Tallipaikat kaudella 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Puhis

Banned
Liittynyt
20.11.2009
Viestit
1449
Sijainti
Pukinmäki, Helsinki
Uskon, että Heikki pisteille saattaa muutamaan otteeseen päästä, mutta podium voi olla kaukana ellei Lotus oikeasti yllätä.

Kobayashin puolesta olen onnellinen, kaverilla on selkeästi lahjakkuutta ja rohkeutta vaikka muille jakaa. Toivottavasti säväyttää ensi vuonna niin saadaan pitkästä aikaa japanilainen taistelemassa kärkisijoista... Ehkä ei 2010 mutta 2011 viimeistään.

Kubicasta puolestaan senverran, että vaikka hyvä kuski onkin niin on myös selkeästi yliarvostettu. Toivon, että sekä hän että Beard-Nick löytävät tallipaikan ensi kaudeksi. Eiköhän Fisico ole jo mennyttä kauraa kisakuskina.
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Kubicasta puolestaan senverran, että vaikka hyvä kuski onkin niin on myös selkeästi yliarvostettu.
Samaa mieltä. Kubica ei esittänyt viime kaudella mitään sellaista jonka pohjalta voisi sanoa miehen olevan nopeampi kuin Heidfeld. Se että 2008 menestyi paremmin (ihan samalla tavalla ja samoista syistäkin kuin Massa vs. Räikkönen) ei tee Kubicasta mitään sateentekijää.
 

Nick

sadasseitsemäs
Liittynyt
30.6.2004
Viestit
2047
Sijainti
Tampere
Nyt kun Kobayashin sopimus on varmistettu, niin vapaita paikkoja on vielä:

Mersulla 1
Renaultilla 1
Campoksella 1
Sauberilla 1
USF1:llä (jos on mukana) 2

Ja Toro Rossosta en osaa sanoa mitään. Alguersuarin mukaan sopimus on, mutta sitä ei ole vieläkään julkaistu. :doubtful:

Joten siellä saattaa olla yksi paikka vapaana.
 

Dwayne

Toimistosihteeri
Liittynyt
29.10.2009
Viestit
531
Sijainti
Hyvinkää
Ja Toro Rossosta en osaa sanoa mitään. Alguersuarin mukaan sopimus on, mutta sitä ei ole vieläkään julkaistu. :doubtful:

Joten siellä saattaa olla yksi paikka vapaana.
Tää onkin mun mielestä vähän hämärää. Jos ite olisin Jaimen saappaissa, niin vituttais aivan saatanasti.

Kyllähän tuo, että sopimusta ei julkaista, kertoo siitä että ne haluais jonkun muun sinne ajamaan.

Oliskohan siis Torolla jotain suunnitelmia toisen kuskin palkkaamisesta Alkusuharin tilalle?

Tuli muuten mieleen, että Algesuarilla saattaa olla sopimus, joka mahdollistaa myös testikuskin hommat :idea: elikkäs Toro Rosso voi matalalla profiililla etsiä uutta kisakuskia samalla luvaten kuskin paikan Agesuarille! NEROKASTA! :)

edit: lisäksi Toro Rosso tunnetaan neitimäisistä potkuista txt-viestillä ;)
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14225
Aluksi voisi sanoa ainakin siitä, että on hienoa kun Virgin julkaisi pienen odottelun jälkeen kaiken kerralla eli kuskit, nettisivut jms... Vain auto puuttuu ,mutta eiköhän se vielä nähdä... Sen verran on sanottava, että oli pieni yllätys kun Parente menikin testkuljettajaksi kun ei riittänyt nähtävästi massi Campokselle... Razia oli myös pieni yllätys mutta hyvät valinnat ja ei siinä mitään...

Sauberilla kun Kamuin sopimus tuli julki on enää taistelua vain Fisicon, Heidfeldin ja Kubican välillä ja jos joku näistä henkilöistä ei pääse kuskiksi niin sitten toinen kuski löytyy kolmikosta Villeneuve/Sato ja Neel Jani... Näistä Jani olisi vahvin ehdoskas joko kilpa tai testikuljettajaksi...

Campoksella Pedro de la Rosa näyttäisi löytäneen sopivan määrän pätäkkää joten tiimipaikka voi olla hänen kun USF1 on epävarma ja vahvisttamattomien huhujen mukaan tiimin vaatiessa rahaongelmiinsa turhan suurta sponssirahaa kävi niin, että de la Rosa mieluummin ajaa Campoksella kuin konkurssikypsässä Jenkkikuplassa... Muut vielä varteenotettavat ehdokkaat Parenten poistuttua kuvioista ovat Pastor Maldonado ja Vitali Petrov...

Mercedeksellä kosiskellaan vain Schumia, mutta jos jokin ikävä yllätys tulee niin sitten paikan vie melkein 100 % varmuudella Nick Heidfeld. Toinen vaihtoehto olisi Kubica, mutta vain jos Heidfeld ei suostu paikkaan tai jotakin muuta ikävää on näköpiirissä...

Renaultilla myös on toinen paikka vielä auki ja hyvällä tuurilla ehkä kaksi paikkaa joten sinne on tunkua ja varmasti... Suurinta sponsoripottia näillä näkymin olisivat tuomassa Ho-Pin Tung ja Vitali Petrov mikäli ei Campos-paikka irtoa... Mikäli Kubica lähtee niin tilalle olisi tulossa Romain Grosjean viimekautisen perusteella ja kun ei noita muitakaan potentiaalisia kuskeja enää markkinoilta löydy niin olisi pieni pakko Rellulle ja Suuri pelastus Romainille jatko ensi kaudella Rellun tiimissä...

Toro Rossolla näyttäisi olevan hinku paremmasta kuskista joten sen paikan varmaan veisi Jaimelta Takuma Sato koska miehellä on kokemusta ja sponssirahaa niin ei muuta kuin vain puikkoihin... Toinen varteenotettava ehdokas on Christian Klien joka voisi myös sponsoreilla viedä paikan ja seuraavasta Onnenpyörän ruletista kierähtäisi mukaan myös Mirko Bortolotti joka voisi myös päästä ajamaan tai sitten olemaan testikuskina ja myös Villeneuve olisi myös ihan hyvä ehdokas...

USF1:llä näyttää siltä, että ei millään pääse sopimukseen kuskien kanssa ja muutenkin näyttää pahasti siltä, että joutuvat luovuttamaan paikkansa Stefan Gp:lle, mutta jos tästä Onnenpyörän ruletista voi jotain sanoa niin on menossa vahvasti kohti Rosvosektoria ja rahanmenoa... Kuskirulettissa eniten tarjottavaa olisi Alex Wurzilla ja Pedro de la Rosalla kuin kummankin miehen sponsoritulojen osuus olisi 10 miljoonaa euroa joten ei muuta kuin ajamaan... Muista kuskeista vain Villeneuvella olisi enää realistinen mahdollisuus päästä ajamaan ja muilla on tilanne auki/muualla jo ajopaikka valmiina kuten esimerkiksi näillä Amerikan miehillä jo on... Veljeskansan puolesta voisi toivoa Kasemetsin palkkausta sillä miehen liksa tulisi halvaksi eli noin 1-5 miljoonan euron luokkaa vahvisttamattomien tietojen mukaan... Sen verran vielä kun oli tuota juttua niin Youtube ja Google ainakin meinasivat sponsoroida Elo-Syyskuun vaihteessa USF1:tä ja vahvistusta tälle tukee ainakin Wikipediassa oleva juttu Youtuben mukaantulosta F1:n maailmaan... Ja Argentiinan pojat ovat myöntäneet ainakin melko varmasti Lopezin neuvottelujen katkenneen... Mitä luultavammin kuitenkin odotellaan Ensi kautta ennen kuin itse heitän USF1:n mahdollisuudet olla kauden avauksessa Kankkulan kaivoon.

Stefan GP:llä olisi nyt mahdollisuus ostaa USF1:n lisenssi ja päästä mukaan ja ajajaksi Pavlovic ja sitten Alex Wurz/Villeneuve tai kuka hyvänsä kuski joka vain tulee karkeloon mukaan...
 
