Truck Racing

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Mikäs tämä Alastaro-juttu muuten on? Onko sielläkin joku ympäristölupa tms katkolla vai?
Kai siellä aina on ympäristölupa vähän katkolla ollut. Virttaankangas on pohjavesialuetta josta Turku ja ympäristökunnatkin juomavetensä saa. Turun Sanomissa oli myös tästä luvasta juttua:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi maanantaina Alastaron moottoriradalle ympäristöluvan. Lupahakemus on ollut vireillä heinäkuusta 2008 lähtien. Ratayhtiö Resykli Oy:n omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Tero Tupala helpottui lupapäätöksestä.

– Nyt tiedämme, mitä voimme tehdä ja tulevaisuus on selvää. Se on positiivista, etteivät tekemämme työ, kehittäminen ja panostukset mene hukkaan.

AVI myönsi luvan myös radan laajentamiseen.

– Ykkösasia on radan asvaltoinnin uusinta ja lupa 1,5 kilometrin laajennuslenkin tekemiseen. Luvat ovat nyt kunnossa ja on helpompi ottaa hoitaakseen suurempia vastuita.


Lupaehdot ovat tiukat. Kaikki pinnoitetun rata-alueen ulkopuolelle suunniteltu toiminta jäi vaille lupaa. Siten aidatun alueen ulkopuolella kulkevalle huoltotielle kaavailtu rallisprint-rata jää toteutumatta.
Jotain positiivistakin. Tai no onhan sekin positiivista, että jonkinlainen lupa edes saatiin.
 

vharju

Well-known member
Liittynyt
3.9.2006
Viestit
186
Ja mitä sitten tulee suoja-alueisiin, niin uuden radan myötähän pysäköintivarikkokin siirtyy pois nyk. paikastaan, joten ehkäpä sinne johtava tiekin vedetään toiselta puolen rata-aluetta.
Jos Botniaringiä meinaat niin ei pysäköintivarikko ole mihinkään siirtymässä.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
http://www.ts.fi/moottoriurheilu/muut/393561/Makinen+ja+Albacete+ottivat+yhteen
Mäkinen ja Albacete ottivat yhteen

Muut | Turun Sanomat 23:13/23.09.2012

Ratakuorma-autojen EM-sarjan osakilpailu Belgian Zolderissa sai oudon päätöksen. Viikonlopun neljännen lähdön tuloksia säädettiin tuntitolkulla. Kärsivänä osapuolena oli Mad-Croc Truck Racingin Mika Mäkinen, joka starttasi paalupaikalta ja tuli maaliin sijalla neljä.

Auralainen MAN-kuski johti kilpailua kuudennelle kierrokselle saakka. Sitten alkoi tapahtua.

– Tipuin kolmanneksi, kun pari takana ollutta pääsi ohi. Sen jälkeen neljäntenä perässäni ollut Antonio Albacete (MAN) alkoi työntää takapuskurista koko ajan. Hän ei päässyt ohi, ja yritti horjuttaa minua työntämällä. Jatkuvasti hän koputti takapuskuriin. Vaikka itse painoin ennen shikaania jarrua, niin vauhti ei hiljentynyt yhtään. Hän sai lopulta työnnettyä minut hiekalle, ja ohitti sitten sillä tavoin. Maaliintulon jälkeen hän vielä härnäsi minua, ja minun piti tehdä vielä äkkiä väistöliike. Peilit osuivat toisiinsa, Mäkinen kertasi.

Tässä ei ollut vielä kaikki. Pari tuntia kestänyt loppunäytös pidettiin tuomariston edessä.

– Monet kilpakumppanitkin olivat sitä mieltä, että tee nyt hyvä mies protesti Albacetea vastaan. Niin sitten tein urani ensimmäisen protestin. Lopputulos oli se, että minä sain 1000 euroa sakkoa siitä maaliintulon jälkeisestä pienestä osumasta, kun yritin äkkiä väistää häntä. Tuomaristo otti valokuvia autostani, ja totesi, että siinä on kyllä Albaceten auton jälkiä. Ja silti minulle sakko.

– En minä käsitä. Ottaa päähään. Se oli suorastaan pelottavaa, että toinen työntää koko ajan puskurista ja vauhtia on maksimit 160 km/h. Kaiken lisäksi hän tuli vielä varikolla sanomaan, etten ollut reilu häntä kohtaan. En minä täällä ketään ole ohi päästämässä. Ajan kilpaa ja yritän pitää rehdisti sijoitukseni. Uskomaton juttu, Mäkinen puhisi.

Mäkinen oli siis lopulta sunnuntain toisen kisan neljäs. Viikonlopun muut kisastartit tuottivat tulokset yhdeksän, seitsemän ja kahdeksan.

Kun enää kaksi kisaviikonloppua (Jarama ja LeMans) on jäljellä, on Mäkinen sarjan yhteispisteissä kahdeksantena. Jochen Hahn (MAN) johtaa 19 pisteen erolla Albaceteen.
Hieman äksöni ollut radalla kuormureissa, muttei niin reilua Mäkisen kannalta.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Onkos kellään mitään sisäpiirin tietoa mitä kotimaiset rahtariluokan kuskit noin tarkemmin ottaen suunnittelevat tulevaisuuden varalle. Jotain ympäripyöreää huhua jostain poikkeuslupa-anomuksesta suhteessa Alastaron ympäristölupaan on kai kaffepöydissä ollut suunnitteilla, mutta ihan noin vain sitä tuskin myönnetään. Jotain merkittävää vastaantuloa varmasti vaaditaan, mutta mitähän se voisi käytännössä ja realistisesti olla???
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Tarttis se trukkikisakin varmaan järjestää pohjanmaalla, niin onnistuis ilman turhaa jahkaamista.
 

Jarppi

The Trulli Train
Liittynyt
30.4.2010
Viestit
1404
Sijainti
Home
Jochen Hahn ajoi ratakuorma-autojen EM-sarjan mestariksi, hän voitti mestaruuden myös viime kaudella ja Mika Mäkinen oli Ranskan Le Mansin radalla käydyssä toisessa lähdössä kolmas, kun muista viikonlopun lähdöistä saavutti sijat viisi, kahdeksan ja kymmenen. Mäkinen varmisti Le Mansissa itselleen Sponsor Challenge -mestaruuden, johon saavat osallistua kuskit, jotka eivät aiemmilla kausilla ole olleet kokonaispisteissä kymmenen parhaan joukossa.
 

Jellinek

Banned
Liittynyt
27.1.2010
Viestit
6719
Sijainti
Tiimarin tasavalta
Ei nyt varsinaista kuorma-autokilpailua, mutta "pickup truck" -racingiä

Traxxas TORC Pro Light -sarjasta Mark Kleiman Ford Rangerillaan.
Kiinnostavan autosta tekee mielestäni Ponsse sponsorina, koska suomalaisuutta on aina mukava nähdä maailmalla. :thumbup:
 

Jarppi

The Trulli Train
Liittynyt
30.4.2010
Viestit
1404
Sijainti
Home
Ois ihan kiva joskus TV:stä tai streamilta katsella noita FIA European Truck Racing Championship kisoja, täytyy katsella minkälainen tilanne ensi kaudella heillä nähtävyyden kannalta.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Aki Teini kertoi että viis ja puoltonnia on kokonaispaino, yli tuhat hevosvoimaa ja neljäpuolituhatta nyyttönia vääntöä. Nopeuden ovat rajoittaneet 160km tuntinopeuteen ihan FIA European Truck Championshipin sääntöjen mukaan. Aki Rask testasi Teinin Iveco kilpuria kesällä Alastarolla ja ihastui siihen, tuntui kuulemma suhteellisen "normaalilta" kisa-autolta ja alkoi ymmärtämään kymmenessä kierroksessa miksi kuormureilla ajetaan kisaa.
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
Periaatteesahan nuo ovat prototyyppejä, vaikka nyt ovatkin hytteineen ja vetopöytineen naamioitu ajoneuvoyhdistelmän nupin näköiseksi.

Millä mekanismilla muuten noissa FIA:n truck-luokan autoissa saadaan savutus pysymään kurissa? Näissä takavuosien EM-lähdöissä kun SM-luokat (vai oliko cup) olivat lämmittelemässä, oli ilma täynnä mustaa savua mutta taas EM-lähdöissä savutus oli jokseenkin aisoissa.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Periaatteesahan nuo ovat prototyyppejä, vaikka nyt ovatkin hytteineen ja vetopöytineen naamioitu ajoneuvoyhdistelmän nupin näköiseksi.

Millä mekanismilla muuten noissa FIA:n truck-luokan autoissa saadaan savutus pysymään kurissa? Näissä takavuosien EM-lähdöissä kun SM-luokat (vai oliko cup) olivat lämmittelemässä, oli ilma täynnä mustaa savua mutta taas EM-lähdöissä savutus oli jokseenkin aisoissa.
Viime vuonna katselin yhden kisan yhteydessä Peiposen Mersua ja siinä pakokaasut oli johdettu jonkinlaisten vesipönttöjen läpi. Vanhemmat Sisut ja Volvot kyllä lykkää tuota "voimasavua" maailmalle ihan riittävästi edelleen.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
FIA ETRC, eli kuorkkien EM-sarjakin alkanut tältä vuodelta jo viime kuussa, tänään ajoivat Hungaroringillä. Sarjaa tällä hetkellä johtaa Jochen Hahn, ennen Antonio Albacetea ja Adam Lackoa. Sarjan naiskuljettaja Steffi Halm on pisteissä viidentenä tällä hetkellä. Kisoja suorana voi seurata sarjan Youtube sivuston kautta.

Mika Mäkinen osti tshekkitiimiltä keväällä Buggyran kisa-auton, oli sillä mukana EM-sarjan Mostin avaustesteissä, mutta ei aja tänä vuonna vielä koko EM-sarjaa, tosin muutamiin kisoihin saattaa kauden edetessä osallistua kunhan pääsee sinuiksi kuorma-autonsa kanssa. Mostissa autoa testasi myös hänen tytär Emma, mutta aika näyttää siirtyykö neitokainen isoihin autoihin myöhemmin.
Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, niin Ruotsissahan homma lopahti ratayhtiöiden vastustuksen vuoksi ja sitä samaa levyä on kait veivattu myös Alastaron ratayhtiön hallituksessa - eli että kuorma-autot aiheuttavat liikaa tuhoa radalle kun kanttikivet irtoilevat ja jarrutuspaikoissa asvaltti menee rullalle.
Nykyään ei saa kuorma-autot ajaa suomessa kisaa muualla kuin Kemorassa. Alustavasti sovittu että siellä ajetaan yksi kisa, mutta ei siinä parilla kolmella autolla intoa hirvesti ole, ja suomessa kalusto auttamattomasti liian vanhaa, pääosin 90-luvun kalustoa.

Race Trucks Finladin puheenjohtajanakin "toimiva" Mika Mäkinen toivoi VM:n haastattelussa että Kymi Ringin avulla saataisiin hieman nostetta ylöspäin mutta tilanne ei hyvältä näytä miltään kantilta, tosin harmittelee myös ettei AKK ole ollut kiinnostunut heidän lajistaan.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
FIA ETRC
Mika Mäkinen osti tshekkitiimiltä keväällä Buggyran kisa-auton, oli sillä mukana EM-sarjan Mostin avaustesteissä, mutta ei aja tänä vuonna vielä koko EM-sarjaa, tosin muutamiin kisoihin saattaa kauden edetessä osallistua kunhan pääsee sinuiksi kuorma-autonsa kanssa. Mostissa autoa testasi myös hänen tytär Emma, mutta aika näyttää siirtyykö neitokainen isoihin autoihin myöhemmin. Nykyään ei saa kuorma-autot ajaa suomessa kisaa muualla kuin Kemorassa. Alustavasti sovittu että siellä ajetaan yksi kisa, mutta ei siinä parilla kolmella autolla intoa hirvesti ole, ja suomessa kalusto auttamattomasti liian vanhaa, pääosin 90-luvun kalustoa.

Race Trucks Finladin puheenjohtajanakin "toimiva" Mika Mäkinen toivoi VM:n haastattelussa että Kymi Ringin avulla saataisiin hieman nostetta ylöspäin mutta tilanne ei hyvältä näytä miltään kantilta, tosin harmittelee myös ettei AKK ole ollut kiinnostunut heidän lajistaan.
Muutama uusi tai uudehko auto ui Suomeen 2000-luvun alussa. Mad Croc teamin MANni, Iveco Stralis, Norbackillakin jossain vaiheessa ollut Rellu TCI ja se saksasta tuotu 18-litrainen Mersu, jota Mika Salokin testaili. Kuskeja ei vaan enää tunnu kiinnostavan pätkän vertaa.

Alastarolla tuli hiertämään uusi ympäristölupa ja kun aika moni kuski oli eteläisestä tai lounaisesta Suomesta niin mielenkiinto roudata kalustoa Kemoraan ei ilmeisesti isommin ollut. AKK:n mielenkiinto tai sen puute ei ole mitään uutta. Sitä ei ole juurikaan ollut enää moneen vuoteen.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Kesällä kun ajoivat näytösluontoisen truck-kisan Kemorassa niin siinä yhteydessä annoin kertoa itselleni että "tää oli sit tässä". Racetrucks Finlandin kisat on kisattu tältä erää ja vaikea kuvitella että se tästä enää eloon virkoaisi.
 
Ylös