Vuosi 1984 - Maailman Nopeimman, Professorin ja Alpun vuosi

[CCMK]

Oltuaan neljä vuotta aiemmin kaudella 1980 kaikkien aikojen nuorin F1-kuljettaja sarjassa ja vielä kisaan päässyt sellainen niin F2-sarjan lopettamisen jälkeen viimeiseksi sarjamestariksi siellä noussut Mike Thackwell oli edelleen erittäin nuori kuljettaja kaudella 1984 23-vuotiaana. Thackwell pääsi ajamaan keikkakuskina Montrealissa Jonathan Palmerin ollessa Le Mansin 24 tunnin ajossa. RAM-tallin auto ei ollut mistään kotoisin, mutta silti Thackwell teki sen mitä vähimmäisenä sinällään olisi pitänytkin tehdä eli oli parempi tallikaveriaan kaikessa Montrealin viikonloppuna eli niin Virallisessa Harjoituksessa kuin itse kilpailussakin ennen keskeytystä harmittavaan pakoputkivikaan.

Sittemmin hän pääsi vielä ajamaan Hockenheimissa Stefan Bellofin ajaessa Mosportissa Urheiluautojen MM-Sarjassa. Thackwell oli testannut jo talvikaudesta 1983-1984 lähtien enemmän tai vähemmän Williamsia ja Frank Williams tiesi Thackwellin tarvitsevan välillä myös kisaamistakin. Kun Thackwellin tilannetta Hockenheimissa miettii niin syytä häpeämiseen siellä ei ole. Tyrrell 012 ei ollut lähelläkään parastaan siellä, talli oli vesitankkikohun kourissa ja kaiken lisäksi Ferrarin Marco Piccinini esti hänen kisaansa pääsyn loppupelissä. Eli karsiutuminen oli tavallaan väärä palkinto sieltä hänelle. Totta oli myös se, että Thackwell jäi minimimaallisella autoon totuttelulla vain hyvin vähän Stefan Johanssonille joka myös oli tavallaan pelkkä korvaava kuski tallissa. Välillä Thackwell oli jopa Johanssonin edelläkin tietyllä tapaa.

Thackwellin kaksi näyttöajoa kaudella 1984 olivat niin hyviä, että hänestä tehtiin Tyrrellin virallinen hire-in-mies kauden päätteeksi kautta 1985. Frank Williams ja Patrick Head ovat suostuneet tähän sillä Thackwellin ajattamista huipputallin kolmanessa autossa kisoissa ei ole nähty syytä. Thackwellin alustavana tehtävänä on siis jatkaa Williamsin testimiehenä kaudella 1985 ja ajaa Tyrrell-tallissa 2-3 kisaa kaudella 1985.

Stefan Bellof olisi ensi kauden mukaan tuolloin estynyt ajamasta Tyrrellin autoa Montrealissa, Meadowlandsin ja Rooman tai jomman kumman näistä kilpailuista korvaavan varakilpailun eli todennäköisimmin Brands Hatchin kisoissa ja silloin puikkoihin astuu Thackwell. Valitettavasti niin Willi Maurer kuin Porsche ovat aloittamassa oikeustaistelua jonka lopputuloksena Bellof voidaan tuomita ajamaan vain Urheiluautoissa ja ainakaan missään tapauksessa ei enää Tyrrelillä ja siihen hätään Bellofin estyessä ajamasta tallissa kaudella 1985 Thackwellillä on tilaisuus vihdoin ja viimein jopa koko kauden käsittävään sopimukseen kaudella 1985 mikä olisi jo ansaittukin. Thackwellin uraa ovat tähän asti varjostaneet sponsoriongelmat ja ennen kaikkea vakava kauden 1981 kantapäät murtanut ja vakavia päävammoja tuottanut kilpa-autoiluonnettomuus. Tosin Danny Sullivanin tapauksen johdosta tällä kaudella edes hire-in-sopimukseen ei kannata sinällään luottaa. Joka tapauksessa Thackwellillä on ainakin aikaa saada paikka lajista ikänsä puolesta.

Arvosana: 6/10

 

[CCMK]

Oltuaan kaudesta 1982 lähtien Renaultin testikuljettaja, menetettyään useita tilaisuuksia ajaa ennen kautta 1984 kilpailuissa lähinnä ihmeellisen viivyttelyn takia ja lopulta Estorilissa 1984 debyyttinsä ajanut Philippe Streiff oli samassa tilanteessa kuin edellisellä kaudella Williamsin testikuljettaja Jonathan Palmer eli sai ajaa yrityksensä, mutta sitten saisi kenkää testikuskin paikalta kuitenkin kauden päätteeksi. Aikaisemmin kaudella hän oli ehdolla ajamaan RAM-tallin autoa, mutta ei halunnut olla sellaisen tallin kanssa tekemisissä ja ajoi mieluummin Le Mansissa.

Streiffin uran ensimmäinen kilpailu Portugalissa oli varsin tapahtumarikas ja osoitti valitettavasti tietyllä tapaa myös nuoren ranskalaisen levottomuuden. Renault ei kauden päätöskisan aikaan ollut enää kuin varjo siitä mitä se oli vielä vaikkapa Rio de Janeirossa kauden alussa tai vielä sitäkin aiemmin talvikauden testeissä. Kilpailukyvyttömyys ei olisi ollut mikään arvostelun syy Streiffia kohtaan jos ranskalainen olisi vain ajanut normaalin ja rauhallisen debytoivan kuljettajan kilpailun, mutta viikonloppu ei sujunut moitteitta.

Kolari Elio de Angeliksen kanssa oli tarpeeton ja olisi voinut johtaa lääkärikäyntiinkin. Sen verran kuumana de Angelis kävi tilanteesta. Toisaalta taas de Angeliksen käytös oli loppupelissä jopa tarpeettoman kovaa nuorta ranskalaista kohtaan. Kilpailussakin Streiffin ajotahti riippui huippuluokan ohitusnäytöksestä liiankin tasapaksuun keskikastin puolella ajeluun.

Jonathan Palmeriin ja hänen debyyttiin verrattuna Streiff ajoi toki paremman huippuajon näyttävyyden perusteella, mutta kisaolemus oli jokseenkin tasapainoton vaikkakaan ei onneksi myöskään liian villi huolimatta ajoittaisista ulosajoista ja jopa melkein sensaation aiheuttaneesta Alain Prostin McLarenin ulos pakottamisesta ilman tahallisuutta kilpailun puolivälissä radan vaikealla pitkällä takasuoralla ja sen jälkeisen mutkan sokeassa ulostulossa oli tapahtua mestaruuden melkein ratkaisseita asioita jo hyvissä ajoin ennen ruutulippua.

Streiff jatkoi kisaa omista vastoinkäymisistä huolimatta aina vetoakselin hajoamiseen saakka. Streiff oli siis näyttävä, mutta toisaalta Streiff ei kisaviikonloppunsa perusteella voi ilmeisesti saada juuri yhtäkään tallia vakuuttuneeksi hänen kyvyistään kaudelle 1985. Toisaalta taas osasyyllinen kisa-ajon tottumattomuudessa on myös lukuisia kertoja hänen ajattamisestaan kaudella 1982-1984 ennen Estorilia kieltäytynyt Renault-talli joka ehkä kaikkein erikoisimmin jatkoi Rene Arnouxin ajattamista kauden 1982 Monzan voiton PR-katastrofin tallille aiheuttamisen jälkeen vaikka Arnoux'n ja tallin välit olivat lähes kokonaan poikki kauden lopussa Paul Ricardin kohun jälkeen.

Talli olisi voinut vuosina 1982-1983 käyttää Streiffia kolmannessa autossa valmistajien sarjan lisäpisteiden saamiseksi tallin ollessa juurikin tärkeästä tallimestaruudesta taistellessa aiemminkin tai korvata Arnoux'n loppukaudesta 1982 hänellä huonojen välien takia. Näin ei tehty ja tulokset näkyivät Estorilissa tarpeettomana ja ylimääräisenä kustannusvaivana joka toki toi debyytin sentään hänelle. Arvosana voi ehkä olla hieman turhan alhainen, mutta ei se voi yhden kisan perusteella kovinkaan paljon parempikaan olla.

Arvosana: 5,5/10

 

[CCMK]

Vain Keke Rosberg oli viihdyttävämpi mies radalla kaudella 1984 kuin tämä nuori saksalainen mies nimeltä Stefan Bellof. Bellofin ajotaidot ovat herättäneet ihailua aina hänen ajettua ensimmäisen suuren luokan autokilpailunsa 23-vuotiaana kolme vuotta aiemmin ja sen jälkeen Stefan Bellofin tarina on ollut huikea. Urheiluautojen MM-Sarjassa Bellof on niittänyt uskomatonta menestystä ja hänen vaaranpaikkansa mennä ATS:lle tuli onneksi vältettyä.

Toisaalta taas Rothmansin veto-oikeus tuhosi hänen unelmatallipaikkansa niin McLarenilla kuin Lotuksella eikä isot tallit olleet vielä kauden alussa halukkaita hänestä puhumaan. Nyt kauden päätyttyä ovat rajallisesti, mutta Rothmans ja Porsche ovat aloittamassa Willi Maurerin kanssa oikeustaistelun hänestä. Bellofin ajot kaudella olivat todella hurjia.

Hän käsitteli Tyrrellin 012-automallia kuin Formula Fordia, otti hurjia lähtöjä lukemattomia kertoja kaudella ja aloituskierrosten huippuajot käytännössä mitätöivät hänen keskinkertaiset ja toisinaan jopa surkeat Virallisen Harjoituksen lähtöruudut. Hänen oman tallikaverinsa Martin Brundlen kanssa tultiin loistavasti juttuun ja kisatkin sujuivat hyvin häntä vastaan radalla.

Toki ajoittain Bellof oli liiankin ylihehkutettu suhteessa häneen. Hän ei aina itsepäisyyttään muistanut myöskään kunnioittaa omaa tallipäällikköään tai hänen toivomuksiaan toisenlaisista kisoista ja kaikkein noloimmat keskeytykset nähtiin Dijonissa, Detroitissa ja Dallasissa. Näistä etenkin kahden jälkimmäisen kilpailun uskomattomat seinään ajot vain yliyrittämisen johdosta olivat päänpuistelua aiheuttavia seikkoja kautta arvioitaessa.

Ensimmäinen todella näyttävä ajo oli menestysajoista puhuttaessa Zolderissa vaikka Riossa ja Kyalamissa olivat olleet hänenkin hetkensä. Monacossa Bellof teki itsestään myös nimen monelle lajin seuraajalle ja Länsi-Saksassa hänestä tuli sensaatiomainen sankarihahmo televisiolähetyksissä. Eräs nuori poikakin piti hänestä pikkuveljensä tapaan hyvin paljon...

Bellof oli tietyllä tapaa ehkä näyttävin kaikista tulokkaista kaudella 1984 nopeuden osalta, mutta toisaalta taas hänen itsepäisyytensä, kolarinsa, ajoittainen jääminen jopa keskikastiin huonona päivänä ja Zandvoortin kisassa yleinen vaisuus päätti kaiken ennenaikaisesti ja samalla olivat tietyllä tapaa arvosanaa laskevia tekijöitä.

Brands Hatchin kilpailussa surullista ja yllättävää oli myös Stefan Johanssonin oleminen jopa hänen edellään ennen kolaria tai muutenkin. Lisäksi kilpailun erillisissä lähdöissä Bellof ei ollut kovinkaan vakuuttava muutenkaan. Joka tapauksessa Bellof Brundlen tapaan ei ansainnut maineensa tahriutumista vesitankkauskohun jälkitunnelmissa ja Bellofin urakin on tietyllä tapaa jopa vaakalaudalla kaiken jälkeen. Toivottavasti Bellof pääsee kuitenkin viime kädessä jatkamaan lajissa vaikka sitten toisessa tallissa jos ei Tyrrelillä.

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Kilpaillessaan edes jotenkin F1-autoa muistuttavalla välineellä Martin Brundle tiedettiin aina hyväksi, mutta Ken Tyrrellin 012-autossa Brundle todisti olevansa eräs kauden 1984 näyttävimpiä kuljettajia aina kun tilaisuus tuli hyödynnettäväksi. Kun häntä vertaa uskomattoman luonnollisen lahjakkuuden omaavaan Stefan Bellofiin eli tallikaveriinsa niin Brundle ei ainakaan missään tapauksessa hänelle häviä paljon jos lainkaan. Pystyi jopa voittamaan Bellofin näkyvästikin kaudella enemmänkin kuin vain kerran. Tai jos hän kerran niin kovin usein hävisi niin oli hän ainakin helkkarin nopea ja etenkin tasaisuudella piti itsensä huonoimmillaankin silti tallille elintärkeän hyödyllisenä itsensä.

Vaikka hänen Detroitin hylätty kakkostilansa voi jäädä koko loppu uran ajaksi riippakiveksi Bellofin Monacon kolmospaikan tapaan niin etenkin Riossa Brundle kuitenkin jo löi itsensä F1-kuljettajien joukkoon olemalla loppupelissä paras tulokkaista. Lisäksi Brundle voitti näkyvästi etenkin Imolan kaksintaistelussa radalla ja ei ollut kovinkaan kaukana Bellofista edes Zolderissa ennen keskeytystä. Monacon kisaviikonloppuna oli myös pudottamassa Bellofin jatkosta ennen valtavaa kolariaan ja hän olisi voinut olla siellä myöskin yksi kilpailun tähtiä.

Lisäksi Brundle ei kisoissa sortunut myöskään Bellofin tapaiseen satunnaiseen karmeaan yliyrittämiseen ja muutama ajovirheeksi kritisoitu temppu saattoi johtua oikeasti vaikkapa Francois Hesnaultista, Corrado Fabista tai muusta vastaavasta keskikastin kuninkuuden taistelijasta ja heidän kolaroinnistaan britin päälle.

Brundlen ainoa varsinainen nolo virhekin kauden aikana sattui Dijonin kilpailussa jossa Brundle ajoi vastoin tallin ohjeita varikolle ja pysäytti ensin vahingossa Lotuksen Nigel Mansellin pilttuun kohdalle ennen siirtymistä huitomaan käsillään renkaanvaihtoa Ken Tyrrelille joka taas puisteli päätään ja olisi halunnut Brundlen jatkavan kilpailua...

Loppupelissä muutenkin Tyrrellin tynkäkautta ja etenkin Brundlen ja Bellofin vertailua vaikeutti myös se, että Brundle loukkaantui kaksikin kertaa joista toinen päätti kauden. Monacossa Brundle sai aivotärähdyksen, mutta Dallasissa Brundlen jalat murtuivat ja kausi oli siten ohi juuri kun Tyrrell suljettiin sarjasta. Mikäli ei olisi suljettu niin Brundle olisi ollut korkeintaan enää Monzassa katsomon puolella ja todennäköisesti olisi jatkanut ajoaan. Nähtäväksi jää se, että miten paljon Dallasin onnettomuus todella vaikuttaa hänen uraansa sillä Brundle on valittanut kipuja niissä pitkään kaiken jälkeenkin. Brundle ei myöskään missään tapauksessa Bellofin tapaan ansainnut maineensa joutua tahratuksi vesitankkauskohussa.

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Johnny Cecotton kausi 1984 peni penkin alle enemmän tai vähemmän melkein alusta lähtien. Pahimmillaan jopa testikaudelta lähtien, mutta viimeistään Ayrton Sennan saavutettua Monacossa ensimmäisen palkintosijan koko Toleman-tallille oli Cecotton kausi pielessä ja jo siihenkin asti enemmän tai vähemmän menestys edes jotenkin tallikaveria vastaan tuntui häviävän olemattomiin. Cecotton ja Sennan vertailu osoitti tietyllä tavalla vain tavallisen hyvän kuljettajan ja jopa maailmanmestaruustason kuljettajan eron keskenään joskin maailmanmestaruus on vielä Sennalle totta kai kysymysmerkki.

Oltuaan kaudella 1983 Theodorella jopa huippukuljettajan arvoinen hän oli tietyllä tapaa aina ongelmissa Toleman-tallissa ja Monacon jälkeen välit tallin tai Sennan kanssa huononivat oikeastaan koko loppuajan mitä Cecotto ehti viettää ennen loukkaantumistaan. Oltuaan muutenkin vakuuttavin tai vakuuttavimpia tulokkaita kaudella 1983 Cecotto tuntui ikään kuin kadonneen valokeilasta Sennan viedessä kaikki huomionarvoiset asiat jopa jo ennen kauttakin. Toisaalta taas aivan alkuaikoina Sennan hehkutus tuntui aivan liian yliammutulta etenkin kun nuorukaisella oli aivan omat ongelmansa kuten sellaisia joita Riccardo Palettilla oli. Myöhemmin Sennan saatua oikeasti kuntonsa kohdalleen tilanne muuttui ja todellakin Monacosta eteenpäin Sennan hehkuttaminen alkoi tuntua oikealta koska oli niitä todella kovia tuloksiakin ja näyttöjä takana.

Toleman-talli ei juurikaan talvikauden testien jälkeen aina tuntunut oikein luottavan Cecottoon vaikka vielä alkukaudesta Pirellin renkailla ajaessaan Cecotto oli vielä Sennaan nähden vedossa. Jossain määrin omituista oli myös tallin luottaminen brasilialaiseen nuorukaiseen myös siinä mielessä, että Cecotto toi rahaa enemmän kuin Senna talliin. Cecotton tähtihetket kaudella osuivat Imolaan, Montrealiin ja Detroitiin. Tietyin hyvin kovin ehdoin myös Dallasiin, mutta mikään näistä huippukisoista ei kuitenkaan johtanut tallille tärkeisiin pisteisiin.

Dijonin kilpailussa talli sai käyttöönsä Michelinin renkaat ja paljon muitakin uudistuksia joiden jälkeen Cecotto oli lopullisesti Sennan perässä ilman minkäänlaista tuuria. Cecotto kärsi sydäntä särkevästi muutaman kerran kaudella teknisistä vioista jotka päättivät kilpailun ennen kuin Cecotto ehti edes tehdä radalla mitään. Siten Cecottolla oli siis myös luotettavuusongelmia.

Pahimmat näistä esimerkeistä tapahtuivat Zolderissa ja Monacossa missä jo avauskierroksella tai hieman sen jälkeen kaikki päättyi. Cecotton tietyllä tapaa parhaimmassa kisassa kaudella myös mekaanikot pilasivat hänen kisansa vaihtamalla väärät renkaat alle eli Imolassa. Cecottolla oli Montrealissa myös hyvä kisa joka kuitenkin päättyi vain ysipaikkaan. Saadessaan vihdoin ja viimein käyttää samoja kehitysosia kuin Senna Cecotto alkoi vihdoin ja viimein aloittaa kautensa todelliset huippuajot, mutta jo aiemminkin Cecotto oli osunut seiniin ja Brands Hatchissa hän teki viimeisen kerran niin. Ja vain yrittääkseen näyttää osaamistaan itse pitämällään Brands Hatchin radalla. Kylmät jarrut pettivät alta ja Cecotton jalat vioittuivat pahoin.

Tällä hetkellä Cecotto on yrittänyt päästä Augsburgin klinikalla Länsi-Saksassa kuntoon edes jonkinlaista mahdollista kilpa-autoilua varten sillä sellaisen loukkaantumisen jäljiltä hänen kausi 1984 oli ehdottomasti ohi ja ehkä jopa koko Formula 1-urakin. Ja vaikka Cecotto ei Sennan kaltaista tulevaisuuden supertähteä vastaan sinällään pärjännytkään niin Sennakin joutui kuitenkin tekemään töitä hänen voittamisekseen erityisesti testikaudella ja ennen loukkaantumista edeltänyt aika juuri ennen sitä kuvasti sitä, että Cecotto oli ollut palaamassa kauden 1983 kaltaiseen nopeaan ja pystyvään tasoon. Silloin Sennan olisi pitänyt tehdä taas enemmän töitä ja lisäksi ennen Michelinin rengaskautta Cecotto tuntui ainakin ajoittain olevan Sennan edellä mukiinmenevän määrän verran auton vain kestäessä.

Ja Cecotto ainakaan ei kaiken kaikkiaan ole mikään huonoin kuljettaja vaikka kausi 1984 väistämättä laskee kokonaisuutena arvoa hänen urallaan ja etenkin mikäli se päättyi jo Brands Hatchin kolariin. Arvosana voisi olla huonompikin, mutta Cecottolla oli yllättävänkin hyvät Amerikan ratojen ajot takanaan joten annan hänelle siitä hieman korkeamman arvosanan. Paljoa parempaa ei olisi voinut enää antaa vaan se olisi ollut +-0,5 pistettä suuntaan tai toiseen.

Arvosana: 6/10

 

[CCMK]

Huub Rothengatter oli alun melkein täydellisen tuntemattomuuden jälkeen eräs piristävimpiä kuljettajia kauden 1984 sarjassa. Rothengatter tuli sarjaan kesken kauden kun Spiritin Mauro Baldilta loppui Montrealin aikoihin rahat toistaiseksi kesken. Rothengatter olisi kuitenkin todennäköisesti ajanut muutenkin sillä Baldi oli myös Le Mansissa Montrealin aikoihin sopimuksensakin mukaisesti. Koettelevissa ja ajoittain f1-tason puolesta köyhissä olosuhteissa työskentely oli Rothengatterille vaikeaa, mutta silti erittäin innostavaa.

Mauro Baldiin verratessa Rothengatterin taso oli tosin vaihteleva. Hän oli huonoimmillaan todella heikko tallikaveriaan vastaan suhteellisesti ja jopa koko sarjan hitain kuljettaja, mutta nopeimmillaan jopa itse Baldia parempi. Joskin lopulta vertailu on sinällään vaikeaa koska Spirit ei pystynyt ajattamaan kahta autoa kaudella lopulta lainkaan. Rothengatter oli toisaalta erittäin suorapuheinen persoona varikolla.

Kerran kauden aikana hän haukkui lievästi sanoen Pirellin aika-ajorenkaat sarjaan kelpaamattomiksi ja tämän hän uskalsi tehdä myös Pirellin rengasinsinöörien kuullen siinä missä Baldi olisi todennäköisesti vain kehunut niitä tai vain vähän moittinut niitä. Rothengatter pystyi harvoin esittämään mitään Virallisessa Harjoituksessa ja ajoikin hyvin usein ajoissaan kaudella niissä Pirellin kisarenkailla myös mainituista ongelmista johtuen. Kuitenkin Rothengatter osasi myös tietää paikkansa tallissa ja toisten kuljettajien keskuudessa eikä edes häirinnyt heitä juuri lainkaan kaudella.

Hänen päättäväisyys ajaa autoa vaikka harmaan kiven läpi voitti hänelle paljon kannatusta. Muun muassa Itävallassa hän suostui ajamaan vielä vaikka hänen koko päivänsä oli pilalla ja hänelle merkittiin aikakirjoihin vain 23 kierrosta koko kilpailumitalla. Vuoden paras hetki oli Rothengatterille Tarzan-kaarteen viiden auton ohitus Zandvoortin avauskierroksella ja tietenkin virheetön ja osin keskeytysten avittama huippuajo Monzassa jossa koko Spirit-talli olisi voinut saada jopa pisteen tai pisteitä sen dramaattisilla loppuhetkillä.

Vaikka Rothengatter ei ole mikään aivan maailmanmestariehdokas tai oikeastaan edes välttämättä hollantilaisten itsensäkään mielestä heidän seuraava tähtikuljettajansa niin F1:n historiassa on esiintynyt lukuisia paljon hitaampia, surkeampia ja onnettomampia maksukuljettajia kuin mitä Huub Rothengatter on tai todennäköisesti tulee olemaan. Hänen kautensa päättyi valitettavasti Baldin tuotua rahat kahteen viimeiseen kilpailuun, mutta hollantilaisen kukkaron pulleudesta riippuen Rothengatter nähdään lajissa ensi kaudella ja ehkä tulevina vuosina hyvinkin pitkään.

Arvosana: 6/10

 

[CCMK]

Philippe Alliot ei juurikaan vakuuttanut edes urheiluautoissa tai F2:ssa ja alustavasti näytti vaikuttavan vieläkin vähemmän tullessaan kuninkuusluokkaan mukaan. Suurilta osin Alliot pääsi koko F1:siin mukaan maksukuljettajan ominaisuudessa. Alliot herätti kritiikkiä myös ostamalla Jonathan Palmerille luvatun ykköskuljettajan aseman tallista kesken kauden ylimääräisellä 250 000 dollarin sijoituksella. Huolimatta sittemmin ostetustakin ykköskuljettajan asemasta siitä ei ollut paljonkaan hyötyä hänelle. Ennen kesken kauden tapahtunutta ostoa ja siitä seurannutta kohua hänen ainoa pieni etunsa muutoin oli saada RAM 02 käyttöön jostakin syystä jo tuolloin ennen Jonathan Palmeria eli tallikaveriaan. Alliot tuli jostain syystä parhaiten toimeen ehkä seniorimaisuutensa takia juurikin Francois Hesnaultin eli maanmiehensä kanssa.

Loppupelissä Philippe Alliot ei kuitenkaan koko kauden aikana ajoittaisesta ja etenkin Montrealissa tapahtuneesta hitaudesta huolimatta ollut useiden kritisoima sarjan hitain maksukuski-luokkaa. RAM 02 oli parannuksistakin huolimatta niin hidas, että poisluettuna tallikaverinsa kanssa kilpailua juuri mitään ei oikeastaan voinut tehdä kauden aikana joskin avauskierroksilla niin Riossa kuin Imolassakin Alliot kuului kuitenkin tekijämiehiin. Äärimmäisen satunnaista ja selvää Palmerin edellä oloa lukuun ottamatta Alliot kuitenkin oli yleensä hänen takanaan. Hän ei kuitenkaan siltikään häväissyt itseään. Satunnaisesti RAM-tallin mies jätti myös Spiritin kuljettajan Mauro Baldin tai Huub Rothengatterin taakseen, mutta juuri ylemmäs asiaa ei ollut.

Alliot täytti tehtävänsä oikeastaan Montrealin Mike Thackwellille häviämistä huomioon ottamatta aina tallissa eikä kyllä Palmerin takana ollessaankaan ollut järjettömän kaukana kuten usein voisi luulla. Hänen ainoa todellinen vikansa olivat lähinnä liialliset kolarit ja estelyt. Kaikkein eniten Alliot kolaroi kisaviikonlopuista Dallasissa jossa autoa ei voinut enää korjata ajoissa juuri sen takia. Kuten todettua vaikka Alliot olisi ollut Palmeria parempi murskaavasti tai Palmer Alliotia parempi murskaavasti tai ilman niin sillä ei ollut oikeastaan väliä koko RAM-tallin onnettoman kaluston vuoksi. Siksi äärimmäisen suuria johtopäätöksiä hänen uransa hyvyydestä tai surkeudesta tässä vaiheessa on hyvin vaikea tehdä.

Kuitenkin maksukuskin statuksen takia Alliotin on vaikea muuttua joksikin muuksi ja toistaiseksi raha on hänen ainoa keinonsa pysyä lajissa tai siirtyä parempaan. Ensi kaudella hän on jatkamassa RAM:llä vaikka se voi olla pahakin virheliike. Arvosana olisi voinut olla huonompikin, mutta hyvin satunnainen hyvä ajo Virallisessa Harjoituksessa tai kauden loppua kohti hieman paremmat ohittelut lähdöissä tai avauskierroksilla pitivät Alliotin arvosanan välttävänä.

Arvosana: 5/10

 

[CCMK]

F2:sten mestaruus, lukuisat ja lukemattoman pitkät testitunnit, väsymättömät määrät yleistä moottoritestiä, huippuluokan kilometrimäärät huipputallin testikuljettajana ja kauden 1983 Euroopan Grand Prixin debyytti ylimääräisessä kolmannessa autossa Williamsilla eivät auttaneet häntä valmistautumisessa RAM-tallissa kauden 1984 kaltaiseen nöyryytykseen.

Palmerin olisi tietyllä tapaa ehkä sittenkin kannattanut pysyä Williamsin testikuljettajana ja ehkä jopa hyvällä onnella saada kaudeksi 1985 sittemmin Nigel Mansellin saama kisakuljettajan paikka hyvänä etuna kuin lähteä tekemään itsestään jopa pelleä radalle.

Palmer kuitenkin ehti tietyllä tapaa ärsyttää liikaa Frank Williamsia ja Patrick Headia ajopaikan jatkuvilla haluamisillaan kausina 1981-1983 toimiessaan tallin testimiehenä ja sai siitä myös huonon tallin autossa ruudukon perällä maksaa kalliisti. Toisaalta Palmer ajoi kuitenkin Hondan tahtomana promootiokuljettajana edelleen hyvin rajoitetusti moottoritestejä vaikkakin varsinainen testimies Williamsilla kaudella 1984 oli Mike Thackwell.

Selvä ja yksinkertainen totuus oli se, että RAM 02 oli sarjan huonoin auto ja RAM Automotive kauden 1984 surkein talli. Ja jopa odotettua suuremmalla tavalla. Palmer sai kuitenkin neuvoteltua melko vapaan sopimuksen talliin jonka mukaan hän sai muun muassa vapaat kädet ajaa haluamiaan muita autoluokkia ja niiden kilpailuja kaudella. Urheiluautojen kisat ainakin kuuluivat sopimuksen mukaisiin vapaisiin ajoihin.

Le Mansin 24 tunnin ajon hän ajoi Urheiluautojen MM-Sarjan puolella, mutta saman sarjan Mosportin kilpailusta hän vain syystä tai toisesta erikoisesti kieltäytyi vaikka olisi saanut mennä sinne. Sen sijaan hän kuitenkin meni Länsi-Saksaan Hockenheimiin ajamaan ja kärsimään jälleen tuloksettoman kilpailun. Mahdollisesti ajaminen Hockenheimissa saattoi johtua siitä, että John Macdonald ei löytänyt ketään sopivaa korvaajaa Palmerille siihen kilpailuun. Alun alkaen Macdonald oli Palmerin ajaessa Le Mansissa Montrealin aikoihin kysynyt Philippe Streiffia, mutta myöhemmin hän ei ajanut ajattaa enää Streiffia tämän kieltäydyttyä kunniasta. Enemmänkin kuin mitä Palmer olisi halunnut niin ainoa mittapuu kaudella tallin auton järkyttävän hitauden vuoksi aivan liian usein oli debytoinut tallikaveri Philippe Alliot ja hänen kanssaan hän taisteli suurimman osan kauden taisteluistaan.

Ne taistelut hän kyllä useimmiten voitti, mutta valitettavasti aivan liian pienellä erolla etenkin häntä kritisoineiden toimittajien mukaan niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Ajoittain Alliot nolasi Palmerin hyvinkin pahasti kisoissa vaikkakin RAM-tallin ehdottomasta huippuhetkestä Brands Hatchissa vastasikin Palmer ajamalla itsensä jopa Alfa Romeon edelle kisan alkuvaiheissa. Myös Zandvoortissa Palmer ja Alliot olivat poikkeuksellisesti kisan alussa tekijämiehiä. Muutoin lyötiin Spiritin Mauro Baldi tai Huub Rothengatter jos lyötiin.

Kun kaikkea tätä ja etenkin sitä kuuluisaa kritisointia mitä Palmer sai kaudella 1984 usein kuulla lukemattomilta eri tahoilta miettii, niin se herättää paljon kysymyksiä.

Oliko Jonathan Palmer todella F1:n arvoinen kuljettaja?

Miksi Palmer ei kyennyt lyömään tallikaveriaan paljon selvemmin?

Oliko kyseessä vain huonon tallin yhtä huonon auton aiheuttama kuljettajan reaalikykyjen lasku suhteessa Alliotin eduksi Palmeria vastaan?

Oliko loistokas alempien luokkien mestaruustason huippukuljettaja saavuttanut tasonsa rajan?

Hukkasiko Palmer motivaationsa kun ei saanut huipputallin tai edes välttävää takarivin tallin autoa alleen?

Oliko Palmerin paineensietokyky heikentynyt F1:ssä suhteessa F2:siin?

Olisiko menestys noussut liikaa hattuun?

Oliko Palmerilla liikaakin odotuksia ja paineita tuoda tulosta tallille sen painostaessa häntä?

Olisiko vika ollut myös Palmerin aivan liian yli-innokkaissa managereissa ja taustaporukoissa jotka pitivät ja kehuivat Palmeria ylivoimaistenkin vaikeuksien ja kritiikkien edessä sanoen häntä seuraavaksi brittiläiseksi maailmanmestariksi?

Kun kaikkia näitä kysymyksiä miettii niin niihin voisi vastata näin:

Kyllä. Palmer oli F1:n arvoinen kuljettaja vaikka vaikeuksia olikin ensimmäisellä lähes kokonaisella kaudella.

Riittävän huonon tallin kalusto ei anna F1:ssä selvää näyttöä kenellekään muutenkaan ja jos antaa niin voitolla ei yleensä juurikaan ole väliä. RAM:n kaltaisella kalustolla ei paljoa selvemmin tallikaveriaan olisi edes voinut lyödä.

Voi olla. Etenkin kun ottaa huomioon Alliotin huomattavan heikkouden yleisesti ottaen F2-sarjan kalustolla muutoin Palmeria vastaan ja testikaudella ennen kautta Palmer oli silti parempi myös vanhalla autolla. Ostetun ykköskuljettajan asema nosti Alliotin tallin huomion keskipisteeksi ja laski Palmerin tasoa kakkoskuljettajaksi ja vei häneltä huomiota tallin osalta.

Ei todennäköisesti, mutta tulevaisuudessa on pakko kohottaa tasoa paremmin.

Motivaation hukkaantumisesta ainakaan täysin ei ollut Palmerin vaikeuksissa kyse sillä jatkuvat vastoinkäymiset vaikuttavat keneen tahansa lajissa kuin lajissa myös motivaatioon. Kalustosta se ei riipu, mutta paremmassa tallissa ongelmat olisi kyetty hoitamaan ja tiedostamaan paremmin.

Paineensietokyvyn heikentyminen F2:sta F1:siin verrattuna voi sisältää puoli totuutta.

Todennäköisesti menestys ei olisi noussut hattuun ainakaan välittömästi edes paremmassakaan tallissa ja missään tapauksessa ei ainakaan RAM:n kaltaisessa tallissa.

Voi olla sillä mitä pidemmälle tallin kausi eteni niin Palmer sai kuulla suhteessa yhä enemmän ja enemmän myös kritiikkiäkin. Toisaalta taas Palmer itsekin turhautui ja moitti tallia asioista joista hänen ei olisi pitänyt moittia. Kysymys sisältää puoli totuutta.

Tietyllä tapaa todennäköisesti syytä oli myös aivan liian optimistisissa oheishenkilöissä jotka pystyvät myös saamaan kuljettajan uskomaan mitä ihmeellisimpiin tekoihin vailla totuuden häivää. Toisaalta taas oheishenkilöt eivät ole vastuussa suojattiensa huonosta menestyksestä niin tapahtuessa joten aihe sisältää puoli totuutta.

Tämän kaiken pohdinnan jälkeen jokaisessa näissä kysymyksessä ja vastauksessa on pientä tulkinnanvaraa ja katsojasta on usein kiinni miten Palmerin kaltaiseen kuljettajaan suhtautuu erityisesti jatkossa. Todellinen ainoa kerta kaudella 1984 missä Palmer herätti aivan konkreettista huomiota oli vain lähinnä hänen estellessään tallikaverinsa tapaan kärkikuljettajia kierroksella ohitettaessa. Ajoittain Palmerin tavat Alliotin kanssa heitä kohtaan olivat törkeitä ja Palmer oli saada turpaansa jopa itse Keke Rosbergilta Brasilian kisan jälkeen hänen esteltyä häntä kisassa ja kovan kisan jälkeen Keke tunnetusti on ennenkin käynyt kuumana kuin tulinen sauna.

Palmer toki yleensä aina vetosi auton huonoon ohjautuvuuteen yleensä ja ehkä yksittäisillä kerroilla se olisi ollutkin hyväksyttävä asia. Ei kuitenkaan aina. Ja vaikka kaikki olisikin ollut RAM 02:n tai vielä sitäkin ymmärrettävästi RAM 01:n vika niin siitä huolimatta kausi 1984 oli nöyryyttävin kausi Palmerin uralla tähän mennessä. Kauden 1984 lopuksi hän irtisanoutui tallista ja teki siinä oikean liikkeen. Ensi kauden ajopaikka on vielä tuntematon Tohtorille. Arvosana voi olla hieman turhan alhainen, mutta osin juuri lukuisten estelyiden takia ei Palmerille oikein paljonkaan suurempaa arvosanaa voi antaa myös puolustavista näkökannoista huolimatta moneen muuhun kuljettajaan nähden.

Arvosana: 5/10

 

[CCMK]

Oltuaan kaudella 1983 valtavan epäonnen riivaama, kaudesta 1984 muodostui vielä sitäkin painajaismaisempi ja turhauttavampi tulokseton kausi Manfred Winkelhockille. Hänen lukkarinrakkautensa kilpa-autoiluun on kiistämätöntä, mutta liiankin pitkä pysyminen Günther Schmidtin ATS-tallissa saattoi tuhota hänen uransa ainakin isomman menestyksen osalta.

Toisaalta Winkelhockin paras puoli on aina ollut juurikin kilpailunhalu millä tahansa autolla sen hyvyydestä tai huonoudesta riippumatta. Jälleen kerran Lempeän Härän tai ajoittain Äreän Härän lempinimeä totelleen saksalaisen kuljettajan ATS-tallin auto oli kaudella 1984 pirteän nopea ja välillä jopa parempi kuin mitä edellisellä kaudella oli ollut, mutta tallin jatkuva sekasortoinen tila tallipäällikön ja henkilökunnan kesken haittasi myös teknistä valmistelua ja näin koko kausi meni pieleen jo aivan alusta lähtien.

Erikoisesti kauteen 1983 verrattuna ATS oli tietyllä ironisella tavalla parhaimmassa vedossaan juuri kauden ensimmäisessä kuudessa osakilpailussa. Brasilian Riossa Winkelhock pääsi 15:sta ruutuun jopa vanhemmalla D6-automallilla, mutta tallipäällikön henkilökohtaiset loukkaukset olivat Rio päätuomari Rohonyille liikaa ja Winkelhock kärsi tarpeettomasti tallipäällikkönsä virheestä ja kalliisti. Hänet suljettiin kilpailusta muitta mutkitta teosta josta olisi voinut selvitä vain sakoilla ja ajan hylkäyksellä toistaiseksi.

Kourallinen vahvoja näyttöjä ATS:n ja Winkelhockin osalta huipentui ehdottomasti jo Zolderissa vaikka myös Imolassa ja Monacossa Winkelhock olisi voinut olla todellinen pistemies. Zolderin kuudes lähtöruutu ja pitkään pysyminen sijoilla 4-6 oli todella huikeaa katsottavaa häneltä ennen sydäntä särkevää sähkövikaa ja muutenkin väärää varikkokäyntiä. Ilman Schimdtin perseilyä Imolassa taktiikkapuolella Winkelhock olisi voinut myös saavuttaa pisteitä, mutta keskeytys katkaisi menon sielläkin.

Monacossa taas tapahtui loukkaantuminen aikaisemmin viikonlopulla ja sitten kaatosateessa ajetussa kilpailussa Winkelhock itse pilasi kilpailunsa turhautumisen aiheuttamalla itsepäisyydellä yritettyään väkisin ohi Keke Rosbergista ja osuttuaan seinään. Rauhoittamalla menoaan Winkelhock olisi voinut hyvällä onnella saada tallille tärkeitä pisteitä edes puolikkainakin. Montrealista lähtien Winkelhockin turhautuminen ja yleinen ilottomuus varikolla oli kouriintuntuvan näköistä.

Montrealissa Winkelhock ajoi hetken aikaa täysin eri radan eli Monacon säädöillä ja hän oli jo silloin saada koko hulluudesta tarpeekseen. Kauden puolivälissä hänen mittansa oli melkein lopullisesti täynnä jatkuvien teknisten murheiden myötä. Teknisesti ylirasitettu D7 pääsi Montrealissa sentään kasipaikalla maaliin. Winkelhockista tuli jopa hysteerisen epäuskoinen siinä vaiheessa kun tallipäällikkö Schmidt päätti enemmän tai vähemmän järjettömästi ja jo edellisellä kaudella terveen järjen puitteissa tuolloin hylätyn tavan sijaan käyttää kahta autoa Hockenheimista eteenpäin tai heti sen jälkeen mahdollisuuksien mukaan. Edellisellä kaudella Hockenheimiin ja Österreichringille ATS olisi myös halunnut ajattaa kahta autoa, mutta silloin Winkelhock tallin muiden jäsenten kanssa sentään sai tallipäällikkönsä kääntymään asiassa. Tänä vuonna ei käännetty ja seuraukset näkyivät.

Kun hädin tuskin ja vielä usein edelliskauttakin huonommin talli pystyi henkilöresurssipulan takia korjaamaan edes yhtäkään autoa niin kahden auton korjaaminen tai huoltaminen oli oikeastaan mahdotonta. Itävallassa nuoren Gerhard Bergerin otteet saivat tietyllä tapaa Winkelhockin entisestään epäuskoisemmaksi, hänen kisa päättyi jo lämmittelyn tekniseen vikaan, Zandvoortissa Winkelhock töni ja esteli muita ajajia ajaessaan muutoin tallissa yksinään silkan suuttumuksen vallassa, ilmoitti häipyvänsä ATS:ltä kisan jälkeen välittömästi eikä ajaisi siellä kaudella 1985, Monzan viikonloppuna suostui tulemaan pitkän maanittelun ja hampaidenkiristyksen jälkeen paikan päälle ajamaan aikomuksena yrittää edes ajaa loput kisat kaudelta ja kun vielä Monzassakin kaikki tekniset viat kasaantuivat suorastaan naurettavalla tavalla vain hänelle niin Winkelhock sai tarpeekseen, poistui koko kisapaikalta ja ei halunnut olla enää koskaan missään tekemisissä koko tallin tai Günther Schmidtin kanssa.

Schmidt erotti lopulta hänet jälkikäteen tallista ja kuin suolaa olisi haavoihin laittanut niin Berger ajoi ATS:n kaikkea muuta kuin teknisesti kelvollisen auton kuudenneksi. Winkelhockin tietyksi onneksi Berger ei saanut uransa toisesta ajosta (Zandvoortista Berger oli joutunut maksusumman takia jäämään pois vaikka hänet oli siihen ilmoitettu.) pistettä osakausiluonteisuutensa vuoksi. Nürburgringille Winkelhock tuli paikan päälle vain hakeakseen maksamattomia palkkansa osia vaikka häntä yritettiin jopa vielä sielläkin aivan aluksi saada ajamaan autoa hyvinkin rajuista raivonpuuskistakin huolimatta.

Kun asia selvisi, että näin ei käy niin oikeustaistelu oli tulla Schmidtin ja Winkelhockin kesken. Lopulta Winkelhock lähti palkkatodistus kourassaan ja loppurahat tulivat myös ajallaan perille ja kausi 1984 näytti olevan ohi. ATS peruutti Winkelhockin ajoluvat virallisista luetteloista Nürburgringin kisan ja Estorilin kohdalla ja siten hetken aikaa Winkelhock näytti aloittavan ensi kauden miettimisen. Kaikki vaihtoehdot olivat avoinna ja jopa lopettaminen oli vaihtoehtona. Sen vastineeksi olisi aina voinut siirtyä kotimaisiin urheiluautoihin tai kansainväliselle puolelle muun muassa Porschen mieheksi Urheiluautojen MM-Sarjaan. Winkelhock kuitenkin sai yllättävän puhelun vain päiviä ennen Estorilia itse Bernie Ecclestonelta joka halusi hänet ajamaan Brabhamia Estoriliin sillä tallin varsinainen kuljettaja ja testikuljettaja Teo Fabi ja Corrado Fabi olivat isänsä hautajaisissa.

Kauden päätöskisa tuli huipputallin autossa niin myöhään, että Winkelhock ei ollut perjantaina kisaviikonloppuna lainkaan paikalla ja lopulta vain lauantaina hän pääsi tulemaan ja edes jotenkin yrittämään ajamista. Kaikkiaan Estorilin viikonloppu oli kunnioitettavana mukava päätös varovaisuudesta huolimatta kaudelle ja ainakin Winkelhock oli rennompi kuin aikoihin, nautti Nelson Piquetin kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja myös koko huipputallin yleensäkin rauhallisesta ja ammattimaisesta asenteesta.

Tästä kaikesta oli kiittäminen BMW:tä jonka miehiä Winkelhock on ollut jo alemmista Länsi-Saksan formulaluokista lähtien eli toisin sanoen heti kartingin jälkeen myös silloin kun hän on ajanut BMW:n ulkopuolisissa talleissa. Niin hyvin Winkelhock ajoi Estorilissa, että hän sai ajaa myös lukuisia talvikauden testejä talvikaudella 1984-1985. Niiden mennessä loistavasti Manfred Winkelhockista tulee Brabhamin kuljettaja kaudella 1985 ja se olisi todella hieno suosionosoitus hänelle.

Toisaalta taas järkevämmin hänen paikkansa voisi olla keskikastin talleista etenkin ystävänsä ja todennäköisesti ilman suuria ihmeitä ainakin toistaiseksi formulat taakseen jättävän Marc Surerin ehdottamassa Arrows-tallissa missä hän ajoi aivan ensimmäisen kisayrityksensä kaudella 1980 tai huonoimmillaan jopa RAM-tallissa sillä kovin moneen muuhun paikkaan ei ole enää pääsyä hänellä. Edes keskikastissa ja huipputallit eivät ilmeisesti ilman todellista ihmettä ja ehkä Estorilin hieman vaisun kilpailun takia ole valmiina ottamaan häntä vaikka hänen lahjansa sinällään tiedetään. Ja huonojen tallien ajoista ei ATS:n jälkeen sinällään häneltä kannattanut kysyä tai pyytää yhtään mitään. Tosin Manfred Winkelhock oli aina valmis ajamaan F1:ssä niin pitkään kuin hänellä vain riitti motivaatiota ajaa lähes missä tahansa tallissa mikä vain olisi riittävän teknisesti huollettu ja ammattimainen.

Arvosana: 6/10

 

[CCMK]

Vaikka tulokset olivat huonompia niin Mauro Baldi oli kaikkea muuta kuin kausien 1982-1983 kaltainen ajokuvaltaan kaudella 1984. Baldi ajoi ehdottomasti uransa parhaimman kauden pisteettömyydestään huolimatta ja ennen kaikkea henkiseltä kilpa-ajajan tasoltaan Baldi oli kehittynyt uskomattomalle tasolle verrattaessa hänen kahteen edelliseen kauteensa lajissa ja huolimatta hänen ajeluistaan silloin paremmissa talleissa.

Valitettavaa on vain se, että taidot puhkesivat kukkaan juurikin väärän tallin yhtä väärällä kalustolla. Sponsoreiden puutteen vuoksi Baldi joutui Spirit-tallin kanssa ajamaan lopulta vain puoli kautta eli kauden kuusi ensimmäistä osakilpailua ja kaksi viimeistä osakilpailua.

Muun osan kaudesta ajoi Huub Rothengatter. Toisin kuin ennakkoon kaavailtiin niin Mauro Baldin ajaessa Spiritin autolla ei tapahtunut mitään umpisurkeaksi vajoamista kriitikoiden sanoin Baldin samanlaista huonoutta kuvastavassa autossa. Kaikkea muuta kuin sitä sitä vastoin tapahtuikin. Aina kun Baldi ajoi Spiritiä hän myös yksinkertaisesti vei autoa jatkuvasti sen äärirajoilla.

Hän osasi toki oman aikaisemman ajajakuvan mukaisesti olla tarpeen vaatiessa liiankin tasainen ja ylivarovainen, mutta kaudella 1984 hän ei tehnyt niin kauden 1982 debyyttikauden kokemattomuuttaan tai kauden 1983 ylisuurten odotusten ja tallikaverin paremmuudesta johtuen vaan vain ajamansa pienen ja köyhän tallin pyynnöstä.

Ainoan kerran milloin hän karsiutui ajamistaan kisoista tapahtui Monacosta missä yleinen aika-ajon karsinta tiesi ruudukkoon vain 20 kuljettajaa ja sekin oli enemmän tallin kaluston kuin kuljettajan itsensä vika. Ja tosiaan Monacoon pääsee vain 20 kuljettajaa 26 kuljettajan sijaan joten Spiritillä oli jo valmiiksi turha toivoakaan pääsyä Monacon kisaan ilman todella suurta ihmettä. Mikäli Baldi olisi päässyt sinne niin menestystä olisi ehkä saattanut olla luvassa siellä. Spirit-tallin taloudellinen tilanne kaudella oli uskomattoman onneton jopa heidän itsensä mittapuulla. Ne olivat kaudella hyvinkin traagisia ja olisivat voineet päättää kauden milloin tahansa keskenkin.

Monacossa näin esimerkiksi Baldin talli toi vain kaksi moottoria ja kolme laatikollista työkaluja auton korjausta varten ja lisäksi tallin mekaanikot saivat ruokarahan vain Baldin viimeisistä sponsorivaroista.:frown: Kaiken kaikkiaan ajamissaan kisoissa Baldi oli huolellinen, ei koskaan edellisten kausien tapaan luovuttanut tai pelännyt kaksintaistelutilanteita ja ennen kaikkea osoittautui hyvinkin lahjakkaaksi kuljettajaksi kaikkiaan. Sähköasentajan ja lakimiehen ammatista oli Baldille hyötyä sillä hän osasi neuvoa siten tallin mekaanikoita ja lakimiespuolesta oli hyötyä sponsoreita ja tallin yleistä bisnestä hoidettaessa.

Hänen huippuajonsa kaudella olivat ehdottomasti Kyalamissa, Imolassa ja aivan ennen kaikkea Nürburgringin kilpailussa missä Baldi huipensi jo muutenkin ylärajansa suorituskykynsä suhteen äärirajoille ja nosti pienen tallin uskomattoman riemun varikolla jo muutenkin hienon ohitusnäytöksen jälkeen ohitettuaan vielä kaiken päätteeksi Ligierin Francois Hesnaultin selvästi taistelemalla. Näissä huippukisoissa Baldi oli kahdeksas ja Imolassa ohitti hurjalla lähdöllä kuusi autoa ja taisteli rohkeasti Johnny Cecotton Tolemania vastaan. Huolimatta näistä uskomattomista kohokohdista Baldin reaalinen suorituskyvyn huippu oli keskimäärin radalla molempien Osellan ja RAM:n autojen lyöminen ja pysyminen heidän edellään.

Ajamistaan puolen kauden kisoista verratessa hänen autossa vuorotelleen ja muutenkin tallikaveriehdokkaaksi tulevan Huub Rothengatteriin verrattuna Baldi oli kaudella 1984 vain hyvin harvoin koko ruudukon hitain kuljettaja toisin Rothengatter joka joutui enemmän tai vähemmän aluksi myös opettelemaan ajamista. Ja kaikki tämä vastoin ennakkoa.

Siten kaiken jälkeen Mauro Baldi ansaitsee ainakin ehdottomasti pysyä lajissa ja mikäli vain rahaa löytyy ja vielä kiinnostusta edes jostakin muusta tallista niin Baldin ura voi ehkä vielä lähteä nousuun. Toistaiseksi ehkäpä juuri kausien 1982-1983 valitettavasta ajanjaksosta johtuen muut tallit ovat edelleen varsin vastahakoisia luottamaan häneen ja siten hänen ainoa mahdollisuutensa on olla Spiritillä.

Ennen kautta 1984 hyvin todennäköisesti huono Alfa Romeon vuosi maksoi hänelle Parmalatin vaatiman ja suositteleman tallipaikan Brabhamilta Nelson Piquetin tallikaverina. Ja toisin kuin ennen kautta niin kauden jälkeen olisi hyvin ikävää jos Mauro Baldi ja ennen kaikkea pieni ja pirteä Spirit-talli katoaisivat talvikauden päätteeksi koko lajista vain harmittavan köyhyyden takia. Baldin on kuitenkin löydettävä pian uuttakin sponsorivirtaa talliin mikäli hän ajojaan mielii jatkavan. Kaiken kaikkiaan hieno suoritus häneltä koko kautta ajatellen!:thumbup:

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Ehkäpä koko urheiluhistorian ja varmasti ainakin F1:n historian erikoisimmilla sopimuskuvioilla saatiin erääseen sen kärkitalleista kakkoskuljettajaksi ja testikuljettajaksi varsin epätodennäköinen veljeskaksikko eli Fabin veljekset Teodorico Teo Fabi ja Corrado Fabi. Tässä arvostelussa keskitytään ensiksi Corradoon ja vähän myöhemmin sitten Teoon.

Corrado Fabi oli kärsinyt kaudella 1983 oikeastaan mitä karmeimman debyyttikauden koko lajissa, aiemman kritiikin ja ehkä muunkin sopeutumattomuuden takia Enzo Osella ei uusinut kaudeksi 1984 Fabin sopimusta Osellalla ja siten Corradon tie oli päättynyt tallissa ja jopa koko ura näytti olevan vaakalaudalla. Lisäksi mikään talli ei näyttänyt edes ottavan häntä vakavasti. Lopulta hyvin erikoisella tavalla Brabhamin sponsori Parmalat järjesti ensin hänen vanhemman veljensä talliin kakkoskuljettajaksi ja vähän myöhemmin myös Corrado liittyi mukaan tallin erikoiseen sopimuskuvioon jossa hänestä tehtiin tallin testikuljettaja.

Hänen pääsääntöiseen toimenkuvaansa kuului siis testaaminen ja ajoittainen tuuraaminen silloin kun hänen veljensä ajoi IndyCarissa kilpailuja. Toisin sanoen hänestä tehtiin tilapäinen kakkoskuskikin tallissa. Talvikauden testien jälkeen hänen testiaikansa jäi hyvin lyhyeen. Vain joitakin kymmeniä kierroksia hän oli saanut ajaa tallin autoa ennen Monacon kilpailua. Hän sai ajaa ensimmäisen suurtestinsäkin vasta viikkoa ennen Monacon kilpailua Nogarossa. Monacossa hän ajoi ensimmäistä kertaa sitten Kyalamin 1983 ja kisa päättyi valitettavasti keskeytykseen. Toisaalta häntä vaivasi myös kisaruoste sateella ajetussa kilpailussa ja huolimatta hänen sadekelin lahjakkuudestaan hänen kisansa myös päättyi murheellisesti ulosajoon. Montrealissa taas kisa oli suhteessa jopa Monacoa huonompi keskikastissa ja päättyi taas keskeytykseen.

Lopulta vasta Dallasissa Corrado Fabi alkoi ajaa tasonsa vaatimalla tavalla ja myös ainoan todella näyttävän kisansa hän siellä myös ajoi. Hän menetti viimeisillä kierroksella pisteensä Jacques Laffitelle ja 2 tunnin rajan tullessa täyteen hän ei valitettavasti hyötynyt Nigel Mansellin keskeytyksestä ja pyörtymisestä radan varteen ja jäi pisteittä hienon ajon jälkeen seiskapaikalle. Corradon ajot kaudella 1984 oikeastaan päättyivät juuri kun tulosta alkoi tulla ja vielä varsin pahaan paikkaan. Hänen veljensä nimittäin ajoi ensin viime hetkellä ilman IndyCar-tallin omistajan lupaa Brands Hatchissa ja lopulta päätettyään purkaa sopimuksen Corrado joutui luovuttamaan paikkansa veljelleen.