Viimeksi muokattu:

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18382
Sauberilla kun Kamuin sopimus tuli julki on enää taistelua vain Fisicon, Heidfeldin ja Kubican välillä ja jos joku näistä henkilöistä ei pääse kuskiksi niin sitten toinen kuski löytyy kolmikosta Villeneuve/Sato ja Neel Jani... Näistä Jani olisi vahvin ehdoskas joko kilpa tai testikuljettajaksi...
Neel Janin tuloon en usko teki vähän aikaa sitten jatkosopimuksen Le Mans tiiminsä kanssa, toki voihan sen purkaa vielä. Eiköhän se Heidfeld tai Fisi ole Kobayashin tiimikaveri.
http://www.google.fi/url?sa=t&source=web&ct=res&cd=4&ved=0CBkQFjAD&url=http://www.motorstv.com/car/endurance/lms/14122009/lms-jani-signs-rebellion-racing&ei=JRIqS_fYJY70-QbIhZWVBg&usg=AFQjCNHDJT0GIG4KZSTEbPeA3-SzHHXbRg
 

Trone

Registered Loser
Liittynyt
12.4.2002
Viestit
1222
Sijainti
Suomi
Mercedeksellä kosiskellaan vain Schumia, mutta jos jokin ikävä yllätys tulee niin sitten paikan vie melkein 100 % varmuudella Nick Heidfeld. Toinen vaihtoehto olisi Kubica, mutta vain jos Heidfeld ei suostu paikkaan tai jotakin muuta ikävää on näköpiirissä...
Miksi Heidfeld valittaisiin ennemmin kuin Kubica?
Mikäli Kubica lähtee niin tilalle olisi tulossa Romain Grosjean viimekautisen perusteella ja kun ei noita muitakaan potentiaalisia kuskeja enää markkinoilta löydy niin olisi pieni pakko Rellulle ja Suuri pelastus Romainille jatko ensi kaudella Rellun tiimissä...
Viimekautisen perusteella Grosjean nimenomaan ei ole hirmuisen vahvoilla. Mutta toki aina hieman kokemusta jo saaneena "varmempi" valinta kuin joku 100% rookie. Mutta miten ihmeessä muita potentiaalisia kuskeja ei enää markkinoilta löytyisi, kun itse viestissäsi luettelit mm. Fisichellan, Heidfeldin, Saton, Villeneuven, Klienin ja de La Rosan?
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Renaultilla myös on toinen paikka vielä auki ja hyvällä tuurilla ehkä kaksi paikkaa joten sinne on tunkua ja varmasti... Suurinta sponsoripottia näillä näkymin olisivat tuomassa Ho-Pin Tung ja Vitali Petrov mikäli ei Campos-paikka irtoa...
Mä näkisin, että Petrovin mahdollisuudet Renault'lle menivät viimeistään Genii-kauppojen myötä. Toinen kuski tulee mitä luultavimmin Gerard Lopezin tallista, eli Gravityn manageroimista kuskeista. Käytännössä tämä tarkoittaa Ho-Pin Tungia tai Jérôme d'Ambrosiota.

Toro Rossolla näyttäisi olevan hinku paremmasta kuskista joten sen paikan varmaan veisi Jaimelta Takuma Sato koska miehellä on kokemusta ja sponssirahaa niin ei muuta kuin vain puikkoihin... Toinen varteenotettava ehdokas on Christian Klien joka voisi myös sponsoreilla viedä paikan ja seuraavasta Onnenpyörän ruletista kierähtäisi mukaan myös Mirko Bortolotti joka voisi myös päästä ajamaan tai sitten olemaan testikuskina ja myös Villeneuve olisi myös ihan hyvä ehdokas...
Enpä oikein jaksa uskoa Satoon enkä varsinkaan Klieniin. Jos Alguesuari saa kenkää, niin Bortolotti olisi kieltämättä yksi vaihtoehto. Huomattavasti usammissa huhuissa Toro Rossolle kuitenkin tyrkytetään Daniel Ricciardoa.

Red Bull julkisti jokin aika sitten junioritiiminsä kuskit kaudelle 2010. Ricciardon sanotaan ajavan isoa Rellua, enkä usko suunnitelman enää muuttuvan, kun tiimikin on jo päätetty. Sen sijaan Bortolotin tilanne on erikoisempi. Mirko oli mukana tuon jutun ensimmäisessä versiossa (tosin sarjasta tai tiimistä ei mainittu mitään). Jossain välissä uutista kuitenkin päivitettiin ja italialaisen nimi tippui listalta ilman selityksiä.

RB:n junnutiimin toiminta on aina ollut melkoisen tempoilevaa, mutta silti tuo Bortolotin jatkon julkistaminen ja äkkinäinen peruminen kummastuttaa... Tiputettiinko hänetkin pois ohjelmasta, vai mahtoiko siirtyä toisaalle organisaatiossa?
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14225
Niinno Klienillä ja Satolla lähinnä sponsoriraha puhuu ja kisailee ja kokemus mutta Bortolotti edustaa nuoruutta ja olisi tulevaisuudessa ihan hyvä kuski... Heidfeldin näyttöjä kohentaa nimenomaan kuluneen vuoden suoritukset jotka Kubicalla jäi vähiin... Vaikka viime kaudella Kubica ajoi vielä ihan hyvin ja oli MM-kolmonen tulosliuskassa... Petrov voi päästä Venäjän miehien sponsorien turvin vaikka sinne Rellulle vaikka managerointi kyseisillä isännillä on heikompi kuin kilpailijalla...

Ja viimeiseksi vastaan kysymykseen ,että miksi ei voisi olla potentiaalisempia nimiä kuin mitä enää luettelin? Kun paikat on viety ja jotkut kuskiehdokkaat ovat iäkkäitä ja joitakin ei kiinnosta tai lopulta tulee kuitenkin joku ihan menettelevä kuljettaja GP2:sta tai mistä hyvänsä nykysarjasta... Vai haluaisitteko kenties samanlaisen kuskiruletin kuin esim. Luca Badoerin korvaajakuskien asiassa jossa oli saman verran kuskia kuin nyt USF1:den kuskiruletissa plus muutama harmaaparta johon kuului Pierluigi Martinia, Gianni Morbidellia ja Nicola Larinia?:D

Tosin nytten on kyllä kanssa semmonen ruletti käynnissä ja mielenkiintoisin on tämä Jos Verstappenin tilanne... Eikös kyseinen kaikkien aikojen menestynein Hollannin kuski ole ollut sellissä tai ainakin meinannut joutua sinne kun oli jotain polemiikkia vaimon kanssa?:doubtful: Ainakin muistelisin jotain sellaista ja muistaakseni hän sai ehdonalaisen tuomion joten olisi kyllä mielenkiintoista nähdä tämä Benettonin ikilupaus ja autonromuttaja tosi toimissa mutta ei taida halut/rahat riittää paikkaan...:dunno:
 

Trone

Registered Loser
Liittynyt
12.4.2002
Viestit
1222
Sijainti
Suomi
Ja viimeiseksi vastaan kysymykseen ,että miksi ei voisi olla potentiaalisempia nimiä kuin mitä enää luettelin?
Taisit ymmärtää kysymykseni hieman väärin. Kysyin siis sitä, että miksi mielestäsi juuri Renaultille ei ollut oikein muita potentiaalisia kuskeja Grosjeanin lisäksi, kun kuitenkin muiden tallien kohdalla listasit potentiaalisina kuskeina mm. Fisichellan, Heidfeldin, Saton, Villeneuven, Klienin ja de La Rosan? Eli miksi kukaan noista kuudesta kuljettajasta ei olisi Renaultille lainkaan potentiaalinen, mutta Grosjean olisi?
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18382
Kysyin siis sitä, että miksi mielestäsi juuri Renaultille ei ollut oikein muita potentiaalisia kuskeja Grosjeanin lisäksi, kun kuitenkin muiden tallien kohdalla listasit potentiaalisina kuskeina mm. Fisichellan, Heidfeldin, Saton, Villeneuven, Klienin ja de La Rosan? Eli miksi kukaan noista kuudesta kuljettajasta ei olisi Renaultille lainkaan potentiaalinen, mutta Grosjean olisi?
Itse olen sitä mieltä että siitä Rellun toisesta paikasta kiistelevät Villeneuve, Ho-Pin Tung ja d'Ambrosio. Genii-kauppojen takia oikeestaan Tung ja Androsio ovat nousseet listalle ja listalla vielä on myös Villeneuve joka nuista varmasti vaihtoehtona olisi "paras" ja uskonkin että hän "tulee olemaan" Renault kuski, tosin saatan joutua pettymään vanhaan malliin. Ei se Romain Grosjean huono vaihtoehto mutta luulenpa että ei tule takaisin tiimiin, ajelee Andros Trophyä nyt talven ja ensivuodeksi ehkä Prototyyppeihin. Jos Kubica päättää lähteä Rellulta esim sinne Mersulle jos Schumi ei sinne menekkään "yllättäen" tai Sauberille niin sitten Rellukaksikkona Ho-Pin Tung-Villeneuve.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14225
Heidfeldille voisi olla paikka Rellulla jos ei Sauber tiimi ota miestä tiimiin tai Kubica vapautuu pestistä... Fisichella on taas Sauberille kytköksissä ja tämän kauden huono Ferrari-kausi voi hieman määrätä suuntaa ,mutta jos pääsee niin mikä ettei en pistäisi pahakseni.;) Klienillä on paremmat kontaktit Toro Rossolle sponsorien myötä ja muutenkin Rellu ei ole toistaiseksi ainakaan maininnut Klieniä sopimusneuvotteluissa. Villeneuvelle Rellulle meno olisi aika hyvä juttu ,mutta aika pienet mahdollisuudet on ja Sauberille on myös tunkua ja vielä de la Rosasta jos puhutaan niin miehellä on Campoksen kanssa sponsorineuvottelut kesken ja mies on myös yhdistetty USF1:n neuvottelupöytään... Sato voisi olla myös Rellulle hyvä valinta mutta sponsorit ja lisäksi vielä muutenkin tuo ajajan maine on vähän mitä on...
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Niinno Klienillä ja Satolla lähinnä sponsoriraha puhuu ja kisailee ja kokemus ---
Klienillä on paremmat kontaktit Toro Rossolle sponsorien myötä ja muutenkin Rellu ei ole toistaiseksi ainakaan maininnut Klieniä sopimusneuvotteluissa.
Olet jo pariin kertaan maininnut Klienin sponsorit neuvotteluvalttina, mutta kuka Klieniä nykyisin tukee? Aikoinaanhan Klienin taustalla oli Red Bull, mutta sen firman kanssa sukset menivät ristiin jo vuosia sitten. Sittemmin ajohommia on löytynyt hyvin vähän mistään, joten joko hinku radoille ei ole ollut kovin kova, tai sitten näytä Toro Rossolle hyvät kontaktit omaavia sponsseja ei taida olla olemassakaan.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Tulosten, tilastojen, näyttöjen ja ajotaitojen sekä hinnan takia? Kaikki edelliset ovat nickin eduksi verrattaessa.
Enpä minä noissa kuskeissa muuta eroa näe kuin että vähän erilaiset ajotyylit, ja Kubica ottaa vähän enemmän riskejä. Ehkä juuri tämä varmanpäälle ajelu selittää miksi Heidfeldilla on niin monta kakkossijaa, muttei yhtään ykköstä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14225
Ho-Pin Tung on vahvistettu Renaultin testikuljettajaksi ensi kaudella ja huomenna odotetaan vahvisttamatttomien tietojen mukaan vahvistusta Vitali Petrovin sopimuksesta Renaultin kakkoskuljettajaksi... Venäjän sponsorimiehet ainakin hoitavat asiansa hyvin ja iskevät rahaa pöytään kuin tarvitaan...:D Toinen paikka Rellulla on auki jos Kubica päättää lähteä sillä epävarmuus velloo ja muutenkin kun Rellu joutui puolittamaan budjettinsa ensi kaudelle niin toiseksi kuskiksi odotetaan Christian Vietorisia tai Jerome D´Ambrosiota sillä Edoardo Mortara olisi vetäytynyt kisapestistä sponsorivähyyteen vedoten ,mutta on edelleen kiinnostunut ajamisesta testikuskina.

Muiden edes teoriassa kiinnostuneiden kuskien kuten Heidfeldin, Saton ja Villeneuven paikat ovat ilmeisesti mennyttä ja heidän ainoa toivonsa on vain Sauberin toisessa paikassa tai sitten heidän täytyy ostaa vokaaleja ja liittyä USF1:n pyörittämään Onnenpyörä-rulettiin:D... Mainittakoon vielä ,että myös Grosjeanin jatko f1:ssä on melkein 100 % varmasti ohi ainakin tämän kauden osalta kuten myös Kazukin joten se siitä joten huomista odotellaan innolla... Jos vielä etelänaapurin poika Kasemets saisi paikan USF1:ltä niin olisi hienoa nähdä suomalainen, venäläinen ja virolainen kuljettaja yhtä aikaa ykkösissä.:thumbup:
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14225
Kun puhutaan jäljellä olevista paikoista voisi ensin kuitenkin sanoa näiden yllätyskäänteiden jotka ovat nyt tulleet tähän Rellun kuskipeliin niin todeta että Kubicalla on joko sopeuduttava palkanalennukseen tai mentävä muuhun tiimiin sillä Renault on saamassa Vietoriksen tai D'Ambrosion puolta halvempaan hintaan kuin Kubican tämän kauden kuljettajapalkan mukaan laskettuna ja lisäksi on tulossa Argentiinan Pampan poika Lopez lähes pilkkahintaan niiden jälkeen jos ei ajajat mielytä joten ei hyvin mene...

Jäljellä olevista paikoista käydään siis taistelua ja aika veristä sellaista sillä Kubican mahdollisesti lähtiessä myös Rellulle tulisi tunkua vaikkakin Geniin manageroimat kuskit ovat melkein 100 % varmasti etusijalla muihin pyrkijöihin nähden sillä nuoruus ja lahjakkuus halvan hinnan kanssa sopivat paremmin kuin rahamassit kädessä heiluvat Villeneuve ja Sato... Muista vaihtoehdoista tietysti Heidfeld olisi hyvä mutta epäilen pahoin, että hän pääsisi vaikka onhan se parempi yrittää kuin kituuttaa jossain Schumin peesissä sopimusta kuolaten:wink:.

Paikat ovat siis näiden uunituoreiden tietojen jälkeen vähissä sillä vain Mersulla, tietyin varauksin Toro Rossolla, Campoksella, Sauberilla ja USF1:llä on enää paikkoja vapaana ja USF1:llä kun jos ei Kubica pääse Sauberille niin tulee liittymään yhdessä mahdollisesti Heidfeldin kanssa Rahapyörään jossa liitelee tällä hetkellä melkein 30 nimeä:D:eek:...
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Enpä minä noissa kuskeissa muuta eroa näe kuin että vähän erilaiset ajotyylit, ja Kubica ottaa vähän enemmän riskejä. Ehkä juuri tämä varmanpäälle ajelu selittää miksi Heidfeldilla on niin monta kakkossijaa, muttei yhtään ykköstä.
Sen ainoan kerran kun Heidfeldin tallin autolla on voitettu kisa se pelattiin Kubicalle. Oltaisiin voitu pelata Nickillekin, mutta talli päätti toisin. Muistaakseni muissa kakkossijoissa ei ollut juuri saumaakaan ajaa voittosta (paitsi tietysti jos se johdossa ollut olisi keskeyttänyt). Joka tapauksessa voittojen puuttuminen kertoo lähinnä käytettävissä olleesta kalustosta.
 

APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
noh, mitä nyt canadassa hävisi 4 sekalla debyyttivoiton ajaneelle puusilmälle. sääli, se deba olisi kuulunut 100 kertaa ennemmin Nickille.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös