Pitkä pikinen tie
Tämän vuoden toisessa formula 1-kilpailussa Espanjassa tuli Keke Rosberg ajaneeksi sadannen Grand Prix’nsä. On aika tarkastella vaiheita, joiden kautta Keke on kehittynyt huipputallin huippukuljettajaksi.
Palataanpa ajassa kymmenen vuotta taaksepäin: Keväällä 1976 27-vuotias Keke Rosberg palkattiin länsisaksalaisen Team Obermoserin kuljettajaksi formula 2:n euroopanmestaruussarjaan. Takana oli kaksi vuotta ammattimaista autourheilua. Länsi-Saksan mestaruussarjan, kansainvälisen Castrol GTX-trophyn ja Solex-cupin voitot olivat auttaneet miehen lähemmäksi lopullista tavoitetta formula ykköstä. Tuona vuonna Keke asetti päämääränsä lopullisesti autourheilun kuninkuusluokkaan. Muut ratkaisut olisivat merkinneet kehityksen pysähtymistä tai taantumista.
Vain Keken läheiset ja jotkut todelliset asiantuntijat saattoivat tuolloin aavistaa miehen pitkän tähtäimen suunnitelmat. Suuri yleisö ei tuntenut formula 2 -luokkaa. F1:stä sentään silloin tällöin puhuttiin lehdissäkin kilpa-autoilun huippuilmiönä, suomalaisia ei ollut aikaisemmin siihen sirkukseen osallistunut. Niinpä nousevan kilpa-autoilijan puheet olisikin kuitattu vinosti hymyillen: Kuinka suomesta voisi tulla F1-kuljettaja kun siellä ei ennenkään ole ollut meikäläisiä.
1978: Alku
Hongkongilainen miljonääri Teddy Yip palkkasi Keken talliinsa kolmannesta kilpailusta alkaen. Theodore TR1 ei ollut voittaja-auto - pikemminkin päin vastoin - mutta Keke näki tilaisuutensa siinä: “ Halusin kokemusta F1:stä eikä sitä saa kuin ajamalla. Halusin myös tutustua F1-ympyröihin sisältä päin. Karsinnoista selviytyminen riitti minulle.” Alku olikin Keken odotusten mukainen: Hän selviytyi Etelä-Afrikan GP:n lähtöruudukkoon, mutta kisa päättyi jarrujen petettyä 250 km/h nopeudessa suojaverkon kautta päin pylvästä. Kaksi viikkoa myöhemmin Keke voitti Englannissa MM-sarjan ulkopuolisen Mestareiden ajon kurjissa olosuhteissa. Tämä herätti huomiota jo kotimaassakin.
Seuraavat neljä kilpailua Theodore Racing Teamissa päättyivät esikarsintoihin. Ruotsin GP:ssä Keke pääsi siirtymään länsisaksalaiseen ATS-talliin tuloksena 15 sija. Sopimus jatkui Ranskassa sijalla 16. ja Englannissa keskeytyksellä taka-akselin katkettua. Keke palasi Teddy Yipin talliin tämän hankittua kilpailukykyisemmän Wolf-auton. Hän kuljetti sen kahdessa seuraavassa GP:ssä 10. sijalle. Kolmannessa kaasu hirtti kiinni ja Keke poistui radalta. Neljännessä GP:ssä hän karsiutui koneen lauettua. Keke siirtyi taas ATS:n puikkoihin kahteen viimeiseen kilpailuun Kanadassa ja Yhdysvalloissa. USA:ssa katkesi vaihdekeppi ja Kanadassakin tuli keskeytys.
1979: Keskeytykset
Keke sai hyvältä vaikuttavan sopimuksen itävaltalais-kanadalaisen öljymiljonääri Walter Wolfin talliin, kun vuoden -76 maailmanmestari James Hunt sai yhtäkkiä tarpeekseen kilvanajosta. Edellisenä vuonna Wolfia ajoi Jody Scheckter, joka oli nyt matkalla mestaruuteen Ferrarilla. Keke pääsi siis varsin arvostetun kilpurimerkin rattiin. Keke aloitti kohtuullisen lupaavasti Ranskan GP:ssä sijoittumalla yhdeksänneksi. Kauden loput Grand Prix’t olivatkin sitten pelkkiä keskeytyksiä enimmäkseen teknisten vikojen vuoksi. Walter Wolf luopui leikistä ja myi tallinsa vuosien -72 ja -74 maailmanmestarille Emerson Fittipaldille ja Keke meni mukaan Fittipaldin kakkoskuskiksi.
1980: MM-pisteitä
Emerson Fittipaldi halusi rinnalleen talliinsa nuoremman ajajan. Sehän sopi Kekelle. Kausi alkoi erinomaisesti. Keke ajoi Argentiinassa kolmanneksi ja kuittasi näin elämänsä ensimmäiset neljä MM-pistettä F1-luokassa. Myös seuraavassa kisassa Keke tuli maaliin, tällä kertaa yhdeksännelle sijalle. Sitten alkoivat hankaluudet, joita voi kuvata parhaiten työn tuloksilla: keskeytys, 11., 7., karsiutuminen, keskeytys, karsiutuminen, keskeytys, 16., karsiutuminen, 5., 9., ja 10. Italian Grand Prix’n viides sija toi Kekelle kaksi MM-pistettä. Suomalainen F1-kuljettaja esiintyi nyt ensi kerran MM-pistetilastossa kauden päättyessä vieläpä kymmenennellä sijalla. Osittain tylyistä tuloksista huolimatta Kekellä riitti luottamusta työnantajaansa kohtaan niin paljon, että hän allekirjoitti sopimuksen myös seuraavaksi kaudeksi.
1981: Alamäkeä
Toinen kausi Fittipaldin leivissä oli varsinkin loppuosaltaan Kekelle masentava kokemus. Fittipaldi F8 -auto oli suunniteltu ns. maaefektiä hyväksikäyttäväksi helma-autoksi, mikä kiellettiin tässä vaiheessa sääntöjä korjaamalla. Fittipaldia ei saatu enää kilpailukykyiseksi. Sitä paitsi tuiki tärkeällä rahoituspuolella oli hankaluuksia tallin sponsorien kanssa. Kuten ennenkin, kausi alkoi mukavasti. Etelä-Afrikan Grand Prix’ssa Keke ajoi kolmanneksi. Edellämainittujen helmariitojen seurauksena FISA riisti kisalta MM-arvon, joten pisteitä ei tullut. Seuraavissa kilpailuissa olisi ollut pisteitä tarjolla, mutta tulokset alkoivat taas heiketä: keskeytys moottorivaurion vuoksi, 9. ja kolme keskeytystä. Sitten Keke karsiutui, ajoi kahdenneksitoista, keskeytti kaksi kertaa takapyörän ripustuksen hajottua ja karsiutui neljä kertaa. Kauden päätöskilpailussa Las Vegasissa hän tuli sentään maaliin kymmenentenä. Ei ihme, että Keke näki kovasti vaivaa vuoden -81 jälkipuoliskolla toimivamman tallin löytämiseksi.
1982: Maailmanmestaruus
Näihin aikoihin suomalaisella ns. suurella yleisöllä alkoi olla jo aika valmis mielikuva K. Rosbergista ikuisena keskeyttäjänä. Tiedotusvälineethän välittivät lähinnä lopputuloksia F1-kilpailuista. Tällöin ei osattu kertoa Keken ajosuorituksista ennen noita keskeytyksiä. Suuressa maailmassa ja varsinkin F1-tallipäälliköiden keskuudessa asiat nähtiin toisin. Keke oli jo pitkään osoittautunut aggressiiviseksi ajajalahjakkuudeksi, jolle vain ei ollut toistaiseksi osunut alle riittävän korkeatasoista kilpailukalustoa. Frank Williamsille nämä olivat olleet hyviä vuosia: alan Jones voitti Williamsilla maailmanmestaruuden vuonna 1980. Carlos Reutemann oli samanlaisella autolla kakkossijalla. Vuonna -81 Jones oli kolmas MM-pisteissä Williamsin ratissa. Williams voitti molempina vuosina tallien maailmanmestaruuden.
Jones ilmoitti vuoden 1981lopussa jättävänsä kilpa-ajot ja Carlos Reutemannilla oli samansuuntaisia puheita. Tallissa vapautui työpaikkoja nuoremmille kyvyille. Keke osasi tarttua tilaisuuteen. Perusteellisten testiajojen jälkeen hänet palkattiinkin Williamsin rattiin. Ja tulostahan alkoi syntyä: 5., 2., 2., 2., keskeytys, 4., keskeytys, 3., keskeytys, 5., 3., 2., 1., 8., 5. Siis vain yksi voitto, mutta sitäkin enemmän tasaisia suorituksia kärjen tuntumassa. Jännitys säilyi kauden viimeisen osakilpailun maalilipun heilahdukseen asti tasaisen pistetilanteen vuoksi. Sen jälkeen Las Vegasissa juhlittiin ensimmäistä suomalaista formula 1 -maailmanmestaria. Viiden vuoden puurtaminen F1-maailmassa johti lopputulokseen, jota muutamaa vuotta aikaisemmin pidettiin lähinnä haihatteluna.
1983: Turboton
Tällä kaudella turbomoottorein varustetut formulat alkoivat olla voimissaan. Keke taisteli niitä vastaan vapaastihengittävällä eli turbottomalla Cosworth-moottorilla minkä taisi. Turbojen vastustuksesta huolimatta kausi alkoi komeasti kakkossijalla, joka tosin hylättiin sääntötulkinnan avulla. Long Beachin keskeytystä seurasi sarja huippusijoituksia: 5., 4., voitto Monacossa, 5., 2. ja 4. Näillä tuloksilla Keke hätyytteli vakavasti MM-tilaston kärkeä ilman turboakin. Sitten pistesaalis loppui: 11., 10., 8., keskeytys, 11. ja keskeytys. Kauden viimeiseen osakilpailuun Etelä-Afrikassa Honda toimitti turbomoottorinsa, josta Keke kiitti ajamalla viidenneksi. Viides sija MM-pisteissä oli oiva saavutus ilman turboa. Keke ei katsonut aiheelliseksi etsiä uutta työpaikkaa. Olihan talli saanut käyttöönsä viimeisestä osakilpailusta lähtien ajanmukaisen voimanlähteen.
1984: Tuotekehitystä
Formula 1 -autojen moottoritekniikka on nykyisin niin korkealla tasolla, ettei huipulle päästä uudella moottorilla ensimmäisten kilpailujen aikana. Tämä ei onnistunut myöskään Hondalta. Kekeltä kului kausi -84 lähinnä Hondan F1-moottorin tuotekehityksen parissa. Kymmenen kuudestatoista kilpailusta keskeytyi yleensä teknisiin vikoihin. Valopilkkuja olivat Dallasin GP:n voitto ja Brasilian toinen sija. Neljännelle sijalle Keke ajoi Belgiassa ja Monacossa. Yksi piste herui vielä Ranskasta ja kahdeksas sija Hollannista. Harmeista huolimatta hän tuli MM-pisteissä kahdeksanneksi. Williamsin tallissa oli henki huonontunut. Keke näki silti hyväksi jatkaa Frankin palveluksessa. Ajamisen vaikeutta lisäsivät myös auton hankalat ajo-ominaisuudet.
1985: Loppunousu
Viime vuosi alkoi vaihteeksi kurjasti kolmella keskeytyksellä. Sitten seurasi kahdeksas sija Monacossa ja neljäs Kanadassa. Detroitin katuradalla Keke vihdoin voitti. Ranskastakin tuli vielä toinen sija. Seuraavat viisi kisaa menivätkin kehnosti: keskeytys, 12. ja taas kolme keskeytystä. Nousukierre alkoi Belgiassa neljännellä sijalla. Vuoden kolme viimeistä kisaa Keke selvitti sijoille 3., 2. ja 1. Hyvän lopun ansiosta Kekelle kirjattiin MM-pistetaulukon kolmossija. Tässä vaiheessa Keke olisi sopinut valmiiksi tallin vaihdon. Jopa sillä uhalla, että Hondan kilpamoottori olisi vihdoinkin valmis. Uusi työpaikka McLarenilla houkutteli, eikä kukaan epäillytkään, etteikö McLaren olisi huippuauto siinä missä Williamskin.
1986: Jännittävä
Mikäli edellisistä vuosista on mitään opittavaa, niin kehno alku johtaa toivottavasti parempaan lopputulokseen: McLaren pysähtyi Brasiliassa kesken kilpailun. Uudella Jerezin moottoriradalla Keke ajoi jo neljänneksi. Useimmat turbomoottorit alkavat olla jo aika luotettavassa kunnossa. On siis odotettavissa näkemisen arvoisia kamppailuja MM-pisteistä. Kekellä on nyt mielestään käytössä huippuauto. Näistä asetelmista on hyvä lähteä ajamaan Grand Prix -ajoja järjestysluvultaan toisella sadalla.