Visaliiga osa V - joulu

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Samat säännöt kuin aiemmin. Vastausten viimeinen jättämisajankohta on 17.12. klo 23:59. Vastaukset valkoisella tekstillä, kiitos.

1. Milloin joulua alettiin viettämään nykyisenä ajankohtana ja kuka julisti ko. Ajankohdan viralliseksi jeesuksen syntymäjuhlaksi? (vuosiluvusta 10 vuoden tarkkuudella ½ pistettä ja nimestä ½p)
2. Mitä tapahtumaa pidetään kaupallisen jouluperinteen alkuna? Mikä tapahtuma ja milloin? (½ ja ½)
3. Minkä niminen oli vanhassa pakanallisessa Suomessa joulupukin edeltäjä ja millaiseen asuun hän pukeutui? (½ ja ½)
4. Mikä on allaolevan hahmon nimi?

5. Minä vuonna ensimmäinen painettu adventtikalenteri tuotiin markkinoille?
6. Minkä niminen hahmo tuo lahjat Tsekeissä?
7. Mikä on pakkasukon ajoneuvo ja kuka on hänen mukanaan uudenvuoden yön lahjareissullaan? (½ ja ½)
8. Milloin alkoi suomalainen perinne kynttilöiden sytyttämisestä sukuhaudoille?
9. Minkä tapahtuman nimestä sana joulu on alunperin peräisin?
10. Mikä oli ensimmäisen f1-forum joulukalenterin luukkujen keskeinen aihe?
 

teppoil

Well-known member
Liittynyt
9.12.2008
Viestit
2603
1. Julius Ceasar vuonna 350
2. -
3. Pakkasukko, viittaan
4. Joulupappi
5. 1920
6. Joulupukki
7. Joku lentävä, lumiukko
8. 1949
9. -
10. Mika Häkkinen
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Voi jumankavita.

1. Keisari Julianus, 330 jKr
2. Kieltolain päättyminen Ameriikassa 1933.
3. Nuuttipukki; säkkikankaanseen
4. Pyhä Nikolaus (feikki)
5. 1694
6. Jiri Lala
7. Hevonen. Pakkasakka.
8. 1809
9. Julianuksen joulun Jeesukselle julistamisesta
10. F1
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
1.Vuonna 400, Augustus IV
2.CocaCola-mainoksiin ilmaantui punanuttuinen partasuu. Sanotaan nyt vaikka vuonna 1933.
3.Pyhä Nikolaus, pukeutui harmaaseen säkkikankaan näköiseen virttyneeseen viitaan, en minä tiiä mikä sen oikea nimi on
4.Jarkko Martikainen
5.1949
6.Pyhä joku...Nikolaus varmaan sekin.
7.Reki, hallarouva
8.1800-luvun lopulla
9.Tulee mieleen juli eli heinäkuu joten sanonpa vaikka sen.
10.Schumacher
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Nyt menee kyllä ihan hassutteluksi :rolleyes::
1. Vuonna tuhat, Jumala
2. Coca Cola Company värjäs joulupukin kamppeet punavalkoisiksi. Vuonna 1945.
3. Tän tiedän, mutten muista. Vanha vihtahousu. Pukeutui vihtahousuihin.
4. Heppa
5. Minäs vuonna kirjapaino keksittiin? No samana vuonna joka tapauksessa.
6. kvrzrzrcklarz klovrtzstrzjez
7. Lada. Pakkasmaatuska
8. 1850
9. Joutsenon ja Luumäen markkinoista.
10. Tissit
 

Palle

Well-known member
Liittynyt
20.5.2006
Viestit
157
Sijainti
Espoo, Finland

1. Vuonna 107
2. 5.4.32 klo 10. Kieltolaki poistui.
3. Röllipeikko. Ruskeaan.
4. Joulupaavi
5. 1817
6. Tomas Enge
7. Lumihevonen. Mukanaan tonttutytöt.
8. 1945
9. -
10. Formula 1 :rolleyes:
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Tosi 'helppo'

10. Mikä oli ensimmäisen f1-forum joulukalenterin luukkujen keskeinen aihe?
Oli Tosen tekemä kalenteri ja luukuista paljastui forumistien avattaria
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Vahvaa tietoa jälleen kerran.

1. Luther, 1530 (tuskin on... roomalaiset ja blaa blaa blaa)
2. Sen Coca-Cola pukin julkaisu joskus 1930-luvulla.
3. Nuutti, harmaa kaapu ja sarvet päässä.
4. Mahtaisiko olla pyhä Nikolaus
5. Vuosiluvut on just parhaita... 1934
6. Tsheka : )
7. Moottorikelkka, Frosti
8. Talvisodan tienoilla (1939)
9. Joku Yeoul se oli, Skandinaavista kikkailua.
10. Tissit
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
7/10 hatusta vedettynä:

1. v. 390, julistajana 11. paavi
2. New Yorkin "virallisen" (tarkkaa sijaintia en muista) joulukuusen kynttilöiden sytyttäminen ensi kertaa v. 1928
3. kekripukki, pukeutui pelottavan näköiseksi pukiksi
4. (Pyhä) Nikolaus
5. v. 1909
6. Dominik
7. hevoskärryt, mukana uskollinen ystävä pikku-Miska
8. v. 1945
9. jul, juhla
10. foorumilaisten avatarkuvat
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660

Kerrankin ajoissa. Aika arvaamiseksi meni tämäkin.

1. 358 Konstantinus Suuri.
2. Pulskan punanuttuisen joulupukin valjastamista Coca-Colan mainosmieheksi.
3. Hahmon nimeä mietin vielä, mutta asu oli nurin käännetty talviturkki.
4. Eiköhän tuo Pyhää Nikolaosta/Santa Nicholasta esitä.
5. 1923
6. -
7. koiravaljakko ja Pakkasakka.
8. Sotavuosina, sanotaan vaikka 1943, jos vuosilukua vaaditaan
9. Suomenkielinen "joulu"-sana, kuten sana "juhla" periytyvät tiettävästi muinaisgermaanisesta juhlaa tarkoittavasta sanasta. Samaa perua ovat ruotsin jul ja vanhan englannin yule. Sanalle on epäilemättä esitetty muitakin etymologioita.
10. naiset
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
1. Joku Julianus, 480 luvulla
2. 1945, toisen maailman sodan päättymisen jälkeen
3. Pakkasukko. Harmaisiin vaatteisiin
4. -
5. 1952
6. Pivot
7. Reki, pakkasakka
8. Toisen maailmansodan jälkeen
9. Julianuksen nimipäivästä (kreikkalais tsekkiläinen kalenteri)
10. Tissit


:eek:
 
Liittynyt
12.4.2008
Viestit
5798
Sijainti
Kerava
1. Vuonna 400. Joku paavi varmaan.
2.
3. Nuuttipukki. Ilkosillaan tassutteli.
4. Pyhä Nikolaus lienee.
5. 1915
6. Pakkasukko tuo.
7. Pakkasukko ratsastaa yksisarvisella ja mukanaan hänellä on pakkasakka.
8. Silloin, kun oli tarpeeksi rahaa ostaa kynttilöitä ja tuhlata niitä sukuhaudoille. 1890-luvllla vaikka.
9.
10. Formula 1!
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Taitaa minun visaliiga loppua tähän visaan.
1. Milloin joulua alettiin viettämään nykyisenä ajankohtana ja kuka julisti ko. Ajankohdan viralliseksi jeesuksen syntymäjuhlaksi? (vuosiluvusta 10 vuoden tarkkuudella ½ pistettä ja nimestä ½p)
1843, paavi
2. Mitä tapahtumaa pidetään kaupallisen jouluperinteen alkuna? Mikä tapahtuma ja milloin? (½ ja ½)
1920
3. Minkä niminen oli vanhassa pakanallisessa Suomessa joulupukin edeltäjä ja millaiseen asuun hän pukeutui? (½ ja ½)
Asu lienee samantyylinen kuin pakkasukolla. Karvahattu nyt ainakin ja lapikkaat sekä kunnon nahkatumput.
4. Mikä on allaolevan hahmon nimi?
Julgubben
5. Minä vuonna ensimmäinen painettu adventtikalenteri tuotiin markkinoille?
1906
6. Minkä niminen hahmo tuo lahjat Tsekeissä?
7. Mikä on pakkasukon ajoneuvo ja kuka on hänen mukanaan uudenvuoden yön lahjareissullaan? (½ ja ½)
Akka tietenkin mukana (?) ja koirareellä kulkee
8. Milloin alkoi suomalainen perinne kynttilöiden sytyttämisestä sukuhaudoille?
1901
9. Minkä tapahtuman nimestä sana joulu on alunperin peräisin?
10. Mikä oli ensimmäisen f1-forum joulukalenterin luukkujen keskeinen aihe?
Aktiivisten kirjoittajien avataret.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
1. Kaipa tää joku Rooman keisari tai paavi on ollut... Nimestä ei hajuakaan, mutta 300-luvun puolivälissä tai lopulla tai joskus silloin... ehkä myöhemmin. Sanotaan vaikka keisari Constantinus, 360.
2. Coca-Colan punanuttuisen joulupukin ensiesiintymistä 1930-luvulla.
3. Nuuttipukki. Pukeutui oljesta (tai ihan mistä vaan) tehtyyn pukinpäähän, turkkiin ja milloin mihinkin. Oli hurjan ja peloittavan näköinen.
4. Pyhä Nikolaos
5. 1947
6. Pater Noster
7. Hevosvaljakko, lumityttö
8. Ei ole tuttu perinne, mutta tuskin kompakaan, joten arvatahan notta 1920-luvulla.
9. Tää on tota sama sana ku juhla, joten sanotaan, että geneeristä bakkanaalia tarkoitti.
10. Formula yksi -autoilu
 

azly

Well-known member
Liittynyt
21.1.2009
Viestit
1443
1. 1200, paavi Benedictus X
2. Korvatunturin supermarketin avajaiset, 1930-luvulla
3. Nuuttipukki, taljaan
4. Pyhä Nikolaus
5. 1868
6. En osaa tsekkiä, mutta suomeksi se on Pakkastonttu
7. Reki, Pakkasapulainen
8. 1800-luvulla
9. Yule eli jul
10. Metsäinen tie
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
1. 455, paavi Pietari II
2.
3. vihtahousu, vuohipukiksi
4. Santa Claus
5. 1888
6. Santa Culaus
7. helikopteri, pakkasakka
8. 1945
9.
10. F1
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
1. Paavi Benedictus vuonna 1320.
2. Coca Colan suuria joulupeijaisia vuonna 1929.
3. Nuuttipukki, säkkiin.
4. Pyhä Nikolaus
5. 1889
6. Smrz
7. Datsun 100A, japanilainen mekaanikkovelho, joka huolehtii auton toimivuudesta kylmässä
8. 1946
9. Jollain tosi kierolla tavalla heinäkuusta ja sen nimestä.
10. Avatarit
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
1. v.1400 Michael Junger
2. Coca Colan perustaminen 1910
3.Pakkasukko, harmaa palttoo oli.
4. Joulupukki
5. 1914
6. Che Gue Vara
7.Skootteri, Dominic
8. Toisen maailmansodan aikana
9. Hiphopareiden JOU-kokouksista.
10. Vanhalta Nürbrugringiltä lienee kuva otettu. Vai oliko se sammakko se olennainen?




Ei ollut helppo :(
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
1. 680, nimestä ei tietoa
2. Ensimmäiset joulumainokset lehdissä, 1940
3. Jouluvuohi, harmaaseen palttooseen
4. hevonen
5. 1899
6. joulupukki
7. Potkukelkka, Pakkasakka
8. 1918
9. Oluen paneminen
10. Michael Schumacherin leuka
 
Ylös