Työyhteisöjen kulttuuri

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Lueskelin kirjaa, jossa oli eriteltynä hyvin monenlaisia työkulttuureja. Karkeasti ne jaettiin kaaosmaisiin ja vapaisiin sekä organisoituihin ja hierarkisiin. Kirjassa väitettiin, että kumpikaan kulttuuri ei itsessään ole toista parempi, vaan ratkaisevaa on se, kuinka se toimii. Kun työpaikalle valitaan työntekijöitä, on kirjan mukaan tärkeää valita työkulttuuriin sopiva työntekijä. Esimerkiksi hierarkiseen ja jäsenneltyyn kulttuuriin tottuneen on vaikea sopeutua kaaosmaiseen ja ehkä konfliktihakuiseen kulttuuriin.

Itselleni sopisi hyvin kaaosmainen ja voimakkaasti emootioiden ilmaisuun kannustava kulttuuri. Suomalainen työkulttuuri yleensä ottaen taitaa kuitenkin olla "järkevä". Ei erityisen pokkuroiva mutta ei myöskään mitä tahansa sietävä. Pomo on pomo ja niin poispäin. Vai miten on? Millainen on tilanne omalla työpaikallasi?

Minun työpaikkani ylin on perinteinen pomo, muistaakseni peräti upseerin poika. Suomen puolustusvoimistakaan ei löydy varmasti toista yhtä huonoa johtajaa. Kun johtamiskeinot ovat karjuminen ja uhkailu, niin ne keinot loppuvat täsmälleen siihen, kun se karjuminen ja uhkailu ei enää tehoa. On ollut tavattoman opettavaista huomata, että myös käytännön tason johtaminen vaatii paljon muitakin avuja kuin pelkkää organisointitaitoa. Mm. kunnioituksen ansaitseminen näyttää olevan tärkeää. Jos kunnioitusta ei pysty ansaitsemaan, niin silloin ei ole kyllä auktoriteettiakaan.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Meillä konsulttihommissa ei pomo-alainen suhde ole kovinkaan perinteinen. Osasyy siihen lienee se, että jos pomot alkaisi pomotella, niin konsultit vaihtaisivat maisemaa.. ja sehän ei olisi kivaa, koska koko yrityksen pääoma on juuri konsulteissa ja heidän asiakkaissa.
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Just kuuntelin kaverin tilitystä työpaikasta. Paikan pomo vaihtui, ja työilmapiiri muuttui kertaheitolla. Ennen oli kuulema melko vapaa ja sellanen luottamuksen ilmapiiri. Nyt työntekijöitä ja heidän tekemisiään kytätään ja tarkkaillaan, koko ajan tulee uusia määräyksiä.

Vielä joku aika sitten kaveri puhui aina tyyliin: "Taidan olla hullu, mutta tykkään töistäni", nyt tyyppi on hakenu uutta duunia monesta eri paikasta.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
312T4 sanoi:
Vihje: pysykää kaukana opettajanhuoneista:nope: :nope: :nope:
Sieltähän opettajat putkahtavat tunnin välein auktoriteetteina luokkiin mallikasvattamaan nuorempaa ikäpolvea. :dunno: :p
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Olga sanoi:
Sieltähän opettajat putkahtavat tunnin välein auktoriteetteina luokkiin mallikasvattamaan nuorempaa ikäpolvea. :dunno: :p
Siellä on kuule itseään täynnä olevaa porukkaa niin paljon, että ihan puistattaa:jaska:
 

gnz

Well-known member
Liittynyt
19.3.2002
Viestit
1015
Sijainti
espoo
312T4 sanoi:
Siellä on kuule itseään täynnä olevaa porukkaa niin paljon, että ihan puistattaa:jaska:
Miten tämä ilmenee?
 
Viimeksi muokattu:

Ilmari

Banned
Liittynyt
6.8.2003
Viestit
1939
Suomalainen on johdettavana todella hieman poikkeava. Herraviha on perinteisesti juurtunut kansanluonteeseemme syvälle. Sitä ei ole unohdettu vaikka työpaikoilla puhaltavat pääosin täysin erilaiset tuulet kuin aikaisemmin.

Nykyaikaisessa johtajakoulutuksessa korostetaan sitä että johtaja on alaistensa palvelija. Johtajaa myös kehotetaan laittamaan itsensä likoon. Tämä tarkoittaa sitä että työntekijöille annetaan reilu mahdollisuus arvioida esimiestään ja vaikuttaa hänen toimintaansa.

Johtajakoulutuksen opit eivät välttämättä realisoidu työpaikoilla. Pitää kuitenkin muistaa että makkarassa on aina kaksi päätä. Työntekijät muodostavat usein esimiehelle kasvottoman kollektiivin, jonka taakse mielipiteet piilotetaan. Kahvihuoneessa on selvä visio siitä kuinka asioita pitäisi hoitaa. Sitten kun on virallinen palaveri jossa kysytään mielipiteitä, kukaan ei avaa suutaan.
 
Viimeksi muokattu:

sooda

Alan Parsa
Liittynyt
25.1.2001
Viestit
5068
Sijainti
the real mid-west, Seinäjoki
Onneksi sellaiset johtajat jotka kuvittelevat käskyn tai pyynnön menevän sitää varmemmin perille, mitä kovemmalla äänellä sen esittää, ovat ainakin täällä pohjanmaalla vähenemässä.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
312T4 sanoi:
Siellä on kuule itseään täynnä olevaa porukkaa niin paljon, että ihan puistattaa:jaska:
Lukiossa arvostin hissan maikkaamme kovasti. Hän ei muuten viettänyt aikaansa opettajien huoneessa, vaan hänellä oli oma rauhallinen koppi. Muutaman kerran käydessäni kansliassa, kuulin huvittavia riitoja opettajien välillä. Yksi jopa kosketti minua:eek!: En kuulemma ollut sovelias kertomaan ysiluokkalaisille lukiosta ;) Kina päättyi siihen kun reksi (joka muuten heitti mut ulos siltä ainoalta tunnilta jota hän meille piti viiden minuutin kuluttua :D ) sanoi: tämä oppilas kuuluu koulun eliittiin jos minä niin sanon :thumbup: Sai hullu(!) ruotsin maikka nenilleen.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Ilmari puhuu asiaa.

ja pitää huomioida että työ työnä on myös muuttunut vuosien saatossa. Liukuhinha työhön varmasti sopiikin paremmin käskytys yms. systeemit mutta tänä päivänä työ kuin työ on yhä enemmän "asiantuntija" duunia ja jotta työntekijöistä saa parhaan hyödyn on työntekijän omalla "asenteella" suuri merkitys ja duunari on saatava motivoituneeksi hommaansa eikä se armeija-tyylillä onnistu (paitsi masokistien kohdalla).
 

Giffen:[

The Horned Reaper
Liittynyt
14.5.2004
Viestit
3000
Sijainti
unknown
Eihän pakolla mitään hyvää tule - kaikkein koviten töitä tekevät yksityisyrittäjät. Pakotus toimii pieniin lapsiin ja lahjonta isoihin.
 
Ylös