Vähän harmittaa, että täällä ei ole lainkaan huomioitu kulutuksen"räjähdymäistä" kasvua, minkä tuo aiheuttaisi. Siihenhän tällä käsittääkseni pyritään, että yritysten tuottama verokanta kasvaa kulutuksen kasvamisen myötä. ALV on 22% liki kaikesta yksityisestä kulutuksesta, eli verokertymä tulee väkisinkin kasvamaan sitä kautta, kun kulutus kasvaa. Ja kulutushan kasvaa, mikäli händyyn tulee enmmän fyrkkaa. Tuolla voisi olla merkittävät vaikutukset koko suomen talouteen, mutta sitä on turha miettiä, kun mentaliteetti on se, että kaikki on hyvin, kunhan naapuri tienaa saman / vähemmän kuin itse.
Tällä hetkellä on käytännössä sama tienaako 2000€ vaiko 3000€ /kk, kun progressio tasaa tulot kuitenkin hyvin lähelle toisiaan Monesti vielä keskituloiset häviää pienitulpoisiin verrattuna, kun eivät saa mitään tukia, mitä pienempituloiset saavat.
Mielestäni tuo olisi hyvä juttu. Jos koetaan, että jokin ryhmä rikastuisi liikaa, niin ns tulokatto voisi olla sitten vaihtoehto, eli vaikkapa 10000€ kk yli menevää osaa verotettaisiin sitten ankarasti.