Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3780
Tässä joutuu Hallikainenkin ottamaan vanhoilla päivillä ihan (folio)hatun päästä, sen verran yllättävä ja kova suoritus märällä, intereillä koko kisa ja voittoon, vaikka olisi voinut ajatella että olisi jo ensimmäisellä kierroksella näyttänyt Totolle hanuria päästämällä autoja eteen kuten kuulemma jossakin yrityksissä työntekijät toimivat motivaatio-ongelmien myötä. Löytyi sitä motivaatiota kuitenkin ja ajettiin itselleen; Hamiltonin lähtöruutupenalty, paineeton tila, "nothing to lose" -mielentila, Verstappenin pitäminen takana märällä. Ehdottomasti yksi parhaimpia Bottaksen kisoja vaikka Hamilton ei ollut kärjessä sekoittamassa kärkihommia.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749

Koko viikonloppu oli Valtterilta kyllä paras mahdollinen. Paalupaikalta kilpailun voittoon halliten koko GP:tä alusta loppuun. Vielä siihen päälle ja kirsikkana kakkuun kilpailun nopein kierros.

FBV2Q8bX0AMDgTl.jpeg
VideoCapture_20210919-103511_resized.jpg
 
Viimeksi muokattu:

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Kun monet veikkasivat ennen kisan alkua Bottakselta romahdusta kosteiden olosuhteiden takia kisan aikana ja Maxin menemästä Bottaksen ohi viereltä. Niin itse veikkasin ennen kisaa että Bottas voittaisi kisan näytöstyyliin, heikoista odotuksista huolimatta. Ja niin siinä lopulta kävikin ja Bottas onnistui lunastamaan mahdollisuutensa täydellisesti itselleen tänään, ajamalla kenties uransa viimeisiä voittojaan. Ennen siirtymistään keskikasti tallille eli Alfa Romeolle ensi kaudeksi.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2906
Alfa sopimuksessa aika varmasti joku purkuoykälä, jos pääsee siirtymään isoom talliin.
Olisi ihab hienoa nähdä Vale Mäkillä.
 
Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Alfa sopimuksessa aika varmasti joku purkuoykälä, jos pääsee siirtymään isoom talliin.
Olisi ihab hienoa nähdä Vale Mäkillä.
Toivoisin iteki,et Bottas sais viel mahollisuuden yhestä isosta tallista..
 
Proderoch

Well-known member
Liittynyt
8.10.2017
Viestit
73
Toivoisin iteki,et Bottas sais viel mahollisuuden yhestä isosta tallista..
Todennäköisyydet aika pienet, mutta kieltämättä mäkki ois kova. Ja jos sopparissa on purkupykälä, niin kuka tietää. Riippuu tietenkin suoriutumisesta Alfalla.

Olisin mieluusti nähnyt Valen vielä ensi kauden Mersulla lähinnä täysin uusien autojen vuoksi. Tiedä vaikka Lewikseen nähden olisi ollut tasaisempaa.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5105
Hyvä että Bottas sai sen viimeisen voiton vielä raavittua kasaan. Minusta on kuitenkin liioittelua häneltä puhua tämän olleen yksi uransa parhaista kisoista. Eihän hän edes joutunut ajamaan tallikaveriaan vastaan, ja pitää muistaa se, että aika-ajoissa Hamilton oli aika selkeästi edellä. Kyllä Valtterin uran ensimmäiset voitot olivat paljon vakuuttavampia kuin tämä viimeinen.

Kymmenellä voitollaan Bottas varmistaa paikkansa sarjan parhaimpien kakkoskuskien listalla. Lähihistorian nimistä edellä ovat vielä Barrichello ja Massa 11 voitolla sekä David Coulthard 13 voitolla. Tilastoissa Bottas jakaa kuudennen sijan Ronnie Petersonin ja Gerhard Bergerin kanssa osiossa "eniten voittoja ilman mestaruuksia".
 
speedster?

Well-known member
Liittynyt
11.12.2007
Viestit
473
Siirto Mersulta pois hyvä liike, olisi saanut tapahtua aiemmin. Jotenkin on sellainen olo, että Toton jatkuvasti luoma paine ei ole tehnyt hyvää. Kun ei pomo luota, on kenen vaan vaikea tehdä työtään hyvin. Nyt kun Bottas on siitä vapaampi, on itseluottamus selvästi parantunut ja tulokset myös.

Nyt ei tarvittu mitään ”To whom it may…”- juttuja loppuun. Maalin jälkeinen radioviestintä kertoi minusta siitä, että nyt on ns. kasetti kasassa.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Siirto Mersulta pois hyvä liike, olisi saanut tapahtua aiemmin. Jotenkin on sellainen olo, että Toton jatkuvasti luoma paine ei ole tehnyt hyvää. Kun ei pomo luota, on kenen vaan vaikea tehdä työtään hyvin. Nyt kun Bottas on siitä vapaampi, on itseluottamus selvästi parantunut ja tulokset myös.
No, toisaalta edeltävä kisa oli ihan pannukakku, vaikka yhtä paineettomasti sai ajella.

Nyt kyllä hyvä onnistuminen. Pitkälti sellainen suoritus, joihin olisi pitänyt pystyä useamminkin mersu-uran varrella, turhan monesti on vaan jäänyt vajaaksi silloinkin kun on ns tarjottu tarjottimella voittoa.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Hyvä että Bottas sai sen viimeisen voiton vielä raavittua kasaan. Minusta on kuitenkin liioittelua häneltä puhua tämän olleen yksi uransa parhaista kisoista. Eihän hän edes joutunut ajamaan tallikaveriaan vastaan, ja pitää muistaa se, että aika-ajoissa Hamilton oli aika selkeästi edellä. Kyllä Valtterin uran ensimmäiset voitot olivat paljon vakuuttavampia kuin tämä viimeinen.

Kymmenellä voitollaan Bottas varmistaa paikkansa sarjan parhaimpien kakkoskuskien listalla. Lähihistorian nimistä edellä ovat vielä Barrichello ja Massa 11 voitolla sekä David Coulthard 13 voitolla. Tilastoissa Bottas jakaa kuudennen sijan Ronnie Petersonin ja Gerhard Bergerin kanssa osiossa "eniten voittoja ilman mestaruuksia".
Kaikkien aikojen ns. kakkoskuski on ehdottomasti Stirling Moss. Mies voitti 16 GP:tä, joista Monacon kolmesti. Ja vaikkei hän koskaan voittanut maailmanmestaruutta, sijoittui neljä kertaa pisteissä toiseksi ja kolme kertaa kolmanneksi. Taidoillaan olisu kyllä ansainnut tittelin.🏁
moss-png-1586700072.png3360.jpg
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
No, toisaalta edeltävä kisa oli ihan pannukakku, vaikka yhtä paineettomasti sai ajaa.
Jostain syystä (lattia) ei Mersu saanut kumpaakaan autoa kunnolla balanssiin. Lähellä ajaessa lähti keulasta pito. Ei tuo älyttömän hyvä ollut Istanbulissa Hamiltonilla, kun ohitukset mitä teki, tuli kaikki hitaissa paikoissa. Perezillä toimi paljon paremmin auto ruuhkassa.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Bttaksella on muuten vielä tällä kaudella aikaa ohittaa Rubens Barrichello podiumien määrässä. Rubensilla tällä hetkellä eniten podiumeja niistä kuljettajista, joilla ei ole maailmanmestaruutta. Rubensllla 68 podiumia Valtterilla nyt Turkin jälkeen 65 podiumia. Ennätys tämäkin
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Jostain syystä (lattia) ei Mersu saanut kumpaakaan autoa kunnolla balanssiin. Lähellä ajaessa lähti keulasta pito. Ei tuo älyttömän hyvä ollut Istanbulissa Hamiltonilla, kun ohitukset mitä teki, tuli kaikki hitaissa paikoissa. Perezillä toimi paljon paremmin auto ruuhkassa.
Samoin Perezin RB toimi jarrutuksissa huomattavasti paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
No, toisaalta edeltävä kisa oli ihan pannukakku, vaikka yhtä paineettomasti sai ajella.

Nyt kyllä hyvä onnistuminen. Pitkälti sellainen suoritus, joihin olisi pitänyt pystyä useamminkin mersu-uran varrella, turhan monesti on vaan jäänyt vajaaksi silloinkin kun on ns tarjottu tarjottimella voittoa.
Mitenkäs Hamiltonin ohitukset Shotsissa? Hamilton ei olisi sijoittunut merkittävästä paremmin ottaen huomioon Mersun ohituskyvyn. Siellä olisi tullut Mercedesille melkoinen esitys, jos molemmat olisivat ottaneet moottorirankun.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2906
Vale on suoriutunut huomattavasti Hamia paremmin viimeaikojen moottorirangaistusten aiheuttamista peräpään lähtöpaikoista.
Jännä, miten paljon vaikuttanut Alfalle siirtyminen. Mitähän olisi käynyt, jos Valella olisi ollut monivuotinen soppari Mesellä.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
Hyvä että Bottas sai sen viimeisen voiton vielä raavittua kasaan. Minusta on kuitenkin liioittelua häneltä puhua tämän olleen yksi uransa parhaista kisoista. Eihän hän edes joutunut ajamaan tallikaveriaan vastaan, ja pitää muistaa se, että aika-ajoissa Hamilton oli aika selkeästi edellä. Kyllä Valtterin uran ensimmäiset voitot olivat paljon vakuuttavampia kuin tämä viimeinen.
Tämä oli nimenomaan eka vahva märänkelin kisa Valtterilta. Se on jotain sekin.

Kaikkien aikojen ns. kakkoskuski on ehdottomasti Stirling Moss. Mies voitti 16 GP:tä, joista Monacon kolmesti. Ja vaikkei hän koskaan voittanut maailmanmestaruutta, sijoittui neljä kertaa pisteissä toiseksi ja kolme kertaa kolmanneksi. Taidoillaan olisu kyllä ansainnut tittelin.🏁
Pärjäsi täysin jopa Clarkille, kun heillä käsittääkseni tasaiset kalustot 60-luvun alussa.

Vale on suoriutunut huomattavasti Hamia paremmin viimeaikojen moottorirangaistusten aiheuttamista peräpään lähtöpaikoista.
Jännä, miten paljon vaikuttanut Alfalle siirtyminen. Mitähän olisi käynyt, jos Valella olisi ollut monivuotinen soppari Mesellä.
Pitkässä juoksussa vaan epätasaisempaa ja keskimäärin märissä kisoissa ero revennyt entisestään. Ja 2020 heti alkukauteen sai 2021 sopparinkin, ei siivittänyt mitenkään haastamaan Lewisiä.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5105
Kaikkien aikojen ns. kakkoskuski on ehdottomasti Stirling Moss. Mies voitti 16 GP:tä, joista Monacon kolmesti. Ja vaikkei hän koskaan voittanut maailmanmestaruutta, sijoittui neljä kertaa pisteissä toiseksi ja kolme kertaa kolmanneksi.
Moss ei koskaan ollut kakkoskuski. Hän oli tallinsa johtava kuljettaja ainakin MM-pisteissä mitattuna kaikkina kausina paitsi 1955, jolloin hän ajoi samassa tallissa MM:n voittaneen Fangion kanssa.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Moss ei koskaan ollut kakkoskuski. Hän oli tallinsa johtava kuljettaja ainakin MM-pisteissä mitattuna kaikkina kausina paitsi 1955, jolloin hän ajoi samassa tallissa MM:n voittaneen Fangion kanssa.
Joo. Sekoitin mielessäni kuljettajat, jotka ovat statukseltaan ikäänkuin kakkoskuskeja, niihin, jotka eivät ole koskaan voittaneet titteliä. Moss varmasti menestynein niistä, jotka eivät ole mestaruutta voittanut . Bottasta taas voi hyvin verrata vaikkapa Coulthardiin ja Barrichelloon.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Minun mielestäni Bottas,Barrichello ovat huippukuskeja, jotka olisivat voineet oikeassa olosuhteissa voittaa mestaruuksia. Mutta ongelma oli heillä se että heidän menestyksen tielle sattui heidän epäonnekseen ajamaan kaikkien menestyksempiä kuskeja tallikavereikseen, eli Schumi ja Hamilton. Jotka veivät heidän nenän edestä mestaruuksia vuosikaudet leikiten. Jonka takia oli valitettavasti Bottaksen ja Barrichellon tyytyminen hopealle mestaruuksien sijaan!
Ja kun katsoo kuinka ylivoimaisia olivat Ferrarit kausina 2002,2004 ja Mercedes 2014-2016,2020 niin kyllä olisivat voineet ainakin puolet kuskeista voittaa ykköskuski statuksella mestaruuksia. Niinä kausina.
 
Sekä Barrichello että Bottas ovat kumpikin erinomaisia kuljettajia. Senhän kertoo kummankin voittotilastokin jo. Kaksinumeroinen luku kummallakin GP-voitoissa. Parhaimmillaan Rubens pystyi voittamaan Michael Schumacherin yksittäisessä GP:ssä, kuten Silverstonessa 2003 Rubens ajoi mieleenpainuvan voiton . Ja samoin Valtteri pystyi Parhaimmillaan voittamaan Lewis Hamiltonin, kuten Azerbaidzhanin GP 2019 ja USA:n GP 2019 osoittavat. Huono kuski ei voita edes hyvällä autolla kilpailua.

Ongelmana heillä oli se, että jossain kauden vaiheessa tulee notkahdus suorituskyvyssä. Jos haluaa maailmanmestaruuden voittaa, sitä ei saa tulla. Esim. Michael Schumacher ja Mika Häkkinen erottuivat tiimikavereistaan Barrichellosta ja Coulthardista siinä, että tällaista suorituskyvyn laskua ei tapahdu kesken kauden.

Michael Schumacher sanoi aikanaan jossain haastattelussa, että 'ykköskuskin kohtelu on ansaittava.' Ja niinhän se on. Mutta jos lähtökohtaisesti kakkoskuskina oleva onkin parempi, kuin ykköskuski, asetelma helposti muuttuu. Nimittäin Binotto sanoi Leclercin tiimiin palkatessaan, että 'Vettel on meidän ykköskuski'. Mutta kun Leclerc olikin nopeampi, asetelma tiimissä muuttui.

Barrichello sai Ferrarin jälkeen yrittää voittaa mestaruuden vielä Brawn GP:llä. Mutta tiimikaverina ollut Button voitti sen Rubensin sijasta.

Silti Barrichello ja Bottas ovat kumpikin erittäin tärkeitä kuljettajia tiimilleen. Kumpikin auttanut omaa tiimiään voittamaan valmistajien mestaruuden useana vuonna🏁
 
Ylös