Kiitos!
Nyt olen kotona.
Toissayönä heräsin puolenyön aikaan siihen, että tärisin horkassa. Pian alkoi puristaa yläselkää ja rintakehää, enkä saanut kunnolla henkeä. Tunnin siinä käppäilin kämppää ympäri, sitten oksensin 14 kertaa. Pian sen jälkeen tuntui "puukot" yläselässä keuhkojen kohdalla ja tuntui myös, kuin vyötä olisi kiristetty keuhkojen ympärillä.
Lopulta makasin maassa ja haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla, ja ajattelin, että sydänkohtaus tms. tai että tästä en selviä, ja voimia soittaa vain yksi puhelu. Ambulanssia en soittanut, koska käytännön asiat eivät olisi järjestyneet, vaan soitin veljelle, joka oli paikalla muutamassa minuutissa (asuu tien toisella puolella) vara-avaimen kanssa. Hän organisoi heti ambulanssin ja avasi alaoven miehistölle, veljen avokki piti huolta pikkulikasta ja mun porukat hälytettiin paikalle. Tyttö mummolaan, minusta otettiin sydänfilmi jo kotona. Kuunneltiin keuhkot ja katsottiin happisaturaatiot.
Ambulanssilla Hyvinkään sairaalaan, siellä hilpeä päivystäjä sanoi kuunneltuaan kehkot, että mee kotiis vaan, ei kuulu rohinaa tms. Ihmettelin, että siis ilman verikokeita ja röntgeniä!!!! Ei muuta kuin Kelasitoumuksella taksiin, ja menin yöksi porukoille. Aamulla kipu paheni, ja mut kuskattiin takas sairaalaan kera tutkimusvaatimusten. Olin koko eilisen päivän kiinni sydänmonitorissa ja muissa piuhahässäköissä. Verta otettiin ja selvitettiin maksa- ja munuaisarvot, nestetasapaino jne. Keuhkoröntgen.
Sairaala-aikana vointi koheni niin, että mut päästettiin kotiin, tulehdusarvot koholla, natriumit hieman alle raja-arvojen, muuten kaikki kunnossa, diagnoosi tuntematon. En ole saanut vielä veriviljelyn tuloksia. Olen penisilliinikuurilla.
Sanoivat, että saattaa liittyä viisurinpoistoon. Jos mun kuume nousee lääkekuurista huolimatta, joudun päivystyksenä takas.
Kiitos tsemppauksesta vielä kerran!