vBulletin 4 -kehitystyö ja palaute

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24214
Sijainti
lappeen Ranta
No niinpä on. Hieno homma. Onkohan ollut jo päivityksen alusta asti?
Kyllä se siellä on koko ajan ollut. Hiton hankala vaan uudesta paikasta tuttuja toimintoja klikkailla, mutta milläpä muulla keinolla sitä ohjelman käyttäjille ilmaistaisiin, että uusi versio on tässä nyt, kuin laitamalla ennen oikeassa yläkulmassa ollut namiska vasempaan alanurkkaan.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Edelleen kännykkä käytössä nyppii näppäimistön vaikea taikominen käyttöön sekä pienet sivunumerot, jotka vielä ovat joskus ihan eri kohdassa keskenään. Se toikin perustajan nikki taas on liian isolla ja nakkisormi osuu siihen.
Kokeilitko sitä mobiiliulkoasua? Siinä oleva tekstieditori ainakin minun Lumiassa toimii moitteettomasti.


Siinä olis Antille sitten toive, että kun kaikki tässä oikeassa ulkoasussa saadaan kuntoon, niin voisi tuota mobiiliasua päivittää väritykseltään tätä vastaamaan. Mutta se ei tosiaankaan ole kiireellinen.
 

Ria

Jäässä
Liittynyt
17.10.2001
Viestit
3230
Miksi? Saahan sen laitettua, ettei näy sivun alareunassa eikä pallukastakaan näy paikalla olo.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Pitäiskö ton searchin nyt siis toimia vai enkö mä vain osaa? Mulla herjaa mm. "This type of file can harm your computer Do you want to keep blank anyway" eikä kyllä löydä yhtikäs.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Pitäiskö ton searchin nyt siis toimia vai enkö mä vain osaa? Mulla herjaa mm. "This type of file can harm your computer Do you want to keep blank anyway" eikä kyllä löydä yhtikäs.
Ei:
blank.html taisi olla vb:n bugi.
Hakuindeksin rakennus kesti monta tuntia ja tuotti sitten virheilmoituksen. Se pitäisi tehdä uudelleen palsta suljettuna.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Kuvien automaattinen skaalaus ei taida olla käytössä? Saiskos sen takaisin?
 

Antti

Administraattori
Ylläpitäjä
Liittynyt
27.12.1998
Viestit
1967
Sijainti
Suomi
Se on nyt säädetty 900 pikseliin

 
Viimeksi muokattu:

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Kokeilitko sitä mobiiliulkoasua? Siinä oleva tekstieditori ainakin minun Lumiassa toimii moitteettomasti.


Siinä olis Antille sitten toive, että kun kaikki tässä oikeassa ulkoasussa saadaan kuntoon, niin voisi tuota mobiiliasua päivittää väritykseltään tätä vastaamaan. Mutta se ei tosiaankaan ole kiireellinen.
Komppi myöskin täältä mobiiliulkoasulle. Sitä käyttämällä WP8 Lumpparissa viestien kirjoittelu toimii moitteetta. Ja mikä parasta, niin tietokoneella foorumia käytettäessä näkyy kuitenkin ihan tuo normaali ulkoasu, elikkä ulkoasuvalinta lienee jotenkin laitekohtainen.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18208
Forum vaikka kiinni siksi aikaa, että saadaan haku kuntoon. Kuka noita uusia viestejä jaksaa lukea, kun kaikki parhaat on jo kirjoitettu, mutta nyt niitä ei löydä.
 

DSQ

Elossa
Liittynyt
5.11.2012
Viestit
5377
Sijainti
Huumorin tuolla puolen
Yhtä asiaa olen kaivannut, nimittäin mahdollisuutta merkata viestiketju luetuksi toikin nimen vieressä olevasta kirjekuoresta. Tämä ominaisuus on muun muassa Areenalla käytössä. Ei liene olevan oletusasetus?
 

P1 Rai

West Coast
Liittynyt
3.6.2013
Viestit
3027
Sijainti
Siellä
Saisikos tuota kuvan leikkausta siten, että se ottaa jokasuunnsta pois pikseleitä. Ikävää jos kuva menee keskeltä poikki.
 

Antti

Administraattori
Ylläpitäjä
Liittynyt
27.12.1998
Viestit
1967
Sijainti
Suomi
Bottas-kuva pieneni ainakin ihan oikein.

Hakuindeksin teko kestikin sen verran kauan että laitan sen joku ilta raksuttamaan niin että olisi aamulla valmis.
 
Ylös