Tallipaikat 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pikkusen jos saan korjata niin Newey siirtyi Red Bullille vasta 2007, sillä hän suunnitteli McLarenin kausilla 2005 ja 2006 käyttämät autot.

Pikkuisen jos saan korjata niin Newey siirtyi Red Bullille alkuvuonna 2006, ja ei ollut enää tekemisissä McLarenin kanssa loppuvuodesta 2005.
 
Katos, juttuhan saa lihaa ympärilleen kun tullaan jo omalla nimellä kertomaan asiaa varmana tietona. Olishan toi Räikkösen Ferrari-siirto sen verran huvittava ja jännä veto, että melkein rupean sitä toivomaan. Vaikka Red Bullilla oletusarvoisesti paremman auton saisi.
 
Jos Räikkönen ja Alonso ajaisivat ensi vuonna Ferrarilla, niin sitten voisi mennä tämän foorumin Kimi vs Alonso ikuisuusväittely mielenkiintoiseksi, koska silloin heidän kannattajansa olisivat samanaikaisesti samalla puolella ja eri puolella.

Itse olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että jos Kimi siirtyy Ferrarille Alonson talliikaveriksi ja hän on jatkuvasti Alonsoa nopeampi käy se ennenpitkää sen verran pahasti Alonson egon päälle, että tämä lähtee Ferrarilta ovet paukkuen.

Mitä taas tulee Red Bulliin niin minun mielestä Red Bullin kannattaisi valita toiseksi kuljettajaksi Ricciardo, koska hänestä Red Bull voisi kouluttaa Vettelin manttelinperijän, kun taas Kimi ajaa muutaman kauden eikä Red Bull voi hänen varaansa rakentaa tulevaisuuttaan ja Vettel ei loputtomiin Red Bullilla aja.

Toki ensi kaudella Kimin kokemuksesta olisi hyötyä Red Bullille autojen uudistumisen takia ja myös Kimin markkina-arvosta olisi hyötyä Red Bullille.

Itse näkisin, että juuri markkina-arvo kokemuksen ohella on se syy miksi melkein jokainen huipputalli haluaa Kimin juuri nyt, koska Kimi sattuu olemaan tällä hetkellä suosituin F1-kuski ja sitä kautta Kimin saava talli saa Kimin mukana paljon faneja itselleen mikä taas tietää rahaa tallille fanituotteiden myynnin kasvun myötä.
 
Mielummin Kimi Marussialle kuin Ferrarille. Parasta olisi kun kaikki pysyisi nykyisessä tallissa ja ensikaudesta tulisi erittäin tasainan ja kaikki 4 taistelisi mestaruudesta viimeiseen mutkaan asti. (ja Kimi voittaa) [Edit] unohdin McLarenin
 
Viimeksi muokattu:
Jos kimble palaa ferkulle, syön hatullisen salmiakkia.
 
Selailin tässä kovin nettiä. Mutta sitten tajusin, että turhaahan se on. Viimeksihän, kun Kimin sopimushuhut olivat pinnalla, Taki Inouen twitter oli se ensimmäinen virallinen lähde, jonka suomalaismedia uutisoi skuupanneen Lotari-sopimuksen.

Odotellaan siis vaan koko lailla rauhassa Takin uutisia tälläkin kertaa ja ignorataan kaikki muu tauhka. Sisäpiirin mies.
 
Vai että ferrari. Aika mielenkiintoista. Mieluiten kyl redbull. Toivottavasti ei jää lotukselle.
 
Mielummin Kimi Marussialle kuin Ferrarille. Parasta olisi kun kaikki pysyisi nykyisessä tallissa ja ensikaudesta tulisi erittäin tasainan ja kaikki 4 taistelisi mestaruudesta viimeiseen mutkaan asti. (ja Kimi voittaa) [Edit] unohdin McLarenin

Kyllä itse toivotan Kimin mielelläni tervetulleeksi Ferrarille ihan vain siitä ilosta, että näen kuinka tämä "huijari talli" onkin suomalaisten mielestä TAAS 100% rehellinen, mutta vain tasan niin kaun, kun Kimi siellä sattuu ajamaan, kunnes se taas palautuu kieroksi kuin korkkiruuvi. :alppu:
 
No mitäs siellä sitten Räikkösen aikana huijattiin? Kuskitkin oli tasavertaisessa asemassa.
 
No jos Kimi pystyy siirtymään Ferrarille niin kait sitä itsekin pystyy noin kuvainnollisesti. Mutta vaikka kuskit tulisivatkin keskenään toimeen niin ihmettelen miten talli nyt olisi oppinut tukemaan kahta kuskia tasapuolisesti. Tulisiko siellä stilettiä selkään kun kuherrusaika olisi ohi. Ja kenen selkään.

Toivottavasti Robertsonit on edellisestä viisaampia. Kunnnon klausuunit soppariin ja tallin sisälle Kimin oma edunvalvoja ja lobbari. Nythän edelliskerralla Kimi ei Robertsoneita vaivannut vaan sanoi hoitavansa asiansa itse muttei ymmärtänyt millaista kabinettipeliä se on Ferrarilla kokopäiväisesti. No - toki silloin piti Todtin olla puikoissa.
 
Jos Kimi menis Ferrarille niin Alonson pitäis varmaan lähtee sieltä johonkin. Toki Red bull olisi siltikin parempi vaihtoehto.
 
Alonso-Räikkönen parivaljakko olisi hauska. Tilanteessa että Alonso voittaa, Kimiä nyt ei hirveästi edes kiinnosta, kun hän keskittyy omaan kisaansa. Tilanteessa että Kimi vie Alonsoa, Alonson hermot pettää satavarmasti. Edellämainittu tarkoittaa henkistä yliotetta Kimille, mikä taas ennemmin tai myöhemmin johtaa tilanteeseen, että Kimi vie Alonsoa.
 
Ei kenellekään ole tullut mieleen, että Alonso on saattanut henkisesti kasvaa kaudesta 2007?
 
Ei kenellekään ole tullut mieleen, että Alonso on saattanut henkisesti kasvaa kaudesta 2007?

Onpa hyvinkin voinut. Vielä kun Räikkösen potkuista katkeroituneet pystyisivät kasvamaan henkisesti ja jättämään vuosikausia vanhat asiat taakseen. Kovin on eroa kuskissa ja innokkaimmissa kannattajissa. Räikköstä ei näytä menneet hetkauttavan pätkääkään. Kimi ei kaivele vanhoja ja selittele. Hän ajaa ja antaa tulosten puhua puolestaan.

Melkoinen fiiliksen lässähdys on edessä, jos ei yksikään kärkikuski tallia vaihda. Huhuissa pyörii nyt niin mielenkiintoiset nimet, että mielenkiintoisia kuskipareja voi syntyä.
 
Itse näkisin, että juuri markkina-arvo kokemuksen ohella on se syy miksi melkein jokainen huipputalli haluaa Kimin juuri nyt, koska Kimi sattuu olemaan tällä hetkellä suosituin F1-kuski ja sitä kautta Kimin saava talli saa Kimin mukana paljon faneja itselleen mikä taas tietää rahaa tallille fanituotteiden myynnin kasvun myötä.

Fanituotteiden myynti on talleille ihan peanuts. Ei mitään merkitystä isossa kuvassa. Suositun kuskin hyöty näkyy talleille kasvavan sponsorikiinnostuksen myötä. Ja tietysti Red Bullille jo ihan sellaisenaan.
 
Melkoinen fiiliksen lässähdys on edessä, jos ei yksikään kärkikuski tallia vaihda. Huhuissa pyörii nyt niin mielenkiintoiset nimet, että mielenkiintoisia kuskipareja voi syntyä.

Jep, jos nää F1 heput yhtään ymmärtää shown ja mediapelin päälle, niin kaikki spekulaatiot toteutuu. Saahan siitä sitten paljon enemmän uutisia irti ensi talven aikana, kun kuskit ovat uusissa talleissa valmistautumassa ensi kauteen, eikä samat naamat samoissa... :alppu:

Toivottavasti jotain edes tapahtuu!
 
No miksi Newey meni ylipäätään RB.lle?

Koska sai paremman diilin. Siksi. Mutta miten tämä liittyy siihen käsittämättömään väitteeseen, että Newey jotenkin motivoituisi siitä, että hänen suunnittelemaansa autoa ajaisi ei-paras mahdollinen kuski?
 
No tietenkin siitä syystä, että haluaa näyttää autonsa voittavan etunenässä insinööritaitojensa ansiosta. Siinä suhteessa on ihan sama ajaako vehjettä kaksi huippua vaiko huippu ja tosi huippu.
 
Ylös