Vuoden F1-Forumilainen® 2004 -äänestys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kortteen Topi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
TULOKSIA:

Nyt on äänet vihdoin laskettu ja voittaja selvillä. Tänä vuonna äänioikeuttaan käytti 72 nimimerkkiä ja ääniä annettiin 124 eri ehdokkaalle. Äänioikeutettuja oli 470 kpl, joten näissäkin vaaleissa nukkujat oli suurin ryhmä. Äänestysprosentti oli 15,3. Hylättyjä ääniä ei ollut. Frankin listalla oli nimimerkki Valker. Hän tarkoitti ilmeisesti Otto Hokkasta, mutta en saanut asiaan vahvistusta joten Valker näkyy toistaiseksi omana nikkinään.

Tänä vuonna tittelistä taisteli Bobakki, Runar ja Kyllikki ja pmv. Runar ja Kyllikki putosi viime metreillä kolmanneksi ja pmv joutui luovuttamaan valtikan seuraajalle. Vuoden F1-Forumilainen® 2004 on B o b a k k i ! ! ! Onneksi olkoon! Bobakki oli alusta asti johdossa eikä menettänyt sitä missään vaiheessa.
Runar ja Kyllikki oli muuten 40 äänestäjän listalla joten yli puolet äänestäjistä oli sijoittanut hänet listalleen.

Sitten taulukoita:

Taulukko 1
Tähän taulukkoon on listattu kaikki ääniä saaneet nimimerkit..

Taulukko 2
Tässä taulukko josta kukin pisteitä saanut voi katsoa miten pisteet muodostuivat hänen kohdallaan.

Taulukko 3
Miten ääntenlaskenta eteni.

Taulukko 4
Miten kärkikolmikon ääniprosentti muuttui viimevuodesta.

Lopuksi vielä kaikki voittajat kautta aikain:

1999 Formulanomi
2000 Henkka
2001 Frank
2002 pmv
2003 pmv
2004 Bobakki


PS. Kommetteja suljetun äänestyksen puolesta tai vastaan otetaan vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut voittajalle. :thumbup:

En saanut ääniä.
kuva.png

Fiksuja äänestäjiä. :ahem:
 
Mä luulisin myös olevani Estate, tai se ainakin on irc-nickini...
Asian vois kyllä varmistaa.

Niin ja kiitos niille, jotka erehtyivät äänestämään :)
 
Mielummin julkinen.

.
.
.

PekPoy <3.

EDIT:
Aijuu, oikee mies voitti. :thumbup:
 
17. Ei paha, kun oikeastaan pysyttelee "muu moottoriurheilu"-alueella ja joskus vierailee vapaassa keskustelussa.
 
Onnittelut voittajalle.:thumbup:

Ja kiitos minuakin äänestäneille ja erityinen kiitos Kortteen Topille hienosta työstä äänestyksen eteen.

Erityiskiitos myös Antille tämän forumin eteen tehdystä työstä.

Ensi vuonna taas uudet mietteet ja uudet listat.

Hyvää joulun odotusta kaikille forumilaisille.

ps. niin, ja kiitos Epelille :thumbup: , vai että isoisäksesi.:D
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut voittajalle! Ansaittu voitto!
:ahem:

Ja kiitokset niille jotka söhräsivät nimimerkkini listalleen. :)
 
Onnittelut Bobakille! :)

Kiitokset kaikille jotka vaivautuivat äänestämään minua. :thumbup:
 
Kansa on puhunut pulinat pois!

Patriotin kannalta tulos oli kaksijakoinen. Toisaalta kampanjani muutoksen puolesta teki tulosta ja pmv tipahti valtaistuimeltaan. Toisaalta ykkösvaltikka meni saman linjan miehelle. Ei siinä mitään onhan Bobakin tietotaito huikealla tasolla.

Oma tulokseni oli surkea, vaikka olin muuttanut linjaani entistä enemmän yhteistyön linjaksi. Onko siis jälleen agressiivisemman kommentoinnin aika? Suurin viholliseni taisi olla alhainen äänestysprosentti. No ei tässä mitään. Senaattori kiittää ja poistuu takavasemmalle. Palaan sitten joskus.... Ilmoitan tulevaisuuden ratkaisuistani myöhemmin.
 
Onnittelut voittajalle! Hyvälle kirjoittajalle meni äänet. Tuolla energialla huipulla ollaan varmasti vielä toinen vuosi putkeen...

Kiitoksia kaikille minua äänestäneille. En nyt muista mikä tämä oma sarja on, mutta top-2:ssa ollaan oltu kai jo nyt neljättä vuotta putkeen.

Kiitokset myös äänestyksen järjestäjille ja f1-forumin ylläpidolle.
 
Juu, voitto ei oikeammalle henkilölle ois voinut mennä. Onnittelut siitä!!

Ja kiitos kaikille, jotka olivat nimeni listaansa laittaneet. :)
 
Onnittelut Bobakille ja suuri kiitos kaikille äänestäneille. Kakkosnikki jäi taakse!
Ett silleen!!!!!!!!
 
Ansiotonta arvonnousua

Lämpimät ja vilpittömät kiitokset kaikille teille!

Sain kyllä Topilta ansiotonta arvonnousua, kun nousin OoPeen rinnalle vitoseksi, vaikka minulla on vähemmän pisteitä. Kerkesinkö työntää turpani rinnalle, vain auttoiko rinnanmitta maalikamerassa? :wink:
 
Onnea voittajalle, eiköhän se pysti ihan oikeeseen osoitteeseen menny :)

P.S. Mitä pahaa mä olen tehny noustakseni noinkin korkeelle? :confused:
 
Piti sitten kuitenkin kesken kiireiden lukaista tämä viestiketju läpi. Onnittelut voittajille (oikeat kaverit saivat eniten pisteitä!). Täytyy myöntää, että omat pisteet olivat yllättävän korkeat, sillä kuvittelin olevani enemmän a)näkymätön hahmo b)jos kiinnitän huomiota, niin mahdollisesti jopa negatiivinen hahmo. Noh, omalta kohdaltani voisin yrittää jälleen nostaa tasoani enemmän sinne alkuaikojen puolelle ja kirjoittaa vähemmän ja asiallisemmin (mutta kun nuo formulat eivät jaksa kiinnostaa...:D )

Mukavaa iltaa koko forumille. Täällä on ollut lukuisia hyviä hetkiä ja tämä forum on piristänyt työpäiviä usein:thumbup:
 
Painannut "Post reply" tai "new thread" nappulaa lähes 25 000 kertaa :nope:

-edit- tuo siis oopeelle, sam ehti väliin :jaska:
Ett silleen!!!!!!!1
 
OoPee sanoi:
Onnea voittajalle, eiköhän se pysti ihan oikeeseen osoitteeseen menny :)

P.S. Mitä pahaa mä olen tehny noustakseni noinkin korkeelle? :confused:
Etkö sä nuija nyt sitä tajua:confused: (ai niin, nyt ollaan asiallisemmassa toikissa, eli ne lukijat jotka eivät ole seurannut UP-keskustelua, niin tämä on molemminpuolista hauskanpitoa!). Kattele kuule itävalloissa pakoileva epäsuomalainen niitä forumin postausmääriä ;)
 
Eikä pidä unohtaa noita Ferrari-fanien kosiskeluja http://www.ilta sanomat.fi/urheilu/jalkipeliviesti.asp?id=1435718

Tuolla. (kommentti nro 4, poistakaa väli, niin linkki toimii...)
Ett silleen!!!!!!!!
 
Ylös