Vain elämää 2018

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Zoe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Dannyltä tuli kyllä hienoa tarinaa menneiltä ajoilta. Nuorempi polvi ei noista tiennyt mitään ja itsellenikin tuli ulkomaankeikat ja lainkuuliainen artistitalli uutena juttuna. Nuorista talenteista tiesin kyllä, mutta Rautavaara ja Tauno Palo olivat ylläreitä. Hyvä että kertoilee, vaikka joku mielensäpahoittaja nekin varmaan itsekehuksi tuomitsee.
 
Komppaan Webbistä. Aiheesta on Räni musiikkineuvos. Ja oonpahan nähnyt äijän livenä Armi-aikoihin Sally Albatrossilla. Mahd. vuosi 1989???
 
Minua on alkanut häiritä tässä ohjelmassa sellainen yliyrittäminen mitä aika moni harrastaa. Kun nuo eiliset esitykset katselin tuossa läpi niin aika monessa oli minusta tällaista teennäistä yliyrittämistä että pyritään saamaan mahdollisimman paljon huomiota pistämällä se alkuperäinen biisi ihan uusiksi lyriikoita myöden. Ei siinä, joskus jotkut onnistuvatkin tässä mutta yleensä tuloksena on noloa sekamelskaa kuten Wiskarilla ja Kasimirilla eilen. Siksi Terhi Kokkosen esitys oli minusta piristävä koska siinä ei yritetty mitään ylimääräistä, oli vaan otettu biisi täydellisesti haltuun ja vedettiin se tunteella ja kauniisti. Kun ei se muuta tarvitse. Ihan ylivoimaisesti paras esitys eilisistä.
 
En tiedä, pakko myöntää, että olen pitänyt aina Dannya vähän...tuota...hupiukkona. Mutta äijä, joka on ollut suositumpi kuin Olavi Virta* ja toiminut Tapio Rautavaaran pomona, ei nyt ehkä ihan turhake voi ollak'.

*Kuvitellaanpa tilanne, että samana iltana samalla lavalla esiintyvät Vesku Loiri ja Cledos. Kumman taputtaisit encoreen?
 
Danny on ikäisekseen yllättävän hyvässä vedossa kyllä. Ainakin mainosspotti lupaa, että häneltäkin saataisiin kuulla ihan asiallisia vetoja. Tarinat ja mielipiteet vain nostavat kunnioitusta miestä kohtaan. Tässähän alkaa vähän ymmärtää Erikaa.

"Hupiukkona" en todellakaan ole Dannya pitänyt, kehäraakkina ehkä. Ensi syksynä aikoo vetää vielä melko tiukkatahtisen keikkasetin, ja myönnän, että aidosti alkaa vähän kiinnostaa mennä miehen viimeiselle Imatra-keikalle.
 
Viimeksi muokattu:
Cledos ei sanonut mitään, niin piti katsoa youtubesta... Minuutissa oli 60 sekuntia liikaa. Voi vittu mitä paskaa.
 
Meinasin kans tarkistaa, mistä on kysymys, mutta ei taida tarvita.
 
Kaipa se Dannyn aliarvostus kumpuaa siitä, että sen lisäksi, että miekkonen on/oli täkäläisellä mittapuulla poikkeuksellisen komea ja puoleensavetävä jo luonnostaan, hän houkutteli yleisöä halpahintaisilla tempuilla ja satsasi akteissaan enemmän Amerikasta lainattuun kimallukseen ja muihin syvimpiä viettejä puhutteleviin ulkomusiikillisiin elementteihin kuin taiteelliseen sisältöön ja vaikutelmaan. Tai siltä se ainakin ulospäin näytti. Lisäksi Dannylla on huhupuheiden mukaan hirmuisen suuri *****, mikä ei voi olla herättämättä suunnatonta epäoikeudenmukaisuudentunnetta pienimunaisessa kansassamme.
 
Aliarvostus. Hmm... Miten Dannya aliarvostetaan? Jotku arvostaa, jotku ei ja minun tapaan monille ihan sama. Showta ja bisnestä menestyksellä. Hupaa kansalle. Ihan jees näin, mutta mitä lisäksi vaaditaan?
 
Tässä vaiheessa haluaisin sanoa, että en katso tätä ohjelmaa, enkä telkkaria muutenkaan.
 
Ylös