Työnhakua viimeisellä kellonlyömällä

  • Viestiketjun aloittaja Troy
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Pitäis alkaa rustaamaan työnhakua. Tänään on hakemaani paikkaan viimeinen hakupäivä ja mitään ei ole vielä paperilla kuin CV:n runko. Vaikein osuus on vielä jäljellä, eli se missä kertoo itsestään ja siitä mitä erikoisosaamista ja annettavaa on työyhteisölle.

Hermostuttaa, kun paikka on vähään aikaan vapautuneista seutukunnallani ainoa, joka nyt edes jotenkin soveltuu omaan työhistoriaan. Eikä tuo tilanne ainakaan paranemaan ole alkaneella vuodella. Normaalisti olisin ihan rento ja ok tässä tilanteessa, mutta nyt aistii jo verisen kilpailun. Ilmapiiri on selkeästi muuttunut noususuhdanteesta.

Pakkohan tuota omaa erinomaisuutta ja pätevyyttä on tekstissä liioitella. Balanssin löytäminen ei ole helppoa, sillä varsinaisesti valehtelemaan ei kannata alkaa, vaan sopivasti värittää avainkohtia itselle edullisemmaksi. Moneen vuoteen kun ei ole hakemusta rustannut niin yllättävän hankalalta se tuntuu. Ja voi vaan kuvitella, et jos haastatteluun asti etenee, niin silloin taas on kusi sukassa.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Kannattaa mainita että olet F1-Forumisti. Ja että muuten menee noinniinkuin ihan hyvin.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Pitäis alkaa rustaamaan työnhakua. Tänään on hakemaani paikkaan viimeinen hakupäivä ja mitään ei ole vielä paperilla kuin CV:n runko. Vaikein osuus on vielä jäljellä, eli se missä kertoo itsestään ja siitä mitä erikoisosaamista ja annettavaa on työyhteisölle.

Hermostuttaa, kun paikka on vähään aikaan vapautuneista seutukunnallani ainoa, joka nyt edes jotenkin soveltuu omaan työhistoriaan. Eikä tuo tilanne ainakaan paranemaan ole alkaneella vuodella. Normaalisti olisin ihan rento ja ok tässä tilanteessa, mutta nyt aistii jo verisen kilpailun. Ilmapiiri on selkeästi muuttunut noususuhdanteesta.

Pakkohan tuota omaa erinomaisuutta ja pätevyyttä on tekstissä liioitella. Balanssin löytäminen ei ole helppoa, sillä varsinaisesti valehtelemaan ei kannata alkaa, vaan sopivasti värittää avainkohtia itselle edullisemmaksi. Moneen vuoteen kun ei ole hakemusta rustannut niin yllättävän hankalalta se tuntuu. Ja voi vaan kuvitella, et jos haastatteluun asti etenee, niin silloin taas on kusi sukassa.
Ei käy kateeksi. Jospa painottaisit enemmän tulevaisuutta kuin työhistoriaa. Tsemppiä. :thumbup:

Älä kuitenkaan aloita hakemusta, kuten eräs entinen (ehkä nykyinenkin) työnhakija: 'Olen ollut monta vuotta työttömänä ja hakenut sinä aikana kymmeniä työpaikkoja. En ole kuitenkaan onnistunut ja alan jo tuntea itseni kykenemättömäksi mihinkään työhön... '
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Ei käy kateeksi. Jospa painottaisit enemmän tulevaisuutta kuin työhistoriaa. Tsemppiä. :thumbup:
Kiitos! Hyvä ajatus painottaa tulevaisuutta tosiaan. Sen verran ajatukset on tukossa tässä että ei tullut edes mieleen. Eli työhistorian työnantaja näkee tietenkin CV:stä ja itse hakemukseen laitan siihen kevyesti viitaten näkemystä tulevaisuudesta.

Joo, eipä noita duuneja säälipisteillä jaeta, kuten tuossa esimerkissäsi joku koetti. Ellei nyt sitten suojatyöpaikkoja, mutta vielä ei olla siinä. Työttömyyspäiviä on tuosta joulukuun alusta ny vasta kertyny. Ei tarttiskaan kertyä kovin paljoa enempää.
 

72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Kannattaa mainita stressinsietokyky ja se, että tulee toisten kanssa hyvin toimeen. Ne on pari juttua, mitä työnantajat arvostaa.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Mikäli työhistoria on linjassa haettavan paikan kanssa, niin silloin siitä kannattaa mainita. Pelkkä osaaminen tuskin ratkaisee. Yleensä työnantajalle on myös tärkeää millaisia ominaisuuksia työnhakijalla on. Tässäkin asiassa sopiva korostaminen on ok.
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Kuten Archie sanoi, nimenomaan omia hyviä ominaisuuksia korostaen. Perusasiat eli mitä toimenkuva vaatii pitää toki olla jotakuinkin kohdallaan, mutta täytyy osata markkinoida sitä ekstraa, mitä työnantaja saa palkkaamalla sinut. Mitä ikinä se onkaan. Myy myy myy. Se on sallittua ja itse asiassa nykyään välttämätöntä. Älä tee valintaa vaikeaksi, tee se helpoksi.

Lykkyä.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Työhakemus.

Olen 25 vuotias määrätietoinen, työyhteisönne tuleva ja varsin arvostettu jäsen.
Tapanani on ylittää kirkkaasti minuun kohdistuvat vaatimukset ja odotukset.
Nyt hakemani työ toimii loistavasti jatkeena urakehitykselleni tarjoten sopivasti haasteita ja kehitysmahdollisuuksia itselleni,
samalla kun työnantajani te saatte riviinne mahdollisimman ammattitaitoisen ja motivoituneen tulevaisuudentekijänne.
Olen Teille juuri se loistava sijoitus, jota ette voi mitenkään ohittaa. ;)


Psyk.Pat.Tri
Nauvo Masokissinger

Oikeasti: Lykkyä työnhakuun, edellä tulikin jo asiallisia neuvoja.
Kannattaa funtsia mitä lisäarvoa työnanantaja voi tätä nimenomaista työpaikkaa täyttäessään työntekijältä odottaa ja korostaa niitä vahvuuksia itsessään.
Oleellistahan on vain se, että luot työnantajalle tunteen siitä, että annat heille enemmän kuin viet. Antamispuolella on ammattitaito, tuloksentekokyky, oma-aloitteisuus jne... ottopuolta työnantajan näkökulmasta edustaa luonnollisesti palkka.
Liian alhaista palkkavaatimustakaan ei kannata esittää, se saattaa antaa mielikuvan siitä, ettet arvosta kykyjäsi itsekään tarpeeksi. Kova palkkavaatimus aiheuttaa taas näinä aikoina helposti hylyn heti työhakemusten pläräysvaiheessa. Jos takana on selvästi ammattitaitoa kannattaa palkkavaatimus laittaa johonkin ammattikunnan mediaanipalkan tienoille.
 
Viimeksi muokattu:

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Kiitosta vaan kaikille! Tosi hyviä vinkkejä on tullut ja kyllä niistä pointteja sain kerättyä sen verran et hakemus muotoutui satavarmasti paremmaksi kuin ilman. Yllättäen ei menny kuin pari tuntia, olin varannut iltapäivälle asti aikaa. Eli se on nyt printtiä vailla valmis. Ja sitä et soittelen noi suosittelijat läpi et kehukaa sitten kunnolla. Samalla mielialakin piristyi kun huomasi et osaahan sitä sittenkin vielä kirjoittaa muutakin kuin paskaa formulaforumille.

CV:n runko oli tosiaan jo valmiina, sitä ei muuta kun päivitti ja päiväsi uudelleen, mut toi hakemusoisio se vaikeampi oli. Ehkä nyt ei nappaa paikka, mutta pääsinpähän ainakin siitä apinasta eroon, mikä jo vähän aikaa hartioilla oli. Eli että vittu tässä mitään haeta kun ei kumminkaa saa. Vikapäivään haun näin jätti. Ihme miten sitä saa äkkiä kasattua henkisen kynnyksen yrittää eteenpäin kun joka perkeleen mediatuutti huutaa lamaa. Tuskin paljon auttoi kaljanlipityskään.

Toivottavasti kovin monelle muulle forumilaiselle ei tule tai ole tullut potkuja tässä taloustilanteessa, mut jos tulee, niin esim. tästä ketjusta saa hyviä vinkkejä hakemuksen laadintaan. Ja ennenkaikkea sitä rohkeutta pitää olla. Mulla se nyt oli vähän hukassa.

Eli tattista!
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24203
Sijainti
lappeen Ranta
Ethän kirjoittanut hakemuksen loppuun "Pyydän tulla otetuksi huomioon valitessanne..."

Sitten kun/jos pääset hastatteluun ja heittävät ns. sydämenpysäyttäjäkysymyksen "Miksi lähdit pois edellisestä työpaikastasi?", niin oikea vastaus on tietysti: "En tullut toimeen kenenkään kanssa!" :ahem: :tongue:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
"En nyt haluis itteäni kehua, mutten ole vielä parempaakaan nähnyt."
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Ethän kirjoittanut hakemuksen loppuun "Pyydän tulla otetuksi huomioon valitessanne..."
En, en! Sehän tässä vinkkailussa sangen hyödyllistä oli kanssa, että muistu itellekin mieleen kaikki noi kliseet ja nöyristelyt sekä itsesäälissä rypeminen, joihin olis vaikka paniikissa voinut epähuomiossa sortua. Nyt niitten karikoiden ohitse sai luovitua ihan ok.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Sitten kun/jos pääset hastatteluun ja heittävät ns. sydämenpysäyttäjäkysymyksen "Miksi lähdit pois edellisestä työpaikastasi?", niin oikea vastaus on tietysti: "En tullut toimeen kenenkään kanssa!" :ahem: :tongue:
lienee parempi silti kuin se mitä mä joutunen sanomaan eli "sain kenkää" :D

ei vaan, toivottavasti tärppää, tuntuu tällä hetkellä olevan hakuja eri paikkoihin rutkasti, esim viimeisin mihin itse hain niin oli kuulemma ollut 65 hakijaa :yuck:

noh, eikun uutta matoa koukkuun, toivotaan että jotakin napsahtelee jossain kohtaa itse kullekin... :)
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
ei vaan, toivottavasti tärppää, tuntuu tällä hetkellä olevan hakuja eri paikkoihin rutkasti, esim viimeisin mihin itse hain niin oli kuulemma ollut 65 hakijaa :yuck:
Jep, näyttää olevan 50-100 hakemusta/paikka ja yhteenkin paikkaan oli 164 hakijaa :eek!:
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Jep, näyttää olevan 50-100 hakemusta/paikka ja yhteenkin paikkaan oli 164 hakijaa :eek!:
Jep, vahvistan.
Ekaan paikkaan oli noin 100 hakijaa ja toiseen 46.
Ekassa jäin niukasti hopealle, mutta tokassa tuli kärkitila.

Kumpaankaan en muuten lähettänyt työhakemusta, vain pelkän CV:n ;)
Kun CV:ssä on sopivasti tavaraa alkaa historian näytöt painaa enemmän kuin kauniit lupaukset tulevasta.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Jep, näyttää olevan 50-100 hakemusta/paikka ja yhteenkin paikkaan oli 164 hakijaa :eek!:
Pistinpä silti paperit vetämään, vaikka hyvin epätodennäköiseltä valituksi tuleminen tietenkin vaikuttaa. Ja näin varmaan onkin, eli eipä viitsi alkaa pilvilinnoja maalailemaan. Tosin ihan noin karmeita lukuja ei taida hakemassani paikassa olla. Tai mistä mä sen tiedän vielä.

Ihmiset ottaa kumminkin vissiin nämä jatkuvat lamauutiset eri tavoin. Mun kohdalla ne on tuntuneet lannistavilta, eli siltä, että mitä tässä mihinkään pyrkimään kun ei ole mahdollisuuksia. Yksi tärkeä syy hakea paikkaa oli se, että tunteepahan tehneensä sentäs jotakin. Itteni tietäen olisi niin helvetin helppoa jäädä lamatuleen makaamaan, kuten jo kuukauden lojuin ja kiroilin. Tärkeintä on ny pysyä aktiivisena eikä vielä nostaa käsiä pystyyn. Voihan senkin aika vielä tulla, mut ei nyt.
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Tsemppiä Troylle! :ahem:

Ainoo ongelma minkä mä näen noissa itsensäkehumisissa ja oman stressinsietokyvyn korostamisessa jne. on se, että eihän ne työnantajatkaan IHAN niin tyhmiä ole kuin etukäteen vois kuvitella. Meinaan veikkaampa, että niissä lähemmäs 150 hakemuksessa on jotakuinkin jokaikisessä mainittu tuo samainen asia ja jokaikinen tulee myös mahdottoman hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa :frank:

Eli mitä oikeastaan tarttis, olis joku, mikä erottaa sen hakemuksen massasta ja vielä selkeesti. Sen ei tartte olla välttämättä mikään kyky tai taito vaan se voi myös olla hieman erilainen työhakemus, hiukan luovuutta ja mielikuvitusta peliin jne, (sakset ja liima pysyvät kuitenkin edelleenkin siellä askartelulaatikossa, niille ei tässä vaiheessa ole tarvetta sen paremmin kuin vesiväreillekään). Noissa hakemuksissahan on oikeestaan kai tärkeetä vain se, että hakija kutsutaan haastatteluun eli ts. sen hakemuksen on jollaintapaa herätettävä työnantajan mielenkiinto. Kun/jos se kutsu tulee, niin sen jälkeen jaetaan käteen uudet kortit ja kaikki on kiinni siitä, miten saat silmätysten luotua työnatajalle itsestäs sellaisen kuvan, että a) soot kaikinpuolin helvetin hyvä tyyppi ja gee) hän olis tyhmä, jos ei palkkais nimenomaan juuri sua. Kimiräikkösimitaatiolla mahikset on aikalailla nollilla :rolleyes:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Itsehän käyttäisin käänteispsykologiaa ja kertoisin olevani semmoinen Uuno Turhapuro.. Ei siinä mielessä toki, että firman mulkkaukset paljastaisin.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Kun CV:ssä on sopivasti tavaraa alkaa historian näytöt painaa enemmän kuin kauniit lupaukset tulevasta.
Mulle toi ei olisi ollut mitenkään mahdollista, vaan pakko tietenkin oli väsätä kunnollinen hakemus. Eipä tuo CV sinällään näillä aloilla riitä koskaan, vaan pitää just kertoa siitä omasta innovatiivisuudestaan. Varsinkin kun työtehtävät vain sivuavat sitä mitä aiemmin teki, niin korostaa piti miten voi aiempien onnistumisien ja saavutusten sävyttämänä tuoda uutta ja just tähän tilanteeseen soveltuvaa näkemystä, mikä osaltaan on omiaan johdattamaan taloa pussipäässäjuoksulta eteenpäin.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Eli mitä oikeastaan tarttis, olis joku, mikä erottaa sen hakemuksen massasta ja vielä selkeesti. Sen ei tartte olla välttämättä mikään kyky tai taito vaan se voi myös olla hieman erilainen työhakemus, hiukan luovuutta ja mielikuvitusta peliin jne,
Nimenomaan. Tuosta tuli mieleen yhden paikallisen työnantajan kertomus, että se sai nelisenkymmentä melkein sanasta sanaan samanlaista hakemusta, joissa oli sama vakioasettelukin. Valitseppas siitä sitten persoonaa. No, oli koulussa opetettu hakemuksen tekeminen ja opiksi oli otettu. :cool:

Yhtenä vinkkinä mahdollista tulevaa haastattelutilannetta varten voisin kertoa tapauksen, joka sattui sukulaispojalle. Hän kertoi olevansa menossa työhaastatteluun erääseen firmaan, jonka satuin tietämään. Sanoin hänelle, että erittäin hyvä juttu on, jos haastattelussa osoitat tuntevasi firmaa ja sen toimintaa jo entuudestaan. No eihän hän tuntenut, mutta minäpä kerroin hänelle. Työhaastattelussa tuli sitten tilanne, jossa häneltä kysyttiin, mitä hän yrityksestä tietää ja miksi hän sinne haluaa töihin. Hänhän kertoi - ja sai työn. :ahem:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös