http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/72981-lautagate-lehtikeisarikin-tiesi
”Lautagate”: Lehtikeisarikin tiesi
Suomen Lehtiyhtymän omistaja ja kansanedustaja Eero Lehti (kok.) vahvistaa Uudelle Suomelle, että Lehtiyhtymällä oli sama tieto, joka päätyi Yleisradion maanantaiseen Silminnäkijä-ohjelmaan.
Eilen pääministerin tilannetta käsitelleessä Ylen A-talk-ohjelmassa keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas kertoi, että Silminnäkijän tietoja oli tarjottu jo aiemmin Suomen Lehtiyhtymän lehdille.
Rantakangas sanoi Eero Lehden kertoneen, että Silminnäkijän juttua oli tarjottu hänen konserninsa lehdille.
- Muulle medialle tämä tarina ei kelvannut, sitä ei uutisoitu, vaikka sitä tarjottiin monille muille medioille. Mutta Yleisradiossa kynnys ylittyi, Rantakangas sanoi.
Silminnäkijässä annettiin muun muassa ymmärtää, että Vanhanen olisi ottanut vastaan lahjuksen Lepsämän-taloa rakentaessaan.
Ohjelmassa kerrottiin myös RAY:n ja Nuorisosäätiön yhteyksistä sekä säätiön suurista tonttikaupoista ja rakennusprojekteista.
Kansanedustaja Lehti ei halua yksilöidä, missä yhtymän lehdessä asiasta oltiin tietoisia.
- Ei Rantakangas valehdellut, hänen lausuntonsa oli asiallinen, Lehti sanoo Uudelle Suomelle.
”Jos lähde on valmis todistamaan oikeudessa, hän luopuu lähdesuojasta.”
- Korkeassa asemassa olevista poliitikoista vuodetaan väitteitä tiedotusvälineille jatkuvasti. Niihin on suhtauduttava huolella, koska ihmisten motivaatiot voivat olla mitä vain, Lehti sanoo.
- On parempi olla juoksematta juorujen perässä.
Lehden mielestä Ylen Silminnäkijä "ratsastaa nyt molemmilla hevosilla", kun sanoo nimettömän lähteen olevan valmis todistamaan oikeudessa.
-Kun sanotaan, että on valaehtoinen todistaja, jota lähdesuoja suojelee, niin siinä on sisäänrakennettu epäloogisuus. Jos lähde on valmis todistamaan oikeudessa, hän luopuu lähdesuojasta.
Eero Lehti muistelee vastaavantyyppistä tapausta vuosien takaa. Kaupunginvaltuutettu Ingvar S. Melin (r.) joutui korruptioepäilyjen kohteeksi, kun Helsinkiin oltiin rakentamassa metroa. Epäily tuotiin julki juuri ennen tärkeää päätöksentekoa.
- Näissä on tiettyjä yhteyksiä. Tällaisten asioiden julkistaminen on ajoitettava niin, että toiselle osapuolelle jää aikaa perustella oma kantansa.
Lehden mielestä Vanhasen ei kannata lähteä oikeuteen Silminnäkijän jutun takia.
- Ei pääministeri voi olla koko ajan oikeudessa.
Vanhanen on sanonut, ettei halua haastaa Yleä oikeuteen. Valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin sen tehdä, jos katsoo asian olevan erittäin tärkeä yleisen edun kannalta.