Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Tuli jostain kilpailuhenkipistekomista joltain Outilta sähköpostia: "Sinut on valittu". Kokeile 10 erilaista kondomia... :D
 
Kuului livenä myös Ratinan kentän anniskelualueella. On vaan se kova rokkipändi. No Johnsonilta alkaa ehkä eväät olla syöty.

:D Vai niin. Kello kympin pintaan talutettiin ratinasta kaveria ulos kahden järkkärin toimesta jonka takakeno oli vähintään samaa luokkaa kun avatarillasi. Heti ekana tuli mieleen, että toi se on varmaan hahmo Mehe Rienarsuo. Tämää uusi info ainakaan vähennä sitä epäilystä yhtään.
 
Tuli poljettua pyörällä Tuusulanjärven ympäri. Eipä muuta vikaa matkassa, paitsi että vaihteet hajosi puolivälissä matkaa...
 
On iäni hiukan muuttunut sitten Geordie -aikojen

Kulla. Hyvä pändi oli Geordie.

Mielenkiintoisena ajatusleikkinä pidän sitä minkälainen olisi AC/DC:stä tullut jos Gary Holton olisi Bon Scottilta vapautuneen paikan ottanut vastaan. Olettaen, että Gary olisi ylipäätään pysynyt sen jälkeen hengissä vähän kauemmin kuin tapahtui.

70-luvun pändinsä Heavy Metal Kids on aikansa unohdettuja suuruuksia. Erinomainen jytäorkesteri. Äänensä on yksi rokeimpia ja olisi istunut Scottin tilalle hemmetin hienosti.

Pari esimerkkiä HMK:sta. Rokimpaa ja rauhempaa.
http://www.youtube.com/watch?v=WID2TCPZtVg
http://www.youtube.com/watch?v=uj-M3yozKwY
 
On muuten aikalailla samanlainen ääni kuin Kevin Coynella. Onhan noita tietysti muitakin.
 
Nyt on Golf purettu melkein atomeiksi. Osaa olla kettumaista puuhaa yhden mittarivaijerin vaihto..tai sitten huomaan tehneeni turhaa työtä:thumbfh: Nopeus- ja matkamittarit ei toimi. Voisin tietenkin pistää nuo osat paikalleen, ajella mutuna 200tkm ja myydä vähän ajettuna valioyksilönä etiäpäin:ahem:
 
Ylös