Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Fredin menetys Ferkulle oli varmaan pahin käänne koko jutussa. Siitä alkoi tallin aivan uskomaton sekoilu,.mutta toisaalta Ferkun sekoilun loppuminen.

Vielä olisi pieni mahdollisuus. Zhou onnistui pitämään renkaansa kisamitalla kunnossa, tosin Valen avustuksella, kun tämä testasi taktiikan, mutta jospa olisi joku mahis vielä huomenna, vaikka tuskin samanlaista showta keskeytyksen ja rankkujen kanssa tulee olemaan
 
Eipä Bottaksella mitenkään älyttömästi niitä vaihtoehtoja ollutkaan Mersulta lähtiessä.
 
Red Bullin kannattaisi ehdottomasti harkita Bottaksen palkkaamista ensi kaudeksi. Parempaa kakkoskuskia heidän tarpeisiinsa ei löydy sen enempää gridiltä kuin reservistäkään. Bottas on varmasti varikon varmin kuljettaja, kun puhutaan siitä, että auto tuodaan tasaisen varmasti maaliin ja lyleensä vielä hyvillä sijoilla (jos auto vain siihen kykenee). Vale on pidetty, leppoisa ja herrasmies, joka ei aiheuttaisi draamaa tallin sisällä eikä sen ulkopuolella. Lisäksi uskon, että hän tulisi hyvin toimeen Maxin kanssa. Max osaisi varmasti arvostaa Bottasta siitä, että ei sikailisi ja varmasti auttaisi häntä silloin kun sitä pyydetään ilman itkemistä. Tämä toisi talliin kun talliin harmoniaa kuljettajien välille ja varmasti myös hyvää henkeä, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Bottaksen kanssa myös valmistajien mestaruus olisi taas realistisesti tavoiteltavissa, sillä hän pystyisi tasasen varmasti ajamaan pisteet, joita odotetaan. Vale ei tietysti voittaisi Maxi, mutta ei voittaisi kyllä kukaan muukaan Maxin tallikaverina.

Toki tilanne muistuttaisi Bottaksen aikaa Mercedeksellä: hän olisi jälleen ykköskuskin rinnalla selvänä kakkosena, ja tallikaverina olisi yksi kaikkien aikojen nopeimmista kuljettajista. Asetelma imissä olisi käytännössä mahdoton voittaa MM. Silti Bottas pystyisi todennäköisesti ottamaan yhden tai kaksi voittoa ja ennen kaikkea keräämään niitä tärkeitä pisteitä – toisin kuin Checo tai kukaan muukaan realistisesti Checon tilalle kaavailluista kuljettajista.

Rehellisesti sanottuna en näe mitään järkevää syytä, miksi Red Bull ei harkitsisi ja testaisi Bottas-korttia.
 
Viimeksi muokattu:
Rehellisesti sanottuna en näe mitään järkevää syytä, miksi Red Bull ei harkitsisi ja testaisi Bottas-korttia.

Mainehaitta. Markkina-arvoton kuski, joka ei kelvannut häntäpään talleillekkaan niin miksi kärkitalleja kiinnostaisi. Olisivat voineet napata Sainzinkin, mutta ei kinostellut, joten tässä vaiheessa Bottaksen kiinnittäminen olisi noloa kärkitallille.
 
Niin ja viisi valmistajien mestaruutta. Enemmän valmistajien mestaruuksia kuin Vettelillä. Mutta Valtterin olis kuitenkin kannattanut lopettaa kauden 2021 jälkeen. Silloin hänet olisi muistettu juuri noista ylhäällä luetelluista asioista. Nyt hänet tullaan muistamaan pisteettömästä viimeisestä kaudesta.
Tuskinpa sentään.
 
Toivottavasti Valtteri ajaisi huomenna pistesijoille. Hyvistä lähtöasetelmista lähtee kisaan.
 
Valto ja hyvät lähtöasetelmat. Jos on kympin sakissa vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen niin on jo hyvä suoritus.
 
Mainehaitta. Markkina-arvoton kuski, joka ei kelvannut häntäpään talleillekkaan niin miksi kärkitalleja kiinnostaisi. Olisivat voineet napata Sainzinkin, mutta ei kinostellut, joten tässä vaiheessa Bottaksen kiinnittäminen olisi noloa kärkitallille.
Veikkaan, että Saintzin tulon esti Verstappen ja Helmutti. Ei ilmeisesti tulleet kovin hyvin toimeen kun ajoivat tallikavereina. Helmuttihan on kertonut, että Sainzin aika päättyi "myrkyllisen" suhteen vuoksi Maxin kanssa.

"Asked why his time as part of the Red Bull programme came to an end, Marko told Marca: "The atmosphere between those two was quite toxic at Toro Rosso. "

Bottaksen kanssa tätä vaaraa tuskin tulisi, uskon että Valtteri tulee kaikkien kuskien ja myös tilanteiden kanssa toimeen ilman että aiheuttaisi mitään spektaakkelia tai draamaa. Eli edelleen kantani on, että Red Bull ei oikein parempaa vaihtoehtoa ensi kaudelle kakkoskuskiksi voisi saada.
 
Jos vaihtoehdot ovat Perez, Tsunodalta pataan ottava keltanokka ja Bottas, niin eiköhän Bottaksesta näistä vähiten koidu mainehaittaa.
 
Niin ja viisi valmistajien mestaruutta. Enemmän valmistajien mestaruuksia kuin Vettelillä. Mutta Valtterin olis kuitenkin kannattanut lopettaa kauden 2021 jälkeen. Silloin hänet olisi muistettu juuri noista ylhäällä luetelluista asioista. Nyt hänet tullaan muistamaan pisteettömästä viimeisestä kaudesta.
Varmaan, jos on joku valikoiva muisti. Tuskin muuten. Onko kausi muuten jo ohi?
 
Todella harva on osannut tai halunnut lopettaa uransa huipulla. Ei kuitenkaan taida olla montaa gp-voittajaa, joiden uran olisi päättynyt pisteettömään kauteen. Mieleen tulee Kovalainen ja Trulli sekä 90-luvulta Thierry Boutsen.

Pidän kyllä peukkuja, ettei Bottas päädy samalle listalle. Toivottavasti Bottas painaa tänään röyhkeän railakkaasti ja kyynerpäät ulkona.
 
Viimeksi muokattu:
Jos vaihtoehdot ovat Perez, Tsunodalta pataan ottava keltanokka ja Bottas, niin eiköhän Bottaksesta näistä vähiten koidu mainehaittaa.
Kyllä itsekin haluaisin nähdä Bottaksen Red Bullilla, mutta epäseksikäs vaihtoehto tuo vain olisi. Bottas on kolkutellut jokaisen tallin ovea saaden pakit. Totta kai Red Bull haluaisi onnistua junioriohjelmansa avulla eikä dyykata roskiksia, jotka ei kelvanneet kellekään.
 
Varmaan, jos on joku valikoiva muisti. Tuskin muuten. Onko kausi muuten jo ohi?
Ei ole ihan vielä ohi. Ei kuitenkaan mikään kovin suuri luotto ole Valtterin startteihin ja kisasuorituksiin. Jos onnistuu tuosta lähtöruudusta pisteille ajamaan, niin siinä tapauksessa annan täyden tunnustuksen hänelle.
 
Tsemppiä Bottakselle uran viimeiseen pistejahtiin. Lähtökohdat pisteille ovat hyvät, mutta ei nuolaista ennenkuin tipahtaa.
 
Ylös