vai riittikö hänelle kotimaan kisat ja asema kansallisena kärkimiehenä.
 
RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
518
Sijainti
Tallissa

Kaksinkertainen Euroopan mestari (1985 & 1987) kuitenkin, joten voisi väittää yrittäneen. Mutta oliko liian kovasti kiinni Lanciassa ja tuohon aikaan MM-tasolle läpipääsy oli siinä tiimissä jos jossain melko hankalaa. Varmaan tuki ollut kuitenkin niin merkittävä sieltä puolen, että hankala ollut siirtyä muuallekkaan ja hypätä tuntemattomaan.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Dario Cerrato?
Cerratosta vielä, että hän oli uransa huipulla tavallaan hyvin epäsuotuisaan aikaan - epäsuotuisaan siinä mielessä, että ensin "nokkimisjärjestyksessä" olivat edellä ainakin Biasion (kenties myös Bettega, riippuen Cerraton ja Lancian suhteen laadusta 80-luvun alkupuolella) ja sitten 80-luvun lopussa Alex Fiorio. Toki Cerrato teki siitäkin huolimatta hienon uran (mm. jo yllä mainitut EM-tittelit ym.). Mutta kun ottaa huomioon, miten laadukkaalta all-round kuljettajalta Cerrato vaikutti, on hämmentävää, ettei häntä lähetetty esim. Portugaliin useammin.
 
Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
398
Junnu-SM 1990 ja lopulta sarjan mestaruuden voittanut Timo Lahtinen?

Suunnitelmana oli lähteä Junnu-SM-sarjasta suoraan MM-sarjaan N-ryhmän Lancialla, mutta Suomeen keväällä 1991 iskenyt lama ilmeisesti tuhosi suunnitelmat. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että Lahtinen ajoi kuitenkin vuoden 1991 N-ryhmän SM-sarjan ensimmäisen osakilpailun (saattoi ajaa muitakin, vaatii tarkistusta) Varsavuori-rallin ja voitti sen!

Toisena yksityiskohtana voisi nostaa esiin tuon juniorien SM-tittelin... Lahtinenhan pelasi sen suhteen melkoista uhkapeliä, ja nousi ennen sarjan viimeistä osakilpailua Rantarallia yleiseen osallistuakseen jo sen vuoden Suurajoihin (olihan tavoite kuitenkin MM-sarjassa). Kokemus jäi kuitenkin hieman vajaaksi, kun Lancia osui heti Harjulla puuhun eikä kisaa tarvinnut sen pidemmälle sitten jatkaa.
Kyllä Lahtinenhan se oli, e-wrc:n mukaan on vielä -91 kaudella ajettu neljä kisaa, mm Rallye Deutchland, sitten on seuraavat merkinnät vasta kaudelta -17
 
maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
935
Matti Rantasen 5.sija 09-Nesteessä, Ogierin edellä ei tuottanut muuta näyttöä jonka jo siinä iässä pitänyt tapahtua 1-2v aikana.

Tässä voisi olla se missattu potenttiaali mistä Märtin puhui, kun raha ratkaisee!
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488
Matti Rantasen 5.sija 09-Nesteessä, Ogierin edellä ei tuottanut muuta näyttöä jonka jo siinä iässä pitänyt tapahtua 1-2v aikana.

Tässä voisi olla se missattu potenttiaali mistä Märtin puhui, kun raha ratkaisee!
Itse en silloin rallia niin tiivisti seurannut, mutta mikä kaverin tarina oikein oli? Tuli itselle aivan puskista, ajoi hyvät tulokset ja sen jälkeenkään kuullut ikinä mitään. Loppuiko ura siihen ulosajoon Jyskälässä Minillä?
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3178
Sijainti
JKL
Qq

Ajoi vielä seuraavana vuonna Jyskälässä seitsemänneksi WRC Fiestalla... Mutta kuten niin monella muullakin lupauksella rahat taisi loppua ja ajot... Ei ollut taloudellisia edellytyksiä jatkaa...
 
maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
935
Mini oli 2011 ja vielä Fiestalla 2012...
S2000 ois ilmeisesti pitänyt päihittää Tehdas-Hänninen ja 2011 olla podiumilla ; ) Moni Rantasen tilanteessa on vetänyt pöpelikköön viimestään 3:sella, koska yliYrittää!
Kaikki joiden kanssa kisassa kisasi tasatahtia 09/10 tekivät jonkinlaisen mm-uran. ; ) 2011 Minillä kaikki muistaa oli ala-arvoinen tekele.
 
Viimeksi muokattu:

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
"Taka-alalle jääneet rallilupaukset" otsikossa saattaa olla aavistuksen negatiivinenkin kaiku, mutta jos ajatellaan positiivisessa mielessä niin erilaisten taustajoukkojen ansiosta moni on päässyt varmasti ajamaan huomattavasti enemmän kuin koskaan haaveilikaan. Toisinaan sitä muistelee että kuinkas nämä kotimaiset ralliryhmittymät on aikanaan menneetkään, eli kuka on auttanut ketäkin?

Jouhki: Kankkunen, Mäkinen, Mökkönen, Gardemeister, Rovanperä, Hirvonen, Latvala, Suninen, Rovanperä Jr.
Grönholm: Katajamäki, Huttunen, Lindholm Jr. (Harkimo taisi satunnaisesti auttaa Grönholmia)
Sohlbergit: Lindholm, Puhakka, Laukkanen, Paasonen?
Kuistila: Hänninen
Koivula: Nikara + muita
V&V: Ketomaa, Vatanen Jr.

ketä mahtoi olla esim. Kytölehto tai Pykälistö taustalla?

kotimaisen tason tukijoita löytyy tietenkin sitten jo useita merkittäviä tekijöitä ja osa haluaa todennäköisesti pysyä tarkoituksellisesti anonyyminä.

Entä tuleeko vastaavasti mieleen kuskeja ketkä ovat itse kehittäneet poikkeuksellisen hyvät kaupalliset taidot uran eteenpäin viemiseksi? Voisikohan joku Teijo Lahti tai Jussi Välimäki mennä tällaiseen kategoriaan? Tämän pvn kuskeista esim. Lindholmin veljekset taisi olla Hankenin käyneitä.
 
Viimeksi muokattu:

Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
398
Harkimo oli jonkin tasoinen "manageri" Grönholmin taustalla juuri ennen Peugeot sopparia, Grönholm taas käsittääkseni auttoi Pykälistöä jossain vaiheessa.
 
RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
518
Sijainti
Tallissa
Bosse avitti jossain määrin myös Pykälistöä varsinkin Peugeotin saamisessa.
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3178
Sijainti
JKL
Jossain vm:ssa oli juttua Pykälistön palaneesta wrc-corollasta. Ei ollut vakuutusta ja sen omisti joku Juuson taustalla ollut henkilö. Muistaakseni homma meni niin ettei sitä romua tarvinnut Juuson maksaa ja hän totesi olevansa ikuisesti kiitollinen tälle taustavaikuttajalle tuosta asiasta. Tämän henkilöllisyys ei kai ole ikinä ollut julkisesti tiedossa. Samanlaisia hiljaisia mesenaatteja on kuitenkin lajissa useita...
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Entä tuleeko vastaavasti mieleen kuskeja ketkä ovat itse kehittäneet poikkeuksellisen hyvät kaupalliset taidot uran eteenpäin viemiseksi? Voisikohan joku Teijo Lahti tai Jussi Välimäki mennä tällaiseen kategoriaan?
Nykykuskeista Riku Tahkon voinee lisätä samaan kategoriaan.

Mökkösen ja Jouhkin yhteistyöhän kesti loppupeleissä aika vähän aikaa. Jostain vuodesta 1994 (?) vuoden 1995 Jyväskylään.

Mitä Sohlbergin perheeseen tulee, niin käsittääkseni (ja tämä ihan 100% julkisista lähteistä tulkittuna) Lindholmin ja Puhakan avustaminen oli käytännössä sitä, että Kari O. antoi kyseisten kavereiden ajaa omistamillaan autoilla kun taas Laukkasen ja Paasosen kohdalla oli (ainakin enimmäkseen) kyse siitä, että Mika Sohlberg toimi heidän managerinaan.
 
Kyllä näin olen itsekin ymmärtänyt, Kari O taisi tukea nuoria kuljettajia ihan rakkaudesta lajiin kun Mika taas pyrki tekemään asiaa ammatikseen.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kytölehtohan ajoi myös Blue Rose Teamissa joten oliko hänelläkin Sohlbergien tukea?
Ainakin 1996-1997 autossa oli vahvasti siihen viittaavat mainokset. Oli itse GWS sekä Sohlbergien autoista tutut Sampo ja Finnair. Näissäkin on havaittavissa tiettyjä yhtäläisyyksiä:

https://zoomailija.kuvat.fi/kuvat/Vanhat+rallikuvat+4/1990-luku/img400310.jpghttps://zoomailija.kuvat.fi/kuvat/VANHAT+RALLIKUVAT+34/50004021.jpg
Enkä viittaa ensimmäisessä kuvassa itseeni siiman takana.
 
Ylös