Örfil
Guest
Aeroflot teki liikevoittoa viime vuonna 200 miljoonaa, joista ylilentomaksuja muilta yhtiöiltä oli 300 miljoonaa.
Omaan nilkkaan jne...
Omaan nilkkaan jne...
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedjev kertoo, että maa aikoo ottaa käyttöön vastapakotteet käytännössä koko laajuudessaan.
Useiden uutistoimistojen mukaan vastapakotteet koskevat EU:sta ja Yhdysvalloista tuotavia elintarvikkeita kuten lihaa, kalaa, maitotuotteita ja kasviksia sekä hedelmiä. Niiden tuonti kielletään uutistoimistojen mukaan Yhdysvalloista, EU-maista, Kanadasta, Australiasta ja Norjasta. Medvedjevin mukaan tuontikielto alkaa tänään ja on voimassa vuoden.
Maidonjalostaja Valion vienti Venäjälle loppuu kokonaan maan määräämien vastapakotteiden takia.
”Vienti loppuu tästä hetkestä. Kaikki meidän tuotteet ovat vientikiellossa”, sanoo yhtiön Venäjän-markkinoista vastaava johtaja Mika Koskinen.
Vastapakotteet ovat yhtiölle kova isku, sillä Valio kuvailee verkkosivullaan Venäjää yhtiölle ”äärimmäisen tärkeäksi” markkinaksi. Viime vuonna yhtiön myynnistä jo liki viidennes tuli Venäjältä.
Aion jatkossa tukea mm. Valiota ostamalla ainoastaan heidän maitoaan. Myös muun ruoan kotimaisuuteen aion kiinnittää aiempaa suurta huomiota.
Itse aion tukea Valioa olemalla lähtöisin Turengista.
Ei muuten jää.Nyt jää Lidlistä osa tuotteista ostamatta.
Asiasta toiseen: Timo Soini tekee täysin kyseenalaista politiikkaa uikuttamalla pakotteista ja vaatimalla että ne sovitaan kahden kesken Venäjän kanssa.
Ai saakeli: että tapellaan niin että sovitaan että mä annan sulle litsarin tohon lakin lippaan ja sä lyöt mua takaisin huivilla, jookos?
Ikinä, toistan - IKINÄ en äänestä persuja. Tämä oli viimeinen niitti.
No nythän voi sitten niitä ylijäämäelintarvikeita halvalla Suomessa.
Asiasta toiseen: Timo Soini tekee täysin kyseenalaista politiikkaa uikuttamalla pakotteista ja vaatimalla että ne sovitaan kahden kesken Venäjän kanssa.
Ai saakeli: että tapellaan niin että sovitaan että mä annan sulle litsarin tohon lakin lippaan ja sä lyöt mua takaisin huivilla, jookos?
Ikinä, toistan - IKINÄ en äänestä persuja. Tämä oli viimeinen niitti.
Ei voi kun just oikeus kielsi myymästä liian halvalla.
Mahtaa Venäjää paljon kiinnostaa neuvotella erikseen yhdenkään EU-maan kanssa. Nauravat ulos heti kättelyssä.
Ikinä, toistan - IKINÄ en äänestä persuja.
Mahtaa Venäjää paljon kiinnostaa neuvotella erikseen yhdenkään EU-maan kanssa. Nauravat ulos heti kättelyssä.
Haluatko Tole tarkentaa että onko tonttu-ukon näköinen ukko Barroso, Schulz vai Van Rompuy? Ne kun on kaikki EU-instituutioiden puheenjohtajia (president).
Ashtonin sentään tunnistin.