jjv
Well-known member
- Liittynyt
- 4.5.2005
- Viestit
- 26943
Kuulostaa ihan meijän firman normi-ruokatunnilta.
Uteliaita kylän poikia kehotetaan kyltissä pysymään poissa.
Näinhän se on.Jotenkin näiden meidän skandinaavisten piirteiden on alunperinkin täytynyt syntyä. Jonkin tällaisen mutaation kautta se olisi tapahtunut kerralla.![]()
Siinä on kyllä dna loksahtanut kiinnostavaan sommitelmaan. Vai liekö feikkiuutinen? Tokihan noita aina silloin tällöin tapahtuu, mutta yleensä edeltäneissä sukupolvissa on ollut joku valkoihoinen (tai päinvastaisessa tapauksessa tummaihoinen). Noilla taas ei uutisen mukaan ole kummallakaan.
Kaksimielisesti ajatellen tästä voisi tulla mieleen jotain. :idea:....arvelee, että pöheikössä vilisee päivittäin noin 600 hippiä.
Veikkaan, että tuo maallisten ilojen puutarha imuroi leiriä ympäröiviin puskiin ja ryteikköihin viimeistään tuon uutisen jälkeen kaikki tervekätiset peräkammarinpojat 200 km säteeltä.
Järjetöntä, että tollaisen suunsoiton vuoksi ns. nettiyhteisö (ts. finninaamaiset teinit) kiusasivat lasta. Hyvä syy kieltää netti alaikäisiltä....http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010072012065166_ul.shtm
Tiistai 20.7.2010 klo 10.47
Jessi Slaughter -nimellä esiintynyt tyttö uhkaili pilkantekijöitään, jolloin nettiyhteisö "pahoinpiteli" tytön ja tämän perheen hermoromahduksen partaalle.
l
Järjetöntä, että tollaisen suunsoiton vuoksi ns. nettiyhteisö (ts. finninaamaiset teinit) kiusasivat lasta. Hyvä syy kieltää netti alaikäisiltä....
Jeps....Eikä pelkästään alaikäisiltä.
Alastomia hippityttöjä, sinne->
Järjetöntä, että tollaisen suunsoiton vuoksi ns. nettiyhteisö (ts. finninaamaiset teinit) kiusasivat lasta. Hyvä syy kieltää netti alaikäisiltä....
Eikö...no voi perkele....alimmainen linkki youtubeen toimi...Linkki ei toimi.![]()
No tiijä nyt jos ihan mahottomaksi menee. On sitä joskus karvoja syljeskelty toista päivää.Tykkäät siis runsaasta karvoituksesta?![]()
”Irakin sota on lisännyt terrorismin uhkaa Britanniassa”
ku
Tiedustelupalvelun entisen johtajan mukaan Saddamin uhka oli hyvin vähäinen.
Saddam Hussein oli hyvin vaatimaton uhka Britannialle ennen kuin Yhdysvaltain johtama liittouma aloitti Irakin sodan vuonna 2003. Hyökkäys Irakiin paitsi nosti terroriuhkaa Britanniassa myös radikalisoi maan nuoria muslimeja.
Näin Irakin sotaa ja sen perusteluja arvioi M15-tiedustelupalvelun entinen johtaja Eliza Manningham-Buller, joka todisti eilen tiistaina Lontoossa Irakin sotaa ja sen taustoja tutkivalle komissiolle...
Tähän tietenkin auttaa laajemmat valtuudet poliisille ja valvonta kaikessa.Nyt nämäkin sinänsä selvät asiat pääsevät julkisuuteen, kun on jo myöhäistä eikä ketään enää kiinnosta. Uutisoikohan HS ynnä muut mitään tästä?
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset...a-on-lisannyt-terrorismin-uhkaa-britanniassa”
Uusi Suomi sanoi:Naiseksi pukeutunut mies yllätettiin harrastamasta seksiä koiran kanssa Kuningas Henry VIII:n linnassa Englannin Cornwallissa.
33-vuotias transvestiitti oli kiivennyt koiran selkään koiran karattua omistajansa näköpiiristä.
Koiran omistaja oli kävellyt naisystävänsä seurassa suosittuna turistikohteena tunnetun vanhan linnan ympäristössä, missä he näkivät yksin norkoilevan transvestiitin. Parin nähtyään mies oli pinkaissut karkuun.
Yksi naisten ulkoiluttamista koirista oli karannut miehen perään. Kun naiset tavoittivat koiran, näkivät he miehen harrastavan seksiä koiran kanssa.
Linnan henkilökunta pidätti miehen ja hälytti poliisit.
Mies tunnusti tekonsa ja sai varoituksen julkisen siveellisyyden loukkaamisesta.
Tapauksesta kertoo brittilehti Telegraph.
Voi vittu. "Harrastamassa seksiä koiran kanssa"?!? Sitähän se on, kun raiskaa viatonta eläintä.