Tulokset ja lehdistötilaisuus: KKWCS Season 2010, round 1, Myllypuro GP

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jacques
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kisaraportti

Treenit eivät olleet menneet kovin putkeen, enkä tosiaan ollut vääntänyt Myllypurossa sellaista treenausputkea, kuin mitä ajoin siellä viime vuonna ennen kisaa. Tavoite oli kuitenkin vähintään B-finaalin kärjessä, tai sitten A-finaalissa. Ekan ryhmän harjoitellessa katselin kavereiden menoa ja ajattelin, että pärjäisin kyllä tuossakin porukassa ihan hyvin. Ihmettelin Wopen vaisuutta, ja setin jälkeen seppä manasikin auton aivan sudeksi.

Ja tietenkin, kun lista rävähti ruudulle, ykkösautohan se sitten mulle lankesi. No, ei mitään, ei ainakaan olisi sitten enää paineita pärjätä. Yllätyksekseni huomasin, että en kuitenkaan ollut B-ryhmän setissä heittopussi. Pysyin joten kuten Jakkuesin ja Dompparin vauhdissa, vaikka ajoivatkin hieman nopeammat ajat, paljon nopeammilla autoilla tosin. Ajaksi tuli ihan kelvollinen 30,8, josta Wope tosiaan sai omalla aika-ajovuorollaan nipistettyä vain kaksi kymmenystä paremmaksi. Olin varma, että aika-ajossa saisin vähentään saman verran tiputettua ajasta pois ja olisin ainakin B-finaalin kärjessä, jos en jopa A-finaalissa sillä lotjalla! Ilmeisesti mutkaan lievästi ylikovaa runttaava ajotyylini sopi siihen autoon kuin nenä silmään.

No, aika-ajoon järkkäri ohjasikin minut sitten autoon numero kaksi. Ei siinä mitään, ajattelin sen olevan sitten parempi. Veto olikin ihan toista luokkaa, mutta pitoa ei ollut lain. Parin ensimmäisen kierroksen aikana en tahtonut selvitä mutkista ollenkaan. Renkaat alkoivat lämmetä loppua kohti ja nousin tulosluettelossa ylöspäin, mutta kierrokset loppuivat kesken ja jäin sitten jonnekin B-finaalin huonommalle puolelle huonommalla ajalla, kuin harkoissa ykkösellä. Ihan ok, että auto vaihdettiin sellaiseen joka vetää paremmin, mutta ilmeisesti Myllypurossa pito lisääntyy nimenomaan auton renkaiden lämmetessä kun ajetaan monta settiä, eikä radan pito sinänsä muutu niin paljoa. Lisäksi kakkosessa oli ylileveä penkki jolloin en saanut aina nojattua mutkiin oikein.

Kisassa en edelleenkään tullut toimeen kakkosella. Siitä ei juuri kerrottavaa. NotJiipee tuli sukeltamalla ohi, ei kai siinä mitään sisäradalla, varsinkin kun en pystynyt pitämään painetta edes päällä vaan jäin tasaisesti. Ei siinä enää mitään taistelufiilistä edes ollut. Forssassa ja varsinkin Hyvinkäällä ne sukellukset täytyy sitten jättää väliin, mutta siitä varmaan enemmän sitten ko. ketjuissa.

Paska maku jäi kisasta, nyt onneksi nyhertäminen sisäradoilla jää vähäksi aikaa. Forssassa on sitten aivan eri meininki!
 
Mun täytyy kerätä ulkoradoille käsittämätöntä raivoa, uskallusta ja kirurgimaista tarkkuutta.
 
Painoedun takia myös voi olla että sain laiskasti kulkevan auton kulkemaan paremmin kuin follo ihan vain fysiikkaan perustuen!

Ajaksi tuli ihan kelvollinen 30,8, josta Wope tosiaan sai omalla aika-ajovuorollaan nipistettyä vain kaksi kymmenystä paremmaksi. Olin varma, että aika-ajossa saisin vähentään saman verran tiputettua ajasta pois ja olisin ainakin B-finaalin kärjessä, jos en jopa A-finaalissa sillä lotjalla! Ilmeisesti mutkaan lievästi ylikovaa runttaava ajotyylini sopi siihen autoon kuin nenä silmään.

Veikkaisin, että tuossa ylempänä mainitsemani syy taisi päteä myös sun ja WoPen välillä, koska WoPella pitkänä jätkänä tuota painoa on vähän enemmän.

Eli sekä #1 että #3 olivat suorilla vähän puhdittomia, mutta kevyemmällä kuljettajalla kiihtyvyys oli luultavasti parempi kuin vähän painavammalla kuljettajalla.. Tietty sitten päälle tuo auton sopiminen lapaseen.
 
Mulla on kanssa ulkoratakokemusta vähän ja erityisen vähän on kokemusta nopeasti kiihtyvillä autoilla ja kuivalla radalla ajamisesta, kun Forssan kisoista kaksi oli märällä kelillä. Vuosi sitten Forssan kisa oli mun ensimmäinen kerta ulkoradalla koskaan. Selittää myös hyvin sen, miksi pärjään sisäradoilla paremmin: ennen KKWCS-"uraa" löytyi jo kokemusta sisäradoiltakin eikä edes ihan vähän. (kisakokemus oli tosin nolla)
 
Veikkaisin, että tuossa ylempänä mainitsemani syy taisi päteä myös sun ja WoPen välillä, koska WoPella pitkänä jätkänä tuota painoa on vähän enemmän.

Eli sekä #1 että #3 olivat suorilla vähän puhdittomia, mutta kevyemmällä kuljettajalla kiihtyvyys oli luultavasti parempi kuin vähän painavammalla kuljettajalla.. Tietty sitten päälle tuo auton sopiminen lapaseen.
Ettei sillä jarrujen laahaamisella ollut suurin vaikutus. Ilmeisesti WoPe käytti jarrua enemmän kuin Andy. Saa korjata, jos olen ymmärtänyt väärin.
 
Ettei sillä jarrujen laahaamisella ollut suurin vaikutus. Ilmeisesti WoPe käytti jarrua enemmän kuin Andy. Saa korjata, jos olen ymmärtänyt väärin.

Jos näin on, niin sitten kolmosessa ei varmaan ollut kyse jarrujen laahaamisesta kuten ykkösessä, koska itsekin jarrutan myllypurossa lähes jokaiseen mutkaan.
 
Itse jarrutan vain neulansilmiin, mutta loivat linjat ovat minulle parempia juuri siksi koska massani takia auto ei kiihdy niin nopeasti kuin muilla.
 
Jos näin on, niin sitten kolmosessa ei varmaan ollut kyse jarrujen laahaamisesta kuten ykkösessä, koska itsekin jarrutan myllypurossa lähes jokaiseen mutkaan.

Asko & Jacq:
Mulla ja nipzyllä sama ero kuin Andylla ja Wopella jarrun käytössä, ja molemmissa autoissa sama "paranemisreaktio" eli setti toisensa jälkeen parani vauhti.
Wope kiskoi aika-ajossa jarrupoljinta kädellä, jolloin auto veti paremmin, siinä siis ilm. takuuvarmasti jarruissa häikkää...
Se mikä mulla tuli mieleen #3:n suhteen oli että jarrut oli jämähtänyt hieman päälle, tai sittenkytkimessä tmv. jotain häikkää kun kuitenkin parani käytön myötä
(lämpenee kytkin niin pitää paremmin tmv.?)
 
No mulla ainakin ainoa ongelma kolmosen kanssa oli nopeudessa.. Pitoa siinä oli mun mielestä ihan hyvin, mutta saattoi toki johtua ajotyylistäni että sain autoon pitoa paremmin.. en tiedä sitten..
 
No mulla ainakin ainoa ongelma kolmosen kanssa oli nopeudessa.. Pitoa siinä oli mun mielestä ihan hyvin, mutta saattoi toki johtua ajotyylistäni että sain autoon pitoa paremmin.. en tiedä sitten..

Juu siis ei mullakaan ollut ongelmia pidon kanssa siinä ekassakaan setissä.
Oik. mutkiin sai vähän rajummin sen puskea, mutta ei ihmeempää, pitoa oli ok verran
ja vasemmalle kääntyvät meni mallikkaasti... suorilla huomas vedon puutteen sitten.
Samoja kommentteja tuli Nipzyltä ajovuorojen välissä myös.
 
Kiitän :) Tosin vähän pakkomeininki tuossa oli kun tilaisuus tuli, en halunnut olla yrittämättä vaikka vähän epätoivoselta näyttikin :D

100% koskemattomuus ohitustilanteessa kahdella tasaväkisellä kuskilla on liki mahdottomuus myllyburossa.
 
Ohitustilasto Mylbournesta:
Koodi:
Jaska           +2 (2 - 0)
Jacques        +1 (1 - 0)
Powered by BMW +1 (1 - 0)
WoPe            +1  (1 - 0)
FO110K          +1  (1 - 0)
NotJiipee       +1  (1 - 0)
Totke           +1  (1 - 0)
Williams-       +1 (1 - 0)
kouvotsvoni     +1 (1 - 0)
Nipsuhuuli     0  (2 - 2)
PeePee          0  (2 - 2)
Mr. X           0  (1 - 1)
Nasty Boy      0 (0 - 0)
Cmoney        0 (0 - 0)
DickW          0 (0 - 0)
öö ruz          0 (0 - 0)
Joni            0 (0 - 0)
NipzyyZ         -1 (0 - 1)
lfb             -1  (0 - 1)
Andy            -1  (0 - 1)
Asko S.         -1  (0 - 1)
Dominic        -2 (0 - 2)
JNF             -4 (0 - 4)

Pitääkö paikkansa?
 
Viimeksi muokattu:
Ylös