Tulokset ja lehdistötilaisuus: KKWCS season 2009, round 5 / Hyvinkää GP

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Örfil
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nasty itse sanoi, että hän ajaa tällä loppuun asti kerran ennen kisaa niin oli sovittu. Kertoo jotain taistelijan luonteestakin. Valinnanvaraa olisi ollut autojen suhteen vajaalla kuskimäärällä. Itsekin olin #31:llä valmis ajamaan alusta loppuun ja ottamaan heikoimman kuskin tittelin. No eipä ollut minun idea vaihtaa autoa. Testin ja puhtaasti opettelun kannalta suhtauduin tähän kisaan. Se että opinko mitään, onkin sitten ensi vuonna nähtävissä.
 
Itellä meni neljällä eri autolla ajellessa. Eka vaihto kesken ekan harjoituksen kun auto hyytyi ja hyytyi (nopein aika 6 sekkaa kärjestä).
Toka auto meni hyvin, 5 ekaa kuskia 0,25sek sisällä. DW jäi yli sekunnin ja ajattelin että onkohan autosta kiinni. Halusin vaihtaa kokeeksi, ja niinhän se meni että taas oli yli sekka eroa, toisinpäin tällä kertaa. Haaparantakin sanoi että ottaa sen auton pois kun heittämällä RX ja DW tuli rinnalle pääsuoran alussa. Säätöä vaatii alemmille kierroksille vaikka sitten vauhtiin päästessään kulkikin muiden tahtiin.
Neljännellä autolla ajoin sitten loppuun asti. Sitäkin tarjosin RX:lle kokeeksi mutta hän meinasi että ajaa jo tutuksi tulleella autollaan.
Lopullisella autollani sitten viihdyin hyvien taisteluiden seassa, ja vauhti oli hyvää sekä ajolinjat pysyivät mielestäni tarkempina kuin vielä heinäkuussa.
 
Mulla on nyt video ja kuvamateriaalit hyvinkäästä.. Kuvat saan varmasti jakoon ja osan videoista.. Osa videoista vaikeampaa, mutta yritän sitäkin.. Tämä mennee kuitenkin ainakin ens viikonloppuun, koska viikolla mulla on aika vähän rajallisempaa.. Yritän editoida videot youtubeen soveltuviksi (joutuu snadisti leikkaamaan tai pilkkomaan)..

Kuvat on niin hyviä ja tiheällä tahdilla räpsittyjä, että ne kun laittais animaatioksi, niin tulis ihan ok video.. Niistäkin saa siis hyvän käsityksen kisan kulusta.
 
C-finaali

B-finaali

A-finaali

B-finaalissa kuvaaja-sankari meni sitten huonompaan kuvauspaikkaan ja missasi startin (tai se on niin kaukana).. noh ei vo mitään..
Tuolta on toinenkin video, joka on kuvattu viimeisestä neulansilmästä. Sen kanssa on kuitenkin vielä vähän probleemia, mutta katsotaan josko senkin saisin jakoon..
 
Viimeksi muokattu:
B -finaalin alussa kuvaaja meinas vetää lipat :D hyvä ettei radalla.

Hyvän näköistä ajoa! Olen edelleen samaa mieltä että tällä poppoolla on hieno mennä radalle. Ei paskoja kuskeja lain!

Aijai, oma nousuni B-finaalin kärkikahinoihin ja ohitukset oli nannaa katseltavaa. Metri kerrallaan jäbät kiinni ja ohitus kahdesti samassa mutkassa. Vähän jäi vajaaksi kun en saanut Nipsua enää poimittua. Kova on äijä ja ens kaudella kova luu! Turku jo sen näytti. Sanokaa mun sanoneen :ahem: Siinä on ens kauden "Andy" ;)

Ihan pulssi nousee kun kuuntelee autojen ääniä :cool:
 
Viimeksi muokattu:
Aijai, oma nousuni B-finaalin kärkikahinoihin ja ohitukset oli nannaa katseltavaa. Metri kerrallaan jäbät kiinni ja ohitus kahdesti samassa mutkassa. Vähän jäi vajaaksi kun en saanut Nipsua enää poimittua. Kova on äijä ja ens kaudella kova luu! Turku jo sen näytti. Sanokaa mun sanoneen :ahem: Siinä on ens kauden "Andy" ;)

Kiitoksia kehuista! Nämä pari huippusuoritusta (Hyvinkää ja Turku) ovat antaneet mukavasti uskoa omiin kykyihini, mutta sen voin sanoa, että näin kovatasoisessa porukassa ei ole mikään itsestäänselvyys pärjätä hyvin. :) Töitä saa tehdä meikäläisen ajomäärällä (ajamiseni rajoittuu nykyään vain KKWCS-kisoihin) aivan tosissaan. Ensi kaudella pyrin taas osallistumaan kisoihin mahdollisimman paljon, olen jäänyt niin pahasti koukkuun. :ahem:
 
Ens vuodeksi ennustelen että keskikasti menee uusiksi ja kärkikahinoihin nousee 1-2 uutta kuskia.
 
Katsokaas muuten B-finaalin kohdat 8:30-8:40, radalla juoksee edes takas joku eläin jota kukaan ei edes huomannut!
Tommonen musta pilkku siellä hääri!
 
Viimeksi muokattu:
Ens vuodeksi ennustelen että keskikasti menee uusiksi ja kärkikahinoihin nousee 1-2 uutta kuskia.
Jep, hyvinkin todennäköistä. Nyt jo siellä "ovia" kolkutellu pari kaveria.
Nimeltä voisin itse mainita Totken ainakin, kovia aikoja ollut siellä täällä, mutta sijotukset sitten huonoja, johtuen varmasti siitäkin että monella radalla ekaa kertaa jne...
Isointa parannusta odottelen ehkä tolta suunnalta itse.
 
Asko on myös parantanut mielestäni otteitaan pitkin kautta ja kehittynyt huomattavasti. Muistaakseni Asko oli alkukaudella usein C-finaalissa, mutta on noussut viime kisoissa taistelemaan B-finaalin kärkisijoista. Jos kehityskäyrä pysyy samanlaisena, saattaa Asko olla ensi kaudella A-finaalissakin usein.
 
jep, tuo on totta. tosin siksi mainitsin nimen perässä että "ainakin" ;)
monella on käyrä ylöspäin :ahem:
 
Mutta mikä on tuo eläin?
Neil Horan.
200px-Silverstone_horan.jpg
 
Jep, hyvinkin todennäköistä. Nyt jo siellä "ovia" kolkutellu pari kaveria.
Nimeltä voisin itse mainita Totken ainakin, kovia aikoja ollut siellä täällä, mutta sijotukset sitten huonoja, johtuen varmasti siitäkin että monella radalla ekaa kertaa jne...
Isointa parannusta odottelen ehkä tolta suunnalta itse.

Kiitoksia vaan luottamuksesta. Mä oon vähän hidas syttymään (diesel-mies, henkeen ja tekniikkaan!) ja tasaisuudessa on tekemistä. Täytyy varmaan ens kaudella käydä vähän salareenailemassa teidän kaa niin on jo aika-ajossa hommat selvillä ettei tartte aina häntäpäästä lähteä :)
 
Kiitoksia vaan luottamuksesta.
Jep, no probs :)
Tullut katseltua kierroaikoja viime kisojen tuloksista ja ne ei todellakaan vastaa tulleita sijoituksia...
Tasasuutta lisää peliin ja kun radatkin tulee tutummaksi ensi kaudella niin hyvinkin voit olla kauden yllättäjä.
:ahem:
 
Ylös