"Turhia" tilastoja ja laskelmia

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Toisin sanoen viime viestin mukaisesti lajin kaikki maailmanmestaruudet ovat jakautuneet vuosina 1950-2019 33:lle kuljettajalle ja heistä tosiaan vain kaksi on täysin tasaisia olleet niin voittoihin kuin paalupaikkoihin nähden eli Giuseppe Nino Farina ja Keke Rosberg.

Muista 15:sta maailmanmestarista puhuttaessa he voittivat tai ovat voittaneet uriensa aikana enemmän kisoja kuin saaneet paalupaikkoja ja muista 16:sta maailmanmestarista puhuttaessa he voittivat tai ovat voittaneet uriensa aikana vähemmän kisoja kuin saaneet paalupaikkoja.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Mikäli Rene Arnoux olisi jostakin syystä urallaan nyt olevin tuloksin maailmanmestari siten kun tietysti ajoi urallaan niin hänellä paalupaikkojen suhde voittoihin olisi jo luvun 2,6 arvoinen eli siinä tapauksessa tarkoittaen tietenkin 18 paalupaikkaa vain 7 voittoa kohti siinä missä Phil Hillillä tosiaan oli ihan maailmanmestarinakin kaksinkertainen uran 3 voittoa kohti eli 6 paalupaikkaa.

Rene Arnoux kärsi tosin huippuaikoinaan melkoisesta määrästä epäonnea epäluotettavan huipputallin kaluston takia.

Esimerkiksi Arnoux saavutti 5 vuotena uransa kaikki paalupaikat ja peräti 3:na niinä vuotena jolloin hän saavutti paalupaikkoja kuin saavutti niin kolmen kauden aikana sanotuista 5:stä vuodesta hän ei nähnyt niinä vuosina ruutulippua kauden aikana kuin enintään 7 kertaa kauteen ja usein sitä vähemmän.

Esimerkiksi vuonna 1982 hän näki ruutulipun 5 kertaa koko kaudella voittaen silti kahdesti kaudella kun Dijon-Prenoisissa hänet laskettiin lopputuloksiin polttoaineensyötön tehtyä lakon.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vaikka tosiaan laskisi 16 kisan kaudella nykyajan tai kuluneen vuosikymmenen F1:n maailmanmestarien kauden päättymiset tai niiden määrät niin ne näyttäisi silti seuraavilta:

2010: Mark Webber olisi maailmanmestari Suzukassa kauden päätteeksi (Pisteellisesti siihen asti kausi kärjen osalta olisi ollut muuttumaton, mutta tosiaan Mark Webber olisi lopulta ainoa koko muun vuosikymmenen erilainen maailmanmestari.)

2011: Sebastian Vettel (Vettel olisi maailmanmestari, mutta mestaruus olisi ainakin mielestäni varmistunut jo kaksi kisaa aiemmin toisin kuin todellisuudessa varmistui eli Suzukassa.)

2012: Sebastian Vettel olisi maailmanmestari Yeongamissa kauden päätteeksi

2013: Sebastian Vettel (Vettel olisi maailmanmestari, mutta mestaruus olisi ainakin mielestäni varmistunut jo kaksi kisaa aiemmin toisin kuin todellisuudessa varmistui eli Buddh Circuitissa.)

2014: Lewis Hamilton olisi maailmanmestari Sochissa kauden päätteeksi

2015: Lewis Hamilton (Hamilton olisi maailmanmestari, mutta mestaruus olisi ainakin mielestäni varmistunut jo kaksi kisaa aiemmin toisin kuin todellisuudessa varmistui eli Mexico Cityssä.)

2016: Nico Rosberg olisi maailmanmestari Sepangissa kauden päätteeksi (Lewis Hamiltonin keskeytys täällä teoreettisesti kauden päätöksessä ja todellisuudessa muutenkin olisi antanut vuosien ja vuosikymmenten valituksen aiheen ainakin Hamiltonin kannattajien keskuudessa mikäli mestaruus olisi ratkennut jo siihen. Toisaalta 17 kisan mittaisella kaudella myöskin Rosberg olisi ratkaissut täten mestaruuden ennen kauden päätöstä Suzukassa Sepangin tapahtumilla.)

2017: Lewis Hamilton (Hamilton olisi maailmanmestari, mutta mestaruus olisi ainakin mielestäni varmistunut jo kolme kisaa aiemmin toisin kuin todellisuudessa varmistui eli Mexico Cityssä.)

2018: Lewis Hamilton (Hamilton olisi maailmanmestari, mutta mestaruus olisi ainakin mielestäni varmistunut jo neljä kisaa aiemmin toisin kuin todellisuudessa varmistui eli Mexico Cityssä.)

2019: Lewis Hamilton (Hamilton olisi maailmanmestari, mutta mestaruus olisi ainakin mielestäni varmistunut jo viisi kisaa aiemmin toisin kuin todellisuudessa varmistui eli Austinissa.)
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kun viime vuosina on tietenkin paljon valitettu sitä, että mestaruudet ratkeavat aina kovin etuajassa kauden päätökseen menemisen sijaan niin ajoittain on tietenkin ollut keskustelua kauden päätöskisojen ajamisista sellaisilla radoilla joilla mahdolliset sääolosuhteet tekisivät pelistä paljon jännittävämmän.

Ajoittain ja menneinä aikoina varsinkin kun kalenterissa oli vielä vähän vähemmän kisoja kuin nykyään ja paljon varaosakilpailuja niin tuolloin ehdotettiin joidenkin kisojen ajamista huomattavasti normaalia ajankohtaa aikaisemmin tai normaalia ajankohtaa myöhemmin.

Esimerkiksi Silverstonea ja Brands Hatchia ajateltiin ajettavan keväällä tai pääsiäisenä ja Barcelonaa tai Espanjan kisoja aina aikaisintaan niin, että ne olisivat olleet syyskuussa ja myöhäisimmillään marraskuussa.

Australian Grand Prixin kisoja niin Adelaideen kuin erittäin alustavasti Melbournenkin osalta ehdotettiin niitä ajettavaksi joko Australian puolen erittäin aikaisen kesän tai Australian puolen erittäin aikaisen syksyn aikaan.

Ihan hirveän paljon ei vierastettu myöskään Australian talvenkaan puolen kisaa keskellä eurooppalaista kesää niin kauan kunhan kisapaikka ei vain olisi ihan kaikkein kylmimmillä Australian ja sitä kautta maan talvisäiden lumisateen aluevyöhykkeillä jotka ovat kapeita monenkin eurooppalaisen maan saatikka sitten suomalaisella mittapuulla.

Ne kuitenkin ovat mahdollisia ja yhtä vaarallisia jopa kuin brittienkin talvisäät varsinkin yllätyslumisateineen oikein pahaksi äityessään.

Tosin Adelaidessa tai Melbournessa ajettaessa talvisäät eivät sinänsä olevassa käsityksessä olisi lähtökohtainen ongelma, mutta juurikin koleat vesisateet ja viileämmät lämpötilat kylläkin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Aiemman laskentakannan mukaisesti mikäli ajettaisiin vain 16 kisaa kauteen niin tosiaan aiemmin maailmanmestarit tuli lueteltua mestaruuden varmistuksineen vuosilta 2010-2019 tai myös erilaisine mestareineen.

Laitan tähän alle täydentävästi myös vuodet 2004-2009 sen mukaan, että olisiko mestari ollut toinen tai ei kun vuodesta 2004 lähtien F1:ssä on ollut nykyaikaa lähentelevästi edes vähintään 18 varmaa ajettua osakilpailua kauteen.

Siinä missä sitä ennen oli aina ajettu vain enintään 17 osakilpailua kauteen kun vuoden 1997 18:sta osakilpailu erittäinkin viime hetkellä eli Estoril jäi pois.

Muutoin vertailun voi tehdä myös vain 17 osakilpailun kausista aina 16:sta kisaan asti mikä on kyllä totta pitkälti 2000-luvusta eteenpäin poikkeuksena vuosi 2003 kun Spa-Francorchampsin kisaa ei ajettu jolloin oli 16 kisaa.

Tietenkin unohtaen myös satunnaiset 17 kisan kaudet eli vuoden 1977 ensi kertaa niinkin monta kisaa kauteen ajettuna kautena ja vuodet 1995 ja 1997 kun sitä mahdollisuutta 17 kisaan per kautta kohti ei vain haluttu pitkin 1980-lukua tai 1990-lukua jostain syystä käyttää:

2004: Michael Schumacher olisi ollut maailmanmestari kauden päätteeksi Shanghaissa (Sinänsä vertailu on turhaa kun Schumacher oli varmistanut tätä ennen jo mestaruuden Spa-Francorchampsissa asti eli vielä kaksi kisaa tätäkin ennen.)

2005: Fernando Alonso olisi ollut maailmanmestari kauden päätteeksi Spa-Francorchampsissa (Alonso olisi varmistanut mestaruudensa kisaa aikaisemmin kuin mitä varmisti todellisuudessa eli Interlagosissa eli 17:n kisan kaudella Alonsoa olisi juhlittu maailmanmestarina kauden päätteeksi ja kaikkiaan siis pisimmillään 3 kisaa aiemmin olisi Alonso juhlinut toteutuneeseen nähden maailmanmestaruutta.)

2006: Michael Schumacher ja Fernando Alonso tasoissa kauden päätteeksi ja maailmanmestari kauden päätteeksi Shanghaissa enemmin voitoin juuri ja juuri olisi ollut uransa lähtökohtaisen ja toteutuneesti uransa ensimmäisen eläköitymisen päätteeksi Michael Schumacher (Kausi olisi siis päättynyt mestaruusjuhliin tällä menettelyllä kuten myös 17:sta kisan kaudella aina päätöskisassa eli 1-2 kisaa aikaisemmin hieman kauden pituudesta riippuen joskin Suzukassa kuten lopulta toteutuneesti Interlagosissakin mestari olisi ollut Fernando Alonso.)

2007: Lewis Hamilton olisi maailmanmestari kauden päätteeksi Shanghaissa (Mestaruus olisi varmistunut siis toteutunutta yhtä kisaa aiemmin Shanghaissa ja Kimi Räikkönen ei olisi koskaan ollut maailmanmestari kun toteutuneenkin historian ottaisi huomioon.)

2008: Lewis Hamilton olisi maailmanmestari kauden pääteeksi Fujissa (Mestaruus olisi varmistunut siis kalkkiviivoilla olleen Felipe Massan 15 sekunnin maailmanmestaruuden ja sen jälkeisen Hamiltonin kauden päätöksen eli Interlagosin maailmanmestaruuden sijaan kaksi kisaa aiemmin Fujissa ja 17:sta kisan kaudella maailmanmestaruus olisi myös varmistunut kauden päätöksessä eli nyt Shanghaissa Lewis Hamiltonin eduksi.)

2009: Jenson Button olisi maailmanmestari kauden päätteeksi Interlagosissa ja tässä kisassa toteutuneella 17:sta kisan kaudellakin Button varmisti maailmanmestaruutensa kisaa ennen kauden päätöstä Abu Dhabissa
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Edellisen viestin ja sitä vähän aiemman viestin hengessä sen mukaisesti laitan tähän 17 kisan tai sen kisamäärän mukaisen maailmanmestarien voittojen tai muutosten tilanteet siltä kantilta, että miltä tilanne olisi näyttänyt kauden päättyessä jo 16 kisan mittaisena kautena kun aiemmin on jo käsitelty vuodet 2004-2019 sen mittaisina:

1977: Niki Lauda olisi ollut maailmanmestari kauden päätteeksi Mosportissa (Sinänsä vertailu on turhaa koska Lauda oli jo varmistanut maailmanmestaruutensa edeltävässä kilpailussa Watkins Glenissä ja lähtenyt pois Ferrarilta etuajassa odottamaan jo vuotta 1978 Brabhamin ratissa kun tunnetusti vuonna 1977 Lauda oli ajanut koko Ferrarilla lähinnä välttämättömyyden nimissä ja ollut valmis lähtemään aikaisemminkin kunhan mestaruus olisi ollut taskussa jo aiemmin.)

1995: Michael Schumacher olisi ollut maailmanmestari kauden päätteeksi Suzukassa (Sinänsä vertailu on turhaa koska Schumacher oli jo varmistanut maailmanmestaruutensa edeltävässä kilpailussa TI Circuit Aidassa.)

1997: Michael Schumacher olisi ollut maailmanmestari kauden päätteeksi Suzukassa (Tässä kohtaa olisi varmasti nähty Williamsin ja Jacques Villeneuven ehdoton protesti.

Etenkin kun oikeastikin tapahtuneena Villeneuven hylkäyskohu Suzukassa tuona kyseisenä vuotena ei ollut mikään olankohautuksen arvoinen juttu ja jätti paljon jännitettävää niin kauden päätöksenä lopullisesti ajettuun Jereziin tai erittäin paljon vielä viime hetkenä juuri Suzukankin aikaan paljon neuvoteltuun kauden päätöksen lykkäämiseen Estoriliin asti missä tosiaan ei ajettu lopulta lainkaan melkoisten vaiheiden jälkeen.

Ja silloin tietenkin Jerezin tapahtumilla ei välttämättä olisi ollut niin iso vaikutus toisin kuin sitten tietenkin olisi tullut olemaan jo ihan ennen lopulta ajamatonta Portugalin Grand Prixiä 1997.)

2000: Michael Schumacher olisi ollut maailmanmestari kauden päätteeksi Suzukassa (Tässä kohtaa ei muuta erikoisempaa olisi ollut kuin ehkä suomalaisittain tavallaan vielä niin entistäkin katkerampi häviö kun Mika Häkkinen jäi toiseksi 1,837 sekunnin päähän voitosta ja teoreettisesta mestaruudesta kun tosielämässä voitolla ratkaisu olisi vielä siirtynyt Sepangiin ja kauden päätökseen.)

2001: Michael Schumacher olisi ollut maailmanmestari kauden päätteeksi Indianapolisissa (Sinänsä vertailu on turhaa kun Schumacher oli jo varmistanut maailmanmestaruutensa Hungaroringillä asti eli 3 kisaa aiemmin kun toteutuneesti välimatkaa Suzukassa Hungaroringiin olikin jo sitten 4 kisaa.)

2002: Michael Schumacher olisi ollut maailmanmestari kauden päätteeksi Indianapolisissa (Sinänsä vertailu on turhaa kun Schumacher oli jo varmistanut maailmanmestaruutensa Magny-Coursissa asti eli 5 kisaa aiemmin kun toteutuneesti välimatkaa Suzukassa Magny-Coursiin olikin jo sitten 6 kisaa.)
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Näinä päivinä on ajoittain toisinaan tosiaan valitettu jälleen F1:n kauden mestaruuksien liian aikaisesta ratkeamisesta ja joidenkin maiden lajin seuraajien veteraanipiireissä on manailtu, että pitäisi palata taas vain tietyn tulosmäärän huomiointiin kauden eri kilpailuja kohti.

Tuolloin määrä olisi näin nykyaikaan päivitettynä nykyistä 19-22 ja tulevaisuudessa enintään nykylajin päättäjien miettimään jopa 25 osakilpailua kohti 16-17 ja siitä tietysti vähän enemmän mikäli tulee voimaan tuo jopa 25 osakilpailua jolloin huomioitaisiin 20 osakilpailua kauden tuloksissa.

Mene ja tiedä sitten tuosta kun taitaisi olla takapakkia menneisyyteen.

Ainoa hyvä asia eikä sekään nyt sinänsä kovin hyvä peruste säännön ottamiselle olisi se, että nykyisin autot kestävät erittäinkin helposti läpi kisan jopa huonoimpienkin tallien autoilla jolloin ei tietysti keskeytyksiä tule eikä sitä kautta muutoksia.

Sekin tosiaan rankaisisi luotettavuuteen suorituksensa perustavia talleja.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Lisäksi noiden tulosten pudottelun aikakauteen haikailun lisäksi jotkut lajin tilanteisiin mestaruuksien osalta tyytymättömät ovat halunneet jälleen palauttaa tuplapisteet kauden päätökseen.

Mahdollisesti myös niin, että kauden päätökseen kuin kokeeksi heti kauden alkuun tulisi tuplapisteet jolloin tuplakisoja olisi siis aina kauden aloitus ja kauden päätös osakilpailuista puhuttaessa.

Myös päätöskisan pistepottia on haluttu tuplauksen sijaan myös triplata sen pisteet ja ajoittain pistekorotus normaaliin nähden on ollut puheissa aika hurjaa.

Päätöskisan pistekorotus oli tosiaan kokeena käytössä vuonna 2014, mutta sen jälkeen eikä sitä ennenkään sitä haluttu lajiin joten ei taida tulla sitä jatkossakaan.

Mikäli tulisi niin pistekorotuksessa varmaankin on se tuplaus tai triplaus ja mikäli nyt ihan välttämättä kannattaisin niin sen nelin tai viisinkertainen määrä lienee maksimi ainakin osin ja ihan noissa hurjimmissa tapauksissa se kymmenkertaisuus suhteessa normaaliin kisaan.

Tosin en kyllä kannata lähtökohtaisesti noista mitään.

Ellei nyt sitten lajin päättäjillä lähde taas nk. Kaksitahtinen keulimaan vähän liikaa.:frank:
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Mielenkiintoisena piirteenä ajoittain kun on verrannut historian saatossa F1:stä ja Indycaria sen eri pistejärjestelmineen on tosiaan ollut mielenkiintoista, että jälkimmäisessä sarjassa on annettu ajoittain kaikille kuljettajille pisteitä.

Toisinaan historian saatossa ja yhtenä lajin nykypäivän kilpailun parantamisen ehdoista on keskusteltu siitä, että mitä jos pisteitä olisi tullut tai tulisi F1:ssä kaikille?

Tämä tarkoittaisi esimerkiksi nykyään tällaista järjestelmää ja vanhemmalta ajalta puhuttaessa tuossa järjestelmässä olisi jaettu siis aina kisan 20:lle parhaalle kuljettajalle pisteitä maaliin ajamisesta tai keskeytyksestä piittaamatta:

10:s tila: 1 piste

11:sta tila: 9/10 pistettä

12:sta tila: 4/5 pistettä

13:sta tila: 3/4 pistettä

14:sta tila: 2/3 pistettä

15:sta tila: 1/2 pistettä

16:sta tila: 2/5 pistettä

17:sta tila: 1/3 pistettä

18:sta tila: 1/4 pistettä

19:sta tila: 1/5 pistettä

20:s tila: 1/10 pistettä

Mielenkiintoinen tuo olisi ja silloin ei tietysti kymppipaikan ainoalla pisteellä olisi ihan niin suurta merkitystä kauteen.

Tiedä sitten, että olisiko kuitenkaan tarpeellinen ja mentäisikö liikaa amerikkalaisen formulan suuntaan?

Ja mentäisiin ehkä vähän liikaa 1950-luvun henkeen milloin murto-osien pisteet olivatkin mahdollisia kauden aikana kun oli jaettuja ajojakin.

Ja mahdolliset murto-osien pisteiden tuplaukset tai äärimmillään vaikka kymmenkertaistamiset menisivät sitten vaikka kauden päätöskisassakin vähän liiallisuuksiin.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Christian Hornerin tapauksessa oli 17.11.2019 mennessä yksi mielenkiintoinen piirre.

Hornerin tallipäällikkyyden aikana hänellä on ollut kaksikin kertaa paalupaikka kuljettajiltaan hänelle syntymäpäivälahjaksi.

Nämä kerrat ovat olleet Austin 2013 ja Interlagos tänä vuonna.

Kaikkiaankin vuoden 2014 ja uuden sukupolven turbomoottorien aikakauden alun jälkeen Red Bull ei ollut onnistunut saamaan kuin vain 5 paalupaikkaa muutenkin siihen mennessä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
17.11.2019 mennessä Lewis Hamiltonilla oli pisin paalupaikaton putki urallaan heti sen jälkeen kun hän liittyi Mercedekselle.

Putki oli silloin 9 kilpailun mittainen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Interlagosin kilpailu tällä kaudella oli varmasti Hockenheimin kisan ohella kauden paras.

Näin ainakin on ollut monien mielestä.

Interlagosin kisan lopputulokset toivat seuraavat uudet tilastot:

- Ensimmäinen Hondan moottorien kaksoisvoitto sitten 1991 Suzukan, Gerhard Bergerin ja Ayrton Sennan McLarenilla

- Pierre Gasly oli nyt kaikkien aikojen nuorin ranskalaiskuljettaja palkinnoilla koettelevan kauden jälkeen 23 vuoden, 9 kuukauden ja 10 päivän ikäisenä kun häntä ennen nuorin palkinnoilla ollut ranskalainen kuljettaja oli ollut Jean Alesi Phoenixissa 1990 25 vuoden ja tasan 9 kuukauden ikäisenä

- Gasly ja Carlos Sainz Junior saivat tosiaan uriensa ensimmäiset palkintosijoitukset yhtä aikaa ja se oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1994 kun kaksi periaatteessa hyvinkin näyttävää keskikastin tavallaan silti melko erilaisin ajotavoin käyttäytyvää kuljettajaa pääsivät samalla tapaa palkinnoille ja he olivat tietenkin silloinen nuorukainen nimeltään Olivier Panis ja hieman varttuneempi, mutta aiemman loukkaantumisensa takia uraltaan muuten hieman lyhyemmäksi aikaansa lajissa viettänyt Eric Bernard Hockenheimissa

- Kaikkien aikojen nuorin palkintokolmikko 23 vuoden, 8 kuukauden ja 13 päivän keski-iällä kun tätä ennen nuorin palkintokolmikko oli lajissa 2008 Monzan palkintokolmikko Sebastian Vettel, Heikki Kovalainen ja Robert Kubica

- Ensimmäinen palkintokolmikko jonka kaikki kuljettajat olivat 1990-luvulla syntyneitä
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Interlagos 2019 oli ensimmäinen kilpailu myös sitten Austinin 2013 kisan missä ei ollut tietenkin väliaikaisesti mukana ollut Mercedeksen Lewis Hamiltonin oleilua palkinnoilla ennen tulosten muuttumista tietenkään kolmen parhaan joukossa Ferrarin tai Mersun kuljettajia. Myöskään Ferrarin tai Mersun moottorilla varustettuja muitakaan autoja kuin ihan tehdasautoja ei ollut palkinnoilla.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Carlos Sainz Juniorille tosiaan Interlagosin kisan kolmospalkinto tuli hieman Jos Verstappenin Spa-Francorchampsin 1994 tapaan varsinaisen kisan palkintojenjaon ulkopuolelta.

Se tuli silti hänelle uran 101:ssä kisassa jolloin hän myös oli yksi kokeneimpia ellei ihan suoraan kokenein sellainen kuljettaja joka ensimmäisen kerran sai edes jotenkin itselleen palkinnon niin moneen kisaan.

Tätä ennen tällaisista kilpailukykyisistä keskikastin kuljettajista puhuttaessa ainakin Martin Brundle sai uransa ensimmäisen palkintosijan vasta Magny-Coursissa 1992 uransa 91:ssä kisassa ja mikäli ei lasketa murheellista Detroitia 1984 ja nk. Tapaus Tyrrelliä milloin tietysti Brundle oli palkinnoilla ilman muuta aiemmin.

Kilpailukykyisistä keskikastin vakionimistä puhuttaessa kaikkiaan uransa aikana Suomen Mika Salo oli aikanaan yksi kokeneimpia ajajia ensi kertaa palkinnoilla ja saman tien katkerasti myös siinä melkein voitossa kiinni Hockenheimissa 1999 kun se olisi ollut uran 73:s kisa.:(
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Hieman ulkopuolisesti Carlos Sainz Juniorin ensimmäisen palkintosijan myötä myös Espanja itsekin sai F1:ssä 100:en palkintosijansa Interlagosissa 2019.

Tosin ne erittäin ymmärrettävästi ovat jakautuneet äärettömän epätasaisesti kun Espanjalla on vain neljä kappaletta kuljettajia koskaan sijoittunut palkinnoille ja he ovat nämä nimenomaan virallisten sellaisten yhteydessä:

Fernando Alonso: 97 palkintosijoitusta mukaan lukien tietenkin Espanjan ainoat voitot, ainoat paalupaikat ja maailmanmestaruudet lajissa

Alfonso de Portago: 1 palkintosijoitus ja sekin jaettuna Peter Collinsin kanssa

Pedro de la Rosa: 1 palkintosijoitus

Carlos Sainz Junior: 1 palkintosijoitus

Espanjalla on siis 100 palkintosijoitusta joista 32 kappaletta voittoja ja kaksi maailmanmestaruutta 22 paalupaikan lisäksi.

Mielenkiintoista on myös se, että de Portago, de la Rosa ja Sainz Junior ovat tosiaan aina sattuneet palkinnoille uransa ainoilla sellaisillaan toistaiseksi aina englantilaisen kuljettajan kanssa joskin Sainz Juniorin tapauksessa se palkinto oli vain huumorillisesti 'jaettu' FIA:n siirtoajan verran mikä kesti paperityössä kisan jälkeen palkinnon menosta espanjalaiselle.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Interlagosin 2019 myötä McLaren ainakaan ei ihan täysin voinut pitää sellaista kuljettajakaksikkoa tallissaan ensi kertaa jossa molemmat sen kuljettajat olisivat olleet kertaakaan edes jossakin vaiheessa uraansa olleet palkinnoilla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Mercedes ja Ferrari ovat viime vuosina palkintoja tosiaan jakaneet tai voittaneet erittäinkin runsaasti.

Välillä myös Red Bullin valtakaudellakin ne veivät usein edes palkintoja silloin kun eivät voittaneet.

Montrealin 2008 jälkeen ei ole ollut montakaan kisaa missä niiden tallin autoja ei olisi ollut palkinnoilla.

Monacossa 2010, Sakhirissa 2012 ja 2013, Nürburgringillä 2013, Yeongamissa 2013, Suzukassa 2013 ja Austinissa 2013 on niin käynyt ennen tämän jälkeen ollutta Interlagosia 2019 missä ei ollut Ferrareita tai Mersun talleja, moottoreita tai kuljettajia palkinnoilla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Nico Hülkenbergin ura päättyi murheellisesti 177 ajettuun kisaan ilman palkintoa.:(

Kun muutoin Hülkenbergillä olisi ollut 179 kisaa, mutta Melbourneen 2013 ja Spa-Francorchampsiin 2015 hän ei päässyt starttaamaan jolloin niitä kahta pettymyksen kisaa ei lasketa mukaan Sauberilta ja Force Indialta.

Muut tämän kauden pisimmät palkinnottomat kuljettajat lajissa olivat seuraavat:

Antonio Giovinazzi 23 kilpailua

Alexander Albon 21 kilpailua

George Russell 21 kilpailua

Lando Norris 21 kilpailua

Toisin sanoen siis tämän kauden tulokkaat ja muutoin urallaan hyvin vähän kuin tällä kaudella ajanut Giovinazzi vain kun muut kuljettajat ovat kyllä saaneet palkintoja kuka enemmän ja kuka vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Interlagos 2019 oli ensimmäinen kahden täysin eri Hondan moottoreita käyttävän tallin palkintokorokesijoituksen kisa sitten Monzan 1987 jolloin nähtiin Williams-Honda ja Lotus-Honda palkinnoilla Nelson Piquetin ja Ayrton Sennan ajamina.

Samalla kisa oli myös ensimmäinen kahden eri kuljettajan uran debyyttitason palkintosijoitus juurikin kahdessa eri tallissa kun Olivier Panis ja Eric Bernard ajoivat Ligierillä tallikavereina 1994 Hockenheimissa.

Eriävä kahden eri kuljettajan uran debyyttitason palkintosijoitus kahdessa eri tallissa tuli viimeksi ennen Interlagosia 2019 juurikin Suzukassa 1990 kun Roberto 'Pupo' Moreno ja juurikin tuona vuotena paljon hehkutetun Eric Bernardin sijaan tuon palkinnon sai sensaatiomaisesti Lola-Larrousselle omassa kotikisassaan itse Japanin Aguri Suzuki.

Moreno ja Suzuki tosiaan ajoivat ne suoritukset uransa parhaimpana vetonaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ensi vuodelle toistaiseksi vieläkin jossain määrin paljon huhuiltavien tallipaikkojen mennessä kohdilleen sanotaan lajissa olevan 6 kuljettajaa joilla ei olisi palkintosijoitusta.

Mikäli näin on niin siinä tapauksessa se olisi vähiten sitten vuoden 2009 jolloin lajissa ajoi vain 4 kappaletta kuljettajia joilla ei ollut uransa aikana siinä vaiheessa edes yhtäkään palkintosijaa saatuna.

Ja 6 kuljettajaa tosiaan olisi vain mikäli Nicolas Latifi tulee mukaan viimein kisakuskiksikin tuttujen testikuljettajan ajojensa sijaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös