Vapaan vaalipäivää & tulosilta live, E2015

Käytin äänioikeuttani


  • Äänestäjiä yhteensä
    54

Pakokaasu

Banned
Liittynyt
29.3.2015
Viestit
454
Joku pikakuukkeloija varmaan löytää Vihreitten visiot vuoteen 2115. Sadan vuoden päähän visiointi vaatii aikamoista kristallipalloa, mutta saahan sitä sanoa vaikka että asumme kuussa.
Rinteen kommentti oli, että on hölmöä edes miettiä mikä maapallon tila on sadan vuoden päästä, koska ei olla silloin enää elossa. Tuota möläytystään sitten selitteli myöhemmin, että tarkoittikin jotain muuta. Lausunto oli järkyttävän typerä. Ei siihen Vihreiden näkemykset tulevaisuudesta vaikuta millään tavalla.

Tähän päälle vielä Rinteen kommentointi Urpilaisen aloittamasta pj-kampanjasta selittelyineen, niin voi vaan miettä mm-kisahengessä, että taivas varjele mitä sieltä vielä tulee.
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Nykyisenkaltaisen demokratian ongelma on se, että jos poliitikko perustaa päätöksentekonsa tieteelliseen analyysiin, joka tähtää pitemmälle kuin pari vaalikautta, ei hän todennäköisesti enää ole nauttimassa ajamansa politiikan hedelmistä suosion muodossa. Uran kannalta on järkevämpää ajatella lyhytnäköisesti Rinteen tyyliin. Harva on kuitenkaan niin tyhmä että julkisesti sen kaikille ilmoittaa.
Poliitikkoa ei rangaista siitä että hän tekee päätöksen, jonka haittavaikutukset näkyvät parinkymmenen vuoden päästä.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Yhteiskuntasopimusta ei sitten synny. Asia on loppuunkäsitelty.
Hangonpoika taustoittaa:
- Työntekijät olivat valmiit kantamaan vastuuta kovallakin hinnalla, mutta nyt hinta palvelussuhteen ehtojen heikennyksistä oli kohtuuton ja epäsuhtainen. Palkansaajille luvassa oli konkreettisia heikennyksiä mutta vastapaino näille jäi liian heiveröiseksi, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Hänen mukaansa työnantajien vastuu työntekijöiden muutosturvasta irtisanomistilanteissa tai työelämän kehittämisestä ei muodostunut tarpeeksi vahvaksi.

- Haarukka palkansaajien ja työnantajien vastuunkannon välillä oli liian suuri. Lisäksi kyse oli niin suurista ja fundamentaalisista muutoksista, että niistä ei voi sopia näin nopeassa aikataulussa, Fjäder sanoo.


Akava on kuitenkin valmis jatkamaan keskusteluita ja toimia Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi.

- Työttömien määrä hätyyttelee huolestuttavaa vauhtia jo puolta miljoonaa. Tämä on taloudellinen ja liian monelle myös inhimillinen tragedia, jonka pysäyttämiseksi meidän kaikkien on toimittava ja oltava valmiita maksamaan. Tämän vuoksi keskusteluita ja yhteistyötä on jatkettava mahdollisimman pian, Fjäder toteaa.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Mitäs siinä nyt työnantajilla ollessa ja heikennyksiä esitellessä kun irtisanominen jo aiemmin halpaa ja helppoa.

Vastapainoksi vaan jaksamisia.


Joku voisi jo suuttua.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Toki Rinne olisi voinut heittää peruspoliitikkoläppää, että sadan vuoden päässä siintää maailmanrauha, puhdas ympäristö, kaikille töitä, käsilaukun väriin sopiva chihuahua ja jääkiekkoilija poikakaveriksi...tai

Ei sillä, en pidä Rinteestä.
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Minusta tuntuu, ettei sitä aivan loppuun taputeltu vielä. Kepun tavoite on tehdä leikkaukset kuuden vuoden aikana, niin taisi olla demareillakin ja persuilla, kokkareilla neljässä vuodessa. Jos/kun työmarkkinajärjestöt ja hallitus päättävät jatkaa neuvotteluita puolen vuoden - vuoden päästä, olisi edelleen saavutettavissa hyötyjä.

Yhteiskuntasopimuksen aikataulu oli todella tiukka. Väännettinhän eläkesoppaakin aikanaan vuosia. Stubbi jo tuskastui, mutta lopulta ratkaisu tuli.

Sibbe toisaalta näytti järjestöille kaapin paikan, ja hyvin selvästi. Jos ette pysty sopimaan, hallitus päättää siten kuin hyväksi näkee. Siihen sitten sopeudutte. Toistaiseksi ei ole paheksuttu. Kun Aleksanteri Tuppulainen tuskaisena tokaisi, että konsensus on kuollut, lynkattiin hänet välittömästi....
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Aivan hajahavaintona tuli mieleen veronkiertokysymys. Siis se, että erityisesti suuryritykset harjoittavat erittäin agressiivista verosuunnittelua. Siirtelevät rahojansa maasta toiseen ja verot lopulta maksetaan veroparatiisissa, ja mahdollisimman vähän siis. Tätähän on pidetty erittäin suurena ongelmana, niinkuin se tietysti onkin. Hiljattain, ennen vaaleja kuuntelin veroprofessori Niskakankaan pitkää haastattelua. Hänen arvionsa mukaan Suomen menetys ei sittenkään olisi aivan kauhean suuri, kenties enemmän kuin 500 miljoonaa, mutta tuskin miljardia.

Esim. Esko Seppänen on jaksanut pitää aiheesta älämölöä, toki vuosikymmeniä vanhaan jargoniinsa tukeutuen. Suurpääoma vie ja riistää ja on syyllinen liki kaikkeen pahuuteen. Seppäsen arvio on tainnut liikkua useissa miljardeissa. Jotenkin professorin argumentointi vaan vaikutti luotettavammalta...
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Yhteiskuntasopimusta ei sitten synny. Asia on loppuunkäsitelty.
Tuo saattoi tarkoittaa samalla sitä, että SDP jää oppositioon, koska nyt keskusta ei enää tarvitse SDP:tä hallitukseen ainakaan tuon yhteiskuntasopimuksen läpi saamiseksi.

Näillänäkymin SDP pääsee hallitukseen vain jos Sipilä katsoo keskustan pystyvän ajamaan tavoitteitaan helpommin läpi SDP:n kuin kokoomuksen kanssa, tai jos Sipilä päättää jostain syystä jättää perussuomalaiset ulos hallituksesta.
 

Vesku

Maatalousneuvos
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
5795
Kylläpä niin nyt. Jos tuo kirjallinen perustelu on oikea syy- ettei sitä voi tehdä-, niin voi perseen suti. ja pulloharjat päälle. Varsin pieni uhraus, jos vaikka pekkaset olisi poistunee tai vaikka puolittuneet työntekijöiltä..
Mikä siinä on vaikeaa tai pelottavaa. Nykyajan some? jos kirjataan vaikka " henkilö ei omaa riittäviä taitoja kyseisen työn tekemiseen ja työyhteisön toimintatapoihin sopeutuminen on puutteellista" tms vastaavaa jargonia, niin pelätäänkö, että niitä aletaan levittelemään somessa? Ja työnantaja saa syyt niskoilleen.
Pitäisikö kirjallisen dokumentoinnin työnantajan sitten jotenkin todistaa tms??
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Aivan hajahavaintona tuli mieleen veronkiertokysymys. Siis se, että erityisesti suuryritykset harjoittavat erittäin agressiivista verosuunnittelua. Siirtelevät rahojansa maasta toiseen ja verot lopulta maksetaan veroparatiisissa, ja mahdollisimman vähän siis. Tätähän on pidetty erittäin suurena ongelmana, niinkuin se tietysti onkin. Hiljattain, ennen vaaleja kuuntelin veroprofessori Niskakankaan pitkää haastattelua. Hänen arvionsa mukaan Suomen menetys ei sittenkään olisi aivan kauhean suuri, kenties enemmän kuin 500 miljoonaa, mutta tuskin miljardia.

Esim. Esko Seppänen on jaksanut pitää aiheesta älämölöä, toki vuosikymmeniä vanhaan jargoniinsa tukeutuen. Suurpääoma vie ja riistää ja on syyllinen liki kaikkeen pahuuteen. Seppäsen arvio on tainnut liikkua useissa miljardeissa. Jotenkin professorin argumentointi vaan vaikutti luotettavammalta...
Miljardeissa nuo kaikki näkemäni luvut pyörineet, tai sitten luen vain Seppäsen juttuja. Eduskunnan Tarkastusvaliokunnalta kopsattu pätkä "tarkoista" lukemista.
Tarkastusvaliokunnan mietinnössä (TrVM9/2010 vp), joka valmistui neljä vuotta sitten vaalikauden lopussa ja joka pohjautui tutkimukseen Suomen kansainvälistyvä harmaa talous (Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisuja 1/2010), pyrittiin arvioimaan harmaan talouden laajuutta. Mietinnössä todettiin, että Tilastokeskus arvioi vuonna 2008 harmaan talouden määräksi runsaan yhden prosentin bruttokansantuotteesta, Maailmanpankki arvioi vuonna 2010 sen olevan 18,5 % ja tutkimus päätyi arvioimaan harmaan talouden kokonaismäärän vuonna 2008 noin 6,9 %:ksi bruttokansantuotteesta. Jo tuolloin tarkastusvaliokunta piti kiistattomana, että harmaan talouden laajuuden mittaamiseen sisältyy epävarmuustekijöitä ja virhemahdollisuuksia.

Valiokunta on myös nyt pyrkinyt selvittämään harmaan talouden kokoa ja pyytänyt kuulemiltaan asiantuntijoilta arviota harmaan talouden koosta, harmaan talouden tietoperustasta ja harmaan talouden torjunnasta saaduista euromääräisistä hyödyistä. Asiantuntijoiden käsitykset olivat melko yhteneväisiä eli veronkierron määrän mittaamisen todettiin olevan erittäin vaikeaa, ja vain yksi asiantuntija antoi konkreettisen arvion. Virenin (2013) verotarkastusten perusteella tekemä arvio harmaan talouden arvosta on alle kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Luotettavien arvioiden saamiseksi tarvitaan asiantuntijoiden mukaan hyvin suunniteltu tutkimusasetelma. Luotettava arvio toimenpiteen vaikutuksista voi perustua vain siihen, että pystytään uskottavasti arvioimaan, mitä olisi tapahtunut ilman toimenpidettä. Tämä edellyttää viranomaisten ja tutkijoiden välistä yhteistyötä. Vaikutukset eivät rajoitu vain verotulomenetyksiin, vaan heijastuvat myös talouden toimintaan.
1-18,5% BKT:sta on ihan hyvä haarukka, jonka pohjalta lähteä arvioimaan.
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Isojen yritysten verosuunnittelu on ongelma kaikille maille, koska ne eivät lopulta maksa veroja oikein minnekään. Tosin eivät sitä tee läheskään kaikki isot yritykset, vaan osa..

Joka tapauksessa globaalissa ympäristössä korjauksia on vaikea tehdä, koska se vaatisi lukuisten maiden keskinäistä koordinaatiota ja päätöksiä.

Suomi toki voisi olla etulinjassa ja pistää homman kuriin kerralla. Seuraus kuitenkin olisi monikertaiset menetykset hyötyihin nähden. Yritykset kun ovat vapaita liikkumaan.

Ei ole helppoa ratkaisua tähän pulmaan..
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Voidaan toki aloittaa kilpailu siirtyen nollaverotukseen ynnä Kiinan palkkatasoon. Kaikki voittaisivat.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Ehkä tuohon on lähivuosina tulossa edes jotain muutosta.
Perustan toivoni siihen että Usassa, jossa ennen ovat suuryritykset saaneet niin vapaasti mellastaa, on finanssikriisin aikana/takia otettu nuo veronkiertoasiat suurennuslasin alle. Ja kun ovat vielä käyttäneet taikasanaa patriotic verojen asianmukaisessa hoitamisessa, niin kyllähän siitä tulee painetta pahisten niskaan.
Ja kun Usa tekee muutoksia, niin Euroopankin on helpompi kiristää otetta. Yksin on paha sätkiä, mutta jos kaksi merkittävää talousaluetta toimii yhdenmukaisesti, on konnien päivät luetut ja he saavat tuta.
Kunnes sitten suuryritysten lobbaama TTIP tulee ja tuhoaa.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Vaikka tuo verosuunnittelu saataisiin kuriin, niin se ei itsessään ratkaisisi talouden ongelmia.

Pitää muistaa, että verosuunnittelun "ansiosta" monet yritykset pystyvät kilpailemaan paremmin ja epäreilummin. Jos verot tulisikin täysimääräisenä maksuun, niin se varmasti haittaisi liiketoimintoja siten, että väkeä lentäisi pihalle ja toisaalla verotulot laskisivat.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Jänniä lukemia nuo harmaan talouden tutkinnat antavat. Millä sen selittää, että ulkomaiset instanssit saavat kymmenkertaiset lukemat kotimaisiin tutkimuksiin verrattuna? Itse heitin tuon 7,5 miljardiani Talsan jutussa olleisiin Eurostatin tilastoihin nojautuen.
 
Ylös