Tyhmiä kysymyksiä tietokoneista...

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Törni sanoi:
Miten suoritat tuota pelastustoimintaa.
Tietyillä ohjelmilla niitä pelastelen, Joutuu joskus tekemään uusintatarkistuksia, jotta saisi osat tiedostot bittihautuumaan uumenilta poimittua. Toki tietoturvatarkastukset pitää tehdä ennen kuin päästää viallisen kovon pöpöt suoraan koneeseen, mukana on vielä erikois-Y-adapteri 3,5":n kiintolevyille, jotka läppäreissä ovat. Toimenpide voi olla erittäin rasittava ja pitkä, riippuen kiintolevyn viallisuudesta. Todella pitkä toimenpide on ollut tuossa n. 2 vuorokautta, kun kiintolevyssä oli monta sektoria viallisena ja pelastusmahdollisuudet olivat aika liki mahdollinen tai mahdottomuus, tähän asti kuitenkin onnistui mainiosti.

Ainoa ongelmani on ollut se, mikä on kuulemman mukaan Runarin kirjoituksilla, että salasanalla suojattu kiintolevyn käyttölohkossa ei saa millään purettua, vaikka siirtää saman kovon toiseen tietokoneeseen, kysyy se edelleen salasanaa. Se on täysin suojatulla asetuksella, niin sitä pirun kiintolevyä en ole saanut millään auki vaikka poppaskonsteja olen koittanut tehdä. Yhtä konstia yritin toteuttaa, mutten uskaltanut toteuttaa riskaabelia ideaa, koska silloin koko tietokone hajoaa täysin, jos on laittanut väärin ne ohitusreitit kiintolevyn pinneihin ja siitä lähtee sähköt ihan muualle.
 
Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Thunder sanoi:

Jep, kun se suojaus on rautapohjainen, niin se on todella hankala ohittaa.
 
MacGyver

Humppaliisa
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
4080
Sijainti
Pohjanmaa
Tilasin siinä 400 megahertsisen ddr sdram -muistikamman ja emolevy tukee tuota mitä-ihmeen-nopeutta-onkaan 333:een asti, niin niin.. käyttääkö se kampa sen 333 vai voiko sitä pistää edes tähän kiinni? Tuo muistin väylätyyppisysteemi on kuitenki tuo nimenomainen ddr sdram.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
MacGyver sanoi:
Tilasin siinä 400 megahertsisen ddr sdram -muistikamman ja emolevy tukee tuota mitä-ihmeen-nopeutta-onkaan 333:een asti, niin niin.. käyttääkö se kampa sen 333 vai voiko sitä pistää edes tähän kiinni? Tuo muistin väylätyyppisysteemi on kuitenki tuo nimenomainen ddr sdram.
Jos mä nyt ylipäätään ymmärsin sun kysymykses oikein, niin sä tilasit nopeampaa muistia, kuin mitä sun emos pystyy käsittelemään?

Tuo ei ole ongelma, muistikampaa pyörii sillä emon sallimalla nopeudella eli toisinsanoen hitaammalla nopeudella kuin mihin itse muistikampa kykenisi.

Niin ja toi sun toimintamallis on ilmanmuuta oikea, ensin tilataan ja sitten vasta kannattaa kysyä, että voiko toi edes teoriassa toimia :ahem:
 
MacGyver

Humppaliisa
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
4080
Sijainti
Pohjanmaa
Joo, kyllä sä oikeen tajusit.

OoPee sanoi:
Niin ja toi sun toimintamallis on ilmanmuuta oikea, ensin tilataan ja sitten vasta kannattaa kysyä, että voiko toi edes teoriassa toimia :ahem:
:D Täs nyt vaan kävi näin. En mä yleensä aivan näin päin toimi. Oli jo muisti ostoskoris niin myöhästähän sillon on ruveta kyselemään!
 
Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
OoPeen vastaus on ihan oikea, vaikka tilaisi 400 MHz nopean muistipiirin, emolevy tulkitsee sen 300 MHz:ksi.
Paitsi jos kysymyksessä on 400 MHz kestävästä piiristä ja piiri laskee automaattisesti 400 MHz - 300 MHz.
 
Kimitys

Well-known member
Liittynyt
2.2.2007
Viestit
47
Runar ja Kyllikki sanoi:
470 maksoi viime kuussa yhdelle firmalle ammattikäyttöön hankkimani 32-tuumainen Mirai ja siihen sellanen teline, jolla sen saa kattoon roikkumaan, maksoi teetettynä satasen. Seinäteline siinä tulikin mukana mutta se piti saada kattoon.
Ihan tohon hintaan tuota ei enää saa, mutta kyllä sitä sentään näermmä alle 500 euron saa. Ulkomailla näyttävät olevan melkolailla samoissa hinnoissa.
Tilasin sitten tuon saman Mirain, ihan suht halvalla kuitenkin tuollainen 32 tuumainen, 530 e. Vähän ehkä turhan iso, mutta tuntuu ettei noita 26 tuumaisia niin hirveästi ole ja ne on kuitenkin ihan samassa hintaluokassa.
Tuliko tuossa muka seinäteline mukana? Vai ostitko sen erikseen siihen?
No sellaisen tekee itsekkin jos ei muuta.
 
Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Kimitys sanoi:
Tilasin sitten tuon saman Mirain, ihan suht halvalla kuitenkin tuollainen 32 tuumainen, 530 e. Vähän ehkä turhan iso, mutta tuntuu ettei noita 26 tuumaisia niin hirveästi ole ja ne on kuitenkin ihan samassa hintaluokassa.
Tuliko tuossa muka seinäteline mukana? Vai ostitko sen erikseen siihen?
No sellaisen tekee itsekkin jos ei muuta.

Siinä yksilössä ainakin kuului ihan vakiotoiimitukseen. Noissa on varmasti valmistussarjakohtaisia eroja.
 
Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
Nyt kyllä harmittaa kun 8.7.2006 ostettu näytönohjain päätti tänä aamuna näyttää kaunista mustavalkoista ruudukkoa. :rolleyes: Eikä mulla ole tuon näytönohjaimen bäkappeja missään!!!! :rolleyes: Täytyy kysellä, josko 12kk takuu kattaa myös 12kk+3pv tapahtuneet hajoamiset...
 
Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
No tällainen löytyi ainakin.

http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2007/06/kuluttajan-oikeudet.html

Takuu ja virhevastuu

Takuu on myyjän, maahantuojan tai valmistajan antama ylimääräinen ja vapaaehtoinen lisäturva tehdylle kaupalle. Virhevastuu säilyy takuusta huolimatta ja on säädetty kuluttajansuojalaissa (20.1.1978/38). Vastuu virheellisestä tuotteesta ei katkea takuuseen eikä virhevastuulle ole määrätty takarajaa. Myyjä on vastuussa tuotteen virheestä myös takuuajan jälkeen. Tuotteessa on virhe mikäli se ei kestävyydeltään vastaa sitä mitä kuluttajalla on perusteltua odottaa, tuote ei sovellu siihen käyttötarkoitukseen johon se on tarkoitettu, tuote ei ole myyjän antaman kuvauksen mukainen, tavara ei vastaa viranomaisten vaatimusta tai tuotteen mukana ei tule suomen ja ruotsinkielisiä riittäviä käyttöohjeita.

Tuotteissa ilmeneville virheille on 6-kk virheolettama. Tuona aikana ilmennyt vika katsotaan automaattisesti olleen tuotteessa jo ostohetkellä. Tämä koskee kaikkia tuotteita, myös vaatteita. Poikkeuksena ovat ne tuotteet joiden tiedetty kestoikä on alle kuusi kuukautta.

Kuuden kuukauden virheolettaman ja takuun aikana näyttövelvollisuus tuotteen virheettömyydestä on myyjällä. Takuuajan jälkeen näyttövelvollisuus tuotteen sisältämästä virheestä on ostajalla.
Täytyypä kysellä verkkokaupasta, mikä niiden kanta on tähän..
 
Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
Ei oo tullut vastausta, mutta täytyy varautua pahimpaan ja miettiä vaihtoehtoja (AGP, äänettömyys, ei tehosyöppö)...

Sama kortti, hyvä saatavuus, edullinen hinta:
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=16624

Gigabyte 7800GS, pitäisi saada suhteellisen hyvin, tuplahinta edeliseen:
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=13332

Gainward 7600GT
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=8743
http://www.gainward.com/en/product/product_detail_v8248.html

Asus 7600GS, hyvä saatavuus, äänetön:
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=6476

Onko hyviä tai huonoja kokemuksia noista ylläolevista?
 
Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa.

Il Tempo Gigante sanoi:
Eiku sitä vaan kyselisin, notta tallentuuko Outlook Expressin käyttöajankohdat johonkin tietokoneen syövereissä sijaitsevaan piilotettuun lokiin ???

Ja tietenkin kiitokset mahdollisista vastauksista.

tv: Nimimerkki 'Minäkö epäluuloinen?'

Viitaten osin yllä nähtävään kysymykseeni, totean, että viimeisen XP-päivityksen, tai eilisen Norton-päivityksen jälkeen Outlook Express on alkanut kysymään salasanaa joka kerta ohjelmaa käynnistettäessä.

Aikaisemmin piti vartavasten kirjautua ulos ohjelmasta, jos halusi pitää omat postinsa 'piilossa'.

Hyvä näin.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Jaa, nyt on jo joku n-"versio" langattomista. Mikäs sen nopeus noin niinkuin on?
(Kerkiääkö joku vastaamaan ennenkuin kerkiän itse kuuklettamaan...?)
 
Ylös