Kuka olisi ollut parempi vaihtoehto Toyotalle saatavilla olevista kuskeista?
- Breen, Evans, Paddon: ei odotuksia voittovauhdista tai edes palkintopallisijoista
- Hänninen: Palkintopallivauhti alkoi löytyä kauden 2017 lopussa, mutta nyt menisi taas puoli kautta päästä tatsiin
- Tidemand, Huttunen, Katsuta jne: Ei vielä kokemusta WRC-autosta
Jäävään itseni tässä yhteydessä arvioimasta Hännistä, koska fanitus puskisi väkisinkin objektiivisuuden läpi, mutta ne nimet, jotka Wuorela eilisessä jutussaan nosti esiin (+Paddon, koska tämä nyt olisi varmasti myös ollut saatavilla), rankkaisin
Toyotan tarpeisiin nähden seuraavasti:
1.
Paddon
Ura ollut viime ajat kiistatta laskusuunnassa, mutta on kuitenkin osoittanut olevansa oikeassa ympäristössä jopa MM-rallivoittaja. Pystyisi mielestäni suurimmalla todennäköisyydellä näistä ehdokkaista täyttämään sen sordomaisen roolin Toyotalla, vaikkakin assulla olisi varmaan letkan hännillä.
2.
Evans
Omia mokia ja epäonnea ollut tänä vuonna reippaasti, mutta perusvauhti on olemassa (kuten vaikka Walesissä nähtiin perjantaina). Omaa vielä potentiaalia kehittyä. Ja kun on ajanut kaksi kautta Ogierin rinnalla, niin tuskin tulisi ongelmia tiimipelaamisenkaan kanssa.
3.
Breen
Pitkälti samat sanat kuin Evansin osalta, mutta äkkiseltään - tilastoja katsomatta - Breen vaikuttaa asteen verran walesiläistä virheherkemmältä ja vauhdista puuttuu samassa vertailussa kenties se yksi pienen pieni aste.
4.
Meeke
Valtava riski, jota yleensä kompensoivalle valtavalle potentiaalille on vaikea nähdä käyttöä juuri Toyotan tiimissä kaudella 2019. Palaa kuvioihin puolen vuoden työttömyyden jälkeen, mikä tuskin parantaa lähtötilannetta.
5.
Huttunen
Liian kirjoittamaton kortti vielä WRC:hen, ainakaan täyteen sarjaan. Voi olla vaikka kaikkein potentiaalisin näistä vaihtoehdoista, mutta sisäänajo pääluokkaan täytyy tehdä paineettomammin.