CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 15034
Jim Clarkia pidettiin aikanaan nk. Nummien Fangiona/Maestrona eikä ihme ollutkaan kun maan ja kielikunnan muisti suorituksineen!
Clarkilla oli 25 voittoa, kerran toinen sija ja kuudesti kolmas sija ennen menehtymistä urallaan kuten kaksi mestaruuttakin.
Toinen mokoma määrä voittoja lisättynä kolmannella ja neljännelläkin mestaruudella ei ollut poissa kuvioista ennen murheellista menehtymistä.
Erikoista oli se, että MM-kilvan ulkopuolisia voittoja oli kuusi ennen ensivoittoakin ja kunhan auto oli mestaruustasoa niin yleensä tuli mestaruus tai edes voittoja.
Myös vuosien 1962 ja 1964 mestaruudet Clark menetti kalkkiviivoilla keskeytyksiin ja tietysti osin pistesääntökin oli pelkona silloin.
Clarkin kun piti esimerkiksi vuodeksi 1962 käytännössä voittaa Prinssi Yrjön tai Itä-Lontoon radalla Etelä-Afrikassa Graham Hill tai olla Hillin edellä tietyin ehdoin muuten mestaruuden saadakseen.
Pistesäännöstä puhuen mikäli niitä tulosrajauksineen ei olisi ollut voimassa niin vuosien 1958 ja 1962 mestaruus olisi ratkennut jo aiemmin.
Pistesäännöt tulosrajauksineen kun ne oli voimassa esimerkiksi varmistivat sitten hieman toisin päin sen, että teoriassakin vuosien 1965 ja 1988 suhteen ne olisi estäneet täysin kauden päätöskisassa mitenkään mestaruuden ratkeamisen.
Tämä toki olisi muutenkin helpottanut Clarkin muuten hyvin ylivoimaista vuoden 1965 mestaruusvuotta senkin edestä kuin miten kävi.
Clarkiin verraten kuin uran peilikuva oli sitten Jean Alesilla toisin päin kiitos epäonnen:
Alesilla oli 32 palkintosijaa eli sama määrä kuin Clarkilla ja kuin mitä esimerkiksi Nigel Mansellilla oli paalupaikkoja, mutta vain yksi ainoa voitto.
Clarkilla oli 25 voittoa, kerran toinen sija ja kuudesti kolmas sija ennen menehtymistä urallaan kuten kaksi mestaruuttakin.
Toinen mokoma määrä voittoja lisättynä kolmannella ja neljännelläkin mestaruudella ei ollut poissa kuvioista ennen murheellista menehtymistä.
Erikoista oli se, että MM-kilvan ulkopuolisia voittoja oli kuusi ennen ensivoittoakin ja kunhan auto oli mestaruustasoa niin yleensä tuli mestaruus tai edes voittoja.
Myös vuosien 1962 ja 1964 mestaruudet Clark menetti kalkkiviivoilla keskeytyksiin ja tietysti osin pistesääntökin oli pelkona silloin.
Clarkin kun piti esimerkiksi vuodeksi 1962 käytännössä voittaa Prinssi Yrjön tai Itä-Lontoon radalla Etelä-Afrikassa Graham Hill tai olla Hillin edellä tietyin ehdoin muuten mestaruuden saadakseen.
Pistesäännöstä puhuen mikäli niitä tulosrajauksineen ei olisi ollut voimassa niin vuosien 1958 ja 1962 mestaruus olisi ratkennut jo aiemmin.
Pistesäännöt tulosrajauksineen kun ne oli voimassa esimerkiksi varmistivat sitten hieman toisin päin sen, että teoriassakin vuosien 1965 ja 1988 suhteen ne olisi estäneet täysin kauden päätöskisassa mitenkään mestaruuden ratkeamisen.
Tämä toki olisi muutenkin helpottanut Clarkin muuten hyvin ylivoimaista vuoden 1965 mestaruusvuotta senkin edestä kuin miten kävi.
Clarkiin verraten kuin uran peilikuva oli sitten Jean Alesilla toisin päin kiitos epäonnen:
Alesilla oli 32 palkintosijaa eli sama määrä kuin Clarkilla ja kuin mitä esimerkiksi Nigel Mansellilla oli paalupaikkoja, mutta vain yksi ainoa voitto.