Häneltä jäivät ajamatta Hockenheimin, Österreichringin ja Monzan kilpailu. Näistä erityisesti Corrado halusi päästä ajamaan Monzaan tallin kolmatta Brabhamia ja joutui jatkuvista vaatimuksistaan Bernien mustalle listalle. Toisaalta taas yksittäisen ajon ollessa kyseessä Bernie olisi voinut myös päästää hänet siihen mainosarvon maksimoinniksi, mutta ei siltikään tehnyt niin. Corradon osalta tuli kuitenkin testaamisen jatkamisen lisäksi myös tilaisuus jatkaa veljensä tyhjäksi jättämällään paikalla IndyCarissa ja ehkä hieman liian pitkänkin odottelun jälkeen hän ajoi kaikissa kisoissa tultuaan paikalle ja vain Laguna Secan kisa jäi häneltä siellä ajamatta. Las Vegasin kauden päätös entisellä F1-kilpailun radalla Caesar's Palacen radalla ei myöskään sujunut aivan huippuluokan tavalla.

Loppukaudella 1984 veljesten isä menehtyi äkillisesti ja siten myös Corradon kausi oli ennen aikojaan ohi joskin F1-puolella Bernie Ecclestone ei suostunut häntä enää ajattamaan paljoakaan koko Dallasin kisan jälkeen edes testipuolellakaan. Tästä huolimatta Corrado Fabi oli Teo Fabin tapaan edelleen ehdolla jatkamaan testaamista tai pääsemään tallin kisakuljettajaksi kaudella 1985.

Kautta 1984 mietittäessä talli oli oikeastaan Nelson Piquetin ikioma talli jossa hän pystyi dominoimaan mitä tahansa kakkoskuljettajaa halutessaan ja vielä sitäkin murskaavammin tallin testikuskeja tai tilapäisiä kakkoskuljettajia. Corradon keskittymiskyvyn heikentyminen ajoissa ja arvostelun pelko olivat hyvin todennäköisesti Osellan kauden kritiikin aiheuttamia. Periaatteessa Corrado Fabilla on vielä vuosia saada kaikki lajissa sillä hän on vasta 23 vuotta vanha. Ongelmana kuitenkin on muiden tallien kiinnostumattomuus hänestä ilman rahaa ja ehkä tietyllä tapaa hänestä on tullut veljensä maineen vanki joskin Italian oma lehdistö on pitänyt Corradoa uskomattoman lahjakkaana kuljettajana joka useimmiten ansaitsisi parempaa.

Tai näin ainakin oli ennen kauden 1983 Osellan kautta. Toki myös sen jälkeenkin, mutta paljon vähemmän mikä on aina huono merkki uran parhaimpia vuosia ja huippukuntoa lähestyttäessä. Kauden ainoa muu huippuhetki Dallasin kisan seiskapaikan ohella oli tietenkin ainoana Brabhamin muuna kuljettajana Nelson Piquetin lyöminen juurikin Dallasissa Virallisessa Harjoituksessa Corrado Fabin osalta.

Isänsä kuoleman jälkeen Corradon on kerrottu olleen varsin synkkämielisellä tuulella myös hautajaistenkin jälkeen ja koko hänen uransa on vielä edessä, mutta aivan yhtä hyvin kaikki voi olla ohi sillä perheyritys vaatii työlleen ennemmin tai myöhemmin jatkajan ja nähtäväksi jää, että lopettaako Teo vai Corrado uransa tämän kauden jälkeen. Teolla asia olisi tietyllä tapaa ymmärrettävämpi myös itsekin isänä olemisen takia ja kaiken muunkin, mutta sitten taas Teon urasta jäisi liikaa jossittelemisen makua.

Corradon lopettaminen jo nyt olisi myös taas erittäin huono juttu ja jättäisi myös nuoremman iänkin takia entistä enemmänkin jossittelua. Corrado Fabi kun on hyvänä päivänä ollut jopa Nelson Piquetinkin itsensä mukaan äärimmäisen lahjakas nuori kuljettaja ja etenkin erittäin hyvä sadekelin kuljettaja silloin kun kaikki vain osuu kohdilleen. Toivottavasti Corrado Fabi jatkaisi myös ensi vuonna. Muussa tapauksessa häntä tulisi kyllä ikävä lajissa.

Arvosana: 6,5/10

 

[CCMK]

Tultuaan käytännössä pienestä ja ehkä ei niin kovinkaan pienestä tuntemattomuudesta mukaan lajiin Francois Hesnault ei uutena ranskalaisena kuljettajana paljonkaan herättänyt mielenkiintoa aivan aluksi. Sittemmin herätti hyvin paljon kauden edetessä ja oli lopulta kenties sarjan nopein pisteetön kuljettaja. Siniseksi Ritariksikin kutsuttu ranskalainen oli jossain määrin erittäin kritisoitu ja etenkin paperista vain katsomalla näinkin voisi olettaa. Kriitikoilla oli selvä mielipide taas ennen katsomista. Hänestä ei odotettu mitään 28-vuotiaana tulokkaana, ei herättänyt yleistä huomiota ajoillaan, kolaroi liikaa ja muutenkin oli omituinen mysteerimies. Tavallaan tämä omituisuus ja hiljaisuus olivatkin hänen kuvansa osa.

Francois Hesnault ei laskuvarjojääkäriupseerina paljon ulkoistanut mielipiteitään tai taktiikoitaan muille ellei niin tarvinnut tehdä ja kaiken kaikkiaan ranskalainen osoitti kuuluvansa lajiin ennen pitkää ja olemalla lopulta kilpailukykyisempi kuin ennakoissa ja varovasti sanoen jopa vakuuttava kuljettaja. Francois Hesnault oli syntynyt vuonna 1956 vuoden toiseksi viimeisenä päivänä yritysjohtaja Hesnaultille ja hänen vaimolleen. Francois ei ole ainoa moottoriurheilija perheessä sillä hänen veljensä Philippe Hesnault on ajanut Ranskan rallisarjoja ja jopa F2:sia jotka päättyivät valitettavaan kolariin huipputallin testeissä ja sen jälkeen muut kuin satunnaiset ralliajot ovat jääneet velimiehellä erittäin vähiin.

Itsessään Philippe oli jopa nopeampi kuin Francois veljesparia arvioitaessa ennen uraa, mutta kerta kaikkiaan hän ei osannut sisäistää ajotapaansa kovempiin avopyöräluokkiin, oli jopa kuninkuusluokkaan päässyttä veljeään itsepäisempi ajotavoiltaan ja ennen kaikkea kykenemätön sopeutumaan paremman tallin vaatimaan korrektimpaan ratakäytökseen.

Francois itse veljensä tapaan sai huippukoulutuksen paikkakunnallaan ja hän meni armeijaan, ulkomaanjoukkojen palvelukseen laskuvarjojääkäriksi, taistelujoukkoihin eri puolille Afrikkaa näkemään tulikasteen arvoista toimintaa, oli tiettävästi näkemässä (tai ainakin hänen yksikkönsä näki.) myös erään nimeltä mainitsemattoman afrikkalaisen keisarin kruunajaisetkin jotka olivat länsimaisella mittapuulla järjettömiä ja johon ilman Ranskan budjetointia olisi palanut jopa puolet kyseisen maan kassavaroista vuotta kohti.

Sittemmin armeijasta vapautumisen jälkeen Francois Hesnault kokeili mikroautoilua lähinnä huvin vuoksi ja lopulta vastaus oli annettava. Joko hän aloittaisi kilpa-autoilun tai sitten hän ei tekisi sitä ollenkaan. Etenkin kun ikää oli Ranskan karting-sarjoissa ja etenkin kansainväliseen Super Kartsiin nähden jo hieman liikaa. Rahapuoli ei ollut ongelma sillä isä-Hesnault tuotti edelleen yrityksineen Ranskassa varsin paljonkin voittoa vuoteen. Saman päätöksen teki myös Philippekin, mutta varsin pian erityisesti Philippe alkoi mieluummin pääsääntöisesti keskittyä vain pienempiin moottoriurheiluluokkiin ja yrittäjyysasioihin.

Francois ei kuitenkaan halunnut luovuttaa vaikeuksistakin huolimatta ja hän siirtyi ajamaan kausiksi 1980-1981 Ranskan Formula Renault-sarjaa jossa menestystä ei kuitenkaan tullut mainittavasti. Kaudella 1982 hän siirtyi ajamaan Ranskan F3-sarjaa jossa tuli jo pari voittoa ja sarjan kolmas tila. Tuolloin kävi ilmi hänen nopeus ja taistelukyvyt radalla. Lisäksi hän osallistui Le Mansin 24 tunnin ajoon kun veli Philippe ei ollut päässyt tulemaan.

Kaudella 1983 Hesnault ajoi edelleen F3-sarjassa Ranskassa ja se huipentui hänen ja Ferten vauhtiveljesten väliseksi kaksintaisteluksi. Valitettavasti Hesnault ei voittanut mestaruutta sarjassa edelleenkään viidestä voitosta huolimatta ja siten ura näytti jäävän paikoilleen ilman todellista ihmettä tai rahaostoa isommasta sarjasta. Lisäksi Hesnault ajoi Monacon F3-kilpailussa ja F3:n eurosarjaa olematta niissä mitenkään erityisen mainittava tai menestyksekäs. Kilpakausi 1983 sisälsi myös ajon Le Mansin 24 tunnin ajossa jälleen kun velimies Philippe oli jälleen kiinni muissa jutuissa.

Kausi 1983 huipentui kuitenkin melkoiseen shokkisiirtoon. Kaudeksi 1984 Francois Hesnault oli valmis ajamaan vielä yhden kauden Ranskan F3-sarjassa tai hankkimaan ostopaikan Englannin F3-sarjasta, siirtymään mahdollisesti luokkaa korkeammalle F2-sarjaan tai siirtymään jopa rallin MM-Sarjaan kaudeksi 1984 sillä veljensä Philippen tapaan Francoisilla on kokemusta myös Ranskan rallisarjan autoista. Lopulta Ligier-talli yllätti kutsumalla Francois Hesnaultin testeihin ja näyttöajoon Ferten veljesten kanssa.

Siellä Francois varmisti jopa yllättävänkin selvästi testipaikkansa talliin mikä olisi ollut vielä normiksi miellettävä asia, mutta kuullessaan pääsystä mukaan kuninkuusluokkaan kaudeksi 1984 hän oli todella iloinen ja myös yllättynyt. Lajissa oleville ihmisille hänen tulonsa siihen oli shokki koska pois lukien ehkä juuri ja juuri jotain pientä tietoa kauden 1983 autourheilulehdistä ympäri maailmaa monikaan ei ollut kuullut hänestä yhtään mitään. Ranskassakin sinällään vain hieman enemmän kuin muualla.

Sponsoreina toimineet Loto, Elf, Antar, HE eli Hesnault Enterprise ja Antac halusivat Ligierin ottavan suurempien sponsorisummien takia Hesnaultin kuin Ferten tai muun ranskalaisen juniorikuljettajan ja näin Guy Ligier myös tekikin sen sijaan, että olisi kieltäytynyt ja mahdollisesti vihoittanut sponsorit tai haaskannut liikaa kallista aikaa muiden kuljettajien etsimiseen hänen nimeämisensä hetkellä. Nimisponsoreista Gitanes olisi antanut Hesnaultille vain testipaikan kaudeksi 1984, mutta muiden sponsorien ja Ligierin itsensä painostuksen alla Gitanes käänsi mielipiteensä. Suurin ongelma Francois Hesnaultille formulakaudella 1984 oli ehkä juurikin kokemattomuus ja Ligierin auto huonojen Virallisten Harjoitusten ohella.

Keskikastiin korkeintaan kuuluneen auton kanssa ei muukaan noviisikuljettaja yleensä pärjää ja vielä vähemmän ainakin aluksi näytti pärjäävän Francois Hesnault. Melkein jokaisella radalla etenkin ensimmäinen ajosessio meni puolentoista tunnin ajalta pelkkään opiskeluun ja muutenkin viikonloput olivat ajoittain sietämättömän vaikeita ranskalaiselle. Auton teknisten ongelmien myötä ja ehkä vähän muutenkin ajoittain. Ainoa poikkeus tästä oli Dijon-Prenoisin viikonloppu jossa ainoalla itse ajamallaan radalla Monacon ohella edes jotenkin hän pystyi esittämään aivan todellista lahjakkuutta erityisesti sateella. Tallipäällikkö Guy Ligier kuitenkin vetäytti hänet pois kilpailusta ja sen jälkeen välit eivät olleet entisellään. Välit huononivat sitäkin enemmän kun loppukauden aikana testivuorot menivät Andrea de Cesarikselle myös ranskalaisen osalta yhä enenevissä määrin ja lopulta Estorilissa tilanne huipentui potkuihin. Kun kaikkea miettii paremmalta kannalta Estorilin aikoihin kauden päätteeksi niin loppupelissä Francois Hesnault yksinkertaisesti teki parhaansa, ei loppupelissä ehkä alkukautta lukuun ottamatta kolaroinut autoaan edes väitetynkään usein kuin puhuttiin ja aivan lopulta ei pisteettömäksikin mieheksi missään tapauksessa häpäissyt itseään radalla oikeastaan kertaakaan koko kaudella.

Alkukausi Riosta Monacoon asti oli kuitenkin väistämättä erilainen ja kolareitakin riitti joista pahimmat olivat Kyalamissa ja Monacossa tapahtunut tallikaverin ja Riccardo Patresen kanssa kolaroiminen. Hesnault oli jostain syystä varsin hurja mies alkukaudesta sillä Monacossa hän ajoi kolarinsa jälkeen jopa ilman etusiipeä märällä radalla ja ihme kyllä siten myös pysyi radalla.:eek!: Viralliset Harjoitukset ja kisojen alut ajoittain näyttävistä lähdöistä huolimatta olivat surkeita kaudella ja Montrealin poikkeusta lukuun ottamatta mitään merkittävää Hesnault ei nopeusajoissa suorittanut. Hesnault kuitenkin yritti parhaansa ja väitetyistä kolareista ainakin kaksi olivat valheellisia sillä Detroitissa ja Dallasissa hänet kolari pois radalta itse Piercarlo Ghinzani.

Keskikauteen mennessä Hesnault kuitenkin nosti tasoaan ja oli loppupelissä ja kisojen loppupuolella yleensäkin erittäin nopea kuljettaja. Siten Hesnault oli eräällä tapaa kuin Danny Sullivan oli ollut kaudella 1983 eli varsin nopea kuski sinällään, mutta huonot Viralliset Harjoitukset ja sijoitukset lähtöruudukossa kisojen alkuvaiheen huonouden ohella veivät paljon kallista aikaa joskin molemmat olivat erittäin näyttäviä kuljettajia. Hesnault osasi ajaa myös rallityylisiä sivuluisuja autollaan kauden aikana monta kertaa.:thumbup:

Tallikaveri Andrea de Cesaris oli suurilta osin parempi kuin Hesnault, mutta myös kiisteli tallin kanssa ja ei osannut kehittää autoa testeissä jolloin Hesnault sai lievästi sanoen ajoittain kerätä tallikaverinsa jättämät menestyksen tähteet ja ehkä pienenä ilona oppia enemmän testaamisen merkityksestä. Lisäksi de Cesaris tuntui Michele Alboreton kauden 1983 tapaan menettäneen motivaationsa ajaen hädin tuskin omalle ajokyvylleen sopivalla tasolla ja ennen kaikkea jääden jopa noviisitallikaverinsa taakse. Francois Hesnaultin huippukisat alkoivat Brands Hatchista ja huipentuivat Hockenheimin kaksintaisteluun tallikaverin kanssa ja Zandvoortin harmittavan näyttävään seiskapaikkaan.

Loppusanoina on sanottava, että vaikka Francois Hesnault osoittautui odotusten vastaisesti jopa hyväksikin ja myös nopeaksi kuljettajaksi niin hänen tallikaverillaan tai tallillaan ei ollut mikään hyvä vuosi ja Hesnault jäi myös pisteittä. Lopullisten kykyjen arviointi yleistä keskikauden ja loppukauden hyvinkin selvää näyttävyyttä lukuun ottamatta on hyvin vaikeaa ja vasta kausi 1985 näyttää hänen paikkansa lajissa jos näyttää. Kieltäydyttyään testipaikasta Ligierillä kaudeksi 1985 hän on neuvotellut Tolemanin paikasta, ollut Renaultin testikuljettajaksi ehdolla ja jopa varsin yllättäviinkin talleihin.

Arvosana voi olla hieman korkeampi, mutta omanlaisena kuljettajana ja etenkin nuorten Jo Gartnerin ja Stefan Bellofin näyttävyyden tunnustamisesta ja miehen itsensäkin näyttävyyden takia on annettava näinkin korkea arvosana. Ainahan näistä voisi sitten kiistelläkin.

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Pitkän väittelyn ja sponsorikeräämisen jälkeen nuori ja pitkä miellyttävä itävaltalainen Gerhard Berger pääsi ATS-talliin ajamaan debyyttiään lajissa. ATS-talli oli varsin kaoottinen talli jossa tiimihenki oli nollissa ja etenkin teknisen valmistelun taso hyvinkin heikkoa. Kun tallin painajaismaisen tason ottaa huomioon niin Berger teki debytoivaksi kuljettajaksi erinomaista työtä. Toki ei Berger kolareilta tai muilta virheiltä välttynyt kauden aikana, mutta melkein kaikki niistä osoittautui aina tapahtuvaksi vain Vapaissa Harjoituksissa tai Virallisissa Harjoituksissa. Ainoa PR-virhe kaudelta oli ehkä Pierluigi Martinin turha arvostelu Monzan Virallisen Harjoituksen kolarin takia.

Ainoa kisakolari Bergerillä tapahtui osumalla Marc Surerin kanssa yhteen Nürburgringin radalla. Umpisurkeasta tekniikasta huolimatta Berger toi peräti kahdestikin hyvällä sijalla tallinsa auton maaliin. Monzassa hän olisi saanut jopa pisteen ilman osakausiluonteisuuttaan. Lisäksi jo omassa debyytissään Itävallassa Berger olisi ollut hieman paremmalla onnella ja enemmän tapahtumarikkaassa kilpailussa jopa taas lähellä pistettä.

Kaikki mikä olisi Gerhard Bergerin kohdalla voinut johtaa katastrofiin, hyljeksityksi tulemiseen tallipiireissä ja uran ennenaikaiseen loppumiseen toivat Gerhard Bergerille ATS-tallin romahtaessa jopa kokonaiseen uraan tuovat eväät. Etenkin kun Arrows-tallin Jackie Oliver teki tarjouksen vuoden 1984 lopussa kaudesta 1985 ja itävaltalainen luonnollisesti siihen myös suostui. Tosin äärimmäisenä varjopuolena paljoakaan ei ehtinyt kauden loppumisesta kulua kuin Berger joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen.

Berger kuitenkin on selvinnyt hengissä, mutta toistaiseksi niska on joko leikattava tai pistettävä pakettiin jolloin toipumisaika on mitä tahansa 3-6 kuukauden väliä ja ehkä jopa pitempäänkin voi kulua. Onnettomuushetken jälkeen kauden avauksesta Berger voi ehkä huonolla tuurilla vielä jäädä pois leikkauksen myötä ja paketoimisen osalta ensi kauden kilpailuista jää montakin kisaa ajamatta etenkin alkukaudesta. Joka tapauksessa kausi 1984 oli Bergeriltä loppupelissä varsin hyvä.

Arvosana: 7/10

 

[CCMK]

Kaudella 1984 Osellan testikuljettajana oleminen ei ollut mikään unelmatyö Jo Gartnerille, mutta huolimatta siitäkin Gartner sai ennen pitkää ajaa kaudella. Gartner olisi kokoaikaisena kuljettajana kaudella voinut olla hyvinkin menestyksekäs, mutta osa-aikaisena ajaminen oli tallin osalta virhe. Tosin tallin budjetti oli huono ja siten jostakin oli pakko karsia. Gartner osasi kuitenkin hyödyntää tilanteensa kun paikka tuli ja Brands Hatchista eteenpäin Gartner ajoi kaikissa loppukauden kisoissa kuten pitkin.

Vielä Imolassa vanhan auton osalta vaikeuksia riitti debytoivalle ja erittäin nopealle kuljettajalle. Huippulähtöä lukuun ottamatta Gartner ajeli väistämättä viimeisten joukossa ja oli lähinnä muiden ongelmien takia edes mukana koko kisassa. Turboauton saatuaan Gartner toi lahjakkuutensa ilmi olemalla elohopeamaisellakin tavalla Piercarlo Ghinzania nopeampi niin kisoissa kuin yleensä näyttävämmin myös Virallisissa Harjoituksissa ilman ongelmia olisi ollut, mutta hän oli villi ajotyyliltään. Liian villi. Jopa hengenvaarallisenkin villi.

Muun muassa Itävallassa näin esimerkiksi uransa toisessa osakilpailussa koko kilpailuviikonloppu oli niin uskomattoman täynnä pyörähdyksiä, vaarallisia ohituksia järjettömistäkin paikoista radalla ja osumia toisiin kuljettajiin. Sellainen ei voinut jäädä huomiotta. Sen myötä Gartner tavallaan mustasi osin tahtomattaan mainettaan. Jopa itse nuorukaisen ihailema Niki Laudakin kritisoi häntä kaudella mistä Gartner pahoitti mielensä. Ja vielä enemmänkin kuin vain kerran ja samoin teki useampi muukin huippukuljettaja kuten vaikkapa Alain Prost tai Nigel Mansell. Pahimmillaan Gartnerilta vaadittiin jopa superlisenssiä otettavaksi kokonaan pois koska nuorukainen ei kritisoijien mielestä osannut käyttäytyä lainkaan kilpa-autoilijan tavalla.

Gartnerilla ei oikein tuntunut varikolla löytyvän ystäviäkään pois lukien tallikaveria Piercarlo Ghinzania ja ennen pitkää tietenkin itse Stefan Bellofia.:thumbup: Myös Francois Hesnault kuului Gartnerin kaveripiiriin. Pois lukien Ghinzaniin kerran osumista yksittäisessä kilpailussa molemmat nauttivat toistensa seurassa myös radan ulkopuolella ja ennen kaikkea molemmat kunnioittivat toisiaan kilpa-ajajina. Gartner ajoi uskomattoman hienon ajon kaudella Monzassa olemalla viides ja ilman osakausiluonteisuutta hän olisi siitä pisteitä joita talli olisi kaivannut.

Toisaalta kauden 1984 loppuun mennessä Gartnerin harvana huonona puolena oli uskomaton itsepäisyys, kuumapäisyys tarvittaessa myös radan ulkopuolella ja etenkin kauden lopulla Nürburgringin kisan hengenvaarallisten estelyiden jälkeen tilanteessa jossa Riccardo Patrese meni normaalissa kisatilanteessa hänestä ohi niin tallin oli pidettävä hänelle vakava ja pitkäkestoinen puhuttelu ja yleensäkin kaverilla tuntui olevan kerta kaikkiaan liikaa tunnetta pelissä. Ja lisäksi kierroksella ohittamista Gartner tuntui sietävän ehkä kaikkein vähiten ja pahimmillaan otteet olivat pahempia kuin jopa itse Andrea de Cesariksen surullisella McLarenin kaudella 1981...

Loppupelissä Jo Gartnerin osalta voi sanoa, että huonoimmillaankin Gartner kuitenkin ansaitsi paikkansa lajissa vaikkakin nuorukaisen on kerta kaikkiaan pakko osata myös rauhoittua radalla. Muuten käy huonosti ennen pitkää. Joka tapauksessa arvosana hänestä on ainakin omalta osaltaan hyvä ja parempi se olisi voinut olla, mutta kerta kaikkiaan liian hurjat kolariosumat ja vielä Estorilissakin Ayrton Sennan kanssa käyty törkeä estelytilanne söivät sitä arvosanaa 0,5-1 pisteen verran.

Arvosana: 7/10

 

[CCMK]

Ajettuaan kaudella 1983 jopa todella upeasti oli kausi 1984 Marc Surerille valtava pettymys. Yksinkertaisesti ilmaistuna. Kotimaisista selostajista puhuttaessa Höyry Häyrisen vastenmielisyys Sureria kohtaan kaikui edellistäkin kautta selvemmin radion aalloilla kisoissa ja syyt olivat välillä yksinkertaisestikin sanottuna naurettavia. Toki ei Surer aina oikeastikaan osannut kaudella 1984 käyttäytyä oikealla tavalla radalla, mutta kausi oli miehelle todella rankka. Oikukas Arrowsin turboauto oli todennäköisesti suurin ongelma hänelle sinällään, mutta pettymyksen todelliset juuret tuntuivat olevan jossakin aivan muualla kuin autossa.

Aivan alkukausi 1984 oli samanlaista iloista ajamista täynnä kuten edelliselläkin kaudella, mutta hyvin äkkiä vanha A6-automalli oli muuttunut enemmän kuin täysin kilpailukyvyttömäksi ja turboautosta Surer ei yksinkertaisesti pitänyt ollenkaan. Sitten alkoivat Jackie Oliverin kanssa riitelyt, mekaanikkojen kanssa olleet epämääräiset riitelyt pikkuasioistakin, hänelle suunnattujen testivuorojen väliin jättämiset ja tallikaverin työmäärän lisääminen loppupelissä vain Thierry Boutsenia enemmän hyödyttävämpään suuntaan kuin toisin päin ja yksinkertainen kyllästyminen koko keskikastissa ajamiseen.

Surer luopui Detroitin alla hänen pitämästään A6-mallista kun tallilla ei ollut enää tuoda edes auton runkoja muokattavaksi autoa varten sillä niitä ei enää ollut. Ja Surer ei missään nimessä halunnut luopua omasta A6-mallistaan omalla takapihallaan. Surer oli aivan erityisesti A7-automallin oikukkaan käytöksen uhri, mutta myös lukemattomien ansaitsemattomien teknisten vikojenkin. Loppukausi oli siis kaikkiaan varsin masentunutta ja Monzassa hän järjesti erikoisen tiedotustilaisuuden missä näkyi niin hirveä aggressiivisuus kuin myös toisaalta yksinkertainen päättämättömyys ja yleinen neuvottomuus.

Surer ei tuntunut osaavan päättää uransa jatkossa ja ei myöskään tarttunut edes Arrowsin jatkotarjoukseen kaudeksi 1985 kuten alun perin niin oltiin sovittu. Ainoat todella hyvät ajohetket tuntuivat olevan satunnaiset kaksintaistelut niin toisten kuljettajien kanssa kuin varsin usein auton huonouden takia myös itse tallikaveri Boutsenin kanssa.

Eräällä tavalla paradoksi olikin, että kauden ainoa todella vakuuttava kisa oli häneltä Itävallassa ja sekin oli päättyä tallikaverusten välisen kilpailun takia kolariin kisan lopulla. Jackie Oliver kritisoi molempia kuljettajia rankasti pisteistäkin huolimatta ja Surer oli erityisen loukkaantunut mies kun tallipäällikkö haukkui häntä ajattelemattomaksi typerykseksi. Samoin myös Boutsenkin sai kuulla kunniansa yrittäessään aivan väkisin ohi tallikaveristaan tavalla joka päättyi Surerin laskemaan vapaaseen tiehen eli edelleen...

Toisaalta taas molemmat miehet ja erityisesti Surer olisi voinut pilata kaiken osumansa takia. Maalissa tallikaverusten välinen ero oli ollut vain kymmenys Itävallassa. Pois lukien tätä näyttöajoa kaudesta 1984 oli hyvin vaikea löytää mitään erityisen hyvää sanottavaa hänen ajoistaan Arrowsilla ja kauden päätteeksi hän vaikutti olevan jopa entinen f1-kuljettaja kuin vain välivuotta suunnitteleva tai toista tallia etsivä kuljettaja.

Arvosana: 6/10

 

[CCMK]

Kaudella 1984 Osella ajoi ylivoimaisesti parhaan kautensa lajissa ja niin ajoi myös Piercarlo Ghinzanikin. Ehkäpä kaikkien aikojen parhaimman maksukuljettajan titteliä kovastikin tavoittelevan italialaisen osalta voitiin sanoa, että syytä juhlimiseen olikin. Hän oli osoittanut toista kertaa pystyvänsä olemaan uskottava kuljettaja rauhallisemmastakin ajotavasta huolimatta, kannattelemaan tallia silloin kun se oli vaikeuksissakin ja ennen kaikkea näpäyttämään epäilijöitä tavalla jossa kauden 1983 loppukaudenkin hyvät otteet jäivät toisarvoisiksi ja nostivat kauden 1984 suorituksista italialaista kohtaan vain vankkumatonta ihailua.

Vaikka Ghinzanilla oli toki myös kritisoijiakin niin suurin osa näistäkin tuntui olevan niitä joita ei takarivin kuljettajat tai tallit yksinkertaisesti vain kiinnosta. Todellakin Osellan automalli FA1F ei ollut enää niin huono kuin aiemmat Osellan autot ja ei edes mitenkään muutenkaan muussa tasossakaan mitattuna huono. Tai no kärkitallien edellä juoksijat pitivät sitä edelleen huonona kaikki tyynni, mutta muutoin talli on jo herättänyt huomiota esiintymisellään ja samoin myös Ghinzani parantuneiden otteiden myötä. Lopullinen osoitus myös Osellankin hyvästä suorituksesta ajoittain oli pitää jopa tallille moottorit toimittanutta Alfa Romeon autoa takana yli 18 kierrosta Brands Hatchissa. Toisaalta vuosi käynnistyi heikosti ja Kyalamissa Ghinzani joutui hengenvaaralliseen onnettomuuteen Warm-Upissa.

Rajusta tulipalosta ja auton halkeamisesta huolimatta Ghinzani selvisi onnettomuuteen nähden yllättävänkin vähäisillä vammoilla ja Zolderissa mies herätti ajajakollegoiden kunnioituksen tulla kilpailemaan poissaolon mahdollistavasta syystäkin huolimatta kädet siteissä ja pystyi ajamaan ajoittain vain yhtäkin kättä käyttämällä.

Dallasin huippuajo oli toki kauden kohokohta ja se ei ollut vain keskeytysten ansiota. Ilman varikkokäyntiä rengasrikon ja juomaveden hakemisen takia Ghinzani olisi todennäköisesti ollut hyvinkin korkealla pisteillä kilpailussa tai jopa aiemminkin edes kuutospaikalla kuin oli. Monzassa Ghinzani oli ehkä kotiyleisön edessä elämänsä vedossa ja sydäntä särkevästi Osellan tankki kuivui nelospaikalta tyhjäksi ja kun talli ei osannut järkevästi ilmoittaa Jo Gartnerille bensan loppumisesta ja pelin hengestä muutenkin Ghinzani tippui aina seiskapaikalle asti ja jäi ilman pisteitä kun taas Gartner oli viides, mutta ei osakausiluonteisuuden vuoksi saanut pisteitä.

Dallasin ja Monzan kilpailut eivät myös olleet vain niitä Osellan tyypillisiä satunnaisen hyviä kisoja kuten aiempina vuosina vaan kaudella 1984 Piercarlo Ghinzani oli Osella-tallin autolla vähintään pistevauhdissa reaalisesti myös Monacossa, Detroitissa ja Brands Hatchissa. Kyalaminkin viikonloppuna vauhtia tuntui riittävän joskaan ei välttämättä vielä pisteelle asti. Detroitin ja Dallasin viikonloppuja harmittavasti vähensi kuitenkin arvoltaan Francois Hesnaultin ulos kolaroiminen kilpailusta, mutta loppupelissä Ghinzani tuntui enemmänkin olevan toisten kuljettajien huonon ratakäytöksen uhri kuin toisin päin. Pahin esimerkki kaudella oli joutuminen jopa tallikaverinsa Gartnerin kolaroimaksi ja siitä ei Ghinzani tietenkään pitänyt lainkaan.

Osella olisi voinut aivan parhaimmassa mahdollisessa tapauksessa kerätä kaudella 1984 jopa 10 pistettä, mutta lopulta keräsi vain 2 pistettä kun Gartnerin 2 lisäpistettä ei otettu huomioon osakausiluonteisuuden takia. Muutoin parhaimmassa mahdollisessa ajohistoriassa 8 pistettä olisi ollut yhtä hyvä kuin Alfa Romeolla näin esimerkiksi. Lopulta Ghinzanille jäi kaudesta Dallasin 2 pistettä käteen mikä toki oli jo hyvä juttu, mutta tietyllä tapaa edelleen pieni pettymyskin.

Ghinzanin ainoa huono asia kaudella itsessään oli edelleen autosta enemmän kuin miehestä itsestään johtuneet Viralliset Harjoitukset ja mikäli vain auto toimisi edes jotenkin niin niissäkin Ghinzani voisi myös menestyä. Tosin kuten Corrado Fabinkin kanssa niin myös Jo Gartnerin kanssa Ghinzani oli parempi vain muilla tavoin kuin nopeudella mitaten mikä myös toi hänelle palkinnon.

Ghinzanin tulevaisuuden ratkaisee kuitenkin Osellan mahdollinen taloustilanne ja sen vahvuudet tai heikkoudet. Heikolla taloudella tallin taival voi edelleen jäädä lyhyeksi ja parempaa taloutta tallin odotetaan saavuttavan edelleen kuumeisesti jotta sen edellytykset lajissa säilyisivät ja voisivat kehittää jopa kuuluisasta Toisen Enzon tallista jotakin hyvinkin maineikasta ajan myötä. Ghinzani nautti kaudestaan Jo Gartnerin kanssa ja talli on siten jatkamassa molempien kuljettajien kautta myös kaudella 1985. Toivottavasti talli ja ennen kaikkea Ghinzani itse saavuttaisivat hyviä pisteitä.

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Kehityttyään tietyllä tapaa kuljettajana ja ehkä myös ihmisenäkin kantapään kautta vuosina 1982-1983 Andrea de Cesaris jossain määrin taantui tasoltaan kaudella 1984 ehkä kuitenkin edeltävien kausien tasolleen, mutta huonoimmillaan jopa kauden 1980-1981 McLarenin ja Alfa Romeon aikojen tasolle. Toisaalta missään tapauksessa kaikkea ei voitu de Cesariksen nimiin pistää. Ligierille meneminen oli yksinkertaisesti pakkotilanne sillä jälleen kerran juuri yksikään talli ei halunnut häntä ottaa ja ennen kauden alkua shokki oli myös Alfa Romeon päätös heittää hänet ulos vaikkakin sponsorisyiden takia tilanne oli sinällään vielä jotenkin ymmärrettävä. Benetton oli Alfa Romeon päätukija ja siihen ei tuntunut Marlboro Italia sopivan sitten lainkaan.

Toisaalta taas Ranskan Marlboro tuki de Cesarista vaikka Ligierin pääsääntöisenä sponsorina olikin Gitanes. JS23 ei koskaan sopinut de Cesariksen kaltaiselle kuljettajalle, JS23B ei päivitettynä versiona koskaan kelvannut hänelle edes pieneksi hetkeksikään ja yleensäkin tallin tason tippuessa kauden puolivälin jälkeen de Cesariksen entiset ongelmat alkoivat taas näkyä. Toisaalta taas niin kuljettaja kuin tallikin kauden 1983 Michele Alboreton ja Tyrrellin tapaan odottivat toisiltaan kerta kaikkiaan aivan liian paljon.

Andrea de Cesariksen nimeäminen ykköskuljettajaksikin tuntui olevan enemmänkin nimellistä sorttia. Samalla de Cesaris sai testausvastuuta joka taas ei sopinut kilpa-ajajan mentaliteettiin tottuneelle italialaiselle oikein hyvin. Ja vielä vähemmän de Cesaris loisti teknisen palautekyvyn olemattomuudella. Mikä taas on testaustyössä omalla tavalla merkittävääkin. Puolen kauden jälkeen de Cesaris alkoi tuntea itsensä entistäkin eristyneemmäksi vieraassa tallissa ja piruuntuneemmaksi. Edes tallikaverin Francois Hesnaultin kanssa ei juttu aina aivan luistanut vaikka loppupelissä de Cesaris piti silti hänestä varsin paljon ja huomattavasti enemmän vaikeuksia olikin juuri tallin itsensä ja etenkin Guy Ligierin eli juuri tallipäällikön kanssa.

Samalla kausi 1984 oli pettävän huono kausi kaikkiaan. Kaikesta vähästä hyvästäkin huolimatta. Kauden avauskisasta Monacoon asti ulottuvalla ajalla de Cesariksella vielä näytti menevän hyvin ja kauden huippuhetket tulivat Kyalamin viitospaikalla ja Imolan kolmospaikalla joka tosin vaihtui pisteettömyyteen ja jälkikäteen Tyrrellin hylkäyksen myötä yhteen pisteeseen kuutospaikalle polttoaineen loppumisen takia. Kauden pahin PR-moka syntyi Dijonissa missä jopa de Cesaris itse tuntui olevan erittäin vaivautunut tallipäällikkönsä päätöksestä jättää tallikaveri Hesnault ulos koko kilpailusta vain, että de Cesaris pääsee itse kisaamaan ja lopulta ei de Cesaris oikein sielläkään loistanut.

Monacossa taas de Cesaris ajoi hyvän Virallisen Harjoituksen, mutta kisa meni pilalle tallikaverin kolaroitua hänet ulos kilpailusta. Tämän jälkeen kausi de Cesariksen osalta huononi koko ajan. Detroitissa de Cesaris romutti McLaren-aikojen malliin viikonloppuna peräti 4 autoa kun taas tallikaveri täydellisestä kokemattomuudestaan huolimatta romutti debytoijille ymmärrettävästikin vaikealla radalla vain yhden auton viikonloppuna. Dallasin varovaisen positiivisen ajon pilasi taas ulosajo ja Brands Hatchissa de Cesaris esteli Ferrarin kuljettajia Michele Alboretoa ja Rene Arnouxia koko kisan ajan ja oli aiheuttaa nyrkkitappelun molempien kanssa. Hockenheimista eteenpäin koko loppukausi oli masentavaa. Andrea tosiaan tuntui hyvin pettyneeltä koko ajamiseensa ja motivaatio-ongelmistakin puhuttiin.

Alboreton kauden 1983 tapaan alkoi ajaa keskikastissa pitäen itsensä vain tallikaverinsa edellä ja aina ei edes sitäkään häviten hänelle suurella erolla ja välillä esteli jälleen edellisvuosien tapaan myös kisan johtajiakin epäreilulla tavalla. Loppukautta kohti riidat vain pahenivat tallin kanssa ja ainoastaan vain pisteiden saaminen tuntui pelastavan hänen tallipaikkansa kaudeksi 1985. Ja sekään ei tuntunut herättävän de Cesariksen kiinnostusta. Saati sitten edes tallin mielenkiintoa häntä kohtaan. Ensi kaudeksi italialaisen voi vain toivoa parantavan otteitaan. Muussa tapauksessa ei de Cesariksen uran parhaat vuodet lupaa hyvää.

Arvosana: 6/10

 

[CCMK]

Vuosi 1984 näytti olevan ruotsalaisen Stefan Johanssonin uran päätepiste. Pudottuaan talvikaudella Spiritin palkkalistoilta talousvaikeuksien takia hän ei ymmärrettävästi omien sponsorien riittämättömyyden takia saanut paikkaa myöhemmin takaisinkaan ja yksikään muukaan talli ei häntä halunnut. Kotimainen formulalehdistö periruotsalaiseen tyyliin pilkkasi häntä samalla tavalla kuin vielä vähän aikaisemmin Suomessa oltiin pilkattu Keke Rosbergia. Ura näytti olevan ohi ja silloin tällöin liikkuneet ATS:n tai muun pientallin ajopaikat tuntuivat lähinnä turhilta huhuilta ja ruotsalainen oli itsekin hyvin vaivaantunut ja vaitonainen asioistaan.

Onnetar on kuitenkin kummallinen vanha eukko. Dallasin kilpailussa Martin Brundle loukkaantui vaikeasti sääret murtuen kilpailuviikonloppuna ja varsin yllättäen Ken Tyrrell soitti hänelle, että voisiko hän tulla korvaamaan Brundlen Brands Hatchiin? Siihen Stefan Johansson suostuikin ja pian mentiin. Kilpailuviikonloppuna ja siitä eteenpäin Tyrrellin asema vaikeutui sarjassa koska sitä epäiltiin vesitankkikohun vuoksi ja sitä uhkasi hylkäys koko kaudelta. Toinen epäonnen oikku oli joutua sarjan nopeille radoille ajamaan Tyrrellin 012-automallia joka ei sopinut niille turbottomuutensa vuoksi. Lisäksi myös rengasongelmat olivat kamalia Hockenheimin nopealla radalla ennen pitkää.

Brandsissa Johansson ei oikeastaan ehtinyt tehdä mitään alun joukkokolarin takia ja keskeytti. Sittemmin Ken Tyrrell informoi ruotsalaisen saaneen hire-in-kuljettaja Danny Sullivanin tyhjäksi jättämän paikan tallissa niin pitkäksi aikaa kuin Brundlen toipuminen edellytti ja ruotsalaislehdistössä oltiin uutisesta edelleen vain varovaisen epäileväisiä ja pilkkaaminen jatkui edelleen. Hockenheimin tulokset olivat itse asiassa koko toivottomuuden huomioon ottaen varsin hyvät ja pois lukien ruotsalaisen kotimaan lehdistöä juuri yksikään muun maan lehdistö eikä kehityksen myönteisenä piirteenä edes suomalaiset lehdet arvostelleet ruotsalaisen otteita Hockenheimissa. Hockenheimissa hänen tallikaverinaan ajoi myös erittäin nopea Mike Thackwell joka ilman Ferrarin Marco Piccininin kusipäistä asennetta olisi ajanut kisassa mukana.

Äärimmäisen myönteisenä piirteenä Itävallan karsiutumisen ja Zandvoortin kisaan mennessä Johansson oli oppinut olemaan erittäin paljon hehkutetun Stefan Bellofin edellä ja oli myös jopa nopeampikin. Edellyttäen, että kaikki laitettiin todella peliin ja ihan vain sulavalla kokemuksellakin siinä missä Bellof oli kokematon ja välillä harmittavan yli-innokas ja virheherkkä kaveri.

Zandvoortin kilpailun päätteeksi vain päiviä myöhemmin Tyrrell diskattiin sarjasta, mutta Johanssonin ajot olisivat päättyneet Monzaan tai ainakin viimeistään heti sen jälkeen sillä Brundle oli jo toipunut vammoistaan. Tolemanille Johansson siirtyi vaikka odotukset eivät sinällään hirveän korkealla olleet. Vaikka totta kai ruotsalainen oli nähnyt Ayrton Sennan otteita kisoista ja pitänyt niitä hienoina. Senna oli kuitenkin Monzan aikaan vilttiketjussa ja siten tallikaverina Johanssonilla oli Monzassa debytoinut Pierluigi Martini. Martini kuitenkin karsiutui ja siten Johansson joutui todella kovaan paikkaan. Johansson oli tilattu ajamaan osin muutenkin varsin epävarmalla pohjalla vain Monzan kilpailu eikä Martinin karsiutumisesta huolimatta ollut mitään todella hyviä ja varmoja takeita ruotsalaisen ajamisesta jatkossa tallissa tai välttämättä edes koko lajissakaan.

Mikäli Alex Hawkridgellä olisi ollut näitä epäilyksiä ennen Monzan kisaa 1984 niin Johansson osoitti kaikki epäilyt vääriksi ajamalla vihdoin ja viimein hyvän onnen kautta myös loistavan kisan. Hän oli parhaimmillaan kolmas ja vaikka pyöränlaakerikin hajosi ruotsalaiselta niin pisteitä ei voinut enää häneltä viedä mikään ja hän oli neljäs. Tällä tuloksella tylsyivät myös ruotsalaislehtien iänikuiset pilkkakirveet häntä kohtaan. Hämmästys ja kummastus oli myös paremmin tietävän urheilukansan Bättre Folkinkin keskuudessa varsin suurta kun isoissa osissa lehtiä komeili muuan Stefan Johansson. Pitkään ei kulunut kun Stefan Johanssonin ilmoitettiin ajavan kauden loput kisat Tolemanilla ja myös kaudet 1985-1986 samassa tallissa koska Ayrton Senna oli lähdössä sieltä pois.

Nürburgringin radalla vauhtia riitti ja vain jäähdytyspumpun hajoaminen ja moottorin ylikuumeneminen pilasivat hänen kilpailunsa ja mahtava kauden päätös lajin tämän hetken menestyneimmältä tuurauskuljettajalta ei myöskään ollut huono. Estorilin kilpailussa Johansson oli erittäin nopea ja hänen reaalinen vauhtinsa olisi voinut riittää hyvinkin jopa nelospaikkaan asti. Ikävä kyllä Niki Laudan estely tosin kilpailutilanteessa oli pieni harmi, mutta Laudan oma etuilu suoraan päin Tolemanin etusiipeä oli melkoinen leikkaus ja se maksoi ruotsalaisen menestyskisan ja Tolemanille lisäpisteitä.

Ayrton Senna oli iloinen myös Johanssonin tuomasta haasteesta, mutta valitettavasti he eivät ajaisi keskenään enempää kauden 1984 jälkeen. Alex Hawkridge vuorostaan hehkutti ruotsalaista paljonkin ja eräissä yhteyksissä mielipide tuntui olevan se, että ruotsalaisen ollessa tallissa koko kauden mitalta koko kausi olisi voinut olla uskomattomankin hyvä. Pikkuhiljaa myös ruotsalaisten omakin urheilulehdistö alkoi antaa arvoa hänelle. Ja mikä parasta Tolemanin taattu kaksivuotinen sopimus voi olla vasta alkusoittoa jollekin todella hyvälle.

Hurjimpien italialaisten lehtien huhujen mukaan itse Il Commendatore eli Enzo Ferrari on sanonut haluavansa ruotsalaisen Ferrarille viimeistään kaudesta 1987 lähtien. Mahdollisesti jopa aiemminkin. Toistaiseksi nämä väitteet ovat kumminkin Piccininin ja Franco Linin lausuntojen perusteella kiistetty. Mene ja tiedä, että mitä kaikkea tästä vielä tuleekaan ensi kaudella tai tulevaisuudessa vaikka väistämätön huoli on ollut kauden päätteeksi myös tallin rengasongelma.

Arvosana: 7,5/10

 

[CCMK]

Mikäli kaudella 1984 ei koskaan olisi ollut polttoainerajoitusta säännöissä tai kilpailumitat olisivat olleet 5-10 kierrosta lyhyempiä niin Eddie Cheever olisi ajanut uskomattoman hienon kauden, saavuttanut useita pisteitä, ajanut hienosti palkinnoille, ehkä jopa poikkeusoloissa voittoon asti ja ollut huonoimmillaankin joka tapauksessa sarjan 10:n parhaan kuljettajan joukossa mikä oli hänen minimitavoitteensa Alfa Romeolla ajaessa ennen kautta.

Renaultilta poispotkimisen jälkeen kymppipaikka sarjataulukossa aiemman kuuden parhaan joukkoon tai paremmaksi sijoittumisen takia oli ymmärrettävä, mutta koska polttoainerajoitukset olivat olemassa ja kierrosmitatkin olivat omanlaisensa pitkiä niin kymmenen parhaan sijoittuminenkin oli mahdotonta. Sarjan jaettu 16:sta sija oli hyvin epäreilu, mutta valitettavan oikeanlainen osoitus Eddie Cheeverin kaudesta 1984. Se oli vain kaksi maaliintuloa sisältänyt karmea kausi josta ei oikeastaan ollut lopussa mitään hyvää sanottavaa. Melkein yhtä usein kuin vaikkapa Niki Lauda tai Alain Prost voittivat kisoja kaudella niin Eddie Cheeverin auto sammui radan varteen polttoaineen loppumisen takia.

Totta kai hänen ajamisessaan ei missään nimessä mitään vikaa ollut kuten ei ollut juuri sitä ennenkään ja aivan aina kaikki ei ollut vain polttoaineesta kiinni joista katkerin esimerkki oli Detroitin kisan meneminen pieleen auton välijäähdyttimen hajoamisen takia. Siinä missä Riccardo Patrese oli yleensä häntä yhdellä kierroksella tai Virallisessa Harjoituksessa häntä nopeampi niin Eddie Cheeverin kisanopeus oli murskaavaa Patresea vastaan kaudella. Toisaalta taas tallitoverukset erosivat kisastrategioiltaan, ajotavoiltaan, ratakäytöksellään ja ylipäänsä lähes kaikessa muutenkin kuin yö ja päivä joten vertailu ei sinällään ollut aivan reiluinta mahdollista.

Etenkin kun Cheever erittäin usein otti aina isomman ahtimen kisaan ja ajoi aina kovemmilla polttoainetta kuluttavilla ahtopaineluvuilla läpi kilpailun siinä missä Patrese usein otti vain pienemmän ja polttoainetehokkaamman ahtimen kilpailuun. Toisaalta pitkä ja länkisäärinen yhdysvaltalainen kuljettaja onnistui häikäisemään ja olemaan näyttävämpi kuin Patrese monesti kauden kisoissa. Erityisesti sadekelissä Cheever tuntui olevan luonnonlahjakkuus ja jopa ylittävän taitonsa sateella suhteessa kuivan kelin ajoihin eli hän oli periaatteessa yhdysvaltalaiseksi sadekelin kuljettajaksi erittäinkin nopea.

Äärimmäisen suurta nöyryytystä ja jossittelua juuri tässä asiassa tuotti Patresen menettely tallikaveriaan kohtaan Monacossa missä Cheever ei saanut elintärkeitä säätöjä autoon ja karsiutui. Sen jälkeen ystävyys tai edes jonkinlaisetkin työskentelyvälit olivat ohi ja tämän jälkeen koko kauden loppuun asti jatkui avoin vihanpito tallissa. Brands Hatchissa Cheeverin mukaan Patrese oli lähtöruudukon suurin idiootti ja Estorilissa kauden päätteeksi molemmat olivat ryhtyä lähes tappelemaan kuskien tiloissa jo ennen kilpailua, mutta etenkin Patresen aiheutettua osuman Cheeverille lähdössä. Mikäli Cheever olisi päässyt Monacossa ajamaan niin pisteajo ja palkintoajokin olisi voinut olla mahdollista ja tosiaan Monacon ollessa kyseessä jopa voittokin.

Amerikan ratojen ohella Cheeverille ei kaudella 1984 löytynyt paikkoja näyttää osaamistaan. Ainoa erikoisuus säästöajosta kaudella oli Itävallassa minne Cheever poikkeuksellisesti otti pienemmän ahtimen kisaan ja tyytyi myös säästöajoon ilman suurempaa teknistä ongelmaa. Toisin kuin vaikkapa Riossa missä Cheever pääsi poikkeuksellisesti heti kauden alussa maaliin ja pisteille. Ainoa muu maaliin pääsy tuli kaiken mentyä pilalle Estorilissa. Varsinaista muuta vikaa Cheeverissä ei ollut paitsi, että hän toisinaan oli kaudella 1984 myös hyvin härkäpäinen kierroksella ohitusten tilanteissa, ei osannut säästää aina autoaan oikein ja lisäksi vielä jatkoi yksioikoisen itsepäisesti ajamistaan lähes aina samalla taktiikalla uskoen sen vain tuottavan tulosta.

Loppusanoiksi Cheeverin voitiin reilusti sanoa kärsineen siitä, että hän on puhdasverinen kilpa-ajaja joka elää voittaakseen ja ollakseen paras lajissa. Toki Monzassa olisi voinut tehdä kuten tallitoveri ja vihamies Riccardo Patrese teki ja odottaa vaan kiltisti keskikastissa ja poimia sijoja kun keskeytyksiä tulisi säästöajon muodossa. Silloin hän olisi voinut saada paljon kaivatun ja ansaitummin kolmannen sijan kuin miten Patrese sen sai. Valitettavasti Cheever ajoi täysillä ja tankkihan siinä kuivui.

Siinä tapauksessa hän ei tosin olisi ollut juurikin se Eddie Cheever jonka kaikki tietävät hyväksi. Arvosana laskee valitettavasti varsin paljon kaikkiaan kauden huonon kuvankin takia vaikka voisihan se olla aina parempikin, mutta ei se aivan liiankaan hyvä voi olla.

Arvosana: 6,5/10

 

[CCMK]

Thierry Boutsenin aivan ensimmäinen kokonainen (tai lähes kokonainen Monacon karsiutumista huomioimatta.) F1-kausi hänen urallaan ei ollut missään nimessä tyydyttävä ja aivan yhtä vähän se oli sitä myös hänen tallilleen. Arrowsin taistelu BMW:n jatkuvasti herkän turbomoottorin ja huonon turboauton kanssa oli kiduttavaa nuorelle ja hiljaiselle belgialaiselle. Siinä missä useimmat nuoret kuljettajat olisivat jatkuvasti valittaneet kaikesta, ajaneet kolareita tai tehneet typeryyksiä radan ulkopuolellakin niin Thierry Boutsen osasi vastata kaikkeen kypsällä ja rauhallisella ajotavalla.

Nuoria, tehokkaita käsiä hallitsee viisas pää ja siksi onkin aina vaikea uskoa hänen ajavan vasta aivan ensimmäistä kautta kokonaisena lajissa. Boutsenia on toisinaan moitettu liian tasaiseksi ja rauhalliseksi luonteeltaan ja aivan liian näkymättömäksi myös radalla, mutta toisaalta taas Boutsen on aina ollut halutessaan helkkarin nopea kuljettaja tasaisuudella varustettuna ja osaa tuoda tulosta tarvittaessa. Aivan lopullisesti mahdolliset ongelmat ja ennakkopaineet pisteettömyydestä katosivat Imolan pisteiden myötä Boutsenin otettua ehkä vastoin koko ajotyyliään hyvin aggressiivisen lähdön, poimittuaan tarvittavan määrän sijoja ja sittemmin jatkettuaan taas normaalia sulavaa ja tasaista tyyliään loppuun asti.

Toisaalta edellisen kauden debyyttiajoihin verratessa kaudella 1984 ei kokonaisuutena ollut huippunäyttöjä annettavaksi kuin hyvin vähän, mutta kun sellainen tuli niin Boutsen tarttui tilaisuuteen mielihyvin. Hänen kauden kohokohdistaan toinen eli Zandvoortin ajo pilaantui vain ja ainoastaan Rene Arnouxin uskomattoman typerän kolarin takia ja Itävallassa tallikaveri Marc Surerin kanssa taistelu Monzan kisan tapaan oli hienoa nähtävää.

Boutsen piti tallia pystyssä myös hänen saadessa yhä enemmän ja enemmän testivastuuta Marc Surerin vain etääntyessä yhä enemmän tallinsa määrittämistä velvoitteista testien osalta ja auton kehittäminen ja palautteenantokyky Boutsenilla oli hyvää vaikkakin Arrowsin oma rajoittunut testibudjetti kaudella ei sallinut sen näkyä liikaa. Ja kun A7-automalli vihdoin ja viimein osoittautui kauden loppua kohden toimivaksi niin Boutsen itsekin sanoi auton sopivan hänelle hyvin. Ennen kaikkea se alkoi silloin jo pysyä yhtenä kappaleena.

Kaikkiaan kausi 1984 oli kautta 1983 ja sitä peilaten vielä sitäkin vaikeampi oppivuosi Thierry Boutsenille lajissa, mutta edelleen tällä belgialaisella kuljettajalla on edellytykset nousta huippuluokan ja ehkä jopa maailmanmestaruustason kuljettajaksi saakka. Vähintään ainakin kisavoittajaksi asti ja joka tapauksessa huonoimmillaankin Boutsen on aina oppinut virheistään paljon enemmän kuin monet muut kuninkuusluokan kuljettajat oppivat ehkä koko urankaan mittaisella ajalla. Boutsen on aina osannut myös ottaa oppinsa käyttöön paremmin kuin moni muu keskikastin kuljettaja tai edes paremmankaan tason kuljettaja.

Arvosana: 7/10