Tallipaikat kaudella 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Sam the Man

Registered Yes-man
Liittynyt
21.9.2009
Viestit
1351
Höhe, naurattaa kun ei suuresta idolista mitään pahaaa voi uskoa :D

http://www.mtv3.fi/urheilu/arkisto.shtml/arkistot/f1/2009/10/965589



Ylimielistä, eikö?
Pahoittelen, että olin väärässä. Sinä olit oikeassa. Et kuitenkaan mielestäni siinä, että tuo kommentti pitäisi tulkita ylimieliseksi. Minusta Kimi vain osoittaa pohjattoman voitontahtonsa, joka häntä on siivittänyt pitkälle myös F1-uralla. Toki lienee haihattelua ajatella, että Kimi saisi näillä ralli-näytöillä ensi vuonna paikan WRC:stä joko Fordin tai Citroenin tehdastallista. Sitä minun on vaikea uskoa Kiminkään tarkoittaneen.

Ja ei, en pidä Kimiä erehtymättömänä ja täydellisenä. Kaukana siitä mutta sen sijaan loistavana F1-kuljettajana ja erilaisena persoonana, jonka todella paljon haluaisin näkeväni kisaavan edelleen ensi vuonna F1:ssä.
 

Automenu

Well-known member
Liittynyt
2.11.2008
Viestit
2335
Ei ylimielisyyttä vaan nälkäisen kuskin puhetta. Miksi F1:ssä voittamaan tottunut kuljettaja lähtisi vain 'muuten vaan' ajelemaan WRC:tä?
Ööh, ehkäpä ihan vain huvikseen? Jos se todella uskoo pärjäävänsä esim. vaikka semmoiselle herralle kuin Sebastian Loeb, niin voi morjensta pöytään.
 

-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
Millonkas sillä McLarenilla on ne kaudenpäätöspippalot? Tai mitkä juhlat ne nyt olikaan, kun jossain vaiheessa huhuttiin, että siellä tai välittömästi sen jälkeen julkaistaisiin McLaren-kuskit. Nimittäin alkaa pikkuhiljaa vituttaa aika rankasti tämä jatkuva spekulaatio, kun ei tiedetä ties mitenkä monen tallin kuskeja. Ja onko mitään uusia huhuja liittyen Glockiin, Heidfeldiin, Kovalaiseen tai muihiin, jotka mahdollisesti kilpailisivat Kimin kanssa McLaren-paikasta? Tai onko kenenkään McLaren-neuvotteluja tyrmätty julkisesti?
 

-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
No voi helvetti, miten pitkä aika vielä:D Jotenkin minä kyllä tuosta Kimin blogista sain semmosen kuvan, että ajot jatkuu jossain muualla, kiuin F1:ssä. On muuten Montezemolo puhunu lehdille haluavansa yhä edelleen kolmannet autot talleille. Tämä saattaisi olla Kimin kannalta ihan hyvä homma, mutta tuskinpa toteutuu.

Edit: Lueskelin noita Kimin kirjoituksia Mtv3:n sivuilta ja jäin ihmettelemään tätä kohtaa: Jengi varmaan kysyy, mitä me tehdään ensi vuonna. Eiköhän me jossain kohtaa päästä kertomaan, mitä päätetään. Miksi Kimi puhuu monikossa itsestään, onko niin tottunut teitittelyyn, että on tarttunut omaankin puheeseen? Tuon "eiköhän me jossain kohtaa päästä kertomaan, mitä päätetään" voisi muuten ymmärtää niin, että Kimillä on jo sopimus ja odottaa, milloin kyseinen talli asiasta ilmoittaa...
 
Viimeksi muokattu:

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
On muuten Montezemolo puhunu lehdille haluavansa yhä edelleen kolmannet autot talleille. Tämä saattaisi olla Kimin kannalta ihan hyvä homma, mutta tuskinpa toteutuu.
Mihinkäs talliin se Kimi kolmosautoa sitten menisi ajamaan? McLaren diili kuitenkin ilmeisesti vain sopimuksen yksityiskohdista ja palkasta kiinni ja tuskin niitä McLaren suostuisi pyöristämään Kimille sopivammiksi vaikka kyseessä olisikin "kolmosauton paikka". Ferrarillakin kolmosauto on varattu kerppenin überruhtinaalle ja muihin talleihin Kimi ei tahdo.
Ja oikeassa olet, tuskinpa toteutuu.
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
No voi helvetti, miten pitkä aika vielä:D Jotenkin minä kyllä tuosta Kimin blogista sain semmosen kuvan, että ajot jatkuu jossain muualla, kiuin F1:ssä. On muuten Montezemolo puhunu lehdille haluavansa yhä edelleen kolmannet autot talleille. Tämä saattaisi olla Kimin kannalta ihan hyvä homma, mutta tuskinpa toteutuu.
Saattaisi kyllä, mutta eiköhän di Montezemolo ole välinsä jo ehtinyt tämän venkoilun aikana Kimiin pilata.

Tuolle kolmoskuskin paikalle oltaisiin varmaan laitettu Schumacher. Vaikka mitä tahansa sanookin, niin haluaa kilpailla ykkösissä mutta ei samassa tallissa Räikkösen kanssa. Kaksinaamainen saksalainen sanoi tässä taannoin lopettaneensa, koska "ei halunnut jättää Felipeä työttömäksi". Massaa varmaan lämittää se, että sai pitää Ferrari-paikkansa säälistä saunakaverisuhteilla.
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Eiköhän se kolmosauto olis ennemminkin Heikin pelastus ku Kimin :rolleyes:

Mitä tulee Schumin paluuseen niin sinne vaan pilaamaan maineensa. :D Ei pysyis herra Schumi enää kummankaan Ferrari kuskin perässä sen enempää kuin oikeastaan kenenkään muunkaan.

Monte alkaa olemaan yhtälailla seniili pappa juttuinensa kohta ku Bernie. Meillä Ferrari perheessä ei sponsorit sanele ketä meillä ajaa. Jepjep :rolleyes::yuck:
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Jarno Trulli-Jacques Villeneuve kaksikko toisi Lotukselle paljon kokemusta ja se olisi uudelle tiimille hyväksi.

Tosiaankin Gascoynen ansiosta Trulli aikoinaan Toyota pestin sai, samalla kun Trulli tuli Toyotalle, niin Rellulta läks heidän toinen pääsuunnittelija Mark Smith Jordanille ja olisi seuraavaksi kaudeksi pitänyt siirtyä vanhan työparinsa Mike Gascoynen kumppaniksi Toyotalle mutta Smithin siirto sinne ei lopulta toteutunut.
Vai että Villeneuve rattiin. :D Siinä mentäis kyllä niin metsään. :tongue:

Kyllähän nyt tallissa edes yhden kuskin on oltava nälkäinen ja kehityskelpoinen tapaus. Riittää se yksi konkari sinne tuomaan kokemusta ja varmuutta. Tässä tapauksessa Villeneuvelta puuttuu molemmat vaatimukset mitä ns. konkarilta vaaditaan. Ei sillä, etteikö Villeneuve olisi aikanaan ollut ihan hyväkin suhari mutta sehän nähtiin jo kerran ku herra kävi jäähdyttelemässä Rellulla. Ja nämä jäähdyttelijäkuskit mitä on nähty, niin he ovat kyllä kaikki tupeltaneet itselleen lähinnä pellen maineen. Eli pysyis nyt vaan lökäpöksy poissa, ihan yhtälailla ku Schumikin sais pysyä.

Trulli - Kobayashi. Siinä olis hyvä kuski kaksikko Lotukselle :ahem:
 

spessu

Well-known member
Liittynyt
15.2.2009
Viestit
379
Miksi Kimi puhuu monikossa itsestään, onko niin tottunut teitittelyyn, että on tarttunut omaankin puheeseen? Tuon "eiköhän me jossain kohtaa päästä kertomaan, mitä päätetään" voisi muuten ymmärtää niin, että Kimillä on jo sopimus ja odottaa, milloin kyseinen talli asiasta ilmoittaa...
Varmasti johtuu siitä, että Kimi Robertsoineen sun muine tukihenkilöineen on tiimi.
 

teppoil

Well-known member
Liittynyt
9.12.2008
Viestit
2599
Nyt kun muistut, niin alkoi itselläkin muistilokerot raksuttamaan. Kyllä tuosta jonkinlaista puhetta taisi alkukaudella olla, mutta en nyt tarkalleen muista koko hommaa. Jotenkin kuitenkin vähän särähtää korvaan, että oliko se nyt noin. Noh, joku paremmin asiasta muistava valaiskoot :alppu:
Arkistosta löydettyä. ;)
 

Trone

Registered Loser
Liittynyt
12.4.2002
Viestit
1222
Sijainti
Suomi
Ylimielistä, eikö?
Tai sitten vain kilpailuhenkistä. Mikä on ihan tervettä ja luontaista mestarismiehille. Vertaapa vaikka siihen vimmaan, millä Schumi lähti prätkähommiin.

Jos rakastaa voittamista ja vihaa häviämistä (sijat 2.-), niin ei vaan kiinnosta kruisailla jotain kilpasarjaa huvin ja urheilun vuoksi. Sittenhän voi samalla vaivalla hankkia oman yksityisradan ja ajella siellä superautoilla mielin määrin ilman mitään kilpailuja.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Tai sitten vain kilpailuhenkistä. Mikä on ihan tervettä ja luontaista mestarismiehille. Vertaapa vaikka siihen vimmaan, millä Schumi lähti prätkähommiin.
Just tähän meinasin verrata, mutta kuvittelin sen paremminkin todistavan tuota ylimielisyyttä kuin kilpailuhenkisyyttä... Schumihan aloitti road racingin sieltä mistä muutkin, eli kansalliselta tasolta. Ei siis yrittänytkään aloittaa MM-sarjasta kilpailukykyisellä kalustolla.
 

Nick

sadasseitsemäs
Liittynyt
30.6.2004
Viestit
2047
Sijainti
Tampere
Heikki Kullan veikkaus (tai "tieto") tallipaikoista (ei kaikista) (vahvistettu)

Brawn GP: 1 Jenson Button, 2 Nico Rosberg.
Red Bull: 3 Sebastian Vettel, 4 Mark Webber.
McLaren: 5 Lewis Hamilton.
Ferrari: 7 Fernando Alonso, 8 Felipe Massa.
Williams: 9 Rubens Barrichello, 10 Nico Hülkenberg.
Renault: 11 Timo Glock, 12 Robert Kubica.
Force India: 14 Adrian Sutil.
Toro Rosso: 16 Sebastien Buemi, 17 Jaime Alguersuari.
Campos: Bruno Senna, Pastor Maldonado.
Lotus: Jarno Trulli, Takuma Sato.
Manor (Virgin): Lucas di Grassi.
USF1 ja Qadbak/Sauber: ei vielä kuskeja.

http://www.ts.fi/f1/uutiset/86584.html

-edit- Numeroinnit on HK:n laittamat.
 

Zire

`.´
Liittynyt
5.2.2009
Viestit
536
Sijainti
Lahti
Ferrari: 7 Fernando Alonso, 8 Felipe Massa.
Eikö tuo numeroiden jako mee niin, että tallin tulokas saa suuremman numeron kuin siellä ennestään ollut? Vai pisteidenkö mukaan tuo määrittyy?
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9278
Eikö tuo numeroiden jako mee niin, että tallin tulokas saa suuremman numeron kuin siellä ennestään ollut? Vai pisteidenkö mukaan tuo määrittyy?
Ei siinä varsinaisesti mitään sääntöä ole. On useita tapauksia, joissa uusi kuski on pienemmällä numerolla ja vanha kuski suuremmalla. Joskus kuski on halunnut tietyn numeron. Äkkiseltään tulee mieleen ainakin BAR 2001 ja Honda 2006, joissa Panis ja Barrichello ajoivat pienemmällä numerolla kuin tallikaveri, joka oli mukana jo aikaisemmin.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Eikö tuo numeroiden jako mee niin, että tallin tulokas saa suuremman numeron kuin siellä ennestään ollut? Vai pisteidenkö mukaan tuo määrittyy?
Ellei talli erityisesti ilmoittautumislomakkeessa muuta pyydä FIA antaa pienemmän numeron sille, jolla on edelliseltä kaudelta enemmän MM-pisteitä. Sillä missä tallissa ne on ajettu ei ole väliä.

-Edit- Menneen kauden alussahan FIA mokasi, kun ilmoitti alunperin Kimin ajavan numerolla 3. Nelosella kuitenkin ajoi. (Aha, Hookah ehtikin jo tuon mainita.)
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös