Ei tarvita ihmettä vaikka kultaiseen mitalliinkaan, kyllä mä uskon Hannun pään kestävän. Puhukoot tilastot mitä hyvänsä.Ferrari 4ever sanoi:Miltäköhän Mannisesta mahtaa tuntua kymmenen vuoden kuluttua kun kaikki muistavat miehen pyöreänä nollana kovissa paikoissa vaikka mies oli teknisesti ja fyysisesti lajin ehdoton valtias monta vuotta putkeen.
Ei sitä nollana muisteta, muistetaan toki miehenä joka ei onnistunut arvokisoissa. On sillä ollut huonoa tuuriakin, en laittaisi paljonkaan jännityksen piikkiin. Edelleen uskon sprinttiin.
Kilpailun jälkeinen haastattelu kertoikin sitten kaiken mentaliteetista. Taisi mies olla tyytyväinen siihen, että neljän vuoden jännitys on ohitse. Voittoon ei mies tainnut uskoa edes ennen lähtöä. "Ei mitään hätää kotiväki. Aurinko paistaa." Näkihän sen hiihdon aikanakin, että hengitys oli raskasta ja ruumis oli ihan jumissa.
Mun mielestä Hannu kertoi haastattelussa sen että urheilu on vain snadi osa elämää, tärkeenpiäkin asioita on. Useimmat olisivat olleet kyynel silmässä.
Ei mun mielestä kertonut asenteen puutteesta, mies on ihmisenä hieno.
Sponsoreilta voisi tulla hieman enemmän valuuttaa parista Olympiakullasta kuin näistä cup-voitoista. No minkä sille voi kun pää ei kestä. Ihmeitä pitää tapahtua, jos Hannu ottaa näistä kilpailuista edes yhden himmeämmän mitalin. Sääli, että Lajunen jätti touhut kesken edellisten Olympialaisten jälkeen.
jouduin radiosta kuuntelemaan melkein koko hiihdon ja olipahan juuri noin. Eka sanottiin, että selvä peli Hannu voittaa ja reilulla aika erolla... sitten kun eroa oli kaventuntu niin homma meni "aikataulun mukaan" ja järkytys oli suuri kun yhtäkkiä n. 10 km kohdilla toteavat, että Hannu on ihan simahtanut ja kohta toinen toimittaja "tiesi", että oli jo ekalla kierroksella katsonut kuinka puuskutti ja kuinka "lento puuttui" :nope: Ei vaan silloin viitsinyt moista sanoa :doubtful:Teemu Puumala sanoi:Yhdistetty oli kyllä paha pettymys sitten.. Ei voi kuin ihmetellä tuota Mannisen olympiakirousta! :nope: :frown: Mutta Tallukselle tuhat kertaa :thumbup: ! Ainoa mikä ärsyttää niin toimittajat: Takki aukihan ne olivat Mannisen suhteen. Oltiin niin varmoja voitosta..
Hyvä, että kisajoukkueessa on näin motivoituneita henkilöitä mukana. Vai valehteleeko Manninen korvat heiluen itselleen ja yrittää peittää pettymystään?STT:
Manninen oli kisan jälkeen ihmeen tyyni. Rovaniemeläistä ei näyttänyt olympiamitalin karkaaminen harmittavan. Miehen mukaan maailmancup on hänelle tärkeämpi, erityisesti taloudellisesti.
– Olympialaiset ovat ehkä urheilijan unelma, miten kukakin urheilija sen asettaa, Manninen pyöritteli.
Olisiko hän siis enemmän huolestunut, jos hän olisi voittanut olympiakultaa, mutta olisi maailmancupissa kaukana kärjestä?
– Olisin. Näistä kisoista ei saa onneksi maailmancupin pisteitä.
Mihin maailmancupin voiton jo varmistanut urheilija niitä enää tarvitsee?
– Niistä saa rahaa, urheilun ammattilainen korosti.
Kyllä se haastattelussa ainakin oli kovin hilpeänä ja heittelihän se lentosuukkoja kiitoksia katsomolle. Tiedä sitten mitä kuoren alla kuohuu... vai puuttuuko se "tappajan asenne"?Ferrari 4ever sanoi:Hyvä, että kisajoukkueessa on näin motivoituneita henkilöitä mukana. Vai valehteleeko Manninen korvat heiluen itselleen ja yrittää peittää pettymystään?
Jere1983 sanoi:Hannuhan antoi tossa haastettelussa yllättävänkin suoraa palautetta huoltojoukoille siitä ettei suksi oikein kulje. Toivottavasti ongelma oli nimenomaan voitelussa ja sprintistä tulee sitten se mitali.
Pinnat täältäkin Manniselle tuosta kommentoinnista. Potutti varmaankin pahastikin, mutta puheista sitä ei käynyt ilmi. Jos katsoja Mannisen tyytyväisyyspuheet nielee muitta mutkitta ja ryhtyy kritisoimaan Mannista turhasta tyytyväisyydestä heikon kilpailun jälkeen, niin olen sitä mieltä, että katsoja on hiukka hakoteillä. Ei Mannisen lähtökohdista mielestäni yksinkertaisesti mitenkään voi olla tyytyväinen tuohon tulokseen.öö ruz sanoi:Harmittaa Hannun puolesta, kisan jälkeisessä haastattelussa se osoitti minusta että se on: SUURI URHEILIJA!!!!. Perkele se voittaa sprintin.
Niinhän se on, kun ihminen on henkisessä stressitilanteessa, niin ylirasittuu helposti ja menee hapoille.AJ sanoi:Mieshän puuskutti jo ensimmäisen kierroksen jälkeen.