Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset vol II

Muistakaatte, että ihan kuka vaan voi olla kätyri tai ilmiantaja. Ihan kuka vaan.
 
Tänään voileipää tehdessäni ajatukset harhautuivat hetkeksi mainontaan, markkinointiin ja mielikuviin.

Tekisitkö sinä herätehankinnan, mikäli törmäisit seuraavan kaltaisiin markkinointisloganeihin kaupan hyllyllä:

"Wanhan ajan televisio, 729 euroa"
"Perinne-kännykkä, 349 euroa"
"Maalaiskamera, 449 euroa"

Menneeseen aikaan viittaaminen mainonnassa on hieman hämmentävää, sillä jo markkinoinnissa ikään kuin myönnetään, että voi pojat, kylläpä silloin ennen tehtiin paljon paremmat tuotteet, jotka toimivat mainioina esikuvina nykyisille - hieman huonommille - tuotteille. Eli annetaan suoraan ymmärtää, että ennen tehtiin paremmat tuotteet kuin mihin nyt pystymme lain!
Näin toimitaan yleisesti elintarvikkeiden markkinoinnissa. Itsekin tartun melko helposti itselleni ennestään outoon elintarvikkeeseen, jonka pakkauksessa on houkutteleva viittaus menneeseen tai maalaisuuteen. Näin kävi myös tänään; "Vanhan ajan hiivaleipä" myös maistui erittäin hyvin!

Tuleeko mieleen mitään muuta alaa, joka järjestelmällisesti markkinoi tuotteitaan näkyvin viittauksin kauan sitten menneeseen aikaan?
 
Viimeksi muokattu:
Tuleeko mieleen mitään muuta alaa, joka järjestelmällisesti markkinoi tuotteitaan näkyvin viittauksin kauan sitten menneeseen aikaan?

Moottoripyörän etuliitteeksi kun pääsee pläjäyttämään joko retro, klassikko tai parhaassa tapauksessa retroklassikko, voit olla varma sen myyvän kuin Häkä.

Heräsikin nyt kysymys miten paljon se Häkä myy? Mitä Mika kaupittelee, mihin hintaan ja mimmoisissa erissä?
 
Tuleeko mieleen mitään muuta alaa, joka järjestelmällisesti markkinoi tuotteitaan näkyvin viittauksin kauan sitten menneeseen aikaan?

Noita F1-Forumin etusivun mainoksia ihaillessa tulee ainakin heti yksi mieleen :frank:
sp_ferrarikimi_140x350.gif
 
Koekuuntelen parhaillaan uusia kaiuttimiani naapurien kanssa. Minä omassa kodissa, naapurit omissaan.
 
Vähä oli tyhmä yks mun koulukamu kun tulin kerhoon. Kun tulin ovesta sisään se löi iha täpööt mahaan ilman sen parenpaa syytä ja si ku annoin takasi nii aikune sano vaa et lopeta. Hyvä koulu.. ei huomaa et toine löi eka ilman syytä..
 
Sekö on ratkaisu? Lyödä takaisin? :nope:
 
Ylös