Tolerantti
Well-known member
- Liittynyt
- 8.8.2000
- Viestit
- 4704
Liisteriä, perkele!
Kalevan kierroksen hiihto sujuteltiin viime lauantaina Vuokatissa Vuokatti hiihdon yhteydessä. Kokonaisilla matkoilla hiihdettiin 60 km ja puolikkaalla 30 km, perinteisellä tai vapaalla. Itse hiihdin 30 km perinnäisellä tyylillä. Suoriuduin paikalle perjantai-iltana, jolloin jätin sukset voideltaviksi Startin pisteeseen, ja sain numerolaput, ajanottosirun ym. sälän haltuun. Sitten hotellille syömään. Erittäin professionaalina tankkauksena nautin oluen ruuan kanssa ja vielä kahvin kera Monnet VS:sän. Melkein konjakkia melkein Lapissa! Varsinaista tankkausta olin toki harjoittanut torstaista lähtien.
Aamulla kisapaikalle ja sukset haltuun. Kokeilussa pito tuntui vähän ohuelta, mutta kohtuulliselta kuitenkin. Toisaalta mitään ei oikeastaan ollut enää tehtävissä. Siitä vain kohti lähtöpaikkaa änkeämään hyvään asemaan. Tuija Brax osallistui hiihtoon myös ja häntä haastateltiin siinä järven jäällä. Olin lähimmillään 20 m päässä, joten melkein sukua julkkikselle!
Lähtölaukaus pamahti ja massa lähti liikkeelle. Kierrettiin laaja hevosenkenkä jäällä ja sain hilattua itseni hyvään porukkaan, jopa liiankin kovatasoiseen. Käytännössä ensimmäiset 8 km olivat nousua, jolloin karvaasti havaitsin, ettei suksen pito ollut riittävä. Lähes hiihdin itseni sippiin jo ennen tuota ensimmäistä juottoasemaa. Nöyränä vaan huoltopisteelle parantamaan pitoa. Laittoivat lisää liisteriä. Piinallisesti piti odotella edellisen asiakkaan sukset valmiiksi, sitten omat ja vielä piti jäähdytellä pohjia ennen kuin hiihtimet voi laskea takaisin ladulle.
Nyt suksi toimi. Seurasi n. 10 km:n tasainen osuus, jolloin saavutin letkoja. Menin niistä ohi tasaisilla ja alamäkiosuuksilla. Latu-ura oli yllättävän nihkeä, joten sivussa liukkaammalla työnnellen pääsi varsin helposti ohitse. Jo 15 km:n kohdalla alkoi tuntua vähän pahalta, mutta toisaalta olo ei yhtään pahentunut, vaikka en vauhtia hellittänytkään. Viimeinen huoltopiste oli 23 km:n kohdalla. Siellä vetäisin kuntojuoman lisäksi suolakurkkuja, koska jaloissa alkoi tuntua krampin oireita.
Sitten reitti nousi vaaran yli, jolloin oli taas pitkä nousuosuus. Jaksoin kuitenkin. Viime vuonna tuon nousun jälkeen oli lähestulkoon tasaista maaliin asti, mutta nyt ”oikaistiin” vielä pienemmän mäen yli. Raskaalta tuntui. Viimeinen alamäki oli erittäin mutkainen, mutta kuitenkin ladulla laskettavissa. Pahaksi onneksi edellä menevällä oli heikompi luisto, joten jouduin menemään sivuun. Fischer ohjautui kuitenkin hienosti, eikä edes horjuttanut. Vielä viimeinen pieni nousu, takasuora ja maalisuoralle. Ei tullut kramppeja edes silloin, kun vanhempi, mutta viehättävä rouva iski mitalin kouraan.
Lopulta menestys oli parempi kuin viime vuonna. Silloin olin lähtöruudukossa turhan takana, jolloin piti ohitella ensimmäiset kilometrit hitaampia. Sitten helpolla välillä 8 – 23 km en uskaltanut pitää vauhtia, mutta nyt uskalsin. Aavistuksen pelkäsin sippaamista, mutta sitä ei tullut. Energiat riittivät, vaikka etenkin jalat väsyivät. Suoritusta pilasi ylipitkä ensimmäinen varikkokäynti (1/3), johon tuhraantui 5 – 10 minuuttia. Putosin viiteryhmästäni, joka tosin olikin jo turhan kova. Hiihto on välineurheilua ja etenkin pitkällä matkalla suksen pitää toimia ja olla helposti hiihdettävä. Tämä meni nyt vähän pieleen, mutta varovaisen tyytyväinen pitää kai silti olla.
Mainittakoon vielä, että mestarihiihtäjä Mika Myllylä voitti 60 km:n matkan vapaalla hiihtäen. Hän vietti reitillä vajaan puoli tuntia minua pidempään. Minä siis hiihdin 30 (tai 33 km), mutta vapaallahan pääseekin kovempaa
. Ei vaan, erittäin hyvässä kunnossa Mika on.
Kalevan kierroksen hiihto sujuteltiin viime lauantaina Vuokatissa Vuokatti hiihdon yhteydessä. Kokonaisilla matkoilla hiihdettiin 60 km ja puolikkaalla 30 km, perinteisellä tai vapaalla. Itse hiihdin 30 km perinnäisellä tyylillä. Suoriuduin paikalle perjantai-iltana, jolloin jätin sukset voideltaviksi Startin pisteeseen, ja sain numerolaput, ajanottosirun ym. sälän haltuun. Sitten hotellille syömään. Erittäin professionaalina tankkauksena nautin oluen ruuan kanssa ja vielä kahvin kera Monnet VS:sän. Melkein konjakkia melkein Lapissa! Varsinaista tankkausta olin toki harjoittanut torstaista lähtien.
Aamulla kisapaikalle ja sukset haltuun. Kokeilussa pito tuntui vähän ohuelta, mutta kohtuulliselta kuitenkin. Toisaalta mitään ei oikeastaan ollut enää tehtävissä. Siitä vain kohti lähtöpaikkaa änkeämään hyvään asemaan. Tuija Brax osallistui hiihtoon myös ja häntä haastateltiin siinä järven jäällä. Olin lähimmillään 20 m päässä, joten melkein sukua julkkikselle!
Lähtölaukaus pamahti ja massa lähti liikkeelle. Kierrettiin laaja hevosenkenkä jäällä ja sain hilattua itseni hyvään porukkaan, jopa liiankin kovatasoiseen. Käytännössä ensimmäiset 8 km olivat nousua, jolloin karvaasti havaitsin, ettei suksen pito ollut riittävä. Lähes hiihdin itseni sippiin jo ennen tuota ensimmäistä juottoasemaa. Nöyränä vaan huoltopisteelle parantamaan pitoa. Laittoivat lisää liisteriä. Piinallisesti piti odotella edellisen asiakkaan sukset valmiiksi, sitten omat ja vielä piti jäähdytellä pohjia ennen kuin hiihtimet voi laskea takaisin ladulle.
Nyt suksi toimi. Seurasi n. 10 km:n tasainen osuus, jolloin saavutin letkoja. Menin niistä ohi tasaisilla ja alamäkiosuuksilla. Latu-ura oli yllättävän nihkeä, joten sivussa liukkaammalla työnnellen pääsi varsin helposti ohitse. Jo 15 km:n kohdalla alkoi tuntua vähän pahalta, mutta toisaalta olo ei yhtään pahentunut, vaikka en vauhtia hellittänytkään. Viimeinen huoltopiste oli 23 km:n kohdalla. Siellä vetäisin kuntojuoman lisäksi suolakurkkuja, koska jaloissa alkoi tuntua krampin oireita.
Sitten reitti nousi vaaran yli, jolloin oli taas pitkä nousuosuus. Jaksoin kuitenkin. Viime vuonna tuon nousun jälkeen oli lähestulkoon tasaista maaliin asti, mutta nyt ”oikaistiin” vielä pienemmän mäen yli. Raskaalta tuntui. Viimeinen alamäki oli erittäin mutkainen, mutta kuitenkin ladulla laskettavissa. Pahaksi onneksi edellä menevällä oli heikompi luisto, joten jouduin menemään sivuun. Fischer ohjautui kuitenkin hienosti, eikä edes horjuttanut. Vielä viimeinen pieni nousu, takasuora ja maalisuoralle. Ei tullut kramppeja edes silloin, kun vanhempi, mutta viehättävä rouva iski mitalin kouraan.
Lopulta menestys oli parempi kuin viime vuonna. Silloin olin lähtöruudukossa turhan takana, jolloin piti ohitella ensimmäiset kilometrit hitaampia. Sitten helpolla välillä 8 – 23 km en uskaltanut pitää vauhtia, mutta nyt uskalsin. Aavistuksen pelkäsin sippaamista, mutta sitä ei tullut. Energiat riittivät, vaikka etenkin jalat väsyivät. Suoritusta pilasi ylipitkä ensimmäinen varikkokäynti (1/3), johon tuhraantui 5 – 10 minuuttia. Putosin viiteryhmästäni, joka tosin olikin jo turhan kova. Hiihto on välineurheilua ja etenkin pitkällä matkalla suksen pitää toimia ja olla helposti hiihdettävä. Tämä meni nyt vähän pieleen, mutta varovaisen tyytyväinen pitää kai silti olla.
Mainittakoon vielä, että mestarihiihtäjä Mika Myllylä voitti 60 km:n matkan vapaalla hiihtäen. Hän vietti reitillä vajaan puoli tuntia minua pidempään. Minä siis hiihdin 30 (tai 33 km), mutta vapaallahan pääseekin kovempaa
. Ei vaan, erittäin hyvässä kunnossa Mika on.
