Kirjoittelut tänne jääneet vähiin IM-kisan jälkeen.. Pari pientä treeniä tullut tehtyä, mutta muutoin olen rötvännyt koko heinäkuun.. Paitsi lauantaina keskeytin palautumisprosessin osallistumalla Joroisten joukkuekilpailun pyöräily ja juoksuosuuksiin.
Uintiosuudelle jouduin hommaamaan pystymetsästä random-uimarin, joka veti uinnin 42 minuuttiin, eli juurikin siinä PeePeelle asettamassani tavoiteajassa. PeePeellä siis tuli loukkaantuminen ja sain tästä tiedon pari päivää ennen kisaa.
Pyöräilyosuuden piti alunperin suorittaa Andy kolmeen tuntiin, mutta hän varasi panoloman ko. viikonlopulle ja varamies Totkelle asetettu tavoiteaika 3:35 kuulosti sekin utopistiselta, joten näimme paremmaksi, että minä vedän kaksi osuutta.
Pyöräily lähtikin aika hyvin liikkeelle ja aloitin sellaisella 34km/h keskarilla. Loppumatkasta vauhti hyytyi snadisti, mutta yllättävän vähän ottaen huomioon palautumisen tason ja sen että aloitan aina liian lujaa. Aika oli 2:40, mikä oli 5 minuuttia hitaampi kuin itselleni asettamani tavoiteaika, mutta kuitenkin ihan hyvä suoritus taustat huomioonottaen (valmistautuminen tasolla 0).
Lopussa vasemmassa polvessa tuntui omituista kipua, joka ei haitannut menoa. Välillä se meni pois ja välillä tuli taas.
Juoksu oli alusta asti vaikea, mutta yritin silti pinnistää kohtuullista 5:30 vauhtia pari kierrosta. Polvessa tuntui kipua asfalttipätkillä, mutta hiekkapätkät meni ilman kipua. Pari viimeistä kierrosta meni 6min/km vauhdilla, kun olin päättänyt pistää touhun lenkiksi kun selvästi en pystynyt juoksemaan ns. kisavauhtia enää. Juoksu tuli ajassa 2:02 eli 12min itselleni asettamaa tavoiteaikaa hitaammin. Tiimin kokonaisaika oli kuitenkin 5:32 ja sijoitus 34/46, mikä oli ihan ok.
Samalla tämä oli hyvä testi siitä, että 3 viikkoa on liian lyhyt aika Ironman-kisasta palautumiseen ainakin meikäläisellä.
Ensi vuonna en vedä täyden matkan kisaa ellei Suomeen tule Ironman tai Challenge sarjan täysmatkan kisaa. Olen aivan varma, että Joroisten kisa tulee olemaan ensi vuonna joko Challenge tai Ironman 70.3. Luultavasti Challenge, koska hinta. Joroisiin aion kuitenkin ensi vuonna osallistua, koska nämä järjestelyt olivat nyt pompanneet niin ison harppauksen eteenpäin.