Tapahtumia & sattumuksia taloyhtiössä/naapurustossa.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Runar ja Kyllikki sanoi:
Kerropas oikeesti vähän lisää, alko kiinnostaa.

Koko episodi:

Lähdin koirani kanssa ulkoilemaan. Ulko-oven aukaistuani vastaan tuli tyttö taluttaen saksanpaimenkoiraa. Kyseinen koira ärähti, irvisteli ja yritti ilmeisestikin käydä minuun kiinni siinä kuitenkaan onnistumatta, koskapa taluttaja vetäisi koiraa taaksepäin. Sanoin taluttajalle, että kannattaa hieman varoa tuollaisen koiran kanssa ja että ei ole suotavaas, että koira selvästi vihaisena yrittää käydä kiinni ovesta tulijaan. No, se siitä, jatkettiin lenkille menos koirani kanssa.

Lenkin tehtyämme oli ulko-ovella vastassa kyseisen koiran omistaja, ilmeisestikin tytön isä, joka hyökkäsi päälleni kiroten sitä, että olin arvostellut hänen koiraansa. ( minkähänlaisen version se koiran taluttaja oli isälleen kertonut sanomisestani?) Menin käytävään ja hissílle ja kyseinen tyyppi perässäni, tarttui minuun kiinni, potkaisi ja esti hissiin pääsyni, jolloin riuhtaisin hissin ovea sen verran rivakasti, että osui kyseisen tyypin jälkaan hieman kipeesti. Siitähän tyyppi hermostui ja "Saatana. mä tapan sut jätkä, siitä saat olla saletti, saatana, sä kuolet." sanoi hän.

No enempää en jäänyt kuuntelemaan ja lähdimme koirani kanssa kipuamaan portaita pitkin 6. kerrokseen ja ukko perässä, kunnes käännyin ja, ylempänä kun olin, sanoin että ei kannata seurata tai tulee monoa. Tappouhkaus toistui ja tyyppi jäi sinne sadattelemaan kun kapusimme portaat kotiamme.

Että sellasta. Kyseinen tyyppi on aiheuttanut erilaisia tilanteita taloyhtiössä jo jonkin aikaa, eikä minua kohtaan tehty uhkaus ollut ensimmäinen tässä taloyhtiössä. Yksi etnisen ryhmän asukkaaseen kohdistunut tappouhkaus on poliisin käsiteltävänä ja luulenpa, että ko. tyyppi muuttanee pian muualle uhkauksineen.

Pitkäaikaistyöttömyys kaikkine lieveilmiöineen on siis tullut tähänkin taloon.
 
Meitsi kyl tossa kohtaa tekis rikosilmoituksen, mutta tapauskohtaisesti pitää jatella ja sun tapauksessa varmaan tosiaan aika hoitaa homman.
 
Voihan perse. Eipä ole herkkua, kun ei kotipiirissäkään voi olla rauhassa :nope: Mikäli tuosta on jo yksi juttu vireillä, kannattanee tuoda tämä uusikin episodi julki. Ihan vain teidän asukkaiden kannalta.

Jaksamisia. Toivottavasti viikonloppu menee rauhallisesti.
 
Naapuri kävi tossa tuomassa avaimensa, lähtee huomenna Välimerelle talven viettoon.
 
Kyseinen tyyppi lienee otettu poliisin huostaan muistakin rötöksistään joten eiköhän sen suhteen saa olla nyt rauhassa. Taloyhtiössämme käsitellään asiaa vielä ensi viikon aikana tarkemmin muistakin kyseisen tyypin tekemisistä ja uhkailuista muitakin talomme asukkaita kohtaan.
 
Micael sanoi:
Sain tappouhkauksen.
Jos toimis kuin maailmanpolitiikassa, niin kannattaisi tehdä ennaltaehkäisevä isku, ja pistää äijä kylmäksi.:ahem:

Oikeassa elämässä tyytyisin poliisi-ilmoitukseen.:thumbup:
 
Moe Szyslak sanoi:
Jos toimis kuin maailmanpolitiikassa, niin kannattaisi tehdä ennaltaehkäisevä isku, ja pistää äijä kylmäksi.:ahem:

Oikeassa elämässä tyytyisin poliisi-ilmoitukseen.:thumbup:

Poliisille on ilmoitus tehty ja sain kuulla, että on siellä muutama muukin ilmoituksen ko. tyypistä jättänyt.
 
Naapurin emäntä (jolla on tapana pyytää helvetin usein kaikenlaisia palveluksia yleensä liittyen lastenhoitoon), soitti alkuviikosta:

- No moi, voisitteko perjantaina aamulla viedä (tytön nimi):n kouluun?
- Juu toki, eiköhän tuo onnistu.
- Oi hienoa, annan vaikka rahaa korvaukseksi sitten kyllä!
(Outoa, koska kuitenkin tuollaista on ennenkin tehty eikä mitään rahakorvauksia olla tarjottu eikä pyydetty.)
- No eihän nyt mitään rahoja tuollaisesta tarvitse..
- Ei mutku (tytön nimi) pitäis sillon torstaina kato hakeakin koulusta.
- Siis.. tulet myöhään torstaina ja lähdet aikaisin perjantaina?
- Eiku (tytön nimi):n pitäis olla teillä yötä kun mä oon duunireissussa.

:idea:

Eli homma alkoi siitä, että viedään perjantaina kouluun ja yhtäkkiä olikin kyse jo yökylästä. No, onneksi sai vaihtoehtoisen yöpaikan sukulaisten luota tytölle.
 
PekPoy sanoi:
- Ei mutku (tytön nimi) pitäis sillon torstaina kato hakeakin koulusta.
aaa tyttö on siis mutku! Olenkin ihmetellyt, miksi mutkun kirjoittelut ovat vähentyneet.
 
Naapuri (n. viisikymppinen, pöllähtäneen näköinen ämmä) tuli eilen illalla ilmoittamaan, että on vienyt poliisille asian, jossa epäilee meitä metelöinnistä hiljaisuuden aikaan (22-07). Ovat kuulemma jättäneet asiasta lappuja seinille jo useamman kuukauden ajan ilman mainittavaa vaikutusta.

Näin Tampereella. Odotan mielenkiinnolla poliisikuulusteluja.
 
Mr Natural sanoi:
Naapuri (n. viisikymppinen, pöllähtäneen näköinen ämmä) tuli eilen illalla ilmoittamaan, että on vienyt poliisille asian, jossa epäilee meitä metelöinnistä hiljaisuuden aikaan (22-07). Ovat kuulemma jättäneet asiasta lappuja seinille jo useamman kuukauden ajan ilman mainittavaa vaikutusta.

Näin Tampereella. Odotan mielenkiinnolla poliisikuulusteluja.
Pidä vain varasi, kohta kuulet, että olet muutellut talon sähkökenttiä, joiden seuraukset ovat katalia naapurillesi. Lisäksi olet tehnyt taikoja, jotka aiheuttavat hänelle vatsanväänteitä ja unttomuutta. Linnareissu odottaa.

Mikäli menet naapurillesi käymään huomaat koko olohuoneen seinän olevan täynnä lappuja.
 
Joo. Sitä, että noita naapureita olisi vain yksi, voisi vielä pitää viehättävänä asumiskulttuurin piirteenä. Mut kun toisella puolella asuu tollanen klassinen kerrostalokyttääjä, joka vahtii mm. vieraspaikkojen/varastotilojen/kuivaushuoneen käyttöä niin alkaa pikkasen jo v*tuttaa. Taloyhtiössä on epätavallisen suuri asukkaiden vaihtuvuus, enkä ihmettele. Nytkin muuttamassa on 1/4 asukkaista. Mekin muutamme täältä muualle ensi keväänä, joten jääkööt nämä täällä pitämään omaa peliään.
 
Mr Natural sanoi:
Mut kun toisella puolella asuu tollanen klassinen kerrostalokyttääjä, joka vahtii mm. vieraspaikkojen/varastotilojen/kuivaushuoneen käyttöä niin alkaa pikkasen jo v*tuttaa.

Tarkotakko sä nyt semmosta tyypillistä BB-katsojaa vai? :o
 
Haa.

Taloyhtiön saunaan menossa. Veikkaan, että saunatyyppi odottelee siellä säähuomioineen. Luultavasti sanoo: 'Se o aika myräkkä ny.' Sitten paasaa aikansa lumentulosta ja liukkaasta kelistä. Lopuksi kehuu Ladansa talviominaisuuksia.

Menoksi...
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös