Turkistarhaus kiellettävä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ace17
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Pitäisikö turkistarhaus kieltää lailla?


  • Äänestäjiä yhteensä
    51
No itsekin kyllä vastustan passiivisesti tuollaista tarhausta, jossa eläimiä kasvatetaan pienissä ristikohäkeissä ja vain turkkinsa vuoksi.

Kyllä niistä pitäis lihatkin käyttää, tai muuten on tyydyttävä lehmän ja siannahkaan ;)

Rokotiilejähän vois tarhata. Saa hyvää lihaa ja homomaisen makeet puutsit.:ahem:
 
Oikeastaan R&R ilmaisi asian, kuten itse ajattelen:

Mutta toinen puoli asiasta on se, että on jotenkin mun moraalin vastaista että jonkun eläimen olemassaolo perustuu vain siihen, että sen nahkaa käytetään vaatteina. En ole myöskään vakuuttunut siitä etteivätkö eläimet kärsisi tarhoissa.

Mun mielestä päätös ko. toiminnan lopettamisesta tulisi tehdä nopeasti. Siirtymäaikana valtio voisi maksaa kannustepalkkioita tarhaajille, jotta siirtyisivät tekemään jotain muuta.
 
Ei mitään syytä erottaa muuta eläintaloudesta eikä siten mitään syytä kieltää.

Onko kieltävät sitä mieltä, että parempi kun siirtyisivät tarhailemaan esim. Venäjälle niin saadaan oma omatunto puhtaaksi? Olettaisin, että elikoiden olot ovat paremmat kuin vaikkapa 20 vuotta sitten?
 
Ihmetyttää tarhauksen vastustajat jotka kuitenkin on nahkakengät jalassa.:rolleyes:

No se kenkien nahka, olettaen, ettei ole krokotiilin nahkaa tms. taitaa kuitenkin tulla vähän niinku elintarviketeollisuuden sivutuotteena, että on siinä tietysti lievä ero minkkiturkkiin.
 
No se kenkien nahka, olettaen, ettei ole krokotiilin nahkaa tms. taitaa kuitenkin tulla vähän niinku elintarviketeollisuuden sivutuotteena, että on siinä tietysti lievä ero minkkiturkkiin.

Kyä se minkinnahkakin tulee saatananmoisen paskanhajun sivutuotteena!:frank:

Haisee nimittäin minkkitarha kuin ketunpesä tai ketun 'pesä'.:yuck:
 
Niin, jos rajataan tarhat vain ja ainoastaan sellaiseen, jotka tuottavat vain ns. turhamaisuusnahkaa, eivätkä ollenkaan sellasiat nahkaa jota käytetään ihan oikeasti hyödyllisiin talvivaatteisiin yms. olen siinäkin sellanen etten osaa päättää.

Fakta on, että turkistarhaus ei tästä maailmasta lopu. Turhamaisia aikuispissiksiä löytyy ja tulee aina löytymään. Niille turkis kyllä kelpaa.

Jos Suomi lopettaa turkistarhauksen, turkista alkaa tulla muualta vastaavasti enemmän.
En ole täysin vakuuttunut että eläinten olosuhteet olisivat yhtään paremmat jos tuotanto enenevässä määrin siirtyisi Kiinaan tai Venäjälle. Päinvastoin. Mitä sieltä on nähnyt dokkareita, niin elämä lienee aika lähellä maanpäällistä helvettiä.

En siis hyväksy hommaa, mutta se lopettaminen Suomessa (oletan että tässä rajataan homma Suomeen, koska muualle meidän yhteiskuntamme ei pysty vaikuttamaan) saattaa oikeasti aiheuttaa eläimille tosi pahoja kärsimyksiä.
En voi tietää, mutta oletan niin.
 
Oon ainakin osittain Runarin kanssa samaa mieltä.
Typerää jeesustella vain turkistarhauksella, niin kuin se muka olisi ainoa laatuaan. Olisiko muka jotenkin parempi syntyä ja elää altaassa ja päätyä ruoaksi? Tai vaikkapa olohuoneeseen akvarioon? Tai esim. rannekellon hihnaan tai auton takapenkin päällysteeksi?

Tekopyhää jeesustelua sanon minä. Jos valittaa turkistarhauksesta, olisi syytä valittaa about ihan kaikesta ja kyllähän se tiedetään että kaikesta valittavista ei pidä kukaan...
 
Kantani:
- pitäisi kieltää ja siten lopettaa

Käytän nahkatuotteita ja vedän lihaa pää huurussa. Niin on tehnyt ihminen aina. Siinä ei silti ole mitään tekopyhää jeesustelua, että olen sitä mieltä, että turkistarhaus olisi lopetettava.

Tekopyhää jeesustelua (tai jotain) on sen sijaan se, että johonkin epäkohtaan puuttuminen on muka tekopyhää jeesustelua, koska maailmassa on niin paljon muitakin ja isompiakin epäkohtia. Vetäkää nyt itteenne kirveellä. Voi vittu.
 
Pohjimmiltaan tämä on eettinen kysymys.

Toisten mielestä eläimet ovat vain tuotannollista tavaraa, joiden pääasiallinen tehtävä on kasvaa ihmiselle ruuaksi ja vaatteiksi.

Toinen näkemys asiaan on, että eläimillä on yhtä ainutlaatuinen elämä kuin ihmisilläkin, joten niidenkin oikeutta kunnolliseen elämään tulisi arvostaa.

Useimmat meistä lienevät jossain noiden näkemysten välimailla.
 
Mun mielestä pitäisi geeniteknologian avulla kehittää jättiläiskäärmelaji, jolla on turkilla varustettu nahka. Sen turkiksen se loisi sitten jokusen kerran vuodessa ja siitä saisi suoraan valmiita turkistakin hihoja, muihin rotsin osiin pitäisi "putki" leikata auki.

Olisikohan tuo nyt sitten se jacques.
 
Vastasin Jacques. Ei ole mielestäni ihan reilua että ainoa tehtävä on joutua toisen vaatteeksi. Jos turkikset kielletään, niin saman logiikan mukaan voimme kieltää myös liharuoan.
 
Jacques

Minkkiturkki ei ole mikään välttämättömyys, mutta ei laillista elinkeinoa harjoittavia saa tuosta vain jättää velkoihinsa. Mikäli turkistarhaus lopetetaan niin se on tehtävä siirtymäkauden puitteissa tai sitten valtio maksaa elinkeinonharjoittajalle käyvän hinnan tarhasta. Ja niitä kettuja ei sitten päästetä luontoon mellastamaan, ne tappaa kaikki muut söpöt ja pörröiset elikot eli karhu tekee siinä sitten palveluksen.

Ja kyllähän sitä turkista sitten ulkomailta tulee jos ei kotimaista ole, kuten on jo todettu. Tarjonta vastaa kysyntään.
 
Valitettavasti Suomen tarhat tai tarhaamattomuus eivät vaikuta Venäjän tai Kiinan tarhaamiseen juurikaan millään tavalla. Kyseisissä maissa tarhoja on joka tapauksessa - ja paljon.
 
jee, mulla oma nimikkovaihtoehto \o/

Se myös pitää paikkansa, koska tähän kysymykseen ei ole suoraa vastausta. Mun mielestä ei ole mitään syytä kieltää turkistarhausta JOS turkistarhat eivät rikkoisi eläinten oikeuksia. Musta vaan tuntuu että turkistarhaus olisi kannattamatonta, jos ne vaatimukset olisi sillä tasolla kuin pitäisi. Eli siinä mielessä se olisi turkistarhaajalle varmaan sama kuin kielto.
 
Ylös