Keskustelu seurustelusta leimahti Saudi-Arabiassa
Konservatiivisessa muslimivaltiossa Saudi-Arabiassa käydään tiukkaa keskustelua naisten ja miesten välisestä seurustelusta. Naiset ja miehet erotellaan esimerkiksi työpaikoilla ja kouluissa, mutta tiukkaa lakia vastustavat ovat ryhtyneet yhä äänekkäämmin vaatimaan käytännöistä luopumista.
Viime päivinä lakien puolustajat ovat puhuneet vaikutusvaltaisen tuomari Issa al-Ghaithin suulla. Hän kirjoitti tiistaina tuomarikollegoilleen kolumnin, jossa ihmetteli tekopyhäksi leimaamista, jos vastustaa sukupuolet erillään pitäviä lakeja.
Kirjoitusta pidetään selvänä vastauksena vaikutusvaltaiselle uskonoppineelle Abdul Rahman al-Barrakille. Barrak vertasi viime viikolla "niin sanottua naisten vapauttamista" kolonialismiin. Barrak korosti, että muissa maissa Jumalaa vastaan kapinointi on jo johtanut naisten ja miesten sekoittumiseen oppilaitoksissa, työpaikoilla ja elokuvateattereissa.
Saudi-Arabian lain mukaan muun muassa ravintolassa yhdessä syöminen on kiellettyä, jos mies ja nainen eivät ole sukua.
Viime vuonna maan kuningas Abdullah vihki käyttöön yliopiston, jonka opiskelijat ja työntekijät voivat tehdä vapaasti töitä yhdessä sukupuoleen katsomatta. Konservatiivit ällistyivät kuninkaan linjasta myös perjantaina, kun sanomalehdissä oli kuva Abdullahista kokouksessa kymmenien naisten seurassa.