Antsa Rieppo
Well-known member
Eipä tule muilla palstoilla kirjoiteltua eikä ole Facebook, Twitter eikä Instagram käytössä, niin taitaa F1-forum olla mulle raamattu, kokkikirja ja Pappa-Tunturin korjausopas samalla kertaa.
Tämä tarina on tosi.
Vuoden forumisti 2015 jatkohöpinät
- Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
- Aloituspäivämäärä
Tämä tarina on tosi.
Kaikki parhaat ideat syntyy masturboidessa.
Timo Virtanen
Ihan tavallinen Virtanen
Ei kai se kellään viittä minuuttia vie?
Il Tempo Gigante
Darth Father
Rivi, naispainotteinen, jätetty.
1 Huolehtivainen
2 Koiranainen
3 Maaginainen
4 Kielinainen
5 Neulovainen kissanainen
6 Suvinainen
7 Sysinainen
8 Tiedustelevainen
9 Puolustavainen
10 Etälukkolainen
Ja neljä kovaa jätkää.
1 Huolehtivainen
2 Koiranainen
3 Maaginainen
4 Kielinainen
5 Neulovainen kissanainen
6 Suvinainen
7 Sysinainen
8 Tiedustelevainen
9 Puolustavainen
10 Etälukkolainen
Ja neljä kovaa jätkää.
Muutaman yön Suikkasen kanssa samassa sängyssä nukkuneena, tiedän herran sarjamasturboijaksi.
Timo Virtanen
Ihan tavallinen Virtanen
Eipä tarvi syödä sitten ensi vuonnakaan.
Jonilla, oman kertomansa mukaan, parhaimmillaan 14 tuntia.
Viime vuoden forumistin nimimerkki on kirjoitettu aloituspostauksessa väärin.
kouvotsvoni
Banjottu
Hylkyhän siitä seuraa.
kouvotsvoni
Banjottu
Voi kestää, koska se taulukko on
kouvotsvoni
Banjottu
Voisin toki taulukkolaskea kännykälläkin ja saada täten juoksian kärkeen jonkun rähmäkäpäilyysyyden tähden.
Pisteitä lasketaan niin kauan, että saada mieluisa voittaja.
Jos äänestämällä voisi mitenkään vaikuttaa Dompparin ja perheensä hyvinvointiin, arvelisin kaikkien forumistien äänestäneen kaikille sijoille yhdestä kymmeneen dompparia. Mä vaan en jotenkin usko tuollaisen olevan toimiva keino.
kouvotsvoni
Banjottu
Onnea uudelle mestarille tätäkin kautta.:thumbup:
http://www.f1-forum.fi/vb/showthread.php?t=42223&p=2634519&viewfull=1#post2634519
http://www.f1-forum.fi/vb/showthread.php?t=42223&p=2634519&viewfull=1#post2634519
Antsa Rieppo
Well-known member
That's it, Fuck it!
Onnittelut ja kiitokset kaikille. Myös sinulle joka tätä lukee!
Onnittelut ja kiitokset kaikille. Myös sinulle joka tätä lukee!
burb
.
- Liittynyt
- 19.2.2002
- Viestit
- 46199
No se.
Oho. No kiitoksia nyssi vaan, oli äänestämisen motiivit kenellä sitten mitkä hyvänsä. Olisihan se huisin hienoa, jos näin vaikuttamalla saataisiin pojasta terve. En voi sanoa, että tämä lisää mun jaksamista, mutta ainakin se antaa lisää lämpimiä ajatuksia kohden forumisteja jotka tavalla tai toisella ovat osoittaneet välittämisensä.
Aika synkkiä ajatuksia ollut tässä viime aikoina, kun alkanut paremmin valjeta, ettei pojasta tule edes Lontoon hoidoillakaan kunnolla tervettä (immuunijärjestelmän osalta ainakaan) koskaan ja pelkoa riittää vielä vuosiksi. Työkalupakki alkaa olla asioiden käsittelyn osalta aika tyhjä. Jotain aavisteluja on nyt myös mahdollisesti kehitysvammaisuudesta, hänen kehityksensä kun on nyt jotenkin pysähtynyt tai ottanut takapakkia.
Ja sekin että viimesiin diagnoosi on vielä muuttumassa hankalammaksi ja tulee sisältämään munuaisvaivoja tämän kaiken päälle.
Ollaan mietitty sitäkin vaihtoehtoa tässä, että olisiko kaikille helpompaa jos vaan poika menehtyisi. Kisakunto on tässä ajansaatossa pariin kertaan ajettu loppuun, mutta asioiden edistyminen ja tunnelin päässä näkyvä valo on aina antanut lisää polttoainetta jatkamiselle. Nyt tämän Lontoo-stressinkin kanssa alkaa olla aika avuton olo. Semmonen ninkuin olisi pesukoneeseen työnnetty ja sinne meinaa veden sekaan hukkua, mutta välillä saa vedettyä linkouksen eri vaiheissa hieman happea. Olisiko jo parempi hukkua.
Hintalappukin on aika suuri, mitä viivan alle jää itselle maksettavaa tästä (Lontoon) lystistä.
Sukulaiset pitivät aika vähän yhteyttä, harva haluaa puhua tai edes kuunnella pojan kuulumisia, varmaan pelkoa ja itsesuojeluvaistoa. Se on mukavaa, kun on siihen mahdollisuus. Meillä ei ole. Samoin varsinkin puolison ystävät ovat kaikonneet suurilta osin. Yksi ilta itki mnulle siitä, kuinka yksin me ollaan tämän kaiken keskellä. Ei meillä ole kuin sairaalan ihmiset ja toisemme.
En tiiä saatana. Vaikeata on ja vaikeammaksi vaan tuntuu menevän. Juttelin tuossa vaimolle sitä vaihtoehtoa, että jos hän ei lähtisikään sinne Lontoonseen heti, vaan minä menisin pojan kanssa. Hän saisi aikaa vähän levähtää. Jätettiin ajatuksen tasolla. Itte kyllä tiedän, että robottimaisesti pystyy kyllä toimimaan ja toisaalta siinä saisi itsekin vähän näyttää, että meikäläinen hanskaa hommat. Nyt kun vaimo on enemmän ottanut vastuuta siellä sairaalalla ja käy raskaaksi hälle se.
On rahahuolet, on huolet pojan selviäimisesti, on huolet hoitajista ja typeristä kommenteista, on huoli omasta teveydestä, ei tiedä kauanko tässä myllyssä täytyy vielä olla ja milloin pää antaa periksi. Kauanko ihminen kestää kidutusta.
Vituttaa sekin, että tännekin kirjoittelut ovat pääasiassa negatiivisia aiheita nykysellään, mutta minkäs teet.
Uuden vuoden lupauksia ei juurikaan ole, itse voi asioihin hyvin vähän vaikuttaa. "Jatketaan niin kuin tähänkin asti". Siinäpä se.
Aika synkkiä ajatuksia ollut tässä viime aikoina, kun alkanut paremmin valjeta, ettei pojasta tule edes Lontoon hoidoillakaan kunnolla tervettä (immuunijärjestelmän osalta ainakaan) koskaan ja pelkoa riittää vielä vuosiksi. Työkalupakki alkaa olla asioiden käsittelyn osalta aika tyhjä. Jotain aavisteluja on nyt myös mahdollisesti kehitysvammaisuudesta, hänen kehityksensä kun on nyt jotenkin pysähtynyt tai ottanut takapakkia.
Ja sekin että viimesiin diagnoosi on vielä muuttumassa hankalammaksi ja tulee sisältämään munuaisvaivoja tämän kaiken päälle.
Ollaan mietitty sitäkin vaihtoehtoa tässä, että olisiko kaikille helpompaa jos vaan poika menehtyisi. Kisakunto on tässä ajansaatossa pariin kertaan ajettu loppuun, mutta asioiden edistyminen ja tunnelin päässä näkyvä valo on aina antanut lisää polttoainetta jatkamiselle. Nyt tämän Lontoo-stressinkin kanssa alkaa olla aika avuton olo. Semmonen ninkuin olisi pesukoneeseen työnnetty ja sinne meinaa veden sekaan hukkua, mutta välillä saa vedettyä linkouksen eri vaiheissa hieman happea. Olisiko jo parempi hukkua.
Hintalappukin on aika suuri, mitä viivan alle jää itselle maksettavaa tästä (Lontoon) lystistä.
Sukulaiset pitivät aika vähän yhteyttä, harva haluaa puhua tai edes kuunnella pojan kuulumisia, varmaan pelkoa ja itsesuojeluvaistoa. Se on mukavaa, kun on siihen mahdollisuus. Meillä ei ole. Samoin varsinkin puolison ystävät ovat kaikonneet suurilta osin. Yksi ilta itki mnulle siitä, kuinka yksin me ollaan tämän kaiken keskellä. Ei meillä ole kuin sairaalan ihmiset ja toisemme.
En tiiä saatana. Vaikeata on ja vaikeammaksi vaan tuntuu menevän. Juttelin tuossa vaimolle sitä vaihtoehtoa, että jos hän ei lähtisikään sinne Lontoonseen heti, vaan minä menisin pojan kanssa. Hän saisi aikaa vähän levähtää. Jätettiin ajatuksen tasolla. Itte kyllä tiedän, että robottimaisesti pystyy kyllä toimimaan ja toisaalta siinä saisi itsekin vähän näyttää, että meikäläinen hanskaa hommat. Nyt kun vaimo on enemmän ottanut vastuuta siellä sairaalalla ja käy raskaaksi hälle se.
On rahahuolet, on huolet pojan selviäimisesti, on huolet hoitajista ja typeristä kommenteista, on huoli omasta teveydestä, ei tiedä kauanko tässä myllyssä täytyy vielä olla ja milloin pää antaa periksi. Kauanko ihminen kestää kidutusta.
Vituttaa sekin, että tännekin kirjoittelut ovat pääasiassa negatiivisia aiheita nykysellään, mutta minkäs teet.
Uuden vuoden lupauksia ei juurikaan ole, itse voi asioihin hyvin vähän vaikuttaa. "Jatketaan niin kuin tähänkin asti". Siinäpä se.
Viimeksi muokattu: