"Turhia" tilastoja ja laskelmia

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Lewis Hamiltonilla on nyt myös uusi lajin ennätys hallussaan ainakin periaatteessa pisintä menestysputken väliä ensimmäisen mestaruutensa ja uusimman kuudennen mestaruutensa väliltä kun ensimmäinen tuli 11 vuotta sitten vuonna 2008 jonka voi toisaalta myös laskentatavasta riippuen määritellä ensi kerran myös jo 12 vuoden mittaiseksi.

Edellinen ennätyksen hallitsija ja nyt enää vain tasapelissä laskentatavasta riippuen Hamiltonin kanssa on Michael Schumacher jonka ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 1994 ja viimeinen vuonna 2004 eli 10 vuotta tai enintään 11 vuotta oli mestaruuksilla väliä ensimmäisen ja viimeisen seitsemännen mestaruuden välillä.

Muut edeltäjät tässä asiassa menestysputken tai mestaruuden osalta määriteltävän putken suhteen olivat seuraavat kuljettajat jotka kukin olivat aikansa parhaita:

Niki Lauda: Laskentatavasta riippuen 9-10 vuotta kun ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 1975 ja viimeinen kolmas mestaruus tuli vuonna 1984

Jack Brabham: Laskentatavasta riippuen 7-8 vuotta kun ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 1959 ja viimeinen kolmas mestaruus tuli vuonna 1966

Juan Manuel Fangio: Laskentatavasta riippuen 6-7 vuotta kun ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 1951 ja viimeinen viides mestaruus tuli vuonna 1957 Fangion ollessa myös ensimmäinen lajin erittäin moninkertainen maailmanmestari

Alberto Ascari oli ensimmäinen kaksinkertainen maailmanmestari lajissa vuosina 1952-1953.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
1970-luvulla tosiaan mestaruus ei kuljettajien osalta venynyt kuin aiemmin mainitusti vain vuosina 1974 ja 1976 viimeiseen kisaan asti.

Tosin vuosina 1975, 1977 ja 1979 Ferrarin käytännössä vuosikymmenen ja oman aikansa ehkä erittäin luotettavimmat lajin huippuautot käytännössä varmistivat mestaruuden La Famiglialle ja sen kuljettajille huolimatta toki yksittäisten eikä ajoittain ihan yksittäistenkään kisojen erittäin voimakkaasta vastarinnasta Ferrarin kuljettajia kohtaan.

Siihen listaan olisi voinut liittää myös vuoden 1976 ilman Niki Laudan onnettomuuttakin, mutta onnettomuus tietenkin muutti kaiken ja jo ennen onnettomuuttakin oli nähtävissä merkkejä Ferrarin ylivoiman säröilystä ja etenkin kun Tapaus Jarama ja Tapaus Brands Hatch painoivat edelleen moottoriurheilun väen mielessä ja olisivat voineet hankaloittaa Ferrarin taivalta sinällään tai vaikka helpottaakin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Vuosia 1978-1979 on toisinaan morkattu 1970-luvun formuloista ajoittain rankoiksi tallimääräysten vuosiksi ja niitä kyllä noina vuosina esiintyi etenkin kun lajista alkoi jo tulla ja se oikeastaan jo silloinkin oli jo varsin kaupallista kuin miten sitä on useimmiten haluttu muistella jälkikäteen.

Tosin vuonna 1973 tietyllä tapaa Jackie Stewartin viimeisen mestaruusvuodenkin sanottiin olleen jossain määrin tallimääräysten auttama.

Tosin kun paljon myöhemmin (Tai vaikka vuosina 1978-1979 puhumattakaan sitten uudemmasta ajasta jolloin alkoi olla myös tiimiradioita joiden kautta tuli varsin helpostikin tallimääräyksiä.) niin tuolloin viimeisenä aivan täysin tiimiradiottomana vuotena lajissa tallimääräykset useimmiten annettiin etukäteen ennen kisoja tai niitä oli tietyin ehdoin sovitettu tietenkin eri kuljettajien ajajasopimuksiin niiltä osin kuin oli soveliasta ja tietenkin oli myös varikkotauluin näytettyjä tallimääräyksiä joita jatkettiin myös niin kauan ennen kuin tiimiradioista tuli täysin pakollisia lajiin vuodesta 1984 lähtien.

Toki vielä tämän jälkeenkin ajoittain tallimääräyksiä saatettiin näyttää melko pitkäänkin varikkotauluin koska autojen melu oli kovempi kuin puheääni toisinaan käytännössä jopa huutoäänenä johtuen tietenkin kovasta melusta.

Joka tapauksessa esimerkiksi toisinaan juurikin Francois Cevert antoi kisoissa tilaa Stewartille tai tuntui ainakin perättäisessä sijoituksessa kisatilanteessa olevan melko haluton haastamaan Stewartia ja tätä pidettiin melko useinkin selvänä tallimääräystilanteena.

Vasta loppuvuodesta tilanne alkoi vähän enemmän helpottaa kun Stewart alkoi suunnitella eläköitymistä joskin sittemmin Cevert olikin jo poissa.:(
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Kun äsken mietin tosiaan noista mestaruuksien venymisten vähyyttä noille kauden päätöskisoille asti niin vaikka kaudet olisivat nykyäänkin määritelty olemaan kuin aiemmin enintään noin 17 kisan mittaisia korkeintaan vaikkapa enintään mahdollisella 18:lla osakilpailulla kauteen malliin 1997 Estoril joka jäi tosin sittemmin ajamatta niin tässäkin tapauksessa taitaisi silti vuosikymmentä kohti mestaruuskamppailu venyä päätöskisaan asti vain enintään siihen 4 vuotena 10 vuotta kohti.

Joskus mestaruuskamppailut päättyisivät tietenkin aiemmin ja ajoittain joidenkin mahtitallien ylivoima olisi jo hirveänkin murskaavaa niin lyhyellä kaudella kuin miten niitä ajettaisiin mikäli noudatettaisiin ajoittain monien jälleen toivomia 16 tai 17 osakilpailun mittaisia kausia.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Lewis Hamiltonilla on nyt mestaruuden varmistuttua kauden pisteitä kasassa 381 kappaletta.

Hän voi hyvinkin kahta viimeistä kilpailua kohti rikkoa oman aiemman piste-ennätyksensä eli 408 pistettä kautta kohti tällä kaudella.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Jackie Stewartin vuoden 1973 uran viimeistä mestaruutta helpotti myös sekin seikka, että vaikka Lotuksen autot sinä vuonna olivatkin käytännössä sarjan nopeimmat ajajinaan Emerson Fittipaldi ja varsinkin Ruotsin Ronnie Peterson niin autot olivat ajoittain vaarallisenkin hauraita ja epäluotettavia.

Loppupelissä Fittipaldi ja Peterson esimerkiksi eivät olleet kaudella molemmilla kertaa pisteillä enempää kuin kolme kertaa koko kautena.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Vuoden 2013 lopussa aiemminkin mainittuna Lewis Hamiltonilla oli vain 1 mestaruus ja 22 voittoa ja Sebastian Vettelillä oli 4 mestaruutta ja 39 voittoa.

Toki tilanne oli Hamiltonin osalta kiitos Mercedekselle pääsyn jo vähän parempi kuin mitä noin vuotta aiemmin, mutta siitä huolimattakin Hamiltonia pidettiin lähinnä Jacques Villeneuven kaltaisena onnenmestarina lajissa ja jo enää yhdenkin mestaruuden saavuttaminen ainakin alustavasti olisi aika lailla ollut maksimi kun huomautettiin, että Hamilton tuolloin olisi täyttänyt parin vuoden kuluttua jo 30 vuotta ja Vettel oli pari vuotta nuorempi.

Vuoden 2019 lähestyessä loppuaan on Lewis Hamiltonilla noin kuuden vuoden jälkeen tuosta ajasta yhtä monta mestaruutta eli 6 kappaletta niitä ja 83 voittoa eli 59 voittoa enemmän kuin vuonna 2013 ja Sebastian Vettelillä on vertailun vuoksi edelleen vain samat 4 mestaruutta, mutta voittoja on sentään edes 53 voittoa eli 14 voittoa enemmän kuin vuonna 2013.

Se kaikki olisi voinut tietenkin olla niin kovin toisin päin niin Vettelin kuin Hamiltoninkin osalta.

Ja mikäli vielä vuonna 2016 Hamilton olisi voittanut mestaruuden niin nyt hän olisi Michael Schumacherin kanssa tasoissa.

Toisaalta taas vähän britille huonommalla onnella Hamilton olisi kyllä voinut menettää mestaruuden ajoittain juurikin vuonna 2014 jo Nico Rosbergille mikä välillä joidenkin mielestä olisi kuulunut paremmin Nicon mestaruusvuodeksi kuin mitä vuosi 2016 kuului, mutta silloin traagisten sävyjen takia sinä vuonna Nico olisi voinut hyvinkin lopettaa uransa jopa jo silloinkin kun tuosta vuodesta ja etenkin Suzukasta 2014 eteenpäin Nico suunnitteli uransa lopettamista aktiivisesti joskin puuttuva mestaruus tietenkin hyvin pitkään painoi vaakakupissa tietenkin onneksi mielen lopettamista vastaan.

Ehkä vähemmällä jatkuvalla mediapelleilyllä olisi Nico saattanut lähteä jo lajista silloin vuonna 2014 tai jopa vuonna 2015 ja kuittailijat olisivat sitten saaneet haluamat kuittailuminuutit julkisuudessa?:frank:

Kun vielä Valtteri Bottaksen omat vaikeudet Mersun ratissa nyt vuosina 2017-2018 ja tälläkin kaudella muistaa niin Lewisilla on ollut loppupelissä etenkin Rosbergin lopettamisen jälkeen melko helppoa marssia mestaruudesta mestaruuteen.

Hieman toisin käydessä ja Nicon jäädessä lajiin vielä kerran ainakin yksi mestaruus olisi kyllä Hamiltonilla vähemmän joskin ei kuitenkaan välttämättä kahta tai puhumattakaan kolmea mestaruutta sentään vähemmän.

Tai näin ainakin uskon lähtökohtaisesti ja jään näillä näkymin uskomaan kun Nico tosiaan otti ja lopetti uransa Jody Scheckterin tapaan joskin Scheckterkään ei ihan heti suoraan lopettanut uraansa vaan vasta vuotta myöhemmin mestaruutensa jälkeen vuonna 1980 ja vastoin omaa Ferrarin sopimustaan vuodelle 1981.

Hamiltoniin palatakseni ja vuoden 2013 näkymiä vasten on ivallista todeta, että Hamiltonin sanotaan nyt suorastaan pysyvän lajissa vielä monta vuotta siinä missä Sebastian Vettelin on sanottu lopettavan uransa viime vuosina oikeastaan koko ajan heti kun vaan Ferrari-tallin vaikeudet ovat kasautuneet kasautumistaan tai silloin kun Kimi Räikkönen ja varsinkin nyt kun Charles Leclerc ovat vähänkin todellisesti olleet niskan päällä menestyksen suhteen.

Lopettamispuheet tai Vettelin alakuloisuus alkoi oikeastaan tietysti aina kun jostain ihmeen syystä mies päätti lähteä Red Bullilta oltuaan alakynnessä tosiaan Daniel Ricciardon kanssa ja jotenkin tuntuu tai on tuntunut siltä, että ehkä jopa täysin lannistettu Mark Webberkin olisi saattanut saada uusien sääntöjen tuomista autoista vielä yhtä mestaruuden tavoittelua tai edes hyvää kauden tavoittelua vasten uransa viimeisellä kaudella uutta voimaa ja voinut edes hieman päästä Vettelin niskan päälle enemmän kuin mitä pääsi vuosina 2011-2013.

Tiedä sitten, että sopiko Vettelille koko Red Bullin automallikaan vuonna 2014 samalla tapaa kuin mitä Ricciardolle tai Webberille sopi jossakin testiohjelmassa missä Webberkin sai kokeilla tuota sen vuoden Red Bullia huvin vuoksi uransa jälkeen?

Vettelin tosin ei ehkä olisi kannattanut välttämättä lähteä Red Bullilta kun jotenkin tuntui heittävän niin äkkiä vastoinkäymisten tullessa kultalusikan nurkkaan jopa vielä Hamiltonin ajan McLaren-murehtimisia vasten nopeammin ja seurata osin Lewis Hamiltoninkin viitoittamaa tietä opportunismissa tajuamatta kuitenkaan sitä vaaraa, että Ferrari ei ollut Red Bull.

Vielä erityisen erikoista tosiaan on se, että kaikkiaankin Vettel on vielä pari vuotta tosiaan Hamiltonia nuorempi jolloin on aina mahdollista ajaa ne kuuluisat 1-2 lisävuotta lajissa hyvinkin ja kun Vettel varmasti haluaa voittaa edes yhden mestaruuden urallaan ilman ylivoimaista autoa tai tallimääräysetua tallin nk. Kultapojuna lajissa.:eek:
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Tähän viestiin arvelin laittaa lajin parhaiten suhteellisesti menestyneet moninkertaiset maailmanmestarit silloin kun moninkertaisen mestarin kriteeri alkaa kolmesta maailmanmestaruudesta tai siitä enemmän niitä saavuttaneina ja kun mittarina ovat täydet tai lähtökohtaisen täydet kaudet heidän ajourillaan ja kun sulkuihin tulee kausia kohti mestaruusprosentti sen todennäköisyydellä kautta kohti:

Juan Manuel Fangio: 5 maailmanemstaruutta 8 ajovuotta kohti (63%)

Michael Schumacher: 7 maailmanmestaruutta 15 ajovuotta kohti (47%)

Lewis Hamilton: 6 maailmanmestaruutta 13 ajovuotta kohti (46%)

Jackie Stewart: 3 maailmanmestaruutta 9 ajovuotta kohti (33%)

Sebastian Vettel: 4 maailmanmestaruutta 12 ajovuotta kohti (33%)

Alain Prost: 4 maailmanmestaruutta 13 ajovuotta kohti (31%)

Ayrton Senna: 3 maailmanmestaruutta 10 ajovuotta kohti (30%)

Niki Lauda: 3 maailmanmestaruutta 12 ajovuotta kohti (25%)

Nelson Piquet: 3 maailmanmestaruutta 13 ajovuotta kohti (23%)

Jack Brabham: 3 maailmanmestaruutta 14 ajovuotta kohti (21%)

Menestynein moninkertainen maailmanmestari F1:ssä vuosina 1950-2019 suhteellisesti: Juan Manuel Fangio 5 maailmanmestaruutta 8 ajovuotta kohti ja oleminen 63 % varmuudella maailmanmestari kutakin seuraavaa mestaruutta kohti

Vähämenestyksellisin moninkertainen maailmanmestari F1:ssä vuosina 1950-2019 suhteellisesti: Jack Brabham 3 maailmanmestaruutta 14 ajovuotta kohti ja oleminen 21 % varmuudella maailmanmestari kutakin seuraavaa mestaruutta kohti
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Denny 'Karhu' Hulmella oli kieltämättä aikanaan urallaan melkoista yritystä tosiaan saada paalupaikka, mutta toisaalta hän ei erityisen aikakisailija ollut koskaan muutenkaan paitsi kun mestaruus oli pelissä ja muutoin suuria vauhtisankarointeja tehtiin vain kuin kisahenki niin edellytti.

Kun paalupaikka sitten vihdoin ja viimein tuli edes kerran jääden viimeiseksi eli Kyalamissa 1973 niin silloinkin lopulta kuitenkin oli kisan päätteeksi viides.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Max Verstappenilla ja Denny 'Karhu' Hulmella näin vertailun vuoksi on tietenkin äkkiseltään tai edes vähän pidempäänkään mietittynä hyvin vähän tekemistä keskenään toistensa kanssa.

Kuitenkin yksi yhteinen piirre ainakin on:

Kummatkin olivat huomattavasti voittajasuuntautuneita kisatason kuskeja ja heillä oli voittonsa ja 'Karhun' tapauksessa jo maailmanmestaruuskin ennen kuin vihdoin ja viimein he saivat edes uriensa ensimmäiset paalupaikat.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Max Verstappen on edelleen huolimatta jo useamman vuoden ajamisestaan lajissa edelleen hyvin nuori.

Se on tietysti etu ja haitta.

Niin nuori Verstappenin ura vielä on, että esimerkiksi Lewis Hamiltonilla on näin esimerkiksi jo pelkästään tänäkin vuonna paalupaikan ulkopuolelta voitettuja kilpailuja kuin mitä Max Verstappenilla on ylipäänsä voittoja koko urallaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Vuoden 2010 alusta lukien ja päättäen toistaiseksi Austiniin on täsmälleen puolet tämän vuosikymmenen kisoista voitettu paalupaikalta käsin.

Kuitenkin mielenkiintoista on, että vaikka vielä Interlagosissa ja Abu Dhabissa paalupaikalta lähtenyt kuljettaja voittaisi kisan niin paalulta voittoon ajamisen suhteellinen prosenttiluku jäisi pienimmäksi koko vuosikymmenessä kun tällä hetkellä se on 31,58 % koskien siis tätä kautta ja paljon paremmaksi se ei kohoa enää vaikka tosiaan nyt vielä kaksi voittoa lisää tulisi paalulta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Denny 'Karhu' Hulme tosiaan ei maailmanmestaruudestaan huolimatta koskaan voittanut paalupaikalta käsin kisaa.

Näin ei toisaalta koskaan voittanut maailmanmestareista puhuttaessa Suomen Keke Rosbergkaan joskin Keke voitti epävirallisen Mestarien Ajon 1983 paalupaikalta käsin ja otti siinä virallisen Brands Hatchin 1982 'menetetyn' paaluvoiton sitten tavallaan kerralla takaisin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Toisaalta Kekeen ja 'Karhuun' eli Denny Hulmeen verrattuna hirveän usein paalulta eivät myöskään voittaneet maailmanmestarit Phil Hill tai Mike Hawthorn.

Phil Hill ei monien mielestä ollut hirveän näyttävä kuski eikä tosiaan juurikaan voittanut usein eli kisa-ajoissa saattoi jäädä jalkoihin, mutta ajoi nimenomaan uransa aikaisten Ajallisten Harjoitusten kärkiajat jo melko hyvin myös kauden kisoihin nähden eli toisin sanoen sai paalupaikkoja kuitenkin jo peräti 6 kertaa.

Mike Hawthorn vuorostaan kärsi tietysti uransa aikana myös muun muassa siviilityönkin tekemisestä eikä aina siksikään toisinaan ollut terävimmillään ihan kisoja varten ja vielä vähemmän Ajallisissa Harjoituksissa.

Hawthorn ja Hill voittivat saman verran uransa aikana eli 3 kertaa ja myös Phil Hillin tapaan Hawthorn otti paalupaikkansa uraltaan puhuttaessa vain mestaruuskaudellaan eli 1958 joskin poikkeuksena Hill ajoi uransa ensimmäisen paalupaikan jo vuoden 1960 puolella.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Phil Hillin uran ensimmäinen paalupaikka vuonna 1960 Monzassa toi myös voiton kerralla ja Phil Hill oli kisan mahtimies.

Suurin piirtein samanlainen taidon ja vauhdin suoritus oli Mike Hawthornin uran viimeinen voitto ja ainoa voitto juurikin maailmanmestaruuskaudella 1958 Reimsissä.

Tätä ennen Hawthorn oli voittanut vain Pedralbesissä 1954 ja Reimsissä 1953.

Paalupaikoista viimeisen Hawthorn sai tosin Ain-Diabin kisassa ja vuoden 1958 päätöskisassa samalla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Mike Hawthornin uran viimeinen voitto oli monelta osin mielenkiintoinen ajonäytös Reimsissä 1958.

Toisaalta kriitikoiden mukaan se perustui ainakin osin myös siihen, että britti osasi hyödyntää Ferrarinsa rajat paljon paremmin sillä radalla kuin muut tallinsa kuljettajat tai vastustajansa.

Ensimmäiseen radan hiusneulatason mutkaan asti britti ja Ferrari olivat aina vaikeuksissa pitkin tuota hallintakisaa, mutta sitten radan toiseen hiusneulatason mutkaan mennessä britti aina kuitenkin sai Ferraristaan niin paljon etua irti, että siihen mennessä voittohaastajien peli oli menetetty.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Näillä näkymin mikäli Nico Hülkenbergin ura tosiaan päättyisi kahden kilpailun kuluttua ja tähän kauteen niin hänestä taitaa valitettavasti ilman ihmeitä tulla pisimpään lajissa ajanut kuljettaja ilman palkintosijoitustakaan.:(
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Vuoden 1958 Reimsin ja Mike Hawthornin voiton lisäksi melko kritisoitu ainakin ajoittain on ollut Phil Hillin uran ensivoitto Monzassa 1960 kisan hallitsevuudesta huolimatta.

Siinä kisassa kun arvostelijoiden mielestä Hill voitti vain siksi, että Cooper ja Lotus vetäytyivät kisasta juurikin radan sisällyttäessä ajettavaksi pelottavan ja vaarallisuudestaan tiedetyn ovaaliosuuden.

Nykyäänkin F1-kisat olisivat olleet viime vuosina mielenkiintoisia ja Red Bullin voittotilasto olisi edelleen erittäin korkea mikäli esimerkiksi Mercedes tai Ferrari jostakin ihmeen syystä aina protestoisivat tai vetäytyisivät kisoista.

Yhdenkin vetäytymisen osalta saataisiin melko varmasti Red Bullin voitto mitä todennäköisimmin tietenkin Max Verstappenin turvin, mutta nykyään mene ja tiedä vaikka Alboninkin voimin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Huolimatta tosiaan Monzan 1960 Cooperin ja Lotuksen vetäytymisestä radan ovaaliosuuden kiistan asiassa Monzan voitto vuonna 1960 oli Phil Hillille ja Ferrarille arvovaltavoitto.

Samalla se oli myös historiallisesti merkittävä siksikin kun se oli etumoottorisen F1-auton viimeinen voitto koko lajin historiassa näihin päiviin asti.

PS. Cooperin vetäytyminen tarkoitti tässä tapauksessa tietenkin Cooperin tehdastallin vetäytymistä sen ajan tuoreimpine kisamoottoreineen eli suorine tehdastason Climaxeineen koska yksityistallien Cooperin malleja nähtiin paljonkin ja lisäksi kisassa joillakin oli vanhempia Climaxin moottoreita käytännössä ja joillakin oli vuorostaan yksityinen Cooperin automalli, mutta aivan itsevalmistettu moottorimalli tai kilpailevan moottorivalmistajan moottori.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Laitan tähän seuraavaksi alle maailmanmestareiden eri paalupaikkojen suhteet heidän urallaan saavutettuja voittojaan kohti.

Tässä tapauksessa huonoin suhde tulee ensin ja paras sitten lopuksi ja ne voivat vielä muuttua kun kausi on vielä tämän vuoden osalta kesken:

Denny 'Karhu' Hulme= 0,13 paalupaikkaa voittoa kohti eli toisin sanoen yksi ainoa paalupaikka kahdeksaa uran voittoa kohti

Jody Scheckter= 0,3 paalupaikkaa voittoa kohti

Emerson Fittipaldi= 0,43 paalupaikkaa voittoa kohti

Alan Jones= 0,5 paalupaikkaa voittoa kohti eli Jonesin tapauksessa hänellä oli vain kuusi paalupaikkaa urallaan kun voittoja oli kaksitoista eli täsmälleen puolet voittoihin nähden

Jenson Button= 0,53 paalupaikkaa voittoa kohti

Jackie Stewart= 0,63 paalupaikkaa voittoa kohti

Alain Prost= 0,65 paalupaikkaa voittoa kohti

Fernando Alonso= 0,69 paalupaikkaa voittoa kohti

Michael Schumacher= 0,75 paalupaikkaa voittoa kohti eli kolme neljännestä uran voitoista oli niitä kohti sitten paalupaikkoja

Juan Manuel Fangio= 0,83 paalupaikkaa voittoa kohti

Kimi Räikkönen= 0,86 paalupaikkaa voittoa kohti

Damon Hill= 0,91 paalupaikkaa voittoa kohti

Jack Brabham= 0,93 paalupaikkaa voittoa kohti

Graham Hill= 0,93 paalupaikkaa voittoa kohti

Niki Lauda= 0,96 paalupaikkaa voittoa kohti

Giuseppe Nino Farina= 1 paalupaikka voittoa kohti eli toisin sanoen suhdeluvun ollessa täsmällinen Farinalla oli yhtä monta paalupaikkaa kuin voittoakin eli 5 kappaletta kutakin

Keke Rosberg= 1 paalupaikka voittoa kohti eli toisin sanoen suhdeluvun ollessa täsmällinen Rosbergilla oli yhtä monta paalupaikkaa kuin voittoakin eli 5 kappaletta kutakin

Nigel Mansell= 1,03 paalupaikkaa voittoa kohti eli toisin sanoen ihan vähän yli voittojen määrän oli Mansellilla urallaan paalupaikkoja kun Mansell sai urallaan 31 voittoa ja 32 paalupaikkaa

Nelson Piquet= 1,04 paalupaikkaa voittoa kohti

Lewis Hamilton= 1,05 paalupaikkaa voittoa kohti eli Hamiltonilla on huikeisiin voittomääriin nähden silti vähän enemmän paalupaikkoja ainakin toistaiseksi

Sebastian Vettel= 1,08 paalupaikkaa voittoa kohti eli Vettelillä on myös erittäin suuriin voittomääriin nähden silti vähän enemmän paalupaikkoja ainakin toistaiseksi

Alberto Ascari= 1,08 paalupaikkaa voittoa kohti

Jacques Villeneuve= 1,18 paalupaikkaa voittoa kohti

Mika Häkkinen= 1,30 paalupaikkaa voittoa kohti kun Mikalla oli kuutisen paalupaikkaa enemmän urallaan kuin oli voittoja

Nico Rosberg= 1,30 paalupaikkaa voittoa kohti

Jim Clark= 1,32 paalupaikkaa voittoa kohti

Mike Hawthorn= 1,33 paalupaikkaa voittoa kohti

John Surtees= 1,33 paalupaikkaa voittoa kohti

James Hunt= 1,40 paalupaikkaa voittoa kohti

Mario Andretti= 1,50 paalupaikkaa voittoa kohti eli puolitoista kertaa enemmän oli Mario Andrettilla urallaan paalupaikkoja enemmän kuin voittoja ja vielä vanhoilla päivillään Monzassa 1982 tosiaan sai ennemmin paalupaikan kun oli voitossa kiinni joskin kaasutinvaurio tosin pilasi voiton, mutta tuotti lohdutukseksi edes kolmostilan

Ayrton Senna= 1.59 paalupaikkaa voittoa kohti kun brasilialainen nimenomaan oli lajissa todella kiistattomasti parhaimmillaan paalupaikkakuningas urallaan

Jochen Rindt= 1,67 paalupaikkaa voittoa kohti

Phil Hill= 2 paalupaikkaa voittoa kohti eli toisin sanoen Phil Hillillä oli kaksinkertainen määrä paalupaikkoja suhteessa uran voittoihin nähden kun Phil Hill ajoi kuudesti paalupaikalle uransa aikana, mutta voitti vain kolme kertaa koko uralla
 
Ylös