"Turhia" tilastoja ja laskelmia

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
12.10 viime vuonna Nico Hülkenberg oli siihen mennessä ajanut urallaan 198 F1-kisalähtöä ilman kuitenkaan ainuttakaan palkintopaikkaa.

Murheellisen kuuloinen tilastotieto sekin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
13.10 viime vuonna pohdittiin sijoitusten pudottamista sääntöä MM-kilvassa ja sitä, että milloin se oli ryövännyt MM-kertoja tai milloin tuonut vaikka MM-jännitystä ollessaan käytössä vuosina 1950-1990 lajissa.

Muun muassa kamppailua päätöskilpailuun asti oli riittänyt näin esimerkkinä vuosille 1958, 1962 ja 1964.

Vastaavasti vuodeksi 1964, 1965, 1980 ja 1988 se tuntui pilaavan lajissa yksinkertaisesti kaiken tai jopa vähentävän arvoa.

Puolesta ja vastaan siis mielenkiintoa uhkuen keskustelua riitti siis niistä asioista silloin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
Huvittuneesti sanottuna eri kuljettajilla on sukupolvittain ajatellen vähemmän voittoja tai enemmän voittoja kuin kuuluisammilla isillään pojista puhuen.

Mick Schumacherilla etenkin ei taida olla odotettavissa 91 kisavoittoa tai seitsemää maailmanmestaruutta isänsä Michael Schumacheriin tapaan.

Vastaavasti ei vallan paljonkaan olisi odotettu sitä, että Max Verstappenilla olisi ollut niin valtavan valtava menestys isäänsä Jos Verstappeniin nähden kuin mitä tietenkin on ollut.

Päivämäärään 13.10 mennessä viime vuonna Verstappenilla voittoja oli 49 kappaletta ja nykyään onkin 61 kappaletta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
13.10 mennessä viime vuonna pohdittiin jälleen ja erikoisestikin koskien lajin pistelaskusäännöissä esiintynyttä kilpailutulosten pudotuskäytäntöä.

Vuodeksi 1981 oli F1 jakautumassa kahtia jopa kahteen eri kilpailevaan moottoriurheilusarjaan.

Molemmissa sarjoissa olisi jatkettu kilpailutulosten pudotuskäytännöllä, mutta erikoisesti vuodeksi 1981 ehdotettiin välillä ikään kuin FIA:n ja FISA:n järjestämän sarjan puitteissa yrittää pistelaskusääntönä kahden kolmasosan kauden kilpailutuloksen käytäntöä hyväksyntöineen siitä sitten tarvittaessa yhdistyksellä ja erotuksen loppusummalla vähentäen kauden loppupisteissä.

Kieltämättä sekava ehdotus jäi odottamaan tuomiotaan kun taustalla eri tahot FOCA:n kanssa lähentyivät ja lopulta solmivat riitansa Concorde-sopimuksen myötä.

Toisaalta F1:n jäädessä yhteiseksi sarjaksi ennen pitkää FOCA:lle tehtiin vastaehdotus ja yhtään juurikaan enempää sielläkään ei haluttu ottaa käyttöön monimutkaista laskentatapaa vaikka joitakin nerokkuuksia ja hienouksia siinä nähtiinkin.

Pelkona oli kuitenkin vuosien 1978-1980 pisteskandaalien pelot etenkin vuoden 1979 pohjalta joten sittemmin päätettiin palata viimeksi vuonna 1977 lajissa olleeseen käytäntöön.

Mikäli kuitenkin kaikki olisi mennyt toisin ja tuo hylätty käytäntö olisi tullut uutena mukaan vuodesta 1981 eteenpäin koeajalleen eli vuoden 1983 loppuun asti käyttöön niin menetelmä oli tuhoon tuomittu senkin vuoksi eli ei vain sekavuuden takia vaan siksi, että erinäisiä kisamääriä noidenkin kausien eli 1981-1983 välisistä F1-kalenterista peruttiin aiheuttaen niidenkin osalta omaa päänvaivaa.

Murheellista aina tietenkin oli sittemmin vuodesta 1981 eteenpäin aina vuoden 1990 Adelaideen asti toisinaan selittää katsojille sitä, että miten pistekäytännöt oikein menevät!

Muun muassa joskus saattoi käydä niin, että riittävän menestyneet kuljettajat eivät olisi kullakin kaudella ajaessaan tietyille sijoille enää lainkaan pisteitä ja käytettävissä olleiden kisakalentereiden eli 15-16 kisaa kaudessa viettäen saattoi käydä välillä hyvinkin huonosti menestystä ajatellen.

Huonoimmillaan kun pystyi tai olisi saattanut pystyä käymään niin, että jopa kolmospaikkaan asti ei olisi tullut enää tapauksesta riippuen pisteitä ja kakkospaikastakin enää 6 pisteen sijaan vain 2 pistettä ja voitosta 9 pisteen sijaan olisi tullut enää vain 4 pistettä.

Sittemmin vuodeksi 1991 eteenpäin onkin laskettu aina kaikki kilpailujen tulokset voimaan muutoin täysin pistein.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
15.10 viime vuonna mietittiin sitä, että kuinka moni maailmanmestari tai menestynyt kuski jossakin kohtaa uriaan olisi saanut valtavasti enemmän MM-pisteitä kauden jälkeen kuin vaikkapa toiseksi eniten niitä saanut merkkimestaruuspuolen talli?

Tällaiselta tilasto näytti vuodesta 1980 eteenpäin viime vuoteen asti:

Michael Schumacher: Kolme kertaa urallaan mestaruuskausillaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Alain Prost: Kaksi kertaa urallaan mestaruuskausillaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen ja lisäksi kahtena muuna kautena milloin hän ei voittanut mestaruutta niin hän sai enemmän pisteitä kun vastaavasti sijoittunut MM-kilvan talli kuljettajineen päivineen!

Alan Jones: Kerran urallaan maailmanmestaruuskaudellaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Niki Lauda: Kerran urallaan maailmanmestaruuskaudellaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Nelson Piquet: Kerran urallaan maailmanmestaruuskaudellaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Ayrton Senna: Kerran urallaan maailmanmestaruuskaudellaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Nigel Mansell: Kerran urallaan maailmanmestaruuskaudellaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Damon Hill: Kerran urallaan maailmanmestaruuskaudellaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Jacques Villeneuve: Kerran urallaan maailmanmestaruuskaudellaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Sebastian Vettel: Kerran urallaan maailmanmestaruuskaudellaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Lewis Hamilton: Kerran urallaan maailmanmestaruuskaudellaan hän siis sai enemmän pisteitä kuin MM-kilvan toiseksi sijoittunut talli kuljettajineen päivineen

Melkoista siis kaikkea ajatellen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
16.10 viime vuonna mietittiin sitä, että mikäli vieläkin noita eri MM-kilvan tulosten pudotusten sääntöjä olisi ollut voimassa lajissa niin olisiko niillä ollut vaikutusta?

Huolimatta toisinaan tiukemmasta ja toisinaan vain entistäkin kauemmaksi menneen toteutuneen suhteen dominoinnista entistäkin pahemmin erilaisia mestareita kausittain ei ollut kuin kaksi kappaletta vuodesta 1991 eteenpäin:

Vuonna 2008 Felipe Massa olisi vienyt mestaruuden ihmeittä ja huolimatta 40 sekunnin maailmanmestaruuden menettämistapauksestakaan.

Vuonna 2016 Lewis Hamilton vuorostaan itse olisi voittanut mestaruuden.

Hamiltonilla oli siis vaikutusta kahteen mestaruuskauteen ja toisen niistä Hamilton olisi menettänyt ja toisen saanut itselleen vaihtokauppana.

Tänä vuonna kaikkein suurinta mahdollista kalenteria kohti varmaankin näitä kisatuloksia näillä säännöillä laskettaisiin joukkoon 15 tai enintään 16 osakilpailun verran kun näissä laskelmissa 22 kisan kalenterissa tuloslaskenta korkeintaan oli 14 hyväksyttyä tulosta ennen pistepudotuksia.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
22.10 viime vuonna Charles Leclercillä oli kaksi synkkää ennätystä hallussaan:

Ensinnäkin hän oli lajin paras paalupaikkamies ilman mestaruutta.

Toisin kertoen paalupaikkoja oli enemmän kuin kellään muulla reilustikin ilman maailmanmestaruutta.

Mikäli hän ei olisi tuolloin voittanut viime vuonna Austinin osakilpailua niin hän olisi ollut tilanteessa missä 10 hänen aiemminkaan ajamaansa paalupaikkaa ei olisi riittänyt osakilpailuvoittoon asti nousemaan.

Jälkimmäisesti puhuen hän oli yhtä suuressa ahdingossa tavallaan kuin miten Nelson Piquet oli ollut urallaan eräässä vaiheessa sitä.

Piquet sai paalupaikan Detroitissa 1984 ja voitti sen vaikkakin täpärästi ja oli keskeyttääkin jalkakipujen takia viime hetkellä ennen ruutulippua saaden sittemmin eräässä toisessa yhteydessä loukkaannuttuaan kerrotun palovamman kilpailun jälkitunnelmiin ja tämän jälkeen seuraavan kerran Piquet voitti paalupaikalta lähdettäessä kisaan Monzassa 1987 ja tämä jäi hänen viimeiseksi Williams-voitokseen.

Etenkin kun siis Mexico Cityssä 1987 hän oli ruutulipulla itsessään ensimmäisenä, mutta kiitos lajin nk. Yhteisaikakilpailujen Säännön voittaja Mexico Cityyn 1987 oli Nigel Mansell.

Detroitin 1984 ja Monzan 1987 välissä Piquet sai 10 kertaa muun paalupaikan miltä hän ei kuitenkaan koskaan kyennyt voittamaan mitään!

Näin kävi myös, että Leclerc ei kyennyt voittamaan paalupaikalta vaan voiton vei Max Verstappen viime vuonna.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
23.10 viime vuonna pohdittiin sitä, että millaiselta nk. Milleniumista eteenpäin siihen asti olivat näyttäneet lajin ensipistemiehet määriltään silloin kun he saivat ensipisteensä hylkäysten tai kilpailun jälkeisten rangaistusten myötä.

Lista näytti siis tältä:

Ricardo Zonta
Jenson Button
Kimi Räikkönen
Timo Glock
Vitantonio Liuzzi
Adrian Sutil
Paul di Resta
Sergei Sirotkin
Logan Sargeant

Peräti 9 kuljettajaa siis oli saanut ensipisteensä urallaan tätä kautta.

Pieneltä kuulostaa, mutta toisaalta lajissa on ollut nk. Milleniumin jälkeen kaikkiaan 72 eri ensipistemiestä sellaisenaan yhtäjaksoisesti arveltuna.

Scott Speed, Sergio 'Checo' Perez ja Kamui Kobayashi samalla tapaa menettivät omat ensipisteensä ja itse asiassa vuoden 2011 Melbournessa sattunut Perezin ja Kobayashin hylkääminen auttoi juurikin Paul di Restan itsensä uran ensipisteille.

Scott Speed jälkikäteen menetti Melbournessa vuoden 2006 kisassa lopulta ajatellen uransa ainoan pisteen mahdollisuutena.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
23.10 viime vuonna Austinin kisan jälkeen oli Max Verstappen saavuttanut lajissa 50 F1-voittoa ja ennätysten odotettiin siitä vain monipuolistuvan.

Voitto vielä siinä vaiheessa niin hän olisi ollut Alain Prostin kanssa tasapelissä ja pari voittoa niin jo ohi.

Tämän haasteen ja puutteen Verstappen korjasi menemällä tasoihin Prostin kanssa Mexico Cityssä ja ohi Prostista Interlagosissa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
23.10 viime vuonna Logan Sargeant useimmiten parhaiten lempinimeltään tunnettuna 'Kessuna' oli ensimmäinen Michael Andrettin ja vuoden 1993 Monzan jälkeen pisteille päässyt Yhdysvaltain F1-kuljettaja.

Ikävä kyllä ura ei lähtenyt nousujohteisempaan suuntaan, mutta paljon, paljon kyllä kaikkea laitettiin Williamsilla sitten nk. 'Kessun' viaksi jo pelkällä tulokaskaudellaan ja tavallaan niille oli perusteita ja tavallaan huomattavasti todeten ei.

Etenkin suurimpaan osaan tätä vuotta kun ennen nyt periaatteessa kovin oudon tuntuista nousukautta lähtien Monzasta eteenpäin Williamsilla oli ollut hyvin vaikeaa kisoissa saavuttaa oikein mitään tänä vuonna edes Alexander Alex Alboninkaan voimin.

Asiasta voisi väitellä jonkin toisen kerran milloin ehtisi.

Silloisesti tietenkin ajateltiin kovin toisin.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
23.10 viime vuonna siis Max Verstappen pystyi tai oli pystynyt 9 kertaa hyödyntämään sellaisen kisan voitokseen minkä paalupaikalla oli ollut Charles Leclerc.

Vastaavasti Sergio 'Checo' Perez oli onnistunut 4 kertaa hyödyntämään sellaisen kisan voitokseen minkä paalupaikalla oli ollut Charles Leclerc.

Leclerc vuorostaan on vain neljästi voittanut sellaisen kilpailun minkä paalupaikalla oli ollut Verstappen.

Ja yhtä vastaavasti Perez oli vain kyennyt hyödyntämään oman ajamansa paalupaikan voitokseen.

Rene Arnoux vanhempina päivinä oli F1:n vuosien 1979-1982 tai Gilles Villeneuven menehdyttyä lopullisesti vuosien 1979-1983 ajan lajin paras nk. Puhtaalla Nopeudella mitattava kuljettaja tai siltä ainakin tuntui.

Hänellä oli 18 kertaa urallaan paalupaikka, mutta voitokseen uransa 7 voittoa vasten pystyi hän kääntämään paalupaikkojaan vain kahdesti!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
23.10 viime vuonna siis Rene Arnoux jo mainittuna olikin mielenkiintoinen kuljettaja.

Lähtiessään paalupaikalta siinä oli omanlaisensa juttu aina edessä.

Alain Prost itse kuitenkin verrattuna maanmieheensä siis menestyi paremmin vaikkakin aivan heti täydellinen menestys ei ollut Prostilta nähtävissä.

Prost kuitenkin hyötyi kaikesta voittaen siis ainakin neljä sellaista kisaa urallaan minkä paalupaikalta Arnoux oli lähtenyt kulloiseenkin sunnuntain tai tarpeen mukaan myös lauantaina ajettuun kilpailuun.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
23.10 viime vuonna pohdittiin eri vanhojen aikojen kilpailujen kunniallisuutta, merkitystä ja sitä, että mitä ne sitten kaikkiaan antoivat kuljettajilleen.

Euroopan Grand Prix arvonimellisenä kilpailuna oli olemassa lajin säännöissä vuosina 1950-1977.

Sääntö oli perua niin F1:n edeltäjän Formula A:n kuin myös edeltäjän edeltäjän eli Grand Prixin ajoilta lähtien.

Niinä kertoina eli kaikkiaan lyhennyksin miettien 34:nä kertana kun tuota kunnialuokan osakilpailua vietettiin kaikkiaan niin vain viisi kertaa sellaiseksi nimetyn maan ja kilpailun omat suosikkikuljettajat voittivat sen.

Grand Prix-sarjan ajan ja samalla ensimmäisen kunniaosakilpailun voitti Monzassa tietenkin vuoden 1923 kisan osalta Italian Salamano ja Formula A:n suhteen Monzassa voitti tietenkin viimeisen mahdollisen vuoden eli 1949 kisan suhteen Italian Ascari ja F1-ajan puolella tulivatkin sitten loput kolme:

Vuoden 1957 Aintreen voittivat jaettuna voittona Yhdistyneiden Kuningaskuntien Stirling Moss ja Tony Brooks, vuoden 1964 Brands Hatchin voitti Yhdistyneiden Kuningaskuntien Jim Clark ja vuoden 1977 Silverstonen voitti Yhdistyneiden Kuningaskuntien James Hunt.

Hunt oli viimeinen kunnialuokan Euroopan Grand Prixin voittaja koskaan kun Euroopan Grand Prixin arvonimellisyydestä päätettiin luopua vuodesta 1978 eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
24.10 viime vuonna vastaavasti loput Euroopan Grand Prixin voittajat silloin kun kunkin sellaisen nimetty maa ja kilpailun oma suosikkikuljettaja kotikilpailunsa osalta sen voitti niin ne olivat seuraavat:

1985: Nigel Mansell Yhdistyneiden Kuningaskuntien Brands Hatchissa

1995: Michael Schumacher Saksan Nürburgringillä

2000: Michael Schumacher Saksan Nürburgringillä

2002: Michael Schumacher Saksan Nürburgringillä

2003: Ralf Schumacher Saksan Nürburgringillä

2004: Michael Schumacher Saksan Nürburgringillä

2006: Michael Schumacher Saksan Nürburgringillä

2012: Fernando Alonso Espanjan Valenciassa

Omanlaisensa lyhyt, mutta hieno näkymä voittajista siis tuollakin tavalla ajatellen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
24.10 viime vuonna ja kaikkiaan siihen mennessä Max Verstappen oli aina menestynyt hyvin pienoiskilpailuissa.

11:sta pidettyä lajin pienoiskilpailua kohti Verstappen oli voittanut niistä puhuen kuudesti ja ollut 10 kertaa palkinnoilla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
28.10 viime vuonna paljon puhuvaa oli eräs seikka Charles Leclercin saadessa uransa 21:sen paalupaikan Mexico Cityn kisaan sitä ajatellen:

Hän oli samalla kertaa lajin historian 15:sta paras paalupaikkojen saaja, mutta kaikilla hänen edellään olevilla kuljettajilla oli ennen omia saavutuksiaan tai paremmuutta ollut ainakin 20 voittoa takanaan ennen noin hyvää paalupaikkamäärää.

Leclercillä oli ollut siinä vaiheessa vain 5 voittoa uralla ja nykyään on vasta 7 voittoa vaikka jokunen lisäpaalupaikka onkin hänelle tullut sen jälkeen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
29.10 viime vuonna Max Verstappen voitti Mexico Cityn kilpailun jo maailmanmestaruuden varmistaneena.

Jälleen Charles Leclercin hankkiman paalupaikan jälkeen.

Leclerc oli siis nyt ohittanut Nelson 'Piruetti' Piquetin ennätyksen paalupaikkojen hankkimien voittojen vaikeuksien saamisesta itselleen.

Piquetillä kun oli ajoittain hyvin vaikeaa sen asian suhteen vuosina 1984-1987 jopa osin noiden vuosien jälkeen päästyään ihan Williamsillekin ajamaan.

Samaan aikaan kun mietti Lewis Hamiltonia niin ainoan kerran milloin hän ei ollut Mexico Cityn kisoissa palkinnoilla oli vain silloin kun hän oli jo varmistanut maailmanmestaruuden itselleen.

Kahteen edelliseen silloiseen Mexico Cityn tai ylipäänsä Meksikon kisaan miettien aloituskierroksen kärkiviisikko oli sama järjestykseltään sitten ruutulipulle tullessa kisan jälkeen.

Siten Mexico City on alkanut vaikuttaa välillä melko tylsältäkin kisalta nykyään ja vanhempiin aikoihin verrattuna edes nk. Meksikon Rengaslotosta ei ole apua kun sekin on ollut ilmiönä harvinaisempi nykyään ja lähinnä vain ihan uudelleen palaamisen alkuvuosina oli vähäisemmässä määrin jotain samanlaista havaittavissa sen osalta, että haasteita tulisi tai voisi tulla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
29.10 viime vuonna Max Verstappen oli voittanut yhtä monta kisaa kauteen kuin miten monta eri kilpailua kalenterissa useimmiten oli 1990-luvulla käytössäkään.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
29.10 viime vuonna Daniel Ricciardo vielä silloin saavutti myöhempiin aikoihin ja nyt mahdolliseen uran loppuun nähden myönteistä olemalla silloin pisteillä Mexico Cityn kilpailussa.

Hänestä tuli viime vuonna lajiin 21:s erilainen pistemies kaudella ja siten tulos oli sama kuin toissa vuonna eli silloisesti viime vuonna kun tuolloin oli myös 21 eri pistemiestä kaudella.

Vertailuksi vuosina 1993 ja 1994 oli 22 eri pistemiestä ja 25 eri pistemiestä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14711
Vanhempina aikoina tosin oli välillä helpostikin runsaita pistemieskausia eli esimerkiksi 21 eri pistemiestä kauteen ei ollut mikään tavaton temppu nähdä.

Tosin tuolloin piti muistaa kaksi asiaa nykypäivään nähden eli oli vähemmän kisoja ja vain kuusi parasta kuskia sai pisteitä ja tietyin erikoisehdoin ei välttämättä olisi saanut kuusi parastakaan pisteitä riippuen tilanteesta tai kauden erikoisehdoista mitä ei onneksi vuoden 1990 loppuun mennessä kovin usein tapahtunut tai lopulta käynyt toteen kiitos silloisin säännöin.
 
Ylös