Mä olen nyt ottanut varman päälle.. Tänään melkein oireeton päivä, mutta en vielä mennyt lenkille. Ehkä huomenna tai viimeistään perjantaina. En nyt aloita liian aikaisin treenaamista, koska en halua olla taas parin viikon päästä uudestaan kipeä.
Mä olen nyt ottanut varman päälle.. Tänään melkein oireeton päivä, mutta en vielä mennyt lenkille. Ehkä huomenna tai viimeistään perjantaina. En nyt aloita liian aikaisin treenaamista, koska en halua olla taas parin viikon päästä uudestaan kipeä.
Se lepopäivien laskenta flunssan jälkeenhän alkaa vasta ensimmäisestä oireettomasta päivästä eli aikaisintaan huomisesta. Ja niitä lepopäiviä on erittäin hyvä olla yhtä monta kuin on ollut sairaspäiviä. Eli ei missään nimessä vielä perjantaina minnekään, aikaisintaan alkuviikosta. Tämä siis jos aiot antaa kehollesi oikeesti mahdollisuuden palautua ja toipua.
Liian aikaisista harjoitteista ei ole kuin haittaa: keho ylirasittuu, kunto taantuu ja sairauden uusimisen riski kasvaa. Ainoa ja näennäinen hyöty on, että mielenrauhasi palautuu hetkellisesti. Näennäinen hyöty siksi, että sitä, mielenrauhaa ja oikeutettua oloa, sun ei olisi pitänyt ensinnäkään sairastumisesta johtuvan levon vuoksi menettää.
Sanoisin, että sulla on nyt sekä harjoitteluun että lepoon hieman vääränlainen asenne ja tuntuma. Harjoitteluun velvollisuuden- ja pakonomaisuuden ja lepoon syyllisyyden tunteiden kautta kohdistuva.
Älä ota nyt ittees tätä pientä "saarnaa" vaan yritä miettiä tarkkaan ja syvällisesti! Uskon vahvasti, että pienellä asennemuutoksella harjoittelun ja levon rytmitykseen pääset paljon jyrkemmälle ja pidemmälle kasvukäyrälle sekä kuntosi että yleisen hyvinvointisi/terveytesi suhteen.
:thumbup:
Itsellä oli edellisestä oikeasta jo aikaa. 23.7. hiihdin 15 km. Sitä ennen oli reissuja. Treenien suhteen ihan vitutksi meni kesä.
Eilisen rauhallisen pyörittelyn tarkoituksena oli saada limat ulos kehosta. Ja saada vähän liikettä tonne alaselkään.
Toimi. Keräsin reilun viikon limaa, eilen sai matkalla räkiä vähän väliä. Vielä sitä jäi. Pitää varmaan ottaa jotain irrottavaa?Tuollaista limojen irroittelua itsekin ajattelin tänään tai huomenna tekeväni.. Moe toimiko se siinä tarkoituksessa? Ehkä tuo sun pyörälenkki oli liian pitkä liman irroitteluun?
Edit: siis jos levon aikana saa harrastaa kevyttä liikuntaa, niin asiahan ei ole ongelma. Mä olen ymmärtänyt sanan lepo lonkan vetona, mutta oikaiskaa ihmeessä jos olen käsittänyt väärin.
Edit2: Knoukkarilta tulee paljon hyviä vinkkejä, kiitos niistä. Valitettavasti välillä menee vinkeiltä pohja alta kun kannustat ryyppäämään (viittaan viime lauantaina facebookissa esittämääsi kommenttiin). Jos olen kipeä, enkä voi urheilla, niin mun järkeen ei käy se miksi ihmeessä sitten ryyppääminen olisi ok? Sehän vaan aiheuttaa nestehukkaa ja kipeänä nesteytys on käsittääkseni tosi tärkeää.
Juuh! Tarkoitin tuota sairastelusta palautumista ja lepoa enkä niinkään terveenä harjoittelua. Siinähän kyllä tuntee milloin alkaa treeni maistua puulta ja vituttaa. Itsekin olen huomannut, että lepo tulee monesti pakkolepona, kiireen vuoksi, ja vaikka kuin jälkikäteen tuntee että se oli lepo joka terästi kuntoa niin silti sen sisäistäminen ja noudattaminen on pirun hankalaa.
Riittävä lepääminen on kyllä hemmetin hankalaa sairastelun jälkeen. Been there, done that. Itsekin tajusin todella vasta kahden treenikaverin/ohjuksen (tiedät molemmat) erittäin vakavasta sairastelukierteestä, joka vei molemmat sairaalaan. Pienessä flunssassa tuntien ohjausta, viikkojen kierre, lääkekierrettä ja lopulta fysiikan romahdus. Omia ylilyöntejä oman terveyden kustannuksella on useampiakin, mutta luojan kiitos, niistä olen selvinnyt hetkellisellä heikotuksella ja muutamalla lisäsairaspäivällä.
Ja huono neuvohan se oli kun kuumeista kehottelin dokaamaan. Siitä sitä vasta huonoon kuntoon menee- ja tulee kaiken päälle tuplakrapula! Kyllä känni ja krapula paikkansa silti ajaa, mutta ei tosiaankaan toipilaana. Sorry.
Yeh thanx.. Terveenä se rajalla liikkuminen on just mahtavaa, mutta sitten pitäisi osata vielä toimia oikein sen jälkeen kun raja on ylittynyt..Semmonen huomio vielä levon ja harjoittelun rajasta, että sitä rajaa ei huomaa muuten kuin sen yli menemällä. Tunnen oman ja sen verran sunkin luonnetta, että rajalla keikutaan, välillä se hetkellisesti ylitetään ja sieltähän ne saadaan parhaat kiksit. Se riski kuuluu tavoitteelliseen (kuntokin)urheiluun ja sen kans on vaan opittava elämään.
Jaksamisia!
Terveenä se rajalla liikkuminen on just mahtavaa, mutta sitten pitäisi osata vielä toimia oikein sen jälkeen kun raja on ylittynyt..
Noh, tämä on kai koko loppuelämän kestävä oppimisprosessi. Jos nyt saisi tän viimeisen kuukauden ja kaksi kisaa (tour de helsinki ja espoo rantamara) kunnialla läpi, niin sitten voi pitää sen ylimenokuukauden (= levätä, dokata ja nussia), ja sitten aloittaa marraskuussa taas uudet kujeet ja yrittää oppia aiemmin tehdyistä virheistä.
Vielä aiemmasta, että siksi sanoin tuosta potemisesta ja lepäämisestä että sen sanomisen on tultava sellaiselta, jonka sairastelija tietää itsekin treenaavan. Sama juttu kuin noiden aa-kerholaisten kans, toinen juoppo tietää ja siksi sitä kuunnellaan. Vertaisryhmällä- ja tuella on uskottavuutta.
Semmosen kipukohdan itsessäni olen huomannut, että en kestä ollenkaan jos joku ei-treenaava tulee mulle sanomaan(arvostelemaan, toppuuttelemaan) että "pitääkö sitä niin tosissaan juosta ja treenata". Että eikö vähempi riittäisi. Tai "pitääkö niiden tossujen just sellaset olla kun alelaarista löysin itse kahdellakympillä ihan hyvät juoksutossut". Menee totaalisesti hermo. En esimerkiksi pystyisi seurustelemaan naisen kans joka kyseenalaistaisi mun urheilemisen.
Ja tokihan se ärsyttää treenikaverinkin toppuuttelut, mutta ne osaa lopulta ottaa asiana. Itsehän ajattelen, että pienempi paha on se ärsytys mitä varoituksen sana todennäköisesti aiheuttaa kuin se että jättää sanomatta ja treenikaveri tämän vuoksi ei malta tervehtyä kunnolla.
Itsestäni kun tiedän, että sitä voi vieläkin ihan sokea omille sairaus- tai yliväsymystiloilleen vaikka ois kuin vuosia kuunnellut itseään ja lukenut opuksia. Täysin terve tila, täysin terve päivä, elimistössä kun on poikkeus, sairaus ja vaimallus kuuluu ihmisen eloon tavalla tai toisella.
Treeniasiaa vielä. Peruskuntokausi hyvässä vaiheessa. Vauhti uupuu ihan täysin vielä. Syyskuulle yritän saada kaksi erittäin massiivista pk-viikkoa ja lokakuussa siirrän painopistettä vauhtikestävyyden puolelle.
Kävin tekemässä sen lyhyen hölkkälenkin alle 140 sykkeellä.. Liman irroitusta ja mielenterveyden ylläpitoa, jos ei muuta. 5km ja 33min, eli rauhallista lönköttelyä tosiaan.