Harvemmin raportoidaan onnistuneista operaatioista, joten tehdääs sellanenkin vaihtelun vuoksi.
Tänään tuossa 12 tuntia sitten oli poistoaika. Poistivat vasemmalta puolelta alhaalta yhden viisaudenhampaan ja ylhäältä toisen kera "lisähampaan". Ilmeisesti tuo lisähammas oli vain joku pienempi kappale, jonka sai yläviisurin jättämän aukon kautta revittyä poies.
Leikkausvermeet pistivät valmiiksi, mutta kaikki lähtivät sitten kuitenkin ihan vetämällä. Puudutusta oli oikein reippaasti, joten sikäli kivuton operaatio. Alaviisurin tapauksessa kyllä vähän epäilytti, että kestääkö leuka tollasta repimistä.
Operaatio oli tosi nopea... 11:10 asetuin penkille makuulle ja kun saivat otettua leikkaussuojukset pois, niin katsoin kännykästä kellon olevan 11:30. Kymmenen minsaa vielä makoilin siinä, että veri hyytyisi paremmin. Toiset kymmenen minsaa istuskelin odotushuoneessa vielä ennen kuin lähdin jolkottelemaan auton suuntaan. Eiku kävinhän mä vessassa ennen sitä.
Puudutuksen yhteydessä antoivat myös jonkun pitkävaikutteisen kipulääkkeen. Lääkitys on sikäli toiminu hyvin, että vielä klo 17 (jolloin nukahdin sohvalle) oli vielä alahuuli turtana eikä nyt vieläkään oikeen minkäänlaista kipua ole ilmennyt. Saa nähdä iskeekö sitten yön aikana. Otin nyt kuitenkin varmuudeksi kipulääkkeen, jotta pääsee aamulla töihinkin.
Oireina siis toistaiseksi ollut lähinnä verenmaku suussa. No ehkä noi 2,5 tunnin päikkärit voi myös oireeksi myös laskea, en viime viikkoina muutoin ole päikkäreitä ottanut.
Edit: Niin joo ja tosiaan noi oli mun vikat viisurit nyt sitten eli aiemminkin niitä on poisteltu. Viimeksikin aika kevyesti lähtivät, mutta pientä kipua oli saman päivän iltana. Ei ainakaan erityisempää mieleen ole jäänyt